Sivuraiteilla: Peloista

Olisi typerää sanoa, että mikään asia ei pelota. Se olisi samanlainen itsepetos kuin sanoisi, että syö päivittäin puoli kiloa vihanneksia ja hedelmiä, käy lenkillä joka päivä ja käyttää vielä tunnollisesti hammaslankaakin iltaisin.

Pelot ovat subjektiivisia mutta ne muuttuvat myös iän ja persoonallisuuden kehityksen myötä. Jokainen kokee pelkoja eri tavalla ja ne ovat kokijalleen tosia. On ihan ookoo pelätä, mutta pelot eivät saa hallita liikaa elämää, sillä muuten ne alkavat rajoittaa tekemistä.

img_4219

Julia Cameron käyttää termiä lukkiutunut ihmisestä, jota pelot estävät toteuttamasta itseään ja olemaan luova. Moni meistä on huomaamattaan lukkiutunut ja omat voimavarat saa täyteen käyttöönsä vasta silloin, kun pystyy tunnistamaan pelot ja mistä ne johtuvat.

Tunnistan omia pelkotiloja, joita ovat mm. riittämättömyyden tunne, vainoharhaisuus, pelkoja hylätyksi tulemisesta sekä toisinaan myös julkisen puhumisen pelkoa. Lopuksi kerron miten selätin pelkoni.

Riittämättömyyden tunne kummittelee usein luonani. Vaikka kuinka teen parhaani, minulla saattaa olla tunne, että se ei ole riittävää. Paraskaan teksti ei ole paras, sillä joku tekee vielä paremman.

Vainoharhaisuus liittyy lähtökohtaisesti kirjoittamiseen. Usein kirjoittaessani kohtaan pelon, että olen unohtanut mainita jotain tärkeää: aiheeseen liittyvän tärkeän historiallisen faktan, konseptin tai teeman, jonka sivuuttaminen on suurin mahdollinen virhe. Tähän liittyy myös ns. huijarisyndrooma, jolloin pelkää muiden huomaavan, että ei oikeastaan osaa mitään.

Hylätyksi tulemisen pelko – eli otetaanko minut mukaan ryhmään sellaisena kun olen ja onko minulle paikkaa juuri tässä yhteisössä ja ymmärtävätkö ihmiset minua? Mitä jos minut suljetaan kaiken ulkopuolelle?

Julkisen puhumisen pelko on varmasti yksi yleisimmistä introverttien peloista. Mikäli saan valmistautua puheen tai esitelmän pitämiseen, ei se sinällään pelota, mutta jännittää. Sen sijaan, jos minun pitää alkaa ilmaista itseäni valmistelematta, antaa mielipiteeni juuri esitettyyn asiaan tai ilmiöön tai tarjota kommenttia, voin sanoa, että useimmiten hirvittää.

Pelkäsin aikoinaan epäonnistumistakin, mutta olen sekä römelö että omaksunut sukuni mantran ’aina kannattaa yrittää’, joten tavallaan mahdollisuus epäonnistua on unohtunut. Lisäksi olen alkanut mieltää koko epäonnistumisen konseptin enemmänkin positiivisena oppimisprosessina (kts. kirjoitukseni miksi kannattaa epäonnistua).

Julia Cameron kirjoittaa:

”Pelko lukitsee luovuuden. Pelkäämme että emme ole tarpeeksi hyviä. Pelkäämme että emme ikinä valmistu. Pelkäämme jo aloittamistakin. Pelkäämme menestystä ja epäonnistumista. Pelkoon on yksi ainoa lääke. Tämä on rakkaus. […] Lopeta itsesi soimaaminen. Ole kiltti. Kutsu pelkoa sen oikealla nimellä.” (Cameron 2007:245)

Kun pelot on tunnistanut, ne on saanut nimen ja niitä on tarkastellut lähemmin, eivät ne välttämättä tunnu enää yhtä kamalilta.

Sen sijaan, että rankaisisi jatkuvasti itseään, kannattaa ottaa Cameronin tapaan päinvastainen tapa: rakastaa ja helliä itseään.

Kun teen sitä mitä rakastan enkä mieti liikaa tulevaa, mennyttä tai muita ihmisiä sekä olen itselleni armollinen vaatimatta liikoja, alkoi peloista vapautuminen. Toisin sanoen: olen oma itseni ja teen parhaani. Se riittää.

Huomasin nopeasti rentouden tunteen sekä kehossa että mielessä. Aivan kuin pingotettu kuminauha olisi vihdoin löystynyt ja vapauttanut minut ikeestään tehden oloni kevyeksi. Näinkö helppoa se on? muistan ajatelleeni.

Kun oma lukkoni avautui, huomasin vahingossa saavani hyviä numeroita opinnoista ja kirjoittavani kiinnostavaa tekstiä. Kaiken sen ajan olin yrittänyt menestyä opinnoissani ja kirjoittaa mielettömän hyvää tekstiä, mutta olin huomaamattani estänyt itseäni ja sabotoinut peloillani lopputuloksen.

Pelot tulevat toisinaan käymään, sillä elämä on vähän kuin vaakakuppi, joka tasapainottelee keskellä yrittäen pitää kaiken tasapainossa. Mutta mikään tila ei ole kuitenkaan pysyvä. Nykyään kun pelot tulevat käymään, ne eivät jää enää punkkaamaan sohvalle vaan ne osaavat lähteä itse pois.

Lähteet:

Cameron, J (2007) Tie Luovuuteen: Henkinen polku syvempään luovuuteen. Helsinki: Like.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s