5 vinkkiä Helsingin Kirjamessuille ja kulttuurikentän kuulumisia

Tällä viikolla blogissa mm.: mitä Helsingin Kirjamessut tarjoavat kirjoittajalle? Miksi WIFT Finlandin kannanotto tasa-arvon puolesta on tärkeä? Ja kuka sai vaihtoehtoisen Nobelin kirjallisuuspalkinnon?

thought-catalog-462302-unsplash

Helsingin Kirjamessut kirjoittajalle

Tarkoitukseni oli vierailla Helsingin Kirjamessuilla to 25.10., mutta harmittavasti joudun Sysmän residenssin takia jättämään messut tänä vuonna välistä. Booooo! Olin ehtinyt fiilistellä blogissa messuja, mutta ehkä se ei vaan ollut tarkoitettu.

Kirjamessuilla on paljon kiinnostavia keskusteluja kirjojen ystäville, mutta myös pohdittavaa kirjoittajille. Keräsin muutaman tärpin erityisesti kirjoittajia silmällä pitäen.

  • Kirjalliset väärennökset, Sanna Nyqvist, Outi Oja, haastattelijana Karo Hämäläinen (to 25.10. 12:00-12:30 Töölö)
  • Suorittava sukupolviSisko SavonlahtiEveliina Nieminen, haastattelijana Susanne Salmi (pe 26.10. 11:30-12:00)
  • Suomen Kirjailijaliitto esittää: Puhutaan rahastaJarmo Stoor, Silvia ModigTuomo Puumala, haastattelijana Sirpa Kähkönen (la 27.10. 11:30-12:00 Töölö)
  • Suomen Kirjailijaliitto esittää: Sensuroitu! Mistä kirjailijat vaikenevat?Pirjo HassinenJukka Behm, haastattelijana Marjo Heiskanen (la 27.10. 15:00-15:30 Töölö)
  • Poliisi, etsivä ja toimittaja – kolme näkökulmaa rikokseenMarko KilpiChristian RönnbackaJarkko Sipilä, haastattelijana Harri Nykänen (su 28.10. 15:00-15:30 Punavuori)

Lisäksi Tiedetorin anti vaikuttaa kokonaisuudessaan kiinnostavalta (25.-28.10. Kruunuhaka).

29025767_1667620179972117_711790644904853504_n.png

WIFT Finland: kannanotto tasa-arvon puolesta

Suomen WIFT (Women in Film & Television) kirjoitti kannanoton Elokuvasäätiön strategiaan. Juuri julkaistu strategia määrittelee tavoitteet seuraavalle viidelle (5) vuodelle, mutta tasa-arvon edistäminen julkisten varojen jakamisessa puuttuu täysin, mikä on Pohjoismaihin ja Euroopan mittakaavaan nähden hyvin poikkeuksellista.

Mm. Elina Knihtilän, Jenni Kosken ja Ulla Heikkilän allekirjoittamassa kannanotossa vaaditaan: ”Määräävässä asemassa toimivan julkisen rahoittajan rooli on mahdollistaa tasa-arvoiset lähtökohdat ja resurssit kaikille alalla työskenteleville ammattilaisille. […] Julkisen viranomaistahon toiminta ei voi perustua yksittäisen viranomaisen [Elokuvasäätiön toimitusjohtaja Lasse Saarisen] henkilökohtaisiin uskomuksiin, todentamattomiin oletuksiin tai tuntemuksiin.”

Elokuvasäätiö on huomattava suomalaisen elokuvan rahoittaja, sillä suurin osa rahoituksesta tulee juuri säätiön kautta. Etenkin viime vuoden tapahtumien valossa, Elokuvasäätiön tulisi aktiivisesti edistää tasa-arvoa myös rahoituksen jakamisessa pitkäjänteisellä seurannalla sekä asettamalla konkreettisia, mitattavia, tavoitteita.

Kannanotto on tärkeä, sillä vanhat arvot eivät saa sanella tulevaisuutta. Jokaiselle tekijälle tulee antaa mahdollisuus, sukupuolesta riippumatta.

