Sivuraiteilla: Peloista

Olisi typerää sanoa, että mikään asia ei pelota. Se olisi samanlainen itsepetos kuin sanoisi, että syö päivittäin puoli kiloa vihanneksia ja hedelmiä, käy lenkillä joka päivä ja käyttää vielä tunnollisesti hammaslankaakin iltaisin.

Pelot ovat subjektiivisia mutta ne muuttuvat myös iän ja persoonallisuuden kehityksen myötä. Jokainen kokee pelkoja eri tavalla ja ne ovat kokijalleen tosia. On ihan ookoo pelätä, mutta pelot eivät saa hallita liikaa elämää, sillä muuten ne alkavat rajoittaa tekemistä.

img_4219

Julia Cameron käyttää termiä lukkiutunut ihmisestä, jota pelot estävät toteuttamasta itseään ja olemaan luova. Moni meistä on huomaamattaan lukkiutunut ja omat voimavarat saa täyteen käyttöönsä vasta silloin, kun pystyy tunnistamaan pelot ja mistä ne johtuvat.

Tunnistan omia pelkotiloja, joita ovat mm. riittämättömyyden tunne, vainoharhaisuus, pelkoja hylätyksi tulemisesta sekä toisinaan myös julkisen puhumisen pelkoa. Lopuksi kerron miten selätin pelkoni.

Riittämättömyyden tunne kummittelee usein luonani. Vaikka kuinka teen parhaani, minulla saattaa olla tunne, että se ei ole riittävää. Paraskaan teksti ei ole paras, sillä joku tekee vielä paremman.

Vainoharhaisuus liittyy lähtökohtaisesti kirjoittamiseen. Usein kirjoittaessani kohtaan pelon, että olen unohtanut mainita jotain tärkeää: aiheeseen liittyvän tärkeän historiallisen faktan, konseptin tai teeman, jonka sivuuttaminen on suurin mahdollinen virhe. Tähän liittyy myös ns. huijarisyndrooma, jolloin pelkää muiden huomaavan, että ei oikeastaan osaa mitään.

Hylätyksi tulemisen pelko – eli otetaanko minut mukaan ryhmään sellaisena kun olen ja onko minulle paikkaa juuri tässä yhteisössä ja ymmärtävätkö ihmiset minua? Mitä jos minut suljetaan kaiken ulkopuolelle?

Julkisen puhumisen pelko on varmasti yksi yleisimmistä introverttien peloista. Mikäli saan valmistautua puheen tai esitelmän pitämiseen, ei se sinällään pelota, mutta jännittää. Sen sijaan, jos minun pitää alkaa ilmaista itseäni valmistelematta, antaa mielipiteeni juuri esitettyyn asiaan tai ilmiöön tai tarjota kommenttia, voin sanoa, että useimmiten hirvittää.

Pelkäsin aikoinaan epäonnistumistakin, mutta olen sekä römelö että omaksunut sukuni mantran ’aina kannattaa yrittää’, joten tavallaan mahdollisuus epäonnistua on unohtunut. Lisäksi olen alkanut mieltää koko epäonnistumisen konseptin enemmänkin positiivisena oppimisprosessina (kts. kirjoitukseni miksi kannattaa epäonnistua).

Julia Cameron kirjoittaa:

”Pelko lukitsee luovuuden. Pelkäämme että emme ole tarpeeksi hyviä. Pelkäämme että emme ikinä valmistu. Pelkäämme jo aloittamistakin. Pelkäämme menestystä ja epäonnistumista. Pelkoon on yksi ainoa lääke. Tämä on rakkaus. […] Lopeta itsesi soimaaminen. Ole kiltti. Kutsu pelkoa sen oikealla nimellä.” (Cameron 2007:245)

Kun pelot on tunnistanut, ne on saanut nimen ja niitä on tarkastellut lähemmin, eivät ne välttämättä tunnu enää yhtä kamalilta.

Sen sijaan, että rankaisisi jatkuvasti itseään, kannattaa ottaa Cameronin tapaan päinvastainen tapa: rakastaa ja helliä itseään.

