Ensiksi täytyy onnitella Juha Hurmetta Finlandia-palkinnon voitosta: Onnea Juha!
Minun täytyy häpeäkseni kertoa, että en ole koskaan lukenut yhtäkään Hurmeen kirjaa. En vain ole koskaan törmännyt niihin missään. Kiinnostuin kuitenkin heti kirjan aihepiiristä, kun kuulin siitä Finlandian voiton jälkeen.
Kävin töiden jälkeen Kampin Suomalaisessa kirjakaupassa ja vein viimeisen kappaleen Niemi-teosta (eikä hävetä yhtään). Tarkoitukseni on lukea sitä joululomalla, mutta sormeni syyhyävät jo aloittamaan. Kansi on todella kaunis, kieli vaikuttaa ensisilmäyksellä todella eheältä ja kerronta mukaansatempaavalta. En malta odottaa.
Luen tällä hetkellä sattumalta tämän vuoden Nobel-voittajan Kazuo Ishiguron romaania Ole luonani aina (2006). Olen ehkä lukenut kirjan takakannen aikaisemmin, mutta sen siirappinen nimi on ollut luotaantyöntävä (paraskin puhuja, allekirjoittanut antoi omalle kirjalleen nimeksi Henkäyksiä) sekä Keira Knightleyn ja Carey Mulliganin kasvot kannessa saivat jättämään kirjan hyllyyn. Kirjasta on siis tehty samanniminen elokuva vuonna 2010 ja pokkari on elokuvan jälkeinen uudelleenjulkaisu.
Noin kuukausi sitten halloween bileissä eräs ystäväni suostutteli omasta kirjahyllystään ottamaan ko. kirjan mukaani ja ylisti sen maasta taivaaseen, kun kerroin etsiväni hyvää kirjaa. Olin lukenut peräkkäin monta kirjaa, jotka eivät sykähdyttäneet ja etsin kirjaa tositarkoituksella.
Otin kirjan vastaan hieman skeptisesti. Tiedättekö tilanteen, kun joku suosittelee jotain oikein tosissaan ja sitten siinä pitää vain jotenkin myöntyä ottamaan tyrkytetty asia vastaan ettei loukkaisi toisen tunteita?
Mutta kirja toden totta imaisi sisäänsä: ensin poikaystäväni, joka tarttui hetken mielijohteesta kangaskassista nostamaani teokseen ja katosi sitten kaiken kommunikaation ulkopuolelle, ja pian myös minut.
Yritän säästellä kirjaa, jotta se ei loppuisi. En ole siinä kuitenkaan kovin hyvä, sillä jäljellä on enää 50 sivua. Tiedättekö tunteen kun löytää jotain upeaa eikä halua päästää irti? Haluaisi, että se jatkuisi niin kuin liian pitkä kesäloma, jotta ei tarvitsisi palata takaisin arkeen. Tällä kertaa suosittelu piti todellakin paikkansa.
En aio kertoa mistä kirja kertoo. Se on tarina, mutta häilyvä sellainen. Teokselle tekee parhaiten oikeutta se, että jokainen lukija lähestyy sitä tietämättä lainkaan, mistä se kertoo.
Vaikka minuun on iskenyt tavallinen kateus ja riittämättömyyden tunne, että en koskaan voisi kirjoittaa mitään niin upeaa, on kirja myös inspiroinut minua. Kirjoitin jokunen aika sitten, että en ole kirjoittanut muistikirjaan juuri mitään. On kuin luovuuteni olisi kuivunut. Kuivakausi on viimein päättynyt, sillä kirjaa lukiessani olen täyttänyt paperiarkkeja tekstillä ja joudun toisinaan keskeyttämään lukemani luvun pitkäksikin aikaa, jotta saan inspiraationa ryöppyävän luovuuden nopeasti tallennettua paperille.
Voi kunpa minäkin voisin kirjoittaa juuri noin on vaihtunut miten voisin kirjoittaa paremmin, jotta saisin ääneni kuuluviin? tai miten oppisin olemaan miettimättä liikaa ja vain nauttimaan kirjoittamisesta?
Lukemisen nautinto on yksi parhaista nautinnoista, uskokaa pois. Seksikin jää helposti toiseksi.
Kirjoittamiseen liittyvä leikillisyys ja keveys palaa itselleni usein juuri hyvän kirjan myötä. Sisällä oikein sykähtää kuin lukee hyvää kirjaa. Teksti stimuloi ja pian mieleen pulppuaa upea lause, kohtaus tai vain metafora. Se tuntuu melkein vahingolta, mutta on ollut odottamassa vain oikeaa hetkeä.
Kuvat: Unsplash
Epilogi – Jälkisanat 