Kirjoituslakko ja seikkailua

Keväällä mielessäni kävi karmaiseva ajatus: pidän taukoa kirjoittamisesta. Minä, joka elän kirjoittamisesta!

Aluksi ajatus tuntui melkein lopulliselta päätökseltä lopettaa kaikki kirjoittamiseen liittyvä ja aloittaa uusi elämä. Pian tauko alkoi kuulostaa mielekkäältä – miksi ei, opinnot kuluttivat, kevätväsymys painoi eikä mikään tuntunut vapaa-ajalla enää hauskalta. Ei edes kirjoittaminen.

Niinpä olen ollut kirjoituslakossa maaliskuusta asti.

Kirjoituslakossa pyrin olemaan kirjoittamatta lainkaan kaunokirjallisuutta ja keskityn elämiseen sen sijaan. Tavallisesti täytän tyhjät hetket kirjoittamisella, mutta nyt olen keskittynyt tekemään kaikkea kivaa – niitä asioita, joita lykkään sellaiseen hetkeen, kun ajattelen, että minulla on sitten joskus ”aikaa”.

Olen vieraillut mm. Vuosaaren luonnossa, Mikko Kuustosen keikalla ja siinä kotini lähellä olevassa nepalilaisessa ravintolassa, jonka nimeä en koskaan muista. Lisäksi olen grillaillut, ollut picnicillä ja käynyt ihmisten luona kylässä hetken mielijohteesta.

Tarkoitus olisi vielä nähdä Paavolan tammi, käydä majakassa, telttailla Espoon saaristossa sekä vierailla kesäteatterissa (vihdoin!)

Kirjoituslakossa on oikeastaan pelkkiä hyötyjä, vaikka perfektionisti sisälläni soimaa minua tekemättömästä työstä. Kun ei jatkuvasti istu sisällä, näkee maailmaa ja kokee asioita, jolloin on enemmän kirjoitettavaa. Aivot saavat levähtää hetken, kun ne eivät ole jatkuvalla käytöllä. Inspiraatio iskee useammin ja ajatuksia tulee kirjattua tiuhemmin muistikirjaan.

Kun pitää taukoa, asiat saavat kaipaamaansa perspektiiviä – mikään ei lopulta ole kovin vakavaa. Miksi elämää pitäisi suorittaa ja taiteen edestä kärsiä? Eläkeläismummona (jos siis pääsen joskus eläkkeelle, muuten vain mummona) haluan muistaa elämästäni muutakin kuin läppärini ruudun.

Olen ollut kirjoittamatta kaunokirjallisuutta nyt miltei 2 kuukautta. Alun kärvistelyn jälkeen on oikeastaan ollut hyvin helppo vain olla.

Tauko kestää vain hetken eikä ole lopullinen tila. Kuinka pitkä kirjoituslakon sitten pitäisi olla?

Kirjoituslakon tulee olla niin pitkä, että sisällä asuva perfektionisti on vihdoin hiljaa ja hauskuus on täyttänyt jälleen elämän väliväreillä. Kun ajatus kirjoittamisesta kihelmöi vatsassa, silloin voi jälleen jatkaa.

P.s. Näyttää siltä, että moni teistä lukijoista on seikkaillut myös viime aikoina, sillä toukokuun lämpöaallon aikana sivuston kävijämäärät laskivat hiukan tavallisesta. Ihanaa, että te rakkaat lukijat olette viettäneet aikaa myös ulkona ja eläneet 🙂