Ai, siis mikä toinen versio?

andrew-neel-308138-unsplash.jpg

Mukavaa marraskuuta ja NaNoWriMoa niille, jotka ottavat parhaillaan osaa jokavuotiseen kirjoita romaani kuukaudessa -haasteeseen.

Kirjoitin äskettäin, että toinen versio vaatii kärsivällisyyttä ja perslihaksia. Se pitää paikkansa, mutta mitä konkreettisia toimia toisen version kirjoittaminen vaatii?

Ensimmäisestä versiosta toiseksi

Mikä on ensimmäinen versio? Ensimmäinen versio on ensimmäinen kokonainen versio käsikirjoituksesta. Se on yhtenäinen pitkä teksti, jossa on alku, keskikohta ja loppu.

Ensimmäisestä versiosta puutuu kuitenkin luonnetta ja syvyyttä. Suuret linjat ovat näkyvillä, mutta pienet yksityiskohdat eivät välttämättä vielä erotu.

Onko idea kestävä?

Kaikista käsikirjoituksista ei ole romaaneiksi eikä ole häpeä myöntää sitä. Jos sisälläsi sykähtää intuitio, seuraa sitä. Mikäli et itse haluaisi lukea omaa kirjaasi, vaikka se olisi alelaarissa -70% tarra kannessaan, on ehkä parempi jättää teksti pöytälaatikkoon hautumaan ja aloittaa uusi teksti. Niin käy kaikille – minullekin on käynyt, monesti.

Tässä vaiheessa on myös hyvä miettiä seuraavia kysymyksiä:

  • Ketkä ovat tekstin kohderyhmä?
  • Miksi aihe kiinnostaisi lukijoita? Onko se erityisen tärkeä esim. historiallisesti, temaattisesti tai yhteiskunnallisesti? Vai eikö aiheesta ole aiemmin kirjoitettu?
  • Miten sijoitat tekstin osaksi kirjallisuuden jatkumoa?
  • Mikä on tekstisi sanoma? Mitä haluat sanoa sillä?

Nämä ovat vaikeita kysymyksiä, mutta samoja, joita kustantaja esittää silmäillessään käsikirjoituksia. On olennaista pohtia metafyysisiä asioita alkuvaiheessa, sillä suuretkin muutokset ovat vielä tässä kohtaa mahdollisia.

Käsikirjoituksen rakenteen hiominen

Ensimmäisessä versiossa jokainen luku on kuin oma laatikkonsa. Laatikosta täytyy kuitenkin ulottaa lonkerot joka puolelle tekstiä.

Toisessa versiossa on tärkeää miettiä draaman kaarta ja kuinka tarinaa kuljettaa eteenpäin. Kappaleet ja luvut nivotaan yhteen kiinnostavaksi jatkumoksi. Tehdään istuttamista ja lunastamista eli pedataan jotakin, jonka merkitys kerrotaan vasta myöhemmin, esim. luvussa 4 esitellään ase (istuttaminen), jota käytetään loppuratkaisussa (lunastaminen).

Vaikka jokaisessa luvussa olisi erillinen tapahtuma, pitää niiden edistää tarinaa ja kuulua siihen luonnollisena osana. Jos näin ei ole, kannattaa miettiä onko luku tarpeellinen.

Toisen version aikana en vielä tee hienosäätöä, pikemminkin eheyttämistä, metatason houkuttelua.

Toisen version aikana tulee kirjoitettua paljon enemmän uutta materiaalia kuin olisi alunperin uskaltanut edes ajatella, ja teksti voi muuttua paljonkin alkuperäisestä.

Henkilöhahmojen rakentaminen

Ensimmäisessä versiossa henkilöhahmot saattavat olla epätasaisia ja osa jopa näkymättömiä. On luonnollista, että joihinkin hahmoihin kiintyy enemmän ja niitä kirjoittaa mieluummin kuin toisia.

Toisen version aikana näitä eroja voi tasoittaa, ja kiinnittää huomiota siihen kuka on näkyvä ja kuka ei. Henkilöhahmojen olisi hyvä olla myös samastuttavia ja luonnollisia.

Pyrin yleisesti toisessa versiossa tutustumaan paremmin henkilöhahmoihin ja löytämään heille oman äänen. Minulle on tärkeää, että dialogissa puhujat tunnistaa tavasta puhua, vaikka puhujaa ei olisikaan lukijalle erikseen ilmoitettu.

Kirjoita, lue, kirjoita…

Kirjoita uutta tekstiä, muokkaa. Kirjoita lisää, lue. Lue myös taustakirjallisuutta ja muiden kirjoittajien tekstejä sekä muuta kiinnostavaa kirjallisuutta. Pidä silmät ja korvat auki, jotta et tule keksineeksi pyörää uudelleen.

Toinen versio on mielestäni vaikeampi versio kuin ensimmäinen, sillä inspiraatio vie ensimmäistä versiota, kurinalaisuus toista. Toisessa versiossa on viimeistään ratkaistava kaikki ratkaisemattomat ongelmat, joita on vitkutellut kuukaudesta toiseen. Jos jokin osa-alue ei toimi, mieti tarvitsetko sitä lainkaan.

