Lineaarinen kerronta ei ole ainoa tapa kertoa tarinaa. Tarinan voi aloittaa myös keskeltä, käänteisesti tai käyttää esimerkiksi kehyskertomusta.
Tarinalla on alku, keskikohta ja loppu. Kirjoittaja voi kuitenkin päättää, mistä kohtaa lukijat saapuvat tarinan maailmaan ja missä järjestyksessä he saavat informaatiota.
Tarinankerronnassa minua kiehtoo rakenne (”miten”) enemmän kuin itse tarina (”mitä”). Eli millä tavoin tarina on mahdollista kertoa ja miten eri kerronnan vaihtoehdot vaikuttavat lukijaan.
Esittelen kuusi erilaista romaanin rakennetta, jotka toimivat vaihtoehtoina lineaariselle rakenteelle.
1. Kehyskertomus
Kehyskertomus tarkoittaa tarinaa tarinan sisällä. Se sisältää toisen kertojan, kuten matkamiehen, kirjeiden löytäjän tai haastattelijan, joka välittää varsinaisen tarinan lukijalle.
Kehyskertomus synnyttää etäisyyttä, sillä emme kuule tarinaa suoraan sen kokijalta. Kun tarina kulkee välikäsien kautta, lukija alkaa kysyä, mitä häviää, mitä lisätään ja mitä vääristetään. Rakenne mahdollistaa ajallisen perspektiivin, sillä ulompi kertoja katsoo tarinaa jälkikäteen. Hän tietää jo enemmän kuin kertoo.
Rakenne tarjoaa lukijalle kaksi samanaikaista lukuelämystä: sisäisen tarinan ja sen kehystämisen. Lukija voi nauttia tarinasta ja samalla tarkkailla, miten se kerrotaan ja kenen ehdoilla.
Esimerkkejä: Emily Brontë Humiseva harju (1847), Mary Shelley Frankenstein (1818) ja Yann Martel Piin elämä (2001)
2. Moniääninen rakenne
Moniääninen rakenne korvaa yhden hallitsevan kertojan useilla äänillä. Kukin henkilö kertoo omasta tilanteestaan tai samasta tilanteesta omasta näkökulmastaan, jolloin totuus hajautuu äänten väliin.
Moniäänisyys sopii tarinoihin, joissa todellisuus on yhteisöllinen ja kiistanalainen. Silloin sama tapahtuma tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Se on myös keino rakentaa empatiaa laajemmalle, sillä lukija myötäelää tarinaa useamman ihmisen kautta.
Moniääninen rakenne tekee lukijasta aktiivisen. Lukija joutuu itse päättämään, ketä uskoo, mitä äänten väliin jää ja mikä on ”se oikea tarina” – jos sellaista edes on.
Esimerkki: Jukka Viikilän Taivaallinen vastaanotto (2021)
3. Rinnakkaiset juonilangat
Rinnakkaiset juonilangat rakentaa teoksen kahdesta tai useammasta erillisestä tarinasta, jotka etenevät vuorotellen. Tarinat voivat sijoittua eri aikakausiin tai paikkoihin, ja ne voivat kuulua eri henkilöille. Yhteys voi olla juonellinen, temaattinen tai pelkästään aavistuksenomainen.
Rinnakkaiset langat mahdollistavat saman kysymyksen tutkimisen useasta suunnasta ja useammassa kontekstissa, esimerkiksi historiallisessa, yhteiskunnallisessa ja intiimissä. Rakenne luo merkitystä juonten välille: kun kaksi tarinaa asetetaan rinnakkain, niiden yhteys alkaa näyttäytyä. Yksittäinen kohtalo alkaa tuntua osalta jotain laajempaa inhimillistä kuviota, joka toistuu ajasta ja paikasta riippumatta.
Esimerkkejä: Michael Cunningham Tunnit (1998) ja Chimamanda Ngozi Adichie Puolikas keltaista aurinkoa (2006).
4. In medias res
In medias res on latinaksi kirjaimellisesti ”keskellä asioita” tai ”tapahtumien keskellä”.
Tarina alkaa siis keskeltä tai jälkimainingeista. Taustaa ei selitetä takaumissa, vaan se vuotaa esiin hitaasti, esimerkiksi sivulauseissa, henkilöiden reaktioissa tai vaiennetuissa aiheissa. Lukija on koko ajan askeleen jäljessä ja kokoaa kuvaa aktiivisesti.
Kirjailija voi päättää aloittaa keskeltä, sillä selittäminen tappaa jännitteen. Kun menneisyys annetaan suoraan, lukija käsittelee ja unohtaa sen helpommin. Kun se on piilotettu, se on läsnä koko teoksessa.
Rakenne sopii erityisesti traumaan ja häpeään, sillä ne eivät ole asioita, joita ihmiset selittävät suoraan edes itselleen. Se tarjoaa jatkuvan ja hiljaisen jännitteen. Tunteen, että jotain merkittävää on tapahtunut ja lopulta oivalluksen. Ei dramaattista paljastuskohtausta, vaan hiljalleen aukeavan ymmärryksen, joka on kerrostunut koko lukukokemuksen ajan.
Esimerkkejä: Sofi Oksanen Puhdistus (2008) ja Cormac McCarthy Tie (2006).
5. Kierteinen rakenne
Kierteinen rakenne kuvaa samat tapahtumat tai kohtaukset uudelleen tai samankaltaiset kuvat toistuvat tekstissä. Joka kerta ne kuvataan hieman eri kulmasta tai syvemmältä tasolta. Merkitys ei etene, vaan se kerrostuu ja tuo lisää informaatiota.
Kirjailija voi valita kierteisen rakenteen kuvaamaan tapahtumia, jotka eivät ratkea eivätkä etene, vaan ne muuttuvat hitaasti ja huomaamatta. Esimerkiksi traumalla, surulla ja identiteettillä ei ole selkeitä ratkaisuja, vaan ne ovat tiloja, joissa kierretään välillä kehää.
Kun sama kohtaus palaa ja lukija huomaa sen muuttuneen – tai muuttuneensa itse suhteessa siihen – syntyy ymmärrys, jota ei ole lausuttu ääneen.
Esimerkkejä: Kristina Carlson Herra Darwinin puutarhuri (2009), José Saramago Sokeus (1995) ja Marilynne Robinson Gilead (2004).
6. Käänteinen kerronta
Käänteisessä kerronnassa tarina alkaa lopputuloksesta ja etenee taaksepäin. Lukija tietää alusta asti, mitä tapahtui – mutta ei tiedä miten, miksi tai millainen polku sinne johti.
Joskus syy on kiinnostavampaa kuin seuraus, jolloin käänteinen rakenne muuttaa koko lukukokemuksen. Kyse on ymmärtämisestä.
Rakenne sopii myös moraalisten kysymysten käsittelyyn. Kun lopputulos on tiedossa, jokainen askel latautuu jälkiviisaudella. Lukijasta tulee tahattomasti tuomari, joka huomaa tuomitsemisen vaikeuden.
Lukukokemuksena käänteinen kerronta sisältää raskaan, mutta erityislaatuisen ironian. Lukija näkee merkit, joita henkilöt eivät itse näe. Kohtaukset, jotka eteenpäin luettuna olisivat neutraaleja tai iloisia, muuttuvat traagisiksi.
Esimerkkejä: Martin Amis Time’s Arrow (1991) ja Iain M. Banks Aseiden käyttö (1990).
Rakenne muuttaa tarinaa
Yhden ja saman tarinan voi kertoa lukemattomalla tavalla. Kerronnalliset valinnat muokkaavat lukukokemusta ja lukijan tunnetiloja.
Esittelemäni kuusi rakennetta eivät myöskään poissulje toisiaan. Eli rakenteita on mahdollista yhdistellä. Esimerkiksi teos voisi hyvin sisältää samaan aikaan moniäänistä rakennetta, rinnakkaisia juonilankoja ja alkaa vielä keskeltä.
Myös lineaarinen rakenne voi lainata tyylejä muista kerronnallisista ratkaisuista. Esimerkiksi Minna Rytisalon Jenny Hill (2023) sisältää päähenkilön lähettämiä kirjeitä Ranskan presidentin vaimolle Birgitte Macronille.
Jokainen teos on erilainen ja vaatii erilaisia kerronnallisia ratkaisuja. Mitä sinä painotat tekstissäsi ja mihin haluat suunnata lukijan huomion?