Kirjoitin aiemmin syksyllä mietteitä Elokuvasäätiön toimintatavoista ja päätöksestä jättää Tyhjiö (Aleksi Salmenperä, 2018) ilman rahoitusta. Onko sattumaa, että kyseessä on feministinen elokuva, jonka pääosassa on vahva naishahmo?

mc

Vaihtoehtoisen Nobelin kirjallisuuspalkinnon saa…

Karibialaistaustainen Maryse Condé (synt. 1937) on valittu uuden kirjallisuuspalkinnon the New Academy Prize in Literature -palkinnon saajaksi.

Condén valintaa palkinnon saajaksi perustellaan erityisesti hänen tavallaan kuvata kolonialismia ja post-kolonialismia teoksissaan, unohtamatta rakkautta, solidaarisuutta ja huumoria. Tunnetuimpia Condén teoksia ovat mm. Segu (1987) ja Tree of Life (1992). Condén kirjoja ei ole käännetty suomeksi.

Kirjoitin Nobelin kirjallisuuspalkinnon korvaajasta aiemmin syksyllä. Nähtäväksi jää, mitä tapahtuu Nobel-kirjallisuuspalkinnolle ja ottaako varjo-Nobel paikkansa kirjallisuuskentällä.

Kuvat: Unsplash, WIFT Finland ja Columbia University in the City of New York

’Haluatko Kirjailijaksi?’ -seminaarin satoa

Nuoren Voiman Liitto järjesti yhdessä Helsingin Työväenopiston kanssa ’Haluatko Kirjailijaksi?’ -seminaarin lauantaina 8.10. Päivän aikana puhujat keskittyivät mm. kirjailijaliiton toimintaan, kirjailijan elämään ja toimeentuloon, apurahoihin sekä mystiseen kustantamiseen.

Olin edellisenä iltana ollut The Curen tajunnan räjäyttävässä konsertissa ja hilasin itseni hieman haluttomasti Helsinginkadulle lauantaina puoliltapäiviltä. Olen kuitenkin iloinen, että menin, sillä seminaari tarjosi minulle monta uutta näkökulma kirjoittajuuteen.

Minulle ei tullut uutena tietona, että kirjailijoiden mediaanitulot ovat Suomessa n. 2o00 euron / vuosi (Lähde: Kirjailijaliiton tutkimus, 2010), 99% käsikirjoituksista hylätään vuosittain ja pelkästään Otavalle lähetetään yli 1000 käsikirjoitusta vuosittain. Sen sijaan minäkin opin jotain uutta, jotka ajattelin teille seuraavassa jakaa.

Kirjailijaliitto edistää kirjailijan ammattitaitoa

Kirjailijaliiton hallituksen jäsen sekä kirjailija Sari Peltoniemi antoi kattavan kuvauksen kirjailijaliitosta ja sen toiminnasta. Peltoniemen mukaan kirjailijaliiton tehtävänä on edistää kirjailijan ammattitaitoa ja kehittää mm. kirjailijan sosiaaliturvaa ja eläkettä.  Liitto on perustettu vuonna 1879 ja sen keski-ikä on 58 vuotta (n. 730 jäsentä). Kirjailijaliiton jäsenyys on elinikäinen, mutta he ottavat jäsenikseen ainoastaan vakavasti kirjoittamista urallaan harjoittavat kirjoittajat (jäsenyyden minimivaatimus: 2 julkaistua kirjaa).

Kirjailijaliitto myöntää kuitenkin apurahoja sekä tarjoaa lakimiespalvelua myös muille kuin liiton jäsenille. Kustannussopimus kannattaa Peltoniemen mukaan aina tarkistuttaa kirjailijaliiton lakimiehellä ennen sopimuksen allekirjoittamista.

Apurahoja kannattaa hakea

Valtion kirjallisuustoimikunnanjohtaja Siri Kolu kertoi monipuolisesti apurahoista, niiden hakemisesta sekä kannusti kaikkia kirjoittajia hakemaan apurahoja mahdollisimman paljon.

Opin, että apurahoja kannattaa hakea useastakin syystä:

  • vaikka apurahaa ei saisikaan, apurahahakemuksen lukee alan asiantuntijat, jolloin hakemus toimii ikään kuin ilmaisena mainoksena kirjoittajalle/taiteilijalle
  • mitä enemmän hakemuksia tulee, sitä enemmän rahaa on mahdollista jakaa. Jos kaunokirjallisuuden apurahahakemukset romahtavat, romahtavat myös jaettavat summat

Miten apurahaa on sitten mahdollista saada? Kolu sanoi, että apurahahakemuksen kirjoittamiseen kannattaa suhtautua samalla vakavuudella kuin kaikkeen muuhunkin kirjoittamiseen. Apurahat ovat yksi ehkä tärkein kirjailijan tulovirta, joten niihin kannattaa panostaa. Vaikka valmiissa hakemuspohjassa on valtavasti jargonia ja vaikeasti ymmärrettäviä sarakkeita, Kolu lohdutti, että hakemuksia lukee kirjallisuuden alan ihmiset eivätkä ne, jotka hakemuspohjan ovat luoneet.

Apurahaa kannattaa hakea heti, kun kustannussopimus on tehty ja sen voi lisätä liitteeksi apurahahakemukseen. Opiskelijastatus ei myöskään haittaa, jos hakee apurahaa säätiöiltä.

(Aurora-tietokannasta näkee lähes kaikki haettavat apurahat koskien taidetta, tiedettä ja kulttuurin rahoitusta.)

Kustannustoimittaminen: ABC

Otavan kustannustoimittaja Lotta Sonninen korjasi monia minulle virheellisiksi muodostuneita mielikuvia kustantamisesta ja kustannustoimittamisesta.

Hän kertoi, että Otavassa kaikista käsikirjoituksista luetaan vähintään 30 ensimmäistä liuskaa. Siksi käsikirjoituksen alku on erityisen tärkeä. Kustannustoimittaja kiinnittää huomiota seuraaviin asioihin: genre, tyyli, onko kirjoittajalla jotain kiinnostavaa/uutta/tuoretta/aikaan sopivaa/räjäyttävää sanottavaa?, sopiiko kirjoittaja ja käsikirjoitus kustantamon tyyliin? ja huokuuko käsikirjoituksesta, että kirjoittaja voi edetä urallaan?

Jos käsikirjoitus pääsee jatkoon, lukevat sen vähintään kaksi henkilöä. Jos kirjoittaja saa kustantajalta hylkäyskirjeen mukana jonkinlaista palautetta, on se yleensä hyväkin merkki käsikirjoituksen kannalta.

Kustannustoimittajan tehtävä on tarkistaa käsikirjoituksen logiikka ja tarinan eheys. Lisäksi hän myös oikolukee käsikirjoituksen ellei käsikirjoitukselle määrätä erillistä oikolukijaa. Sonnisen mukaan lukukierroksia kirjoittajan ja kustannustoimittajan välillä on esikoiskirjailijan tapauksessa yleensä noin 3-7 kierrosta. Kirjailijalla on kuitenkin aina viimeinen sana käsikirjoitukseen liittyvien korjausten suhteen.

Sonninen painotti monta kertaa, että teksti yksistään ratkaisee kuinka se sopii kustantamoon. Jos käsikirjoitus on ilmestynyt jo omakustanteena, kustantamo ei välttämättä ole kiinnostunut kustantamaan kirjaa, mutta teksti ratkaisee jälleen.

Aina kannattaa kirjoittaa

Vaikka yleinen ilmapiiri oli päivän jälkeen ehkä hieman alavireinen, oppivat kaikki paikallaolijat varmasti paljon uutta. Perinteisen kustantamisen kautta käsikirjoituksesta tulee harvoin nidottu teos. Ja jos tulee, vaatii se tekijältään paljon eikä kustannettu kirjakaan takaa turvattua tulevaisuutta. Harvoin asiat menevät niin kuin ne on suunnitellut, mutta aina kannattaa kirjoittaa. Kirja ei voi syntyä ilman kirjoittamista.