Silloin ja nyt: kirjoittamisesta sekä vähän juustosta ja viinistäkin

Nuorena sinkoilin usein päähänpistosta toiseen. Saadessani ajatuksen, lähdin toteuttamaan sitä suurella tarmolla ilman suunnitelmia ja ainoana kompassina intuitio. Huomasin kuitenkin nopeasti elämän realiteetit ja kuinka minulla oli kasa laihoja projekteja, joista mikään ei tuntunut kantavan alkua pidemmälle.

Pitkälle on noista ajoista tultu! Teini-ikä ja kahdenkymmenen ikävuoden alkupuolisko olivat itselläni inspiraation suurta tulitusjuhlaa. Mielettömiä ajatuksia, juonikäänteitä ja villejä ideoita nousi päähäni jatkuvana virtana. Onneksi ehdin tallentaa ajatusvirtaa lukemattomien muistikirjojeni sivuille. Kyllä inspiraatio iskee toisinaan, mutta eri tavalla eikä enää yhtä usein.

Minusta on kovaa vauhtia tulossa kliseiden kuningatar, sillä viljelen jälleen yhtä: vanheminen ja viisastuminen kulkevat käsikädessä. Ainakin omalta osaltani.

Nyt kolmenkymmenen korvilla huomaan kuinka ajatteluni on (jossain vaiheessa – milloinkohan se tapahtui? :D) syventynyt. Olen löytänyt vanhoja sinkoilu-raakileitani ja huomannut, että niissä on ideaa mutta niistä puuttuu kypsymisen tuoma kärsivällisyys sekä ajattelun syvyys.

Nyt hieman kypsyneenä ja elämää nähneenä pystyn tuomaan sellaisia näkökulmia, joita en olisi nähnyt nuorempana suurennuslasillakaan. Tiestysti opinnotkin ovat tässä suhteessa auttaneet näkemään maailmaa monelta eri kantilta. Ja etenkin neljä vuotta Englannissa mankeloivat kaiken naiiviuden pois.

Muistan lukeneeni jostain, että nuoruudessa on paras inspiraatioputki ja vanhemmiten on vaikeaa keksiä enää mitään uutta. Tavallaan voin allekirjoittaa lausuman. Vanhaa minusta ei mitenkään saa, mutta huomaan muistikirjan täyttyvän hitaammin kuin ennen. Osaltaan elämän kiireet vaikuttavat inspiraatioon imemällä kaikki mehut jättäen jäljelle väsyneen ja tyhjän pään.

Toisaalta on niitäkin, jotka pitävät inspiraatiota tiukasti hyppysissään koko elämänsä ajan, esim. David Bowie ja Alice Munroe – joten älköömme turhautuko ja jättäkö leikkiä kesken. Yksi parhaimmista lukemistani aforismeista kuuluukin näin: ”Ikä ei merkkaa mitään, paitsi jos on juusto” (Anonyymi).

Muistikirja on kirjoittajan paras ystävä. Silloin, kun inspiraatiokausi lykkii tulvana uusia ideoita jokaisesta ilmansuunnasta, ne voi tallentaa muistikirjan sivuille odottamaan kypsymisen aikaa. Ehkä kirjoittaminen on sittenkin niin kuin viini: paranee iän myötä. Siksikö Helsingin kirjamessujen yhteydessä on joka vuosi myös viinimessut?

Mukavaa pääsiäistä rakkaat lukijani! 🙂