Elokuvia kirjoittamisesta ja kirjailijoista

Viikon virratessa loppua kohden ajattelin jakaa muutaman hyvän elokuvatärpin, sillä televisiosta tuskin tulee tänäkään viikonloppuna mitään katsomisen arvoista. Elokuville yhteistä tietysti on se, että jokainen liittyy niistä jollain tavalla kirjoittamiseen.

Seuraavassa siis sekalaisessa järjestyksessä otos eräitä suosikkielokuviani luovan kirjoittamisen saralta.

Barton Fink (Ethan and Joe Cohen, 1991)

Komedia

Cohenin veljesten elokuvissa musta huumori näyttäytyy vahvana elementtinä ja elokuvissa on yleensä kaipaamaani syvyyttä. Barton Fink:ssä korostuu Cohenin veljesten omaleimainen tapa kuvata arkipäivän asiat etäännyttäen.

Elokuvakäsikirjoittaja Barton Fink (John Turturro) sulkeutuu rähjäiseen motelliin aikeinaan kirjoittaa rauhassa elokuvakäsikirjoitustaan. Jatkuvat häiriöt ja pahamaineinen writer’s block nostavat päätään eikä kirjoittaja ole saada käsikirjoitustaan valmiiksi. Surrealistiset kohtaukset ovat tosinaan kuin hallusinaatioita.

Midnight in Paris (Woody Allen, 2011)

Draama / komedia

Woody Allenin Eurooppaan sijoittuvassa elokuvien sarjassa kohteena on tällä kertaa kirjoittajan Pariisi. Gil (Owen Wilson) on käsikirjoittaja, joka kamppailee seuraavan tekstinsä kanssa. Hän on tullut kihlattunsa Inezin (Rachel McAdams) perheen luokse ja ajautuu menneen ajan Pariisiin, jossa hän tutustuu mm. Hemingwayhin.

Midnight in Paris on (tietysti) yltiöromanttinen, mutta myös yllättävä ja hauska. Parasta elokuvassa on se, että Pariisin kadut näyttäytyvät pääosassa symbolisten nähtävyyksien sijaan ja jo poisnukkuneille suurille taiteilijoille annetaan hetkeksi ääni.

Kill Your Darlings (John Krokidas, 2013)

Draama / elämänkerralinen / komedia

Kill Your Darlings kertoo beat-sukupolven synnystä, rakkaudesta runoihin ja stereotypisestä runoilijapoikien hulttioelämästä. Akateemiset kirjallisuusopiskelijat protestoivat metristä runomittaa vastaan luomalla vapaan mitan runoja. Tapahtuu elokuvassa murhakin sekä nähdään hieman poikarakkautta. Elokuva on kaikinpuolin viihdyttävä pätkä runoihin intohimoisesti suhtautuville. Pääosissa: Daniel Radcliffe ja Dane DeHaan.

Dead Poets Society (Peter Weir, 1989)

Draama

Olisi suoranainen oikeusmurha, jos en mainitsisi Dead Poets Society -elokuvaa (Kuolleiden runoilijoiden kerho). Kirjallisuuden professori  (Robin Williams) innostaa kurittomat poikakoulun oppilaat runoilemaan ja perustamaan salaisen runoilijoiden kerhon.

The End of the Tour (James Ponsoldt, 2015)

Draama / elämänkerrallinen / komedia

Koskettava ja tositarinaan perustuva elokuva kertoo kirjailija David Foster Wallacen (mm. Infinite Jest )sekä toimittaja David Lipskyn kohtaamisesta, jonka aikana Lipsky tekee perinpohjaisen haastattelun Wallacen kanssa. Elokuva tulee lähelle katsojaa eikä yritä keinotella, vaan pysyy rehellisenä. Jason Segal (mm. HIMYM) ja Jesse Eisenberg (mm. The Social Network) tekevät kummatkin loistavan roolisuorituksen. Elokuva jättää katsojan pohtimaan omaa olemassaoloa ja varoituksena voin mainita, että nenäliina on hyvä ottaa lähietäisyydelle ennen elokuvan loppua.

Nautinnollista elokuvien katselua sekä mukavaa viikonloppua! 🙂

2 vastausta artikkeliin “Elokuvia kirjoittamisesta ja kirjailijoista

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s