Olen kirjoittanut aiemminkin huonoudesta ja epäonnistumisen pelosta. Ne ovat kaksi yleistä ja hyvin samaistuttavaa tunnetta kirjoittajan elämässä.
Olen kokenut viime aikoina todellista huonoutta, mikä ei tällä kertaa kohdistu kirjoittamiseen vaan tuohon toiseen kotimaiseen eli ruotsinkielen opiskeluun. Virkamiesruotsi, ah mitä riemua, jätterolig.
Väittävät olevansa huonoja
Voisin hävetä huonouttani, mutta en häpeä. Olen tunnilla oppimassa ruotsia, en pönkittämässä itsetuntoani.
On olemassa ihmisiä, jotka julistavat olevansa surkeita jossain asiassa. Kun on heidän aikansa toimia, he suoriutuvat tehtävästä täydellisesti. Todella ärsyttävää! Minä en kuulu tuohon joukkoon. Kun sanon olevani huono, olen rehellisesti todella huono.
Mutta se ei haittaa. En ole kuullut, lukenut tai edes ajatellut ruotsia yli 10 vuoteen, joten ei ihme, että kielitaito on ruostunut.
Ensimmäisellä tunnilla olin susisurkea, en ollut ainoa, mutta kuuluin luokan huonoimpiin. Näin muutaman taitavan (itseään surkeaksi ruotsissa kutsuvan) myhäilevän ilmeen, kun he tiesivät olevansa parempia ja suoriutuvansa itselleni vaikeuksia tuottavista tehtävistä vaivatta.
Mutta se ei haittaa. On olemassa vain yksi suunta ja se on ylös. Minusta ei koskaan tule natiivia ruotsinpuhujaa, mutta kielitestin molemmat osat ajattelin läpäistä.
Miten? saatat kysyä. Opiskelemalla hitosti ruotsia, javisst.
Kirjoittaminen ja huonous
Sama pätee kirjoittamiseen: pitää uskaltaa olla huono.
Ei saa verrata itseään maailmankuuluihin kirjailijoihin. Kirjailijat ovat olleet ihan yhtä huonoja aloittaessaan, mutta he tuskin sitä myöntävät. Kukaan ei myönnä heikkouksiaan, sillä moni haluaa antaa kuvan, että ovat synnynnäisesti neroja.
Kehitystä ei tapahdu, jos ei ole realistinen itselleen eikä ole valmis tekemään töitä. Kirjoittamaan oppii kirjoittamalla, lukemalla sekä aktiivisella pohtimisella.
Lisäksi oma rajallisuutensa kannattaa hyväksyä. Jos laskee tavoitteitaan täydellisestä kirjoittamisesta ”vain” kirjoittamiseen, saattaa vahingossa irrottaa itsensä rajoittavista kahleista. Jos uskaltaa olla huono, antaa itselleen luvan tulla paremmaksi.
Ei ole häpeä olla huono ja tehdä virheitä. Virheet ovat hyvä juttu. Täydelliset ihmiset ovat sitä paitsi ihan susitylsiä.
Kuva: Unsplash
Epilogi – Jälkisanat 