Aloitin vuonna 2019 kaikessa hiljaisuudessa tohtoriopinnot, joita olen edistänyt töiden ohella. Siksi täällä blogin puolella on ollut hiljaisempaa.
En ole halunnut huudella jatko-opinnoistani oikeastaan kahdesta syystä. Akateemiset tyypit mielletään usein ylpeiksi älyköiksi, jotka pätevät joka keskustelussa. Lisäksi halusin ensin kokeilla siipiäni tutkimuksen parissa. Suvussamme ei ole juuri yliopiston käyneitä, joten huijari-syndrooma on toisinaan vahvasti läsnä arjessani.
Palo oppia uutta ympäröivästä maailmasta on ohjannut minua aina. Tarinankerronta, audiovisuaalinen media ja elinikäinen oppiminen kiinnostavat, joten näin oivallisen tavan yhdistää kiinnostuksen kohteeni.
Väitöskirjani keskittyy tutkimaan uusia mediateknologioita, kuten virtuaalitodellisuutta, lisättyä todellisuutta ja multimediamuotoja. Tarkastelen mediateknologioiden kerrontaa ja millä tavoin niitä hyödynnetään journalismissa.
Lukuvuosi 2020-2021 on erilainen, sillä opiskelen apurahalla. Sain elämäni ensimmäisen apurahan, joka mahdollistaa vuoden kestävän opiskelun. Apurahan saaminen ei ole itsestäänselvyys ja olen äärimmäisen kiitollinen mahdollisuudesta edistää tutkimustyötä kokopäiväisesti.
(Toki kokopäivätyöstä irtaantuminen keskellä maailmanlaajuista pandemiaa tuntuu kieltämättä hieman pelottavalta. Tässä kohtaa täytyy muistaa Julia Cameronin sanat: ”Leap and the net will appear!”)
Uskon, että apurahavuoden aikana törmään byrokratiaviidakkoon, johon kuuluvat mm. verottaja, eläkevakuutukset sekä erilaiset säädökset. Ajattelin omistaa oman blogikirjoituksen apurahaan liittyviin asioihin myöhemmin. Toki tieteellisten ja taiteellisten apurahojen myöntökriteerit poikkeavat paikoin huomattavasti toisistaan, mutta käytännön asiat ovat samat.
Koin myös elokuun alussa ensimmäisen onnistumisen tohtoriopiskelijana, kun väitöskirjani ensimmäinen artikkeli julkaistiin kansainvälisessä julkaisussa. Artikkeli keskittyy tarkastelemaan virtuaalitodellisuutta hyödyntäviä uutistarinoita, ja erityisesti, kuinka käyttäjän sekä paikan vuorovaikutus vaikuttaa tunnekokemukseen.
Tarkkasilmäisimmät lukijat tunnistavat varmasti kantavan teeman myös viime vuonna julkaistuista blogikirjoituksista, kuten: perspektiivin valinta, paikan merkitys tarinassa ja tarinankerronnan tulevaisuus.
Mikäli väitöskirjatutkijan taipaleeni kiinnostaa enemmän, kannattaa ottaa juuri avattu Twitter-tilini M_Kukkakorpi seuraantaan.
Epilogi – Jälkisanat 