Kun teen sitä mitä rakastan enkä mieti liikaa tulevaa, mennyttä tai muita ihmisiä sekä olen itselleni armollinen vaatimatta liikoja, alkoi peloista vapautuminen. Toisin sanoen: olen oma itseni ja teen parhaani. Se riittää.

Huomasin nopeasti rentouden tunteen sekä kehossa että mielessä. Aivan kuin pingotettu kuminauha olisi vihdoin löystynyt ja vapauttanut minut ikeestään tehden oloni kevyeksi. Näinkö helppoa se on? muistan ajatelleeni.

Kun oma lukkoni avautui, huomasin vahingossa saavani hyviä numeroita opinnoista ja kirjoittavani kiinnostavaa tekstiä. Kaiken sen ajan olin yrittänyt menestyä opinnoissani ja kirjoittaa mielettömän hyvää tekstiä, mutta olin huomaamattani estänyt itseäni ja sabotoinut peloillani lopputuloksen.

Pelot tulevat toisinaan käymään, sillä elämä on vähän kuin vaakakuppi, joka tasapainottelee keskellä yrittäen pitää kaiken tasapainossa. Mutta mikään tila ei ole kuitenkaan pysyvä. Nykyään kun pelot tulevat käymään, ne eivät jää enää punkkaamaan sohvalle vaan ne osaavat lähteä itse pois.

Lähteet:

Cameron, J (2007) Tie Luovuuteen: Henkinen polku syvempään luovuuteen. Helsinki: Like.

Aivojumi – kun teksti ei etene

Tiedätkö tunteen, kun pitäisi kirjoittaa, mutta sanat eivät istu oikein lauseisiin tai jäävät kokonaan ilmaantumatta? Sanat kuulostavat tönköiltä, näyttävät teennäisiltä, eivätkä kerro mitään olennaista lukijalle. Valkoinen paperi tuijottaa takaisin ja syyllistää tekemättömyydestä. Kutsun tilannetta aivojumiksi. Sillä on myös virallinen nimi writer’s block.

Ja blokiltahan tila tuntuukin. Jokainen kirjoittaja törmää varmasti tasaisin väliajoin aivojumiin tekstin pituudesta huolimatta. Onneksi nämä hetket ovat usein vain väliaikaisia, mutta aivojumin kohdatessa koko maailma tuntuu olevan kirjoittajaa vastaan. Ahdistus ja pelko omista kyvyistä lisääntyy sekä epäusko, voiko tekstistä koskaan tulla valmista.

Syitä aivojumiin

Suurin syy aivojumin muodostumiseen on kirjoittajassa itsessään. Aivojumin syyt voi karkeasti jakaa kahteen eri kategoriaan; ylitehokkaaseen kirjoittamiseen tai kirjoittamisen välttelemiseen.

Tehokas ja tuloksellinen kirjoittaminen klo 8-16 arkipäivisin toimii ehkä kaksi viikkoa, mutta sen jälkeen olen luovuuteni käyttänyt loppuun. Luovuus ei tottele yhteiskunnan viitekehyksiä vaan tarvitsee aikaa puhjetakseen kukkaan. Yliyrittäminen ja vellominen harvoin tuottavat hyviä tuloksia. Määrä ei korvaa laatua. Tehokkuuden jälkeen voi kestää useampikin viikko ennen kuin luovuus palaa takaisin.

Syy voi olla myös päinvastainen, jolloin kirjoittaja ajattelee aloittavansa kirjoittamisen mutta ei koskaan pääse työpöytänsä ääreen. Tässä tapauksessa kyseessä voi olla motivaationpuute, jolloin kirjoittaja tavallaan estää itseään kirjoittamasta. Aina on jotain parempaa tekemistä, kuten pöytälaatikon siivous tai Facebookin kissavideot. Ikuinen lykkääminen aiheuttaa hyvin nopeasti aivojumin, josta eroon pääseminen on mahdollista mutta vaikeaa. Ikuisuusprojekti alkaa aina huomenna. Ja huomennahan on todistetusti aina huomenna.

