Hyödyllisiä TV-sarjoja kirjoittajille

Television tarjonta on nykyään pöyrisyttävän huonoa, aivan kuin televisio olisi jo luovuttanut taistelun uutta mediaa vastaan. Television ohjelmatarjonta sisältää pääpiirteittäin: visailuja, reality-TV:tä, kokkiohjelmia, sisustusohjelmia, tee-se-itse -ohjelmia ja erilaisia matkailuohjelmia, joissa perseillään.

Pidän erityisesti trillereistä. Hyviä, yllätyksellisiä trillereitä on harvoin tarjolla, mutta omia suosikkejani ovat mm. True Detective ja Twin Peaks. Jälkimmäisen uutta kautta en ole vielä aloittanut, sillä säästelen sitä lomalle.

Olen kuitenkin löytänyt vakkariohjelmistooni kaksi täydennystä, jotka sopivat myös yllättäen kirjoittajalle; Lakia ja Rakkautta sekä Selvitytyjät.

233074

Lakia ja Rakkautta

Mikä? Bongasin sarjan ensin Katsomosta, kun halusin lepuuttaa aivojani hömpän avulla. Sarja kertoo lakitoimistosta, joka pyrkii puolustamaan syytettyjä kaikin tavoin. Pääosassa ovat mm. itsepintaista asianajajaa näyttelevä Kathrine Heigl ja murhasta syytettyä rikasta lääkäriä näyttelevä Steven Pasqual. Jokaisessa jaksossa on uusi tapaus, jota lakitoimiston juristit puolustavat oikeudessa sekä jaksosta toiseen etenevä Billyn (Pasqual) murhacase.

Miksi? Ennakko-odotukseni eivät olleet korkealla. Sarja onnistui kuitenkin yllättämään, sillä se on nerkokkaasti käsikirjoitettu. Katsoja on valmis tuomitsemaan syytetyn heti tapauksen kuultuaan, mutta näkökulman ja kontekstin muuttamisella sekä uuden tiedon tuomisella katsoja alkaa pian epäröidä tuomionsa kanssa. Suurin osa tapauksista liittyy jollain lailla moraalisiin kysymyksiin ja jaksosta toiseen jatkuva tapaus myös politiikkaan.

Muuta? On sarjassa toki draamaa ja hömppää, mutta siedettävässä määrin. Näkökulmien paljastaminen ja tarinankerronta puolestaan ovat parasta treeniä kirjoittajalle! Luin myöhemmin, että sarja floppasi pahoin Amerikassa eikä sitä näytetty kahta jaksoa enempää. Sarja sortuu paikoin imelyyteen sekä ennalta-arvattavuuteen, ja henkilöhahmot ovat toisinaan epärealistisia. Pystyn kuitenkin antamaan sen Lakia ja Rakkautta kaltaiselle kevyelle viihteelle anteeksi.

Screen Shot 2017-07-02 at 19.26.18

Selviytyjät

Mikä? Selviytyjät, tuo reality-TV -formaatin esi-isä. Sarjaa on tuotettu yli 30 tuotantokautta lähes 20 vuoden ajan (!). Sarjassa lähetetään 18 amerikkalaista alkeellisiin olosuhteisiin kuukaudeksi. Kilpailijat jaetaan heimoihin, jotka taistelevat palkinto- ja koskemattomuuskisoissa, ja hävinnyt heimo äänestää yhden kilpailijansa pois pelistä. Lopulta heimot yhdistetään ja yksilökilpailu alkaa. Viimeiseksi peliin jäänyt pelaaja voittaa selviytyjät-tittelin ja miljoona dollaria.

Miksi? Selviytyjät on kiinnostava konsepti, sillä se on oikeastaan kuin länsimainen valtio pienoiskoossa. Jos on kuuliainen työntekijä, pärjää jonkin aikaa pelissä, mutta usein vahvimmat liitot murtavat heikoimmat. Sosiaaliset ja supliikit ihmiset pärjäävät usein myös hyvin, sosiaaliset pellet ja kiihkoilijat taas harvemmin. Jotta pelin voi voittaa, pitää olla valmis likaamaan kätensä ja olla kusipää.

Muuta? Sarja on täynnä juonittelua, salaisuuksia, suunnitelmia, lupauksia ja liittoutumia. Ihmismieltä on kiinnostava seurata ja se antaa kirjoittajalle mitä parhaimman tarkkailijan paikana kärpäsenä katossa. Arvaan harvoin voittajan oikein eikä lempikilpailijani usein pärjää kovin pitkälle, mutta peliä on kiinnostavaa seurata.

 

Lakia ja Rakkautta jaksoja katsottavissa Katsomossa. Selvityjät Worlds Apart Katsomossa ja Selviytyjät Redemption Island  Ruutu.fi:ssä.

Kuvat: Netti-TV ja CBS

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s