Kirjoituskilpailuja 2018 – 5.2.2018 lähtien yläpalkissa

Hyvät lukijat,  ’Kirjoituskilpailut 2018’ löytyy nyt yläpalkista.

Screen Shot 2018-02-05 at 20.07.46

Päivitettävä lista vuoden 2018 kirjoituskilpailusta on siirtynyt omasta postauksesta sivuston yläpalkkiin 5.2.2018 ja on nimeltään Kirjoituskilpailut 2018 (ks. kuva yllä).

Kun aloitin Jälkisanat-blogin pitämisen vuonna 2016, loin kirjoituskilpailut omaksi postaukseksi. Käyttämässäni blogi-pohjassa ei tuolloin ollut sivuja, mutta kahdessa vuodessa paljon on ehtinyt muuttua.

Nyt kirjoituskilpailut löytyvät vaivattomasti yhdestä paikasta.

Toivon, että sivuston käyttäjäystävällisyys lisääntyy uudistuksen myötä. Lisäksi pahoittelen kaikkea säätöä, mitä tässä muutaman päivän aikana on ollut. Jouduin kamppailemaan mm. mainosten poistamisen kanssa ja se kamppailu vaati allekirjoittaneelta kärsivällisyyttä, kirosanoja ja viilentymistä kireässä pakkassäässä.

34 Comments

  1. Kiitos tästä kirjoituskilpailukoosteesta! Löysin tämän postauksen sattumalta joulukuussa ja olen sen jälkeen säännöllisesti käynyt katsomassa 🙂

    Liked by 1 henkilö

  2. Hei! Proosan mielenterveys kilpailun linkki ei toiminut :/ Tiedätkö onko koko sivusto nurin kun en saanut sitä auki mitään kautta? Ihanaa, että joku tekee tällaisia koosteita kilpailuista, niin ei tarvitse montaa nettisivustoa aukaista kerralla!
    Hyvää loppusyksyä! ❤

    Tykkää

    1. Sivusto ei näytä toimivan lainkaan… Tutkailen tilannetta. Näyttäisi vähän siltä, että heidän sivustonsa on alhaalla 😦 Kiva kun ilmoitit viasta ja mukavaa syksyä myös sinulle! 🙂

      Tykkää

    1. Hei Sini! Kiitos paljon, lisään linkin kilpailuun :). Lähetin myös Ibby Finlandin puheenjohtajalle viestiä sivuston tilasta, mutta en ole saanut vielä vastausta.

      Tykkää

  3. Heippa,

    Tuossa J.H. Erkon kohdalla on tällä hetkellä hämäävästi kun on (alle 30-vuotiaat) ja sitten myöhemmin ” osallistua voi vuonna 1988 tai sitä ennen syntyneet kirjoittajat”. Tuossa pitäis varmaan lukea sitä nuoremmat tai sen jälkeen syntyneet.

    Kiitos kauheasti, että jaksat tätä päivittää, käyn aina tarkistelemassa, että onko tänne jotain kivaa tullut, jos vaikka uskaltaisi enemmän johonkin jo osallistua!

    Liked by 1 henkilö

    1. Hei Ringa,

      Aivopieruhan tekstiin oli pääsyt. Kiitos, kun huomautit 🙂 Virhe on nyt korjattu.

      Kiva kuulla, että sivu on hyödyllinen. Osallistu vaan rohkeasti kilpailuihin, koskaan ei tiedä miten elämä voi yllättää.

      Inspiraatiota ja kivoja päiviä! 🙂

      Tykkää

    1. Hei Maija!

      Kiva kuulla, että sivustosta on ollut hyötyä. Tällä hetkellä näyttää valitettavasti kovin hiljaiselta kirjoituskilpailujen suhteen, joten siksi tämäkään sivu ei ole juuri päivittynyt. Kulunut vuosi on ollut erityisen vilkas, joten ei ole ihme, että vuoden loppua kohti on hiljentynyt. Uskon kuitenkin kevään tuovan jälleen monia kiinnostavia kilpailuja.

      Onnea kilpailuihin ja inspiraatiota kirjoittamiseen! 🙂

      Tykkää

  4. Kiitos, Mariia, että olet löytänyt kirjoituskilpailuja sivustollesi. Löysin tämän sivuston, kun googletin kirjoituskilpailuja 2018. Myös lehdet ja erilaiset yhdistykset järjestävät kirjoituskilpailuja, joista tieto ei välttämättä kiiri kirjoittajille. Ohjaan kirjoittajaryhmiä eri puolilla Suomea. Olen kokenut, että kirjoituskilpailujen kautta kirjoittajaryhmissä mukana olevat ihmiset tarvitsevat teksteilleen kanavia ja innostuvat, kun on jokin aihepiiri tai teema, josta voi laatia tekstin. Pidäthän voimassa tämän sivuston. Kiitoksin
    pirkko B-S

    Liked by 1 henkilö

  5. Kiitos paljon tästä koosteesta kirjoituskilpailuista. Harvoja todella ajan tasalla olevia listauksia eri kirjoituskilpailuista, jota Googlella löytyy ja jota päivitetään aktiivisesti. On myös hyvä, että on listattu monipuolisesti kaikenlaisia kilpailuja laidasta laitaan. Good work!

    Liked by 1 henkilö

Jätä kommentti Kaisa Peruuta vastaus