Toisen version jälkeen tulee… tadaa kolmas versio! Kolmas versio kattaa enemmän hienosäätöä, joka voi ulottua jo lauserakenteeseen.

Kuva: Unsplash

Mitä mietit, Mariia?

mohammad-amiri-427787-unsplash.jpg

Gradun palautukseen on suunnilleen viikko. Tästä johtuen en ole saanut aikaiseksi kokonaisia ajatuksia tai edes juttuaihioita. Sylissä lepää palapelin paloja, mutta ei voi olla edes varma, että ne ovat peräisin samasta palapelistä.

Siksi tämäkin kirjoitus on keskeneräinen ja täynnä puuttuvia paloja. Seuraavia ajatusryppäitä olen pohtinut viime aikoina.

Humanismin nykytila ja tulevaisuus

Humanismin nykytila ja tulevaisuus ovat puhuttaneet kovasti mediassa viime aikoina ja syystä. Humanististen alojen suosio laskee eikä humanismi kuulu Suomen tulevaisuuden mahdollisuuksiin.

Yhdyn valitettavasti Tuomo Salosen mielipiteeseen, että sivistykselle ei enää anneta Suomessa arvoa vaan kapitalistiset arvot ovat tulleet tilalle. Tilanne ei kuitenkaan ole mielestäni niin toivoton, sillä aikajanalla tulee usein monenlaisia notkahduksia. Innovaatioaallon jälkeen ihmiset kaipaavat taas humanismia.

Milloin on taas humanismin aika?

Suomalaisen musiikin nykytila

Suomalaisen musiikin nykytila itkettää. Valtavirtamusiikin sanat ovat usein niin huonot, että ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Sanoituksissa toistuu paikoitellen kaikki kliseet ja ennalta-arvattavat koukut. Juha Tapion Sydän, jota rakastan – voi pojat, voiko kauempaa enää lähteä kohti aihetta? ”Jo muinaiset kreikkalaiset…”

Miksi kirjailijat ja musiikintekijät eivät tee enemmän yhteistyötä keskenään!?

Menestys – mitä se on?

The Voice of Finland (TVOF) juuri päättyneellä kaudella kilpailijoilta kysyttiin usein unelmia. Ne noudattivat samaa kaavaa: laulaa täydelle Hartwall-areenalle, myydä kultalevyjä, valloittaa sekä kotimaisen yleisön sydämet että kansanväliset tai olla muuten vaan menestynein suomalainen laulaja.

Ei siinä mitään, suuria unelmia saa olla. Unelmat ja realiteetti harvoin vain kulkevat samaa polkua. Vaikka kulkisi unelmansa polkua ei se välttämättä enää tunnu unelmalta.

TVOF kiteyttää kuitenkin karusti tilanteen luovilla aloilla: hyviä ja erinomaisia kilpailijoita on paljon. Ei riitä enää, että on hyvä eikä edes erinomainen, kun ”seuraavaan vaiheeseen” pääsee vain 50% kilpailijoista. Enemmän painoa on tuurilla kuin talentilla sekä persoonalla ja kontakteilla.

Menestyminen ja sen tarve näyttää olevan suuri jokaisella, mutta mitä on menestyminen nykypäivänä?

Kultit ja manipulaatio

Luin tammikuussa Emma Clinen teoksen The Girls (2016), joka on jäänyt kummittelemaan mieleeni. Haluaisin ajatella, että olisin resistanssi manipulaatiolle enkä ainakaan lähtisi muiden joukossa tekemään hulluja.

Mitä enemmän olen asiaa ajatellut, en ole enää varma. Manipuloijat osaavat olla helvetin vakuuttavia. He osaavat iskeä herkkään kohtaan ja kääntää siten kurssin kohti omaa agendaansa.

Voiko ketä tahansa manipuloida tekemään mitä tahansa?

Girls TV-sarja

Olen myöhäisherännäinen Girlsin suhteen. Kuinka virkistävää on nähdä kerrankin naiset samaistuttavina yksilöinä ilman Hollywoodin tähtipölykuorrutetta. Just tolta mäkin näytän aamulla ja isot rispektit näyttää naisen vartalo sellaisena, kun se on!

Sarja osuu ja uppoaa myös kirjoittajiin, sillä Hannah (Lena Dunham) kamppailee kirjailijaksi tulemisen kanssa. Parasta on myös realistisuus: kandilla ei saa enää huippuduunia vaan New Yorkissa selviytyäkseen pitää tehdä silppuduuneja. Dunhamin luoma sekä tähdittämä sarja saa ison suosituksen kaikkien sukupuolten edustajille.

Milloin Suomen telkkarissa nähdään kiinnostavia ja oikeasti samastuttavia naishahmoja?

