Sivuraiteilla: Murakamin kanssa lenkillä

Screen Shot 2017-04-05 at 15.38.01
Kuva: Nobuyoshi Araki (The New York Times)

Fiilistelen jo alkavaa juoksukautta ja sain kirjastosta vihdoin käsiini Haruki Murakamin kirjan Mistä puhun kun puhun juoksemisesta (2011). Murakami suhtautuu kirjoittamiseen ja juoksemiseen aikalailla samoin kuin minäkin: matkana, joka koostuu pienistä pätkistä.

Vaikka Murakamin kirja keskittyy lähinnä juoksemiseen, on sivuilla kiinnostavia pohdintoja myös kirjoittamisesta. Murakami kirjoittaa juoksuharrastuksensa lisäksi myös elämästään ja kirjoittamisen aloittamista, joten kirja toimii tavallaan myös omaelämäkertana.

Murakami kirjoittaa, ettei hän oikeastaan koskaan halunnut kirjailijaksi, vaan hänellä oli voimakas tarve kirjoittaa tarina kirjaksi. Yhden tarinan jälkeen hänen elämäänsä saapui toinen kirjoitettava tarina jne. Varmasti hyvin samaistuttava tunne, ainakin minä allekirjoitan tämän. Monen kirjoittajan sisällä kuohuu tarina, joka on kirjoitettava näkyviin.

Toisaalta kirjailija-haaveeseen saattaa joillakin vaikuttaa myös länsimaalainen näkemys kirjailijuudesta, joka glorifioi koko ’kirjailija’ käsitteen ja saa osin ihmiset yrittämään kirjoittaa tietään tähtiin. Kirjailijat mielletään usein intellektuelleina taiteilijoina, bestsellerit tahkovat rahaa, joten maine, kunnia ja status voivat myös vaikuttaa koko kirjoittamisprosessin aloittamiseen.

Olen kuitenkin erimieltä Murakamin kanssa siitä, mitkä ovat romaanikirjailijan tärkeimmät ominaisuudet. Murakami listaa niiden olevan: lahjakkuus, keskittyminen ja kestävyys, mistä lahjakkuus on hänen mielestään tärkein ja kaiken onnistumisen edellytys.

Minä en usko, että kukaan on nero syntyessään. Toki auttaa, että on luontaisia taipumuksia kirjoittaa, mutta tärkeimpänä näen intohimon kirjoittamiseen, halun oppia sekä kyvyn omaksua opit ja sisällyttää ne omaan kirjoittamiseen. Lisäksi mm. kasvatus, koulutus, kirjallisuuden lukeminen ja yleissivistys auttavat kirjoittamisen tiellä, mutta eivät ole edellytys. Vaikka osaisikin ilmaista itseään kirjallisesti, kirja tarvitsee tuoretta sisältöä ja ajatuksia ollakseen kiinnostava sekä tietyn määrän kärsivällisyyttä ja itsekuria valmistuakseen.

Huomaan tekeväni samoin kuin Murakami ja Hemingway – eli lopetan kirjoittamisen silloin, kun en ole kirjoittanut vielä kaikkea. Jätän seuraavaan kertaan lauseita ”varastoon”, jolloin tiedän voivani jatkaa tarinaa vaivattomasti, odotan kiihkeästi seuraavan päivän kirjoittamissessiota ja uskon voivani kirjoittaa lisää. Silloin blokki (writer’s block) tulee usein myös torjuttua.

Sen sijaan olen samaa mieltä Murakamin kanssa seuraavan lainauksen kanssa: ”Tärkein asia jonka opimme koulussa on se, että tärkeimpiä asioita ei voi oppia koulussa.” Omassa elämässäni tärkeimmät opit ovat tulleet luokan ulkopuolelta, vaikka tieto onkin tärkeää ymmärtääksemme maailmaa ja elämää ylipäätään.

Tärkeintä on se, mitä teemme jo saadulla tiedolla ja miten reagoimme elämän luomiin, yllättäviin, polkuihin. Yhtälailla kirjoittaja ja juoksija voivat löytää uusia vahvuuksia itsestään sekä kehittää heikkouksiaan. Jokainen uusi (ja toisinaan haastavakin) tilanne on siis mahdollisuus oppia uutta.

Murakami kuuntelee rockia juostessaan. Niin minäkin. Minulla soi juoksulenkillä korvanapeissani Kings of Leonin Only By the Night -albumi. Aina. Juostessa voi pohtia kaikenlaista epistemologista ja eksistentiaalista, kun rokki raikuu. Tai vain purra hammasta ja yrittää olla irvistämättä vastaantulijoille.

 

Lähteet:

Murakami, H (2011) Mistä puhun kun puhun juoksemisesta. 2. painos. Suomentanut Jyrki Kiiskinen. Helsinki: Tammi.

Kuva: The New York Times

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s