Äkkilähtö syksyiseen Sysmään

~ Mariia ~ Kommentoi

IMG_6561.jpg

Metsä vastaa, kun sille huudetaan. Tai tässä tapauksessa Sysmä.

Olin vastikään innostunut uudesta tekstistäni ja toivoin salaa, että voisin todella keskittyä sen kirjoittamiseen. Muutama päivä myöhemmin näin Nuoren Voiman Liiton FB-päivityksen, jossa mainostettiin vapautunutta residenssipaikkaa Villa Sarkiassa Sysmässä lokakuun ajaksi. Mitä synkronisitettiä!

Häpeäkseni myönnän, että jouduin googlaamaan Sysmän. Se on noin 2500 asukkaan pieni asuinpaikka suurin piirtein 80 km Jyväskylästä. Sysmä tarkoittaa tiheää korpimetsää, sopii Kukkakorvelle.

Villa Sarkia on Nuoren Voiman Liiton ja Sysmän kunnan ylläpitämä taiteilijaresidenssi kirjoittajille ja kääntäjille. Residenssiin on mahdollista saada kerrallaan 1-3 kuukauden ajanjakso luovaan kirjalliseen työskentelyyn.

Villa Sarkia on mitä mahtavin paikka työskennellä! Entisen pankinjohtajan talossa neliöitä on ihan älyttömästi ja puutalovanhus on patinoitunut kauniisti. Minulla on oma huone ja työpöytä. Ikkunasta aukeaa kellertävä syysmaisema ja sumuiset aamut. Jaan talon kahden muun kirjoittajan kanssa, mutta heihin törmää lähinnä keittiössä kerran päivässä.

Ja mitä tulee kirjoittamiseen, olen edistynyt valtavasti. Vaikka takanani on vasta 3 päivää luomista, olen kirjoittanut paljon ja hartaasti, sekä ratkonut monta ongelmaa, jotka tuntuivat kotona mahdottomilta. Olen kuitenkin säästellyt sanoja, sillä en halua aiheuttaa aivojumia heti residenssin alkuun.

Ajattelin kirjoittaa yhteenvedon residenssissä työskentelystä vierailuni päätteeksi. Jos sinulla on kysymys, johon haluaisit minun vastaavaan postauksessa, voit lähettää sen osoitteeseen jalkisanat@gmail.com

Lisäksi otan lämpimästi vastaan Sysmään liittyviä suosituksia.

Pssst! Haku Villa Sarkian taiteilijaresidenssiin kevätkaudelle on nyt avautunut. Lue lisää hakuehdoista Nuoren Voiman Liiton sivuilta. Viimeinen hakupäivä on 31.10.

Kuva: Mariia Kukkakorpi

Sivuraiteilla: Matkijat ovat ikuisia kakkosia

~ Mariia ~ Kommentoi

patrick-beznoska-527680-unsplash

Me suomalaiset olemme matkija-kansaa etenkin kaupallisissa tuotannoissa. Odotamme, että muut yrittävät ja löytävät menestysreseptin, ja kopioimme sen sitten omiin nimiimme. Emmekä yleensä edes onnistu siinä kovin loistavasti.

Matkimisen ABC

Norjalaiset laulajakaksoset Marcus ja Martinus villitsevät. Suomalaiset laulajakaksoset Eino ja Aapeli pyrkivät villitsemään.

Ruotsalaiset tekivät hittisarjan Solsidan. Suomalaiset tekivät hittisarjasta Solsidan oman version nimeltä Onnela.

Poikkesimme ystäviemme kanssa taannoin uuteen ”salakapakkaan”. Lähes jokainen meistä oli käynyt aikaisemmin myös Trillby & Chadwickissä, jonka asiakaskokemus on loppuun asti viilattu. Emme voineet olla vertailematta näitä kahta kuppilaa keskenään. Jokaisessa asiassa Trillby & Chadwick vei voiton. Siellä oli sitä paitsi halvemmat (ja paremmat) drinkit kuin uudessa salakapakassa.

En sano, että ei saisi matkia tai ottaa mallia muualta. Sen sijaan loistavan konseptin apinoiminen vaatii munasoluja. Jos matkii hyvää, on lopputuloksen oltava parempi kuin alkuperäinen. Ihan ookoo ei ole silloin tarpeeksi.

Omaleimaisuus puuttuu

Scandinavian noir alkoi karkeasti 2010-luvulla. Genreä voi luonnehtia trillerimäiseksi rikossarjaksi, joka huokuu tummanpuhuvuutta mm. esteettisesti ja henkilöhahmoissa.

Ruotsalainen Silta on varmasti tunnetuin lajityyppinsä edustaja. Viime vuosina suomalaisetkin ovat tuottaneet noir genreä televisioon. Merkittävimpänä ovat olleet mm. Karppi ja Sorjonen.

Harmi vaan, että juna vähän niin kuin meni jo ja katsojat haluavat uutta materiaalia. Kun paras haippi on laantunut, jää jäljelle vain rippeet. Kukaan ei halua olla ihan kiva, sillä se on hajutonta, mautonta ja unohtuu nopeasti. Mikä tahansa on parempaa kuin olla ihan kiva.

Lisäksi käsikirjoittaja Tony Grison argumentoi vahvasti riskien ottamisen puolesta ja innostaa suomalaisia tekemään ”jotain omaa”. Grison ei haastattelussa pystynyt nimeämään yhtään suomalaista tv-sarjaa tai elokuvaa. Ei edes Kaurismäkeä. Tai luonnehtimaan, mikä on omintakeista suomalaista televisiota tai elokuvaa. (Yle 2018.)

En pysty oikein minäkään.

Rahoitus määrittää?

Aleksi Salmenperän ohjaama Tyhjiö ei saanut lainkaan rahoitusta Suomen Elokuvasäätiöltä, joka on Suomen merkittävin elokuva-alan rahoittaja. Tyhjiö on saanut loistavia arvosteluja mm. hesarissa, Aamulehdessä ja Ilta-Sanomissa.

Kävin katsomassa Tyhjiön ja se on Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset (Hannaleena Hauru, 2017) elokuvan ohella upeinta Suomen leffaskenessä tällä hetkellä. Juuri tällaista oivaltavuutta, kantaaottavuutta sekä yllättyvyyttä suomalainen elokuva tarvitsee ollakseen kiinnostava ja uniikki.

Herää kysymys: mikä vaivaa Elokuvasäätiötä? Mitä siellä ajatellaan vai ajatellaanko mitään? Olisiko aika uudistaa organisaatiota?

Uusia ideoita ja tekijöitä riittää kyllä, mutta suurin rahoitus näyttää putoavan aina siihen samaan laariin ja samoille tekijöille.

Rohkeiden avausten aika

Mikä on meidän suomalaisten signature act?

Sitä pohtisin mielelläni uusien elokuvien parissa teatterisalin penkissä. Sitä kannattaisi myös Elokuvasäätiön miettiä. Historialliset sotaelokuvat on kaluttu jo niin monelta kantilta, että eikö olisi jo aika katsoa menneen sijasta tulevaan?

Aki Kaurismäkikin on eläköitynyt elokuvien teosta (Aamulehti 2017), joten viimeistään nyt on aika tukea rohkeita avauksia. Etenkin, kun Suomesta löytyy upeaa osaamista.

Kuva: Unsplash

Lähteet:

Aamulehti ’Aki Kaurismäki lopettaa elokuvien tekemisen’ 16.2.2017 [Online] https://www.aamulehti.fi/kulttuuri/yle-aki-kaurismaki-lopettaa-elokuvien-tekemisen-24282053/  [5.10.2018]

Yle ’Suomalaiset katsovat kateellisina pohjoismaisten tv-sarjojen menestystä, mutta brittigurua kopiointi ei kiinnosta: ”tehkää jotain omaa”’ 10.9.2018 [Online] https://yle.fi/uutiset/3-10395088 [5.10.2018]

100 sivua hurmosta ja uusia metodeja

~ Mariia ~ Yksi kommentti

rainier-ridao-569546-unsplash

Kirjoitan ihan mielettömän hyvää proosakäsikirjoitusta tällä hetkellä (= 1. version hurmostila :D) ja mitä parasta, eilen meni 100 sivua rikki.

Olen kaikessa hiljaisuudessa alkanut kirjoittaa uutta tekstiä. Vanhat, lähes valmiit, käsikirjoitukset eivät puhutelleet, joten päätin kirjoittaa uutta tekstiä ja vielä täysin uudella tavalla.

100 sivua buustaa itseluottamusta

100 sivua on itselleni henkinen kynnys, jonka ylittäminen määrittää tekstin tulevaisuuden. 100 sivua tuo itseluottamusta omiin kykyihin ja lupauksen tekstin valmistumisesta.

Jos 100 sivua täyttyy helposti, on tekstillä mahdollisuus valmistua ja siihen kannattaa panostaa. Jos 100 sivun kirjoittaminen tuntuu työläältä, pitää tarinasta päästää irti. Ei välttämättä lopullisesti, mutta aika ei ole tekstille vielä valmis.

Uusi kirjoitusmetodi

Lähestyin uutta tekstiä hyvin eri tavoin kuin aikaisemmin. Tavallisesti aloitan kirjoitusprosessin kohtauksesta, kuvauksesta tai henkilöhahmosta, jonka jälkeen kehitän tarinaa kirjoittamalla tapahtumia sen ympärille.

Tällä kertaa kirjoitin vuoden ajan mieleeni putkahtavia asioita käyttäen ainoastaan työkaluinani: 1) kynää ja paperia, ja 2) saksalaista Scheidegger-kirjoituskonetta.

Vuoden jälkeen kävin läpi jokaisen paperin ja laitoin ne kolmeen pinoon sen mukaan, millaisia fiiliksiä ne minussa herättivät. Pino 1 oli kyllä-pino, pinoon 2 menivät potentiaaliset, mutta toiseen tarinaan kuuluvat tekstit ja pino 3 oli ei-pino.

Kirjoitin kyllä-pinon puhtaaksi tietokoneelle ja jaottelin tekstit niin, että ne voisivat kuulua loogisesti samaan tarinaan. Huomasin tarinan ääriviivojen muodostuvan, mikä oli äärimmäisen innostavaa.

Kun minulla oli aavistus tarinasta ja dramaturgisesta kaaresta, tein muistikirjaan rakennekaavion, johon listasin mitä luvuissa tapahtuu ja mitä todella haluan sanoa.

Rakennekaavio on muuttunut useamman kerran kirjoittamisen aikana, mutta se auttaa minua lähtökohtaisesti näkemään kokonaisuuden. Lisäksi kaavio antaa minulle luvan keskittyä yksittäisiin osa-alueisiin, ilman että minun pitäisi jatkuvasti miettiä tarinan metatasoa.

Uusia ajatuksia ja ihastumisia

Olen todella innoissani uudesta tekstistäni. Se on todella erilainen, mitä olen aiemmin kirjoittanut. Vaikka menen tekstin ehdoilla, se ei kuitenkaan vie minua, vaan olen täysin kontrollissa.

Parasta uudessa metodissa oli ehdottomasti se, että pystyin tuulettamaan ajatuksiani. Vuoden aikana kirjoitin monesta asiasta ja löysin uusia, kiinnostavia ajatuksia. Toisteisuus väheni ja tilalle tuli syvyyttä. Annoin itselleni luvan lipua vuoden täysin päämäärättömästi ja kirjoittaa vain silloin, kun minusta tuntui siltä. Nautinto kirjoittamista ja yleensä oppimista kohtaan palasi.

Elän vielä hurmosvaihetta tekstini kanssa. Se on upea, meillä on hauskaa ja tutustumme toisiimme. Pian suhteemme syvenee ja ensimmäiset konfliktit alkavat. Kuinka ratkaisemme konfliktit ja näemmekö vielä toistemme parhaat puolet?

Se jää nähtäväksi. Pysykää kanavalla.

Kuva: Unsplash

Kirjasyksy 2018 – ilmassa uusia tuulia

~ Mariia ~ Kommentoi

alex-geerts-424409-unsplash

Syksy on jännittävää aikaa kirjallisuuden saralla. Uusia kiinnostavia kirjoja ilmestyy tiuhaan pitkin syksyä, kirjallisuustapahtumat täyttävät kalenterin ja tiedossa on jälleen kirjallisuuspalkintoihin liittyvää jännitystä.

Jos kirjasyksyä 2018 pitäisi temaattisesti määritellä, vastaisin uudistusten aallon näkyvän kaikessa tekemisessä. Uudet tuulet, jos mitkä, ovat tervetulleita!

Helsingin kirjamessut uudistuvat

Helsingin kirjamessut kuulostavat pitkästä aikaa mielenkiintoisilta, kiitos tapahtumaa järjestävän, upean asennenaisen Ronja Salmen. Tämän päivän hesarissa (25.9.) kerrotaan lisää Salmen uudistuksista, parannuksista sekä ohjelmatarjonnasta.

Vähän kyllä hiertää popstarojen kutsuminen kirjamessuille keskustelemaan laulujen sanoittamisesta. Yhtään väheksymättä sanoittajien, sovittajien ja laulajien työtä, mutta ne ovat KIRJAmessut. Se vie aikaa ja tilaa kirjailijoilta itseltään omilta messuiltaan silloin harvoin, kun olisi viikonlopun aikaa olla mediankin valokeilassa. Toisaalta ymmärrän, että nuorisoa pitää houkutella paikalle, mutta eikö sitä voitaisi tehdä kirjojen ehdoilla?

Jätin viime vuonna messuilut välistä, mutta tänä vuonna olen menossa. Odotan uudistuksia innolla, mutta aion karttaa poliitikot sekä julkkikset kaukaa, ja keskittyä kirjailijoiden haastatteluihin.

Helsingin kirjamessut järjestetään tänä vuonna 25.-28.10.2018. Ohjelmaa pääsee selailemaan etukäteen messulehdestä.

Syksyn kirjauutuuksia: aiheet, joista ei ole aikaisemmin puhuttu

Moni lukija odottaa varmasti Elena Ferranten Napoli-trilogian viimeistä suomennettua osaa, teosta nimeltä Kadonneen lapsen tarina, joka ilmestyy lokakuussa. Luin kirjan keväällä englanniksi ja voin todella suositella. Aihe ja näkökulma on menneeseen aikaan sijoittuvaksi teokseksi todella tuore.

Omalla lukulistallani on tänä syksynä mm.: Vilja-Tuulia Huotarisen Niin kuin minä heidät näin, Riikka Pulkkisen Lasten Planeetta, Ilkka Luukkosen Kongolainen Kampa, Meri Kuusiston Vuosi Tavaratalossa, Kazuo Ishiguron Surullinen Pianisti, C. J. Tudorin Liitu-ukko ja Sisko Savonlahden Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu.

Lukulistalla on kouluampujan fiktiivinen muistelma, avioero, pakolaiskriisiä, epäonnistumista, elämää tavarataloon sijoitettuna ja trilleriä.

On lukijan onni, että kirjoittajia on valtavasti meidän ajassamme, sillä eri aiheita, kerrontaa ja käsittelytapoja riittää yöpöydällä. Iloitsen myös, että vaikeisiin, tabuina pidettyihin, asioihin on uskallettu myös tarttua ja ne ovat löytäneet lukijansa.

Kirjallisuuspalkinnoista – kun suurin puuttuu?

Tänä vuonna Nobelia ei jaeta lainkaan Ruotsin Akatemian sisäisen kriisin takia (The Guardian 2018). Siitä huolestuneena kulttuuriväki avasi uuden kirjallisuuspalkinnon nimeltä The New Academy Prize in Literature, joka osaltaan korvaa Nobelin jättämää aukkoa (The New York Times 2018). Yleisö on saanut tänä vuonna osallistua voittajan valintaan äänestämällä. Palkinnonsaaja julkaistaan 14.10.

Sen sijaan jokavuotinen kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaiden ja -voittajan veikkaus tuo väriä kirjasyksyyn, kuten myös esikoisteoksille myönnettävä Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto. Yhtenä potentiaalisena Finlandia-ehdokkaana veikkaan Tommi Kinnusen Pinttiä.

Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon ehdokkaat julkaistaan Helsingin kirjamessuilla ja palkinnonsaaja marraskuussa 2018. Kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat julkaistaan 9.11. ja palkintojenjakotilaisuus järjestetään 28.11.

Kuva: Unsplash

Lähteet

’An alternative to the Nobel Prize in Literature, Judged by You’ in The New York Times [Online] 13.7.2018. https://www.nytimes.com/2018/07/13/books/alternative-nobel-prize-literature-new-academy-prize.html [25.09.2018]

’”Haluan kirjamessuille ensikertalaisia” – Näin uusi ohjelmajohtaja Ronja Salmi pyrkii uudistamaan Helsingin kirjamessut’, Helsingin Sanomat [Online] 25.9.2018. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005839647.html [25.09.2018]

’Nobel prize in literature 2018 cancelled after sexual assault scandal’ in The Guardian. 4.5.2018 [Online] https://www.theguardian.com/books/2018/may/04/nobel-prize-for-literature-2018-cancelled-after-sexual-assault-scandal [25.9.2018]

Sivuraiteilla: Luovuudesta

~ Mariia ~ Kommentoi

fullsizeoutput_bf9

Mistä luovuus alkaa?

Olen kotiutunut Afrikasta. Matka oli huikea, eeppinen ja kasvattava – matka, josta takaisin ei tule sama ihminen, joka sinne lähti.

Luovuus näyttäytyi länsi-Afrikassa monella eri tavoin. Museoissa saattoi olla perinteisiä heimojen valmistamia käsityöesineitä sekä modernia maalaustaidetta vierekkäisissä tiloissa.

Rumpu-musiikki soi, mutta pärähti vahvistimista oma versio Despacitostakin. Pääsin minäkin jammailemaan, nimittäin afrikkalaisen tanssin pyörteisiin rumpujen tahdissa.

Luovuus näkyi myös arjessa, selviytymisessä. Suojautumisessa trooppisilta myrskyiltä, malariahyttysiltä tai tavoilla kalastaa perheelle ruokaa.

Minä puolestani hoidin kommunikaation luovasti: asioidessani ihmisten parissa, käytin kaikkia tuntemaani 10 ranskankielistä sanaa sekaisin pantomiimin kanssa. Väliin muutama hymy ja olkien kohautus. Ymmärsimme toisiamme.

Vaikka meillä on kaikkea mitä voimme haluta, ei meillä välttämättä ole mitään. He, joilla ei ole mitään, voi olla kaikki.

Beniniläiset turvautuvat vodoun eli voodoon, kun eivät tiedä mitä tehdä elämässään. Silloin hengiltä kysytään neuvoa. Hengille annetaan kysymys ja he johdattavat vastauksen ääreen.

Jos kysyt aamulla ääneen kysymyksen, voi vastaus tulla luoksesi jo illalla.

Toinen versio vaatii kärsivällisyyttä ja perslihaksia

~ Mariia ~ Yksi kommentti

kristopher-roller-188180-unsplash.jpg

Ensimmäisen version valmiiksi saamisen hurmio vaihtuu nopeasti epäuskoon –  tekstissä on yhä paljon parannettavaa eikä se olekaan vielä valmis!

Ensimmäinen versio on vasta raakile, josta voit epätoivon, hyväksymisen ja itsekurin kautta muokata toisen version* eli kokonaisuuden, joka on lähempänä valmista.

*Toinen versio ei tarkoita tässä yhteydessä vaihtoehtoista versiota vaan alkuperäisestä tekstistä paranneltua, muokattua versiota.

1. Epätoivo

Ennen käsikirjoituksen lukemista, luotat omiin kykyihisi ja pidät edelleen tekstiä kaikkein parhaimpana, mitä koskaan on luotu. Editointilaseilla katsottuna ensimmäinen versio näyttää kuitenkin kamalalta. Tämä on epätoivon vaihe.

Teksti ei näytä lainkaan sellaiselta, miltä olit ajatellut sen näyttävän ja millainen se oli päässäsi. Korjauslista paisuu ja paisuu pitkäksi. Alat miettiä tuleeko koskaan valmista.

2. Hyväksyminen

Haluat kirjoittaa parhaan mahdollisen tarinan ja upeaa tekstiä, mutta hyväksyt elämän realiteetit.

Hyväksyt, että teksti ei ole lähelläkään valmista eikä ole sitä vielä pitkään aikaan. Olet kuitenkin motivoitunut löytämään oikeat välineet ja työtavat, jotka palvelevat tekstin tarkoituksia. Hyväksyt, että kirja tuskin pääsee koskaan Finlandia-ehdokkaaksi, mutta se ei haittaa, sillä haluat tekstisi kirjaksi ja se riittää.

3. Itsekuri

Tarvitset puolestaan itsekuria silloin, kun kirjoittaminen on ikuisuudelta tuntuvaa puurtamista. Lihotat, eheytät, typistät, lihotat, vaihdat kohtausten paikkaa… jne. Kun vaihdat yhtä asiaa, joudut dominon tavoin vaihtamaan monia vähäpätöiseltä tuntuvia yksityiskohtia tekstissäsi. Monta kertaa.

Tähän vaiheeseen liittyy jatkuva ongelmanratkaisu ja puuttuvien palojen etsiminen. Itsekuria tarvitaan, jotta saisit joskus jotain valmista. Motivaatio etenee laineittain ja joskus sitä ei ole lainkaan, mutta hinaa itsesi silti työpöydän ääreen tai missä ikinä kirjoitatkaan.

4. Toinen versio

Kaiken kovan työskentelyn ja tunteellisuuden jälkeen voit huomata edistyneesi.

Edessäsi on versio, joka on parempi kuin se ensimmäinen. Tunnistat, että työtä vielä riittää, mutta luotat omiin kykyihisi saada aikaan lähitulevaisuudessa jotain valmista. Toinen versio näyttää jo ihan hyvältä ja seuraavan version tekeminen on vielä helpompaa.

Kuva: Unsplash

Onnellisista lopuista

~ Mariia ~ Kommentoi

bernard-hermant-665508-unsplash.jpg

Jokainen Hollywood-elokuvia katsonut tietää, että lähes 90% todennäköisyydellä elokuvassa on onnellinen loppu oli genre mikä tahansa. Katsoja tietää miten elokuva päättyy, mutta ei sitä, millaisten tapahtumien kautta sinne päädytään.

Kirjoissa tarinoiden loput eivät ole aina yhtä arvattavia. Varmasti moni henkilöihin samaistunut lukija haluaisi, että kirjan henkilöt saisivat onnellisen lopun, elämäänsä etsimänsä vastauksen tai edes hetkellisen tyydytyksen tunteen.

Pitääkö lukijalle tai katsojalle tarjota onnellinen loppu? Pitääkö kirjoittajan ylläpitää rakkauden kaltaista illuusiota? Pitää toivoa yllä? Kaikki tulee päättymään hyvin ja saat kaiken mitä olet halunnut.

Eihän oikeassakaan elämässä kaikki mene niin kuin on suunnitellut.

Loppu hyvin, kaikki hyvin? Vuosituhansien vanhan kaavan toistaminen tuntuu liian helpolta ratkaisulta.

Traagiset tarinat jäävät kuitenkin parhaiten mieleen. Monet lapsuuteni lastensadut (mm. Grimmin veljesten ja H. C. Andersenin sadut) olivat täynnä karmivia loppuja, joissa varoiteltiin lapsia kaikesta mahdollisesta. Kazuo Ishiguron Ole luonani aina (2010) on surumielinen ja lukija uounastelee koko kirjan ajan, että tarina ei pääty henkilöhahmojen kannalta otollisesti. Mm. Leo Tolstoin Anna Karenina (1877) tai Ian McEwanin Sovitus (2012) pursuavat tragediaa.

Sama pätee myös audiovisuaaliseen formaattiin. Silta-sarjan ensimmäisen tuotantokauden murhat olivat kaikkein raaempia sekä loppu traaginen. Michael Haneken ohjaama Funny Games (1997 ja 2007) järkyttää mestaamalla ensimmäiseksi perheen alle kouluikäisen lapsen. Samanlainen traagisuus pätee kokonaisuudessaan elokuvaan Se7en (David Fincher, 1995).

Enenevässä määrin moni tarina päättyy toisin – ei traagisesti, mutta ei liioin kliseisen onnellisestikaan. Kirja tai elokuva jättää muutaman solmu auki ja toteaa, että kaikki on oikeastaan ihan ok, vaikka voisi olla paremmin.

Paperi T:tä lainatakseni Kaikki on hyvin, kaikki on hyvin / Sanot: ”Kaikki on hyvin”, (kaikki on hyvin) kaikki on hyvin 

Onko kaikki sittenkään hyvin?

Kuva: Unsplash