Kyniä loppuvuodeksi

Pilot Hi-Tec-c Maica 0.4mm on ehdoton lempikynäni. Parasta on terävä kärki ja vaivaton kirjoitustuntuma. Vastaanotin juuri 15kpl uudelleentäytettäviä mustesäilöitä kolmeen Pilot-kynääni. Edes tullimaksut eivät haitanneet. Mustetta riittää ainakin vuodeksi. Yeah!

Olisiko minulla pian vihdoin aikaa kirjoittaa luovia projektejani?

 

Kuva: Unsplash

Lähteet

Kantola, A. ’Humanististen alojen suosio laskee, eikä kaikkia opiskelu­paikkoja edes saada täyteen – ”Mielikuvat ovat todella vahvoja ohjaajia”’. Helsingin Sanomat. 19.3.2018 [Online] https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005608100.html [26.4.2018]

Lyytinen, A. ’Guruilu ja pitchaus uivat yliopistoihin, tekoälymystö jyräsi humanistit – siksi tarvitaan sivistyneistön vastaisku’. Helsingin Sanomat. 22.4.2018 [Online] https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005649550.html [26.4.2018]

Salonen, T. ’Suomessa vallitseva ilmapiiri ajoi minut osaksi aivovuotoa’. Helsingin Sanomat. 25.4.2018. [Online] https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005654384.html [26.4.2018]

Kirjoita hiljaisuus tekstiin

kristina-flour-185592-unsplash

Suomalaiset voivat istua hiljaisuudessa täysin tyytyväisenä ja jakaa hetken ilman, että siinä on mitään eriskummallista. Japanilaisilla on taiteessa puolestaan mu, jonka voi kääntää tarkoittavaksi tyhjää tilaa. Tyhjyys puolestaan luo monimerkityksellisiä tulkintoja sekä hiljaisuutta.

Hiljaisuus vaikuttaa ensin varsin tylsältä asialta. Lähemmin tarkasteltuna voi huomata, että hiljaisuutta on montaa lajia: mm. äänettömyyttä, rauhallisuutta, vaivaannuttavaa tai peräti vihamielistä hiljaisuutta.

Mielestäni hiljaisuus voi antaa tai ottaa; se voi tuoda uuden tason tekstiin tai pahimmillaan tehdä kerronnasta kömpelön. Kirjoittajan tehtävä on päättää kuinka hiljaisuutta tekstissään käyttää.

Dialogin puuttuminen

Aloitetaan kaikkein ilmeisimmästä eli henkilöhahmojen dialogista, sillä jokaisella henkilöhahmolla on oma uniikki tapansa puhua ja käyttää ääntään. Hiljaisuutta saa aikaan, jos ei kirjoita henkilöhahmojen ”fyysistä” ääntä ollenkaan tai kirjoittaa sitä säästeliäästi.

Harkittu dialogin käyttö tuo tekstiin rauhallisuuden tunteen. Luin juuri Takashi Hiraiden teoksen Kissavieras (2016), joka on kerronnaltaan hyvin minimalistinen, ja jossa dialogia käytetään harkitusti. Kun henkilöhahmot puhuvat harvoin ääneen, janoaa lukija myös kuulla enemmän henkilöhahmojen omaa ääntä.

Jos dialogia ei halua jatkuvasti käyttää, keskustelun voi myös tiivistää kappaleen sisälle. Riippuu kuitenkin keskustelun luonteesta (mm. kuinka kiinnostava keskustelu on lukijan kannalta), milloin niin kannattaa tehdä. Myös monologin voi kirjoittaa samalla tavalla tekstiin sisäiseksi puheeksi.

Levollisuuden lisääminen kerronnan avulla

Hiljaisuuden avulla on mahdollista rauhoittaa kohtausta. Mikäli kohtauksessa on ollut paljon informaatiota, toimintaa, käännekohtia tms. lukijan kannalta hektistä toimintaa, kannattaa kohtaus rauhoittaa.

Levollisuutta saa usein kohtauksen sisällä lisättyä kuvailemalla ympäristöä tai mielenmaisemia. Ympäristöstä voi nostaa yksityiskohtia tai upottaa Proustin madeleine-tekniikan avulla lukijan takaumaan.

Pohdiskelua, sisäistä monologia tai kuvailua lisäämällä on mahdollista lisätä rauhallisuutta. Tarinan rytmi hidastuu myös samalla.

Vaivaannuttava hiljaisuus

Jokainen meistä on joskus jakanut vaivaannuttavan hiljaisuuden. Tilanteen, jossa pitäisi sanoa paljon, mutta mikään ei tunnu oikealta. Tai tilanteen, josta haluaisi vain nopeasti päästä pois.

Jaan teille esimerkin vaivaannuttavasta hiljaisuudesta kirjastani Henkäyksiä (2015). Kohtauksessa Alex saapuu Ellan luo ennen kuin he lähtevät yhdessä Ellan isoäidin hautajaisiin. Ellaan ihastunut Alex huomaa Ellan kämmenessä tussilla kirjoitetun, mutta jo haalistuneen miehen nimen ja numeron.

