Taiteilijaresidenssissä – vinkit onnistuneeseen työskentelyjaksoon

nick-morrison-325805-unsplash.jpg

Olen kotiutunut Villa Sarkian residenssijaksolta Sysmästä takaisin Helsingin humuun. Residenssiaika tarjosi minulle parasta antiaan ja sain tehtyä ensimmäisen version seuraavasta romaanistani.

Villa Sarkia on Nuoren Voiman Liiton ja Sysmän kunnan ylläpitämä taiteilijaresidenssi kirjoittajille ja kääntäjille. Residenssiin voi majoittua noin 1-3 kk ajanjaksoksi työskentelemään kirjallisen työn parissa. Koska koko taiteilijaresidenssi käsite oli minulle entuudestaan vieras, päätin avata kokemuksiani muille kiinnostuneille.

Milloin residenssi kannattaa?

Omasta kokemuksesta voin sanoa, että silloin, kun käsikirjoitus hipoo pituudeltaan 100 liuskaa ja tarinasta on selkeä ajatus mielessä. En lähtisi residenssiin yhtään aikaisemmin, sillä muutoin lopputuloksena voi olla päämäärätöntä höttöä.

Lisäksi käsikirjoituksen mekaaninen editointi ajatuksella just do it on otollista tehdä juuri residenssissä.

Moneen residenssiin haetaan hakemuksella ja ansioluettelolla, joten aikaisempaa näyttöä taiteellisesta työskentelystä täytyy olla.

Residenssin päiväohjelma

Suhtauduin aikaani Villa Sarkiassa samoin kuin mihin tahansa kokopäiväduuniin, ja otin hyvin kurinalaisen lähestysmistavan työskentelyyn.

Olin etukäteen tehnyt viikkosuunnitelman, jota jatkuvasti päivitin päivätasolla. Keskityin pääsääntöisesti päivittäin yhteen lukuun, jonka kirjoittamista jatkoin tarvittaessa seuraavana päivänä. Jätin kirjoittamisen päivän päätteeksi tarkoituksellisen kesken, jotta voisin luontevasti jatkaa työskentelyä seuraavana päivänä.

6:00-7:00 Herätys ja aamukahvi
7:00-11:00 Kirjoittaminen
11:00 Aamupuuro ja toinen kahvi
11:30-14:00 Kirjoittaminen
14:00 Lounas
14:30-15:30 Kävely
15:30-19:00 Kirjoittaminen
19:00 Iltaruoka
20:00-21:30 Kirjoittaminen tai lukeminen

Herätyskelloni soi 6:00-7:00 välillä päivittäin (myös viikonloppuna), join aamukahvin ja kirjoitin 2-3h, jonka jälkeen söin aamupalan ja join toisen kupin kahvia. Tämän jälkeen kirjoitin lounaaseen asti, jonka jälkeen menin usein päiväkävelylle luontoon. Kävelyn tuomien uusien ajatusten siivittämänä kirjoitin monesti iltaan asti. Illalla luin kirjoja Villa Sarkian kirjastosta.

Kurinalainen rytmi sopi itselleni parhaiten, sillä muutoin olisin alkanut lusmuilla. Tarkat suunnitelmat pitivät huolen siitä, että tiesin jatkuvasti mitä minun piti tehdä. Suunnitelmat olivat myös oiva henkinen tuki.

Annoin itselleni yhden vapaapäivän, kun poikaystäväni tuli Sysmään käymään sekä yhden vapaa illan, jolloin katsoimme kollegani kanssa televisiota ja joimme virvokkeita.

Ruokahuoltona mikroateriat

Villa Sarkiassa asuminen on ilmaista, mutta jokaisen pitää kustantaa omat ruokansa itse.

Intensiivisen työskentelyjaksoon ei itselläni sovi kokkaillut niin mitenkään, joten elin residenssissä täysin lähimarketin mikroaterioilla. Pizzat, pinaattikeitot ja erilaiset pasta-ateriat tulivat harvinaisen tutuiksi.

Mitä residenssistä jäi käteen?

Sain tehtyä ensimmäisen version seuraavasta romaanistani. Siitä on hyvä jatkaa: syventää tarinaa, luoda metatasoa sekä kehittää henkilöhahmoja. Keskityin luomaan tarinaan kehykset, sisältö kypsyy sitten ajan kanssa valmiiksi.

Residenssissä oli samaan aikaan mielettömän lahjakkaita ja mukavia kollegoita, joiden kanssa kävimme kiinnostavia keskusteluja. Lähipiirissäni ei juuri keskustella taiteesta, joten tavallaan tuntui hetkellisesti siltä, että olen omieni joukossa. Kauhukuvat jatkuvasti keskeyttävästä kollegasta tai nipottavasta intellektuellista eivät (onneksi) toteutuneet.

