Sivuraiteilla: uusin silmin

Olen muuttanut viimeisen neljän vuoden aikana yhteensä kahdeksaan eri osoitteeseen useamman maan ja kaupungin välillä. Tästä syystä olen ankkuroinut vanhempieni verkkokellariin osan maallisesta omaisuudestani, jota en ole viitsinyt kuljettaa maailmalla mukanani. Pahvilaatikoista valtaosa on kirjoja sekä oppikirjoja, juurikin se painavin taakka, mitä ei halua kantaa mukanaan.

Tein puolittain vahingossa ekskursion vanhempieni verkkokellariin ja unohduin availemaan huolimattomasti avattuja ja suljettuja pahvilaatikoita, joiden päälle olin tussilla kirjoittanut sisältöä kuvaavia tekstejä sekä yliviivannut ne lähes yhtä monta kertaa.

Löysin muun muassa lukion äidinkielen kirjani Äidinkieli ja Kirjallisuus: Käsikirja. Selaillessani kirjan sivuja, näytti niille painettu teksti erilaiselta; tuoreemmalta ja pehmeämmältä. Kirja näytti eri kirjalta, jota opiskelin kolme vuotta. Se näytti nyt helposti lähestyttävältä ja tuttavalliselta.

Äidinkieli oli yksi lempiaineeni koulussa, mutta toisinaan myös vihasin sitä. Pidin esseiden kirjoittamisesta, pohdiskelusta sekä tarinoiden luomisesta ja olin niissä hyvä. Olin kuitenkin surkea kielioppikokeissa ja tekstitaidon vastauksissa. Koin siitä huonoa omatuntoa ja ajattelin, ettei minusta voi tulla koskaan kirjoittajaa, jos en saa hyviä arvosanoja kieliopista tai opi kirjoittamaan kuivia tekstitaidon vastauksia.

Pohdiskeluun liittyen löysin myös hurjasti alleviivatun Platonin Valtio-opuksen, jota pänttäilin koko kevään vuonna 2009. Pyrin silloin Helsingin Yliopistoon valtiotieteelliseen tiedekuntaan lukemaan käytännöllistä filosofiaa. Ylsin 2.varasijalle, 0,75 pisteen päähän, mutta en tullut valituksi.

Enää minua ei haittaa, että äidinkielen kielioppikokeista ei tullut koskaan seiskaa parempaa, tai että en päässyt lukemaan filosofiaa. Sillä niillä ei ole enää väliä. Enkä tiedä, olisinko todella löytänyt paikkaani suuria ajatuksia pohtiessani ja loputtomia väittelyitä käydessäni.

Tieni on ollut mutkikas ja on siinä ollut pari rotkoakin silloitettavana. Tiellä ei edelleenkään ole tieviittoja, mutta se kulkee jouhevasti eteenpäin.

Aika on luonut laatikoissa oleviin tavaroihin tarpeeksi perspektiiviä. Huonot koetulokset ja pettymykset tuntuvat nyt varsin pieniltä asioilta ja vanhat ajatukset ovat kypsyneet tuoreiksi. Silti Platonin viisaat sanat ovat jääneet kaikumaan elämääni  luolavertauksen* muodossa, enkä olisi oppinut esimerkiksi odotushorisontin** merkitystä ilman puuduttavia äidinkielentunteja.

Vaikka Marie Kondo kehoittaa opuksessaan KonMari : Siivouksen Mullistava Taika (2015), päästämään irti turhista tavaroista, jotta ihminen voi eheytyä, on kellariin unohdetut pahvilaatikot ja tavarat mielestäni paras matka omaan itseensä. Silloin ihminen voi nähdä elämänsä uusin silmin.

 

*Luolavertaus kuvaa kuinka vaikeaa todellisen ja täydellisen maailman nähneiden on kertoa ja selostaa havainnoistaan niille, jotka elävät ”väärässä” maailmassa.

**Odotushorisontti tarkoittaa sitä, että lukijalla on aina tietynlaisia ennakko-odotuksia tai käsityksiä luettavasta tekstistä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s