”– Kuka on Guy? Alex kysyy.

Ella laskee teen piirongin päälle ja katsoo kämmentään. Nimi lukee yhä selvästi kämmenessä, mutta yhteystiedoista ei saa selvää. Ella ei voisi koskaan tavoittaa Guyta, vaikka haluaisi ja ajatus elämän yllätyksellisyydestä surettaa häntä. Se, että yhdessä hetkessä kaikki muuttuu eikä samaan hetkeen pääsee enää koskaan takaisin. Ei häntä sureta, että hän ei enää koskaan näe Guyta. Ainakin hän toivoo, ettei koskaan törmää tähän kulmakaupassa. Mikä Alex oli tuomitsemaan häntä satunnaisista miehistä? Ei hänen elämänsä päättynyt siihen, että hän sai lapsen.

– Ei kukaan tärkeä, Ella sanoo.

Alex ei tiedä kumpi vastaus oli pahempi; se, että Ella oli löytänyt jo uuden vai että hänellä oli satunnaisia petikumppaneita. […]” (sivu 173)

Vaivaannuttavuutta luo kohtauksessa mustasukkaisuus sekä syyllisyys, mutta myös puhumattomuus. Kumpikin haluaisi sanoa ääneen pitävänsä toisesta, mutta he eivät uskalla rikkoa ystävyyden kuplaa, ja käyttäytyvät kuin mikään ei voisi hetkauttaa heitä.

Tekstissä lukija pääsee kummankin henkilöhahmon pään sisälle sekä saa informaatiota heidän puheestaan. Tärkein jätetään sanomatta, mikä antaa hiljaisuudelle tilaa.

Jännittynyt hiljaisuus

Hiljaisuus voi huokua myös jännittyneisyyttä, suuttumusta tai ärtymystä.

Käytän tässäkin esimerkkinä kohtausta omasta kirjastani (hahaa) Henkäyksiä (2015). Kohtauksessa Ella on kotona poikansa Paulin kanssa valmistautumassa isoäidin hautajaisiin, kun Ellan äiti soittaa. Ella on vältellyt äitinsä soittoa koko päivän.

”– Tulemme hakemaan teitä kahdelta. Olkaa valmiina silloin. Ja laita se mekko, jonka lähetin.

– Minulla on toinen mekko, laitan sen.

– Mutta minun lähettämäni olisi paljon parempi.

– Minulla on toinen mekko, laitan sen.

– Omapahan on valintasi.

Linja kohisee ja odottaa soittajan sanoja. Ella kaivaa lusikan kahvalla likaa kynnen alta. Puhelussa on etäisyyttä enemmän kuin kilometrejä hotellilta Ellan kaksioon. Tilaa on sitäkin vähemmän, aivan kuin Ella seisoisi äidin edessä selkä tiiviisti tiiliseinää vasten.

– Oliko sinulla muuta? hän sanoo viimein kuin rohkaistakseen.

– Ei kai minulla ollut.

– Nähdään kahdelta.

Tuuttaus piinttyy mieleen jatkuvana hylkäyksenä. Vihanpuuska sukeltaa Ellan läpi ja hänen täytyy taistella itseään vastaan, ettei tee sanoillaan peruuttamatonta tuhoa. Pauli lätkäisee sormensa Ellan poskelle ja puristaa hellästi. Ella ottaa nenäliinan henkiseksi tuekseen kuin kilveksi, mutta hän ei itke, sillä nämä murheet on jo kertaalleen itketty ja käytetty. […]” (sivu 128-9)

Keskustelu huokuu jännittyneisyys; kylmyyttä, etäisyyttä ja kontrollia. Kumpikaan ei vihaa toisiaan, mutta heidän kommunikaatiostaan huokuu kärkkäys. Äiti pitää yhä autoritäärisen roolinsa siitä huolimatta, että Ella on jo nuori aikuinen. Ella ei osaa sanoa äidilleen muuta kuin vastaan.

Jännittynyttä hiljaisuutta voi myös tehostaa laittamalla jonkun tarinan henkilöhahmoista kysymään, syyttämään tai puhumaan. Lisäksi vihamielisyyden ja epäilyn tunteen synnyttäminen onnistuu myös päänsisäisellä monologilla; minä-henkilö epäilevät ajatukset voi kirjoittaa tekstiin näkyväksi.

Virkkeiden pituus

Miellän lyhyet ja ytimekkäät virkkeet hiljaisuuden sineteiksi. Ne ovat kuin toteamuksia, jotka luovat jälkeensä hiljaisuutta, metatasoja ja ehkä kysymyksiäkin. Ne saattavat kuitenkin runsaasti käytettynä kuulostaa töksähtävältä korvaan.

Pilkutus antaa lukijalle hengähdystauon ja luo ilmaa tekstiin. Pitkät lauseet haastavat lukijan, sillä asia saattaa kadota sanankäänteisiin, mutta ne voi myös kätkeä sisäänsä upeita oivalluksia. Hyvin pilkutettuna pitkätkin lauseet kuulostavat ilmavilta.