Kiinnostus Nuoren Voiman Liiton lehteä kohtaan kasvoi. Lueskelin kulttuurilehteä aamiaisella, lounaalla ja päivällisellä. Lehdessä on todella mielenkiintoisia artikkeleja ja minusta tulee ehdottomasti tilaaja.

Älä odota liikaa

Residenssiajalta ei kannata odottaa liikoja. Luovuus ei solahda automaattisesti näytölle ja näppäimistö sauhua sormien alla. Aivojumi saattaa nousta residenssissä pintaan: aikaa on rajallisesti ja se tulisi käyttää mahdollisimman hyvin.

Neuvoni on residenssiin lähtijälle on seuraava: tee parhaasi. Laita itsellesi tavoitteita, tee etukäteen suunnitelma, mutta pidä ne suuntaa-antavina. Älä tee liian kunnianhimoisia suunnitelmia, kuten käsikirjoituksen kirjoittaminen alusta loppuun kuukauden aikana. Käytä käsillä oleva aika viisaasti, mutta ole myös itsellesi armollinen.

Lisää residenssiajastani Villa Sarkian blogissa.

Kuva: Unsplash

Sivuraiteilla: taiteilija vai viihdyttäjä?

Taiteen ja viihteen välillä vallitsee vastakkainasettelu, mikä näkyy myös molempien muotojen kulutuksessa sekä arvostuksessa. Mihin kirjoittaja sopii tässä kahden välisessä taistossa? Onko mahdollista kirjoittaa viihteellistä taidetta?

Taidetta ja viihdettä

Kärjistetysti voidaan sanoa mm. yhteiskunnallisen, historiallisen tai kulttuurisesti merkittävän kirjallisuuden olevan taidetta. Taide tarjoaa lukijalleen (tai katsojalleen) abstrakteja käsitteitä ja ilmiöitä tarkasteltavaksi sekä herättää yksilön aktiivisesti pohtimaan yhteiskuntaa. Ollakseen taidetta, teos on saattanut myös rikkoa vakiintuneita konventioita, kuten Beat-runoudessa tai luoda uuden muodon käyttämällä esim. epätavallista sinä-kertojaa.

Saadakseen taiteen statuksen, teoksen ei välttämättä tarvitse tehdä mitään edellisistä. Teos saattaa nauttia taiteen arvostusta vain siksi, että kriitikko on pitänyt teoksesta kokonaisuudessaan.

Viihde sen sijaan on usein helposti lähestyttävää, ns. ’aivot narikkaan’ konseptia, joka tavoittelee ensisijaisesti elämyksiä ja viihtyvyyttä. Kirjallisuuden saralla mm. romantiikka ja dekkari mielletään enemmänkin viihteeksi, sillä ne ovat tavallisesti juonivetoisia. Poikkeuksiakin toki mahtuu joukkoon, kuten Stephen Kingin runsas tuotanto todistaa.

Taidetta taiteen vuoksi

On olemassa ranskalainen termi, l’art pour l’art, taidetta taiteen vuoksi. Termi vakiintui 1800-luvulla taiteilijoiden keskuudessa ja tarkoittaa käsitystä siitä, että taide ei tarvitse perusteluita ollakseen taidetta (Britannica 2017). Taiteen ei tarvitse ottaa kantaa yhteiskunnallisiin aiheisiin eikä sen tarvitse valistaa moraalisesti millään lailla taiteen kokijaa.

Nykypäivänä termi on kääntynyt hieman päälaelleen, sillä sitä käytetään ehkä halveksuvaankin sävyyn; taidetta taiteen vuoksi, tekemistä tekemisen vuoksi.

Jotta taiteesta voi tulla taidetta, sen pitää lähtökohtaisesti saada taidemaailman tunnustus. Kuten jo aikaisemmin mainitsin, kriitikoiden rooli on usein tärkeä, sillä he tuovat lukijan tietoisuuteen uusia teoksia, analysoivat ja arvottavat niitä. Taiteen tunnustuksellisuus on siis varsin subjektiivista ja myös genreen taipuvaista.

Eräs dekkarikirjailija sanoi haastattelussa, että dekkari ei voi voittaa Finlandia palkintoa.  Edellisen kerran dekkari oli Finlandia-ehdokkaana vuonna 2009, kun Marko Kilven romaani Kadotetut oli ehdolla palkinnon saajaksi. Sitä ennen en voi sanoa muistavani milloin dekkari oli ehdolla yhdeksi arvostetuimman suomalaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi.

Viihde myy

Kun katsoo Kirjakauppaliiton kokoamaa vuoden 2016 myydyimpien kaunokirjallisuuden listaa, löytyy top 10 -listasta teosten joukosta myös mm. Mielensäpahoittajan Hiihtokirja ja Finnish Nightmares, joita en kumpaakaan luokittelisi varsinaisesti kaunokirjallisuudeksi (Finnish Nightmares on enemmänkin sarjakuvakirja :D).

Cheekin elämäkerta JHT, myi 38 700 kappaletta, millä päihittää kriitikoiden ylistämän Tommi Kinnusen Lopotti teoksen myynnin 300 kappaleella. Siivouskirja KonMari  teki murska myynnin 53 000 myydyllä kirjalla, jonka päihitti ainoastaan kaunokirjallisuuden puolella Ilkka Remes Kiirastuli dekkarillaan ja silloinkin vain täpärästi. (Kustantajat 2016)

Viihdyttävää taidetta

Länsimainen yhteiskunta on jatkuvasti viihteellistymässä sekä kaupallistumassa. Tämä näkyy mm. kirjojen myynnin laskussa, elokuvien suppeassa tuotannossa sekä lehtien artikkelien tason kovassa laskussa. Yleisesti siis voisi sanoa, että sisällön laskussa.

Haastavan työelämän vastapainoksi tarvitaan viihde, joka ei haasta yksilöä enää illalla. Silti moni lukija arvostaa hyvää tarinaa.

Voiko taide olla viihdyttävää? Voiko viihde olla taidetta?

Hyvä tarina voi olla viihdyttävää, mutta silti tarjota jotain uutta taidemaailmalle. Esim. Lewis Carollin Liisa Ihmemaassa oli ilmestyessään monin tavoin uudistuksellinen kerrontansa ja muotonsa takia. Romantiikasta huolimatta Margaret Mitchellin Tuulen Viemää on aikansa klassikko mm. historiallisen kontekstin sekä moraalisten kysymysten innoittamana.

Uskallan sanoa, että kirjoittajan rooli rappiotaiteilijaelämää viettävänä sieluna on yhteiskunnan kehityksen siivin suuntaamassa kohti viihdyttämistä. Viihdyttäjä kuulostaa sirkuksen friikkishowlta, mutta sitä se ei mielestäni ole. On aika päivittää mielikuva kirjoittajarentusta tälle vuosituhannelle, jotta kirjat voivat realistisesti kilpailla lukijoiden ajasta muiden medioiden rinnalla.

Kirjoittajana olisin mielissäni, jos lukija viihtyisi tekstieni parissa. En näe viihdettä enää yhtä pahana asiana kuin aikaisemmin, sillä kirjoittaja voi silti pysyä itselleen uskollisena. Rivien väliin voi aina ujuttaa muutaman vallitsevia käsityksiä haastavan ajatuksen. Tarkkasilmäiset lukijat usein huomaavat ne ja se riittää.

 

Lähteet:

Britannica (2017) ’Art for art’s sake’ in Britannica [Online] https://global.britannica.com/topic/art-for-arts-sake [Accessed 18.1.2017]

Kirjakauppaliitto (2016) ’Mitä Suomi lukee?’ Kirjakauppaliitto [Online] http://www.kirjakauppaliitto.fi/ratings [Accessed 18.1.2017]

Kustantajat (2016) ’Bestsellerit 2016’ in Kustantajat [Online] http://kustantajat.fi/files/output/1503/bestsellerit+2016.pdf [Accessed 18.1.2017]

Poetry Fundation (2017) ’Beat poets’ in Poetry Foundation [Online] https://www.poetryfoundation.org/resources/learning/glossary-terms/detail/beat-poets [Accessed 18.1.2017]

Teatterissa: Majakanvartija

Kävin katsomassa Avoimet ovet -teatterin näytelmän Majakanvartija, joka kertoo Tove Janssonin (1914-2001) elämästä sekä kolmen nuoren naisen suhteesta taiteilijaan ja hänen jättämäänsä kultturiperintöön. Virkistävässä ja monipuolisessa näytelmässä käsitellään suuria teemoja: rakkautta, taiteilijuutta ja unelmia, niiden väliin jäävien epävarmuuksien ja pelkojen avulla.

Näytelmä avaa Tove Janssonin mystistä persoonaa kolmen ”Toven” kautta: lapsi-Toven (Anu Koskinen), taiteilija-Toven (Eeva Putro) sekä vanhan-Toven (Ella Pyhättö). Samalla nämä kolme nuorta naista peilaavat omaa elämäänsä, unelmiaan sekä pelkojaan Toven elämän kautta.

Vaikka Tove Janssonista ensimmäiseksi tulee mieleen lähes poikkeuksetta Muumit, Jansson oli taiteilijana paljon enemmän. Monipuolisena taiteilijana hän kirjoitti ja kuvitti lasten- ja nuortenkirjojen lisäksi sarjakuvia, kirjoitti esseitä, teki kuvataiteita ja maalasi.

Majakanvartija onnistuu yllättämään

Majakanvartija-näytelmää on virkistävää seurata, sillä se sijoittaa katsojan osaksi näytelmää. Elämäkerralliset näytelmät sortuvat usein henkilön ylenpalttiseen jalustalle nostamiseen tai kurjuuden hyperbolaan. Majakanvartija on onnistunut välttämään nämä kuopat peilaamalla nykynaisten maailmaa Toven elettyyn elämään. Dramaturgia on myös hyvin luontevaa näiden kahden eri maailman välillä, vaikka toisen näytöksen nykynaisten ongelmat tukahduttavatkin Janssonin viimeiset sanat.

Ensimmäinen puoliaika on kaikin puolin onnistunut kokonaisuus väitöskaronkan ja taiteilijuuden ytimen pohdinnasta alkaen. Näytelmä soljuu luontevasti ja kevyesti eteenpäin eikä ole väkinäinen, sekava tai tahditon. Näyttelijäntyö saa myös kiitosta ja sitä on ilo seurata. Jokainen näyttelijä loistaa omalla tontillaan ja on vaikeaa nostaa ketään ylitse muiden.

Toinen näytös on synkkyyden melankoliaa ja imaisee ensimmäisen näytöksen elämänilon ja keveyden. Janssonin henkilökuva pienenee ja on vaarassa kadota kokonaan näyttämöltä, sillä aikalaisnaisemme ja heidän ongelmat yhteiskunnassamme vievät kaiken huomion. Kokonaisuudessaan toinen näytös on sekava eikä läheskään yhtä mielenkiintoinen kuin ensimmäinen. Silti katsomosta lähtiessäni oloni on eheä, lempeä ja suopea.

Tove Jansson: ihminen taitelijuuden takana

Samastuin näytelmässä esitettyyn Toven Janssonin ajatukseen taiteilijuudesta, työnteosta ja rakkaudesta. Janssonin elämässä ensiksi tuli työnteko (taiteen tekeminen) ja sitten vasta rakkaus. Oma tila oli tärkeää, jotta pystyi luomaan.

Tunnistan Janssonin tavoin tarpeen luoda ja tehdä taidetta ennen mitään muuta. Vain taidetta tekemällä (minun tapauksessani kirjoittamalla), voin olla kokonainen ja antaa itsestäni muille. Joskus on vaikeaa sanallistaa tarvetta omalle tilalle, jotta toinen ymmärtäisi oikein, eikä ottaisi hylkäyksenä pyyntöä olla hetken yksin.

Toiseksi ymmärrän Janssonin syyllisyyttä. Hän sai paljon lukijapostia eikä kaikki aika riittänyt postiin vastaamiselle, niin kuin hän olisi halunnut, sekä luovalle työlle. Vaikka minun postilaatikkoni ei täytykään lukijapostista, tunnen samanlaista syyllisyyttä yhteydenpidosta lähimpiin ystäviini. Haluaisin lähettämissäni postikortissa sanoa muutakin kuin pikaisia terveisiä, messengerissä kuulumisten sijaan kertoa ja kysyä enemmän kuin ’hyvää kuuluu’ sekä olla enemmän läsnä. Sanoa ja kirjoittaa lauseita, joilla on oikeasti merkitystä eikä sanoa vain jotain, koska niin kuuluu.

Tove Jansson näyttäytyy näytelmässä sekä suurena taiteilijana, että ihmisenä, niin kuin me muutkin. Ihmisenä, joka katsoo omaa menestystään haluttomana olla läsnä, sillä taiteen perusajatus on jäänyt kaupallisuuden jalkoihin.

Majakanvartija on monipuolinen sekä koskettava näytelmä lahjakkaasta naisesta, joka eli niin uskollisena itselleen kuin mahdollista ja hänen jättämästään kulttuuriperinnöstään aikalaisillemme. Lisäksi näytelmä muistuttaa katsojia siitä, että suuren taiteilijan sisällä asui myös ihminen.

Avoimet ovet -teatteri esittää vielä huhtikuun ajan Majakanvartija-näytelmää. Liput ja aikataulut

 

Muuta Tove Janssonista:

Elämänkerta Tove Janssonin elämästä: Karjalainen, T (2014) Tove Jansson: Tee Työtä ja Rakasta. Helsinki: Tammi.

Tove Janssonin taidetta on esillä myös HAM:ssa

Tove Janssonin frescoja on näytillä mm. Kymeenlaaksossa ja Haminassa 

Ateneumin kiertävä Tove Janssonin taidetta esittävä näyttely