Miten päästä eroon aivojumista?

Aivojumi on lähes ahdistusta vastaava olotila. Kohdatessani umpikujan ja valkoisen liuskan syyttävän tuijotuksen, yritän löytää vaihtoehtoisia teitä jumista. Seuraavassa esittelen itselleni toimivia ratkaisuja.

Perjantaipähkinä. Jos minulla on jokin dilemma ratkaistavaksi, olen reilu kaveri ja annan ystävieni ratkaista ongelman puolestani. Esittelen osan ongelmaa illanvietossa ja ystäväni tarjoavat oman näkökulmansa ongelmaan. Kun sinulla on käytössäsi useampi näkökulma, voi vastaus tulla luoksesi helpommin kuin aiemmin.

Kirjoita tiesi auki. Käytän usein Julia Cameronin kehittämiä aamusivuja. Jos olen täysin rehellinen, en kirjoita sivuja aamulla. Kolmen A4-kokoisen paperin täyttäminen tekstillä kynää nostamatta ja kaikki ajatukset taltioimalla (myös ne virheet), puhdistaa mieltä (lisää aamusivuista täältä). Lisäksi illalla kirjoittaminen stimuloi ajatustyötä ja aamulla käytössäsi saattaa olla yön aikana syntyneet vastaukset.

Lue aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Lähikirjastoni ovessa lukee, että kirjasto tarjoaa uusia ideoita, mikä on mielestäni osuvasti sanottu. Kun olen totaalisen solmussa luen mitä aiheesta on kirjoitettu aikaisemmin (fiktiivinen sekä tieteellinen käy), ja miten kirjoittaja on ratkaissut ongelmat. Uudet näkökulmat ja lukeminen stimuloivat omaa ajattelua.

Kysy kysymyksiä. Meillä kaikilla on oikeastaan valmiina vastaukset mutta emme ole osanneet kysyä oikeita kysymyksiä. Laadi kysymyslista, mitä tarkempia kysymyksiä esität sen parempi. Kirjaa ylös vastaukset. Käytä vastatessasi intuitiota ja heittäydy. Esim. henkilöhahmoa luodessa ja eheyttämisessä voit kysyä kuinka usein henkilöhahmo käy hammaslääkärissä? käyttääkö hän pöytäkalenteria? Näistä vastauksista voit päätellä jotain, mitä voit hyödyntää kirjoittamisessasi. Opit tuntemaan henkilöhahmosi paremmin.

Liikkuminen. Kun rääkkäät jatkuvasti mieltäsi, on kehosi (sormia lukuunottamatta) levossa. Kun rääkkäät kehoa kunnon hikilenkillä, mieli saa hetken levätä. Liikkuminen myös jotastain syystä (älä kysy miten) vilkastuttaa ajatustoimintaa, jolloin ajatus ja ratkaisu saattavat putkahtaa mieleen vahingossa.

Kirjaa hyvät ideat muistikirjaan. Pidän muistikirjaa, johon kirjaan hyviä ideoita tulevaisuuden aivojumien varalle. Useimmiten hyvät ideat tulevat vahingossa mieleen, mutta juuri silloin niille ei ole käyttöä. Kun aivojumi iskee, selaan aikaisemmin tallettamiani ideoita ja toisinaan joku niistä pääsee käyttöönkin.

Onneksi aivojumi on useimmiten väliaikaista. Yli 10 vuotta kirjoittaneena olen oppinut elämään sen kanssa, että sanat ovat oikukkaita ja huonoja kirjoituspäiviä tulee tasaisin väliajoin kalenteriin. Lisäksi olen luopunut ylitehokkuudesta sekä työpäivä-ajattelusta, vaikka se sotiikin suomalaista nöyrää työmoraalia vastaan. Itselle pitää olla samaan aikaan armelias mutta myös potkia mukavuusalueelta loitommas. Aivojumia tulee ja menee, niihin pitää vain sopeutua ja löytää omat keinot kirjoittamisen edistämiseksi.

Mitä muita keinoja sinulla on aivojumista eroonpääsemiseen?