Ei oikeastaan ole olemassa mitään ohjenuoraa millaisia lauseita tulisi rakentaa. Tärkeää on kuitenkin huomioida miten ne istuvat kokonaisuuteen ja millaisia merkityksiä, tunnelmia tai rytmiä ne luovat.

*****

Hiljaisuuden saattaa joskus unohtaa tehokeinona, sillä se on niin arkipäiväinen asia. Parhaimmillaan hiljaisuus voi muuttaa tunnelmaa, rauhoittaa kohtausta tai luoda temaattisia merkityksiä. Toisaalta, kun on oikein hiljaa, voi hiljaisuuden keskeltäkin kuulla monia ääniä.

Kuva: Unsplash

Haaste: kirjoita naisista

Screen Shot 2017-12-12 at 19.48.24

Kukaan tuskin on voinut välttyä kuulemasta #metoo -kampanjasta, joka on täyttänyt sosiaalisen median viime kuukausina. Aihe on monitahoinen, mutta heijastaa lähtökohtaisesti sitä, miten naiset nähdään yhteiskunnassa. Haluaisin haastaa kaikki kirjoittajat miettimään, miten kuvaatte naisia tekstissänne.

Niin, kyllä minäkin – mutta en haluaisi lähteä sille tielle. Seksuaalinen häirintä ja naisten kokemusten vähättely on valitettavan totta ja erittäin tuomittavaa. Valittamisen ja syyttelyn sijaan haluan omalla toiminnallani yrittää muuttaa niitä vakiintuneita käsityksiä ja sääntöjä, joita toistamme huomaamattamme – erityisesti naishahmojen suhteen.

Siksi päätin kirjoittaa auki huomaamani toistuvat asiat naisten kuvaamiseen liittyen sekä omia ajatuksiani asian suhteen.

Yksipuolisia naishahmoja

tmp_lityva_d8b9cc3ccd9d4b7a_gettyimages-3375798

Onko blondi aina isotissinen ja tyhmä? Miksi nainen pitää kuvata säärien eikä luonteen kautta?

Kirjailija Ken Follett muistaa aina The Century-trilogiassaan kuvata naisen sääriä, povea ja punaisia huulia – kuinka seksikäs nainen on. Mikäli nainen on älykäs, hän mainitsee usein ettei nainen ole mitenkään nätti.

Voiko nainen olla yhtäaikaa kaunis ja viisas?

Jos katsoo populaarikulttuuria, niin harvoin. Työelämässä törmää myös toisinaan kauniin naisen ammattimaisuuden väheksyntään. Aivan kuin nainen ei voisi olla sekä viisas että upea niin sisäisesti kuin ulkoisestikin.

Screen Shot 2017-12-12 at 19.52.19.png

Millainen rooli naisella on tarinassa: vaimo, tyttöystävä, äiti? Voiko rooli olla vain nainen tai yksilö?

Suurimmassa osassa tuotantoyhtiöihin lähetetyissä käsikirjoituksissa on miespääosa. Jos naisella on näkyvä sivuosa, on se usein passiivinen – miespääosan sidekick ja myötäilijä.

Jos puhutaan naisen olevan rohkea, siitä tulee mieleen myös antelias pukeutuminen. Miehen tapauksessa näin ei ole; mies on rohkea sanan perimmäisessä merkityksessä. Mitä edes olisi miehen rohkea pukeutuminen? 😀

Dekkareissa ja rikosromaaneissa uhrina on usein nuori nainen. Nainen on joko viaton neitsyt, jolloin kuolema on tragedia, tai nainen on langennut ja siksi kuolema on ”oikeutettu”. Tarinassa muistetaan vielä kertoa sekin, että onko nainen raiskattu vai ei.

Vakiintuneiden näkemysten ulkopuolella

Moni saattaa tahattomasti toistaa samaa kaavaa, millä naiset kuvataan ja minkälaiset roolit heille annetaan.

daniel-leone-185834

Minäkin tein niin, kun aloitin kirjoittaa. Disneyn prinsessatarinat olivat iskostuneet lapsesta asti takaraivoon; prinssi tulee pelastamaan prinsessan, prinsessa keskittyy vain näyttämään hyvältä. Tytöt käyttää punaista, pojat sinistä. Tytöt on hyviä luovissa aineissa, pojat tieteissä.

Aloin kuitenkin kyseenalaistaa koko näkemyksen, sillä ajatus prinssiä odottavasta prinsessasta tuntui ikävältä, tylsältä ja mielikuvituksettomalta.

Opin huomaamaan kuinka valjuja ja yksipuolisia naisten henkilöhahmot usein ovat. Halusin kirjoittaa oikeasti kiinnostavia naishahmoja ja antaa kaikenikäisille naisille ansaitsemaansa ruutuaikaa. Halusin kirjoittaa oikeasti inspiroivista naisista, joihon niin naiset kuin miehetkin voivat samaistua.

nelio-4

Voisin mainita hyvänä esimerkkinä uuden suomalaisen elokuvan Joulumaa (2017). Joulumaa on kiinnostava suomalainen elokuva, sillä pääosassa on varttuneempi nainen (Milka Ahlroth), joka ei esitä perinteisesti äitiä (tai isoäitiä). Hän on aktiivinen henkilöhahmo eikä mikään rooli varsinaisesti määritä häntä. Upeaa! Hän saa olla yksilö ja tehdä asioita ilman roolin tai sukupuolen määrittelyä. Super jee!

Ei minua haittaisi lukea enemmän samastuttavia ja tosielämän tarinoita naisista, mutta tällä rönsyilevällä kirjoituksella haluan ensisijaisesti inspiroida muita kirjoittajia miettimään kuinka kuvaatte naiset teksteissänne. Haluan kannustaa ajattelemaan tekstiä kokonaisuutena ja niin, että kuvaus olisi aina tekstissä tietoinen valinta eikä toistettu näkemys. Sillä kiinnostavia naishahmoja on, ajattele vaikka Peppiä.

Kuvat: SVT, Popsugar, IMDB ja Nordisk Film

Dialogi – hyvässä ja pahassa

Screen Shot 2017-03-24 at 11.03.16

Dialogin kirjoittaminen on pitkään ollut lemppari osa-alueeni kirjoittamisen saralla. Dialogi on lukijaystävällistä, se antaa paljon tietoa ja sen avulla pääsee lähelle henkilöhahmoja.  Sanoja, vuorosanoja, puheen kirjoittamista – ihan helppoa! Dialogia voi vaan naputella menemään.

Ei aivan.

Kuinka moni on katsonut suomalaisia elokuvia tai TV-sarjoja ja ajatellut, että henkilöhahmot puhuvat jotenkin hassusti?

Niin.

Dialogia voisi pitää oikeastaan kaiken vuorovaikutuksen perustana. Dialogi mahdollistaa henkilöhahmon puhumisen omalla äänellään, jolloin lukija pääsee mahdollisimman lähelle tätä. Sen sijaan, että kirjoittaja suoraan kertoo mitä henkilöhahmo ajattelee asioista, henkilöhahmo sanoo ne itse ääneen. On siis väliä mitä henkilöhahmo sanoo, miten hän sanoo ja millaista kieltä hän käyttää.

Kun kaksi (tai useampi) henkilöhahmoa on vuorovaikutuksessa keskenään, on syytä miettiä mistä he puhuvat. Dialogin tulee viedä tarinaa  eteenpäin, jotta lukija ei pitkästy. Lisäksi dialogin olisi hyvä paljastaa lukijalle jotain mm. juonesta, henkilöiden välisestä kemiasta, miljööstä tai aikaisemmista tapahtumista. Dialogin tarkoitus on myös välittää tietoa.

Esimerkkinä käytän katkelmaa Eccun ja Cedin keskustelusta (kuva ylhäällä). Henkilöhahmojen välillä on jännitettä sekä yhteinen salaisuus, jonka Cedi kieltää. Lukijan kiinnostus herää, mitä on tapahtunut? Miksi Cedi ei halua puhua tapahtuneesta?

Jokainen henkilöhahmo on uniikki, kuten me kaikki ihmiset olemme. Henkilöhahmoa luodessa voi mieltää esikuvaksi jonkun todellisen ihmisen, mutta silloin kannattaa olla tarkkana ettei ala oikeasti replikoida tätä ihmistä. Lisää henkilöhahmon luomisesta täältä.

Luonnollisuus ja uskottavuus ovat jälleen kulmakiviä niin dialogissa kuin kaikessa muussakin kirjoittamisessa. Välillä mielikuvitus ampaisee avaruuteen eikä tule takaisin, tiedän. Silloin kannattaa palautua maanpinnalle ja kysyä itseltään onko teksti uskottavaa.

Listasin muutaman kohdan, joita kannattaa miettiä henkilöhahmon puhetta luodessa:

  • Millaista kieltä henkilöhahmo käyttää? Puhekieltä, kirjakieltä, slangia, murretta, myös puhevika voi kuulua henkilön puheessa (mm. r- tai s-vika)
  • Millaisia sanoja henkilöhahmo käyttää? Vastaako hän myöntävästi mm. sanomalla joo, juu, kyllä, jep, aivan, mmmmm…
  • Millä tavalla henkilöhahmo puhuu: hitaasti, nopeasti, epäröiden, jahkaillen. Tuomitseeko hän puheessaan, millainen ideologia hänen puheestaan välittyy lukijalle? Minkä ikäinen hän on?
  • Onko hän aktiivinen puhuja (kysyy kysymyksiä ja johdattelee keskustelua eteenpäin) vai onko hän passiivinen myötäilijä?
  • Puhuuko hän kerrallaan pitkiä lauseita vai lyhyitä lauseita? Täsmentääkö hän itseään pienen ajatustauon jälkeen?
  • Millainen arvomaailma kuvaustuu hänen käyttämästään sanastosta? Puhuuko hän hillitysti asioista, tuomitseeko hän nopeasti, perusteeleeko hän vastauksensa vai läväyttääkö hän mielipiteensä suoraan tiskiin?
  • Mitä hän kertoo/ jättää kertomatta? Ja miksi?

Dialogia oppii kirjoittamaan kirjoittamalla sekä tarkkailemalla ihmisten tapaa puhua. Tärkeää on mielestäni pitää takaraivossa, että aikuiset harvemmin puhuvat ääneen vaikeista asioista. He käyttävät kiertoilmaisua eivätkä suoraan kerro sydäntä raastavista asioista toiselle ihmiselle. Suomalaisessa elokuvissa ja TV-sarjoissa henkilöhahmot puhuvat keskenään usein juurikin niistä vaikeista asioista, siksi se saa henkilöhahmot tuntumaan niin epäuskottavalta töksäyttävän puheen ja haparoivan puhekielen kanssa.

Kuten aina, suosittelen ensimmäistä versiota kirjoittaessa antaa vain näppiksen laulaa. Dialogi tulee useimmiten intuitiona ja mielen sopukoista, joten antaa sen elää omaa elämäänsä. Seuraava versiota kirjoittaessa, kannattaa käydä yllä oleva lista läpi, alkaa hioa dialogia tarkemmaksi ja tehdä vasta sitten päätöksiä puheesta, sen sisällöstä ja tavoista, joilla henkilöhahmot kommunikoivat.

Kuinka luoda hyvä henkilöhahmo?

Usein puhutaan, että hyvän henkilöhahmon pitäisi olla samaistuttava, uskottava sekä kolmiulotteinen (engl. three-dimensional character). Mitä kirjoittajan pitäisi muistaa, jotta hän voi luoda hyvän henkilöhahmon?

”Suuren romaanin henkilöt jäävät elämään lukijan mielessä vielä kauan lukemisen jälkeen. He ovat eläviä ihmisiä, jotka elävät todellista elämää, ero on vain se, että lukija tavoittaa heidän kohtalonsa ja elämänsä kehityksen kokonaisuudessaan, mitä ei todellisessa elämässä voi nähdä.” (Mika Waltari, 1934: 151)

Mika Waltarin mukaan hyvä henkilöhahmo ja hänen kamppailunsa ovat niin samastuttavia, että lukija saattaa ajatella niitä vielä pitkään kirjan lukemisen jälkeenkin. Jotta voimme pureutua hyvän henkilöhahmon luomiseen perusteellisesti, aion kerrata osa-alueita, joita kirjoittajan kannattaa ottaa huomioon kirjoittaessaan romaaninsa henkilöitä eläväksi.

Henkilöhahmon fyysinen olemus

On ehkä itsestään selvää sanoa, että kirjoittajan on hyvä kuvailla lukijalle henkilöhahmon fyysistä ulkonäköä, jotta lukija pystyy visualisoimaan hahmon mielessään. Miltä henkilöhahmo näyttää? Eli siis perinteinen ohje: näytä, älä selitä! pätee. Erityiset piirteet, kuten syntymämerkit tai vaikka huomattava pituus, tekevät henkilöhahmosta kiinnostavan ja myös realistisemman.

Kannattaa kuitenkin välttää kliseitä: nainen kuvataan usein pitkinä säärinä, blondina sekä pusuhuulilla varustettuna. Miehellä päällä on usein nahkatakki, edellisen illan humala ja karski parransänki.

Vinkki: Hyvä keino on selailla lehtiä ja etsiä lehtikuvaa henkilöstä, joka muistuttavat henkilöhahmoa.

Kuka hän on? Kuka minä olen?

Henkilöhahmollakin on identiteetti. Hänellä on nimi, sosiaalinen status, mielipiteitä, minä-kuva sekä tietysti historia. Sosiaalinen status ja mielipiteet paljastuvat mm. lompakon paksuudessa mutta myös henkilöhahmon tavassa reagoida asioihin. Henkilöhahmon minä-kuva kertoo, miten hän näkee itsensä ympäröivässä maailmassa ja millainen hän on. On huomattavaa mainita, että henkilön minä-kuva saattaa olla ristiriidassa sen kanssa miten muut henkilöt henkilöhahmon näkevät.

Kirjoittajan tulee luoda lukijalle mielikuva, että henkilöhahmo on ollut olemassa jo ennen tarinan alkua (paitsi, jos henkilöhahmon elämä alkaa vasta syntymän myötä ensimmäisillä sivuilla. Mutta silloinkin kaikkitietävä kertoja voi kertoa henkilöhahmon aikaa edeltävästä ajasta). Henkilöhahmon historiaa saa parhaiten lukijan tietoisuuteen jakamalla muistoja tuttuihin viitekehyksiin tai viemällä lukijan henkilöhahmon muistoihin takauman avulla.

Jotta henkilöhahmosta tulisi todellisen ihmisen kaltainen, on myös tärkeää muistaa, että henkilöhahmotkin ovat inhimillisiä olentoja, jotka tekevät virheitä. Liika täydellisyys on epäuskottavaa.

Vinkki: Käytän yleensä kahta tapaa, joiden avulla pääsen tutustumaan lähemmin henkilöhahmoihini: kirjoitan päiväkirjaa henkilöhahmona sekä kysyn mieleeni juolahtavia kysymyksiä (kuten ”Mitä hammastahnamerkkiä käytät?”, ”Mitä puoluetta äänestät?” tai ”Oletko koira- vai kissaihmisiä?), joihin vastaan henkilöhahmona liikoja miettimättä.

Isot puheet, pienet teot

Henkilöhahmon tapa puhua paljastaa myös hänestä paljon. Se saattaa kertoa mm. aikaisemmin mainitusta sosiaalisesta statuksesta: puhuuko hän kirjakieltä vai slangia; tai mistä päin hän on kotoisin (esim. murteet). Lisäksi puhetavasta voi päätellä myös iän sekä saada hänestä tietoa ihmisenä. Hän voi puhua nopeasti tai käyttää taukoja puheensa aikana, mikä voi kieliä sosiaalisten tilanteiden pelosta tai epävarmuudesta. Puhetapa ilmaisee myös asenteita; millä sävyllä henkilöhahmo puhuu toiselle ihmiselle (esim. vertaisenaan, ylimielisesti vai alemmuudentuntoisesti)

Lisäksi henkilön kehonkieli ja toiminta vaikuttavat siihen, millaisen kuvan hänestä saamme ja ne täydentävät verbaalista ilmaisua. Kehonkieli voi kuitenkin olla ristiriidassa sen kanssa, mitä henkilöhahmo sanoo. Lisäksi monella meistä saattaa olla tiedostamattomia maneereita, kuten jalan rummuttaminen lattiaa vasten tai kynän pureminen.

Vinkki: Tarkkaile ihmisiä heidän puhuessaan; mitä he sanovat ja mitä jättävät sanomatta? Mitä heidän kehonkielensä sanoo? Onko heillä joitain maneereita, joita he toistavat?

Kertojan valinta

Kertojan valinta vaikuttaa myös valtavasti siihen, millaisen kuvan lukija saa henkilöhahmosta. Kirjoittaja voi valita kaikkitietävän kertojan sijasta mm. minäkertoja, jolloin henkilö puhuu omalla suullaan ja omasta näkökulmastaan.

Saara Turusen Rakkaudenhirviö (2015) on oiva esimerkki kuinka minäkertojan valinta vaikuttaa henkilöhahmon ääneen ja kuinka lukija hänen maailmansa kokee.

Esimerkki kirjasta Rakkaudenhirviö:

”Joskus minut viedään mummoni luokse. Mummoni asuu edelleen sillä maatilalla, jonne hän on aikoinaan seurannut vaariani. Mummoni pihassa kasvaa suuria puita, joissa on lehdet eikä neulasia ollenkaan. Leskenlehdet ilmaantuvat mummoni pihalle paljon aikaisemmin kuin kylään kaukana täältä. Onkohan ulkomailla tällaista? minä mietin, kun kuuntelen hopeapajujen huminaa ja katselen lupiineita pellon reunassa.” (Saara Turunen, 2015: 91)

Aivan kirjan alussa päähenkilö on lapsi, jolloin tekstin tyyli mukailee lapsen tapaa puhua. Lapset mm. puhuvat yksinkertaisesti (huomaa, että subjekti aloittaa lähes jokaisen lauseen sekä ’mummo’- sana toistuu), ja usein ihmettelevät ympärillä olevaa maailmaa enemmän kuin aikuiset. Päähenkilön varttuessa tarinassa myös minäkertojan ääni kehittyy.

Minäkertojan avulla lukija pääse lähemmäksi henkilöhahmoa kuin kaikkitietävän kertojan avulla sekä käsiksi henkilöhahmon ajatuksiin ja kuinka hän kokee maailman ympärillään. Toisaalta kaikkitietävä kertoja saattaa paljastaa lukijalle jotain sellaista, mitä henkilöhahmo itse ei haluaisi jakaa.

Lopuksi

Samaistuttava henkilöhahmo on lähellä todellista, elävää ihmistä. Henkilöhahmo ei ole ainoastaan hahmo paperilla, vaan kirjoittajan täytyy rakentaa kolmiulotteinen henkilöhahmo, joka voi jäädä elämään lukijan mieleen vielä silloinkin, kun tarina päättyy. On tärkeää muistaa, että henkilöhahmotkaan eivät ole täydellisiä: ne tekevät virheitä siinä missä ihmisetkin – Teräsmiehelläkin oli heikkous: kryptoniitti.

Lähteet:

Turunen, S (2015) Rakkaudenhirviö. Helsinki: Tammi.

Waltari, M (1934) Aiotko Kirjailijaksi? 4.painos. Juva: Ws Bookwell.