Mysteerilähetyksen arvoitus

Pahoittelut, että minusta ei ole kuulunut hetkeen. Influenssa kaatoi minut sänkyyn ja voimat ovat riittäneet vain Netflixin play-painikkeen painamiseen. Mielessäni odottaa monta juttu-ideaa, mutta sitä ennen jaan tarinan elävästä elämästä; muutaman viikon takaisen mysteerilähetyksen arvoituksen.

andrew-kambel-269602

Postiluukustani putosi kutsu noutaa lähetys lähikaupasta. Ei siinä mitään, paketteja on aina kiva vastaanottaa, mutta en ollut tilannut mitään. Merkkipäiviäkään ei ollut lähellä enkä odottanut lähetystä.

Mikä lähteys oli ja keneltä se olisi?

Koko paketti-asia vaikutti hämärältä jo heti alusta alkaen. Hämmästys vaihtui uteliaisuudeksi, joka vaihtui pian epäluuloksi. Mielessäni oli tuttu sanonta: ”Jos jokin on liian hyvää ollakseen totta, se tuskin on.”

Yritin järkeillä lähetyksen sisältöä. Firma oli kotimainen, joten lähettäjäkin todennäköisesti oli. Olin osallistunut muutamaan kyselyyn, jossa arvottiin palkintoja – ehkä olin voittanut jotain? Muut vaihtoehdot: niitä ei juuri ollut.

Lopulta tein kuin kuka tahansa nykyihminen eli menin nettiin. Syöttämällä lähetystunnuksen hakukenttään sain selville, että lähetys oli suurehko paketti ja se oli lähetetty 5 päivää aikaisemmin. Lähetystunnusta seuraamalla ei kuitenkaan löytynyt tietoa löytynyt paketin lähettäjästä tai sisällöstä.

Lähdin uhmaamaan lumimyrskyä, sillä en jännitykseltäni saanut tehtyä hommia. Pian mieleeni nousi uusi mahdollisuus paketin sisällöstä. Päiviä aikaisemmin vanhempani olivat innostuneet omalla nimellä tilattavista mainoskynistä. Olin silloin mielestäni sanonut hyvin painokkaasti, että en halua ostaa omalla nimelläni varustettuja kyniä. Vanhempani tuntien toivoin, että minua ei odottaisi sata omalla nimelläni varustettua kynää touchpen -ominaisuudella.

Toinen kummallisuus sai minut epäilemään entisestään: pakettia ei oltu toimitettu lähikauppaan kuten yleensä, joten jouduin tarpoa 1.5 km lumisateessa toiseen kauppaan hakeakseni mysteeripaketin. Miksi paketti oli lähetetty juuri tähän kauppaan?

Naama jäässä ja ripset lumessa pääsin ”lähikauppaan”. Myyjä haki pakettini takahuoneesta. Se oli mitoiltaan suurehko lähetys, mutta painoi kuin höyhen. Paketin päällä olevassa tarrassa lähettäjän kohdalla luki: Kirjavälitys.

marco-bianchetti-532558-unsplash

Loogisen ajattelun rattaat lähtivät jälleen pyörimään vauhdilla. Päättely toi kolme mahdollista skenaariota: 1) paketti liittyi jotenkin kirjaani ’Henkäyksiä’, 2) seuraavaan kirjaani tai 3) tähän blogiin. Lähetys saattaisi hyvin sisältää markkinointimateriaalia tai muun lahjuksen. Olin pakahtua – oliko joku kiinnostunut minusta ja teksteistäni?

Suvussamme virtaa pessimismi, joten hetkellinen ilahtuminen muuttui jälleen epäluuloksi: olinko sittenkin joutunut ikävän huijauksen kohteeksi?

Minua yritettiin huijata aiemmin perustaessani toiminimeä, ja pohdin olivatko huijarit iskeneet jälleen? Voisinko avata paketin, jota en ollut tilannut? Miten pystyisin todistaa, että en ollut tilannut mitään? Ehkä joku yritti lavastaa minut. Kuka tahansa avaisi paketin ihan vain uteliaisuuden takia.

Kotona päätin tarkastaa sekä paketin että sen lähettäjän ennen avaamista, ihan varmuuden vuoksi. Takaisin siis Googleen: Kirjavälitys todella oli olemassa ja vaikutti pätevältä firmalta. Lähetystarraa huolellisemmin lukiessani näin tekstin, joka selitti paketin sisällön. Siinä luki: Tilaajalahja.

Rökälenauru päästi tukahdetun jännityksen ulos ja lennätti räät poskille.

Olin tilannut poikaystävälleni joululahjaksi Tiede-lehden ja olin unohtanut lehden kylkiäisenä tulevan tilaajalahjan kokonaan. Paketissa oli siis virtuaalitodellisuuslasit.

Iltapäivääni mahtui draamaa ja koko sen kaari.

 

Kuva: Unsplash

’Kirjailijaelämää’ – mitä on kirjailijan elämä?

fullsizeoutput_be1

Sain käsiini kirjailija Hannu Raittilan Kirjailijaelämää (2006) teoksen. Eräässä kirjoittajaryhmässä kirjaa suositeltiin luettavaksi, joten kilkkasin itseni kirjaston varauslistalle.

Kirjailijaelämää oli hämmentävä lukukokemus, sillä se oli kaikkea mitä en ajatellut kirjan olevan. Kiinnostavan kirjan merkki siis.

Raittila itse kutsuu teosta ’vessakirjaksi’, sillä sitä voi lukea sieltä sun täältä vähän kerrallaan. Samalla hän tulee johdannossa epäsuorasti viitanneeksi myös kirjansa sisältöön.

Parasta kirjassa on Raittilan avoimuus. Kirja sisältää Raittilan itsensä lähettämiä työhakemuksia, apurahahakemuksia, verottajalle lähetettyjä kirjeitä, sähköposteja sekä päiväkirjamerkintöjä. Etenkin verottajalle lähetetyt selostukset ovat kirjan upeinta antia. Verottaja tuskin ilahtuu Raittilan jakamista vinkeistä.

Tunnistan hyvin Raittilan kirjassa esiintyvän nuoruuden röyhkeyden, innokkuuden ja luottamuksen omiin kykyihin.

Itselläni ei olisi kuitenkaan koskaan tullut mieleen aloittaa viestiä YLE:n kanavajohtajalle lausein: ”Terve [,] Lähetän tässä raportin erään radiodialogin syntyvaiheista. Tällaistakin johtamassasi organisaatiossa tehdään.” (s. 22)

Tai Suomen Kansallisteatterin pääjohtajalle: ”Terveyhdys [,] Olen kokenut prosaisti ja romaanikirjailijana pettymys. Lyhyesti sanottuna markkinat ovat todistaneet minulle, että suomalainen kirjailija ei elä pelkästään proosasta. Se ei tule toimeen ilman draamaa. Tämän vuoksi ilmoittaudun roudan koetteleman porsaan lailla näyttämötaiteen palvelukseen.” (s. 125)

Raittilan tapa kirjoittaa on rönsyilevää, pohdiskelevaa ja paikoin tajunnanvirtaista.

Toisinaan teksti lähtee omiin sfääreihinsä, ja hän kadottaa lukijan matkalla. Esim. sivuilla 117-118 Raittila pohtii kirjailijoiden arvostuksesta, palkoista sekä niiden kombinaatiosta. Mielenkiinoista pohdintaa. Seuraavassa kappaleessa Raittila alkaa puida Paavalin patenttia. Paavalia jopa siteerataan sivulla 118: ”Kun minä olen näin kelvoton, kuinka kelvottomia olettekaan te?”. Nämä kaksi asiaa liittyvät epäsuorasti toisiinsa, mutta silta niiden välillä on kovin hauras.

Kirjailijaelämää on samaan aikaan viihdyttävä, informoiva ja hämmentävä lukukokemus. Raittilan tyylistä huokuu, että hän ei ota itseään kovin tosissaan. Hän oli kuitenkin oikeassa yhdessä asiassa: tämä kirja sopii huussiin. Istunnolla voi lukaista muutaman sivun ja jäädä sitten pohtimaan lukemaansa.

Raittila, H. (2006) Kirjailijaelämää. Helsinki: WSOY.

Tapahtumavinkki: Päivä omakustantajille 10.3. Helsingissä

Screen Shot 2018-02-19 at 19.04.53.png

BoD (Books on Demand) järjestää päivän omakustantajille lauantaina 10.3. Korjaamolla Helsingissä.

Päivän aikana monet kirjoittamisen ja kustantamisen ammattilaiset puhuvat omakustanteista, antavat vinkkejä oman kirjan tekemiseen sekä miten omaa kirjaa voi markkinoida.

Mm. Vera Wunderlich BoD:sta kertoo omakustanteen tekemisestä sekä sen markkinoinnista, someguru Zaki Azedani antaa vinkkejä somemarkkinointiin, Oili Sivula Espoon kirjastosta puhuu, mitä mahdollisuuksia kirjastot tarjoavat omakustantajille sekä kustannustoimittaja Hanna ”Morre” Matilainen kertoo omakustanteen kielenhuollosta. Katso päivän tarkempi ohjelma BoD:n nettisivuilta.

Vaikka päivän järjestää BoD eikä mikään ulkopuolinen taho, uskon päivän antavan kiinnostavia vinkkejä kenelle tahansa kirjoittamisesta kiinnostuneille. Silti kannattaa pitää mielessä, että BoD:lla todennäköisesti on omat intressit myös mielessä, joten esityksiin kannattaa suhtautua kriittisesti.

Tapahtuma kiinnostaisi itseänikin, mutta en ole vielä kalenteria konsultoituani lyönyt asiaa lukkoon. Ehkä siis tapaamme maaliskuussa Korjaamolla.

Liput tilaisuuteen maksavat 22,50 e ja niitä voi ostaa Tiketistä.

Kuva: BoD

Sivuraiteilla: kirjallisuuspalkinnoista, genreistä ja uudistuspaineista

julian-paul-78075

Helsingin Sanomissa julkaistiin sunnuntaina 11.2. artikkeli ’Ennalta karsitut’ (Vaarala 2018), joka käsitteli Suomen suurimpiin kirjallisuuspalkintokisoihin lähetettäviä kirjoja.

Artikkelissa haastateltiin kustantamoita WSOY:stä Kosmokseen, ja kysyttiin esiraadille lähetettävien kirjojen kriteereitä. Kustantamot kertoivat päätyvänsä usein kokouksissaan perusvarmaan teokseen, mutta esiraatien kriitikot kaipaisivat laajemmin genre-rajat ylittäviä teoksia mukaan palkintoehdokkaiksi.

Päätös kielii perustavanlaatuisesta ongelmasta: osaa kirjallisista tuotoksista arvostetaan enemmän kuin toisia, taitavat kirjailijat saattavat jäädä ilman tunnustusta ja nuori lukijakunta jää auttamatta väliinputoajiksi.

Raha ratkaisee vai ratkaiseeko?

On ikävää, että kaikki potentiaaliset kirjat eivät pääse raatilaisten pöydille. Toisaalta kustannukset rajoittavat pienten kustantamoiden mahdollisuuksia lähettää useampia kirjoja.

Moni artikkelissa haastateltu kustantaja kertoo kustannusten tulevan nopeasti vastaan, kun kokouksissa pohditaan sopivien kirjojen lähettämistä raadeille. Esimerkiksi osallistumismaksu Finlandia-kisaan maksaa 85 e/kirja.

Kaikki kulminoituu rahaan. Sitä ei ole koskaan tarpeeksi, ainakaan kulttuurikentällä. Olisiko vastaus progressiivinen osallistumismaksu? Eli osallistumismaksu määräytyisi edellisvuoden tuloksen mukaan. Se tasottaisi kilpailua kustantamoiden välillä ja asettaisi kirjat samalle viivalle.

Jos kustantamot lähettävät raadille potentiaaliset palkinto-kirjat myyntitilastoja tuijottamalla ja genrerajat tiukasti mielessä pitäen, voi kriitikoiden luku-urakka olla yksipuolinen. Mikä pahinta, ansioituneet kirjailijat jäävät pimentoon eivätkä saa heille kuuluvaa arvostusta. Pahimmassa tapauksessa ura saattaa tyssätä matalan kirjamyynnin takia.

Nuoret lukijat ja uudistuspaineita

Artikkelissa sivutaan nuoria lukijoita huomioimalla, että he ovat täysin unohdettu lukijakunta: kilpailuihin lähetettävät kirjat ovat usein suunnattu varttuneemmalle lukijakunnalle, mitä sitten keski-ikäinen palkintoraati palkitsee. Eli uudistusta kaipaivattaisiin asenteisiin kummankin puolen pöytää.

Artikkeli oli samoilla linjoilla viime aikaisten postausteni kanssa liittyen Suomen myydyimpien ja pääkaupunkiseudun lainatuimpien kirjoihin.  Suomalainen kirjallisuus ei oikeastaan puhutellut minua alle 25-vuotiaana. Joitakin helmiä olen löytänyt mutta olisi kiinnostavaa lukea muutakin kuin historiaa ja jännitystä. Tosin taidokas jännityskirja ansaitsee mielestäni palkintoja siinä missä muutkin kaunokirjalliset teokset.

Kyllä sen näkee tilastoista (Kustantajat.fi), että kustantamot kosiskelevat jo valmiiksi sitä kohdeyleisöä, joka lukee paljon. Koko kustannuskentällä vaikuttaa olevan yhtenäinen konsensus eikä kukaan ole valmis ottamaan riskiä.

Juuri nyt on kuitenkin riskien aika. Suomalainen kirjallisuus odotaa sukupolven vaihdosta; milloin kustantamot uskaltavat lähteä uudistamaan konseptiaan? Suuri lukeva ikäluokka ei ole enää 20 vuoden päästä ostamassa kirjoja. Se, joka reagoi ensimmäisenä strategisille muutoksilla, on usein voittaja. Muut peesaavat jäljessä tai jäävät lähtöviivalle.

Tavoittaakseen nuoret lukijat, kustantamot voisivat käyttää esim. tehokkaammin some-markkinointia. En ole nähnyt omassa Facebook-feedissäni yhtäkään uutuuskirjamainosta, vaikka se on yksi tehokkaimmista mainonnan keinoista. Laihdutus- ja kauneudenhoitomainoksia kyllä. Valitsisin kernaasti kirjamainokset. (Luen itseni vielä nuoreksi, sillä olen alle 30-vuotias.)

Omakustanteelle Finlandia?

Toivon, että surullisista uutisista huolimatta kaikkia genrejä kirjoitettaisiin. Taktinen kirjoittaja saattaa alkaa kirjoittaa tekstiä, jonka mieltää yltävän palkintopallille. Elämä on liian lyhyt taktikoinnille, joten neuvon kirjoittamaan tekstiä, joka tuntuu omalta.

Kulississa on aina ollut paljon suhmurointia ja epäoikeudenmukaisuutta. Asiat menevät vaikeiksi, kun raha on läsnä keskustelussa. Silloin ihminen ei välttämättä tee itselleen parhaita ratkaisuja. Mikäli kustantajan toiminta ei vakuuta, voi aina tehdä omakustanteen.

Kiinnostavaa olisikin nähdä, milloin omakustanne pääsee Finlandiaan ehdolle. Tai voittaa palkinnon. Sanotaan, että Finlandia-palkintoa ei voiteta, vaan se myönnetään ansioituneimmalle teokselle (Vaarala 2018). Omakustanteille kyseessä olisi kuitenkin kirjaimellinen voitto.

Tiesitkö…?

Omakustanteen voi myös lähettää Finlandia-esiraadille. Osallistumismaksu on 85 e/kirja. Osallistumisohjeet ja säännöt Suomen Kirjasääntiön sivuilta.

 

Lähteet

Kustantajat (2018) ’Bestsellerit’ [online] http://kustantajat.fi/bestsellerit [Accessed 12.2.2018]

Vaarala, N. ’Ennalta karsitut’ in Helsingin Sanomat 11.2.2018. [Online] https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005561098.html [Accessed 12.2.2018]

Kuva: Unsplash

 

 

Mitä kirjoja lainataan? – pääkaupunkiseudun lainatuimmat kirjat vuonna 2017

christin-hume-482925

Edit. Termien määrittely tekstin lopussa

Kirjoitin aiemmin Suomen myydyimmistä kirjoista vuonna 2017. Myös helmetin vuonna 2017 lainatuimmat listaus julkistettiin tammikuussa 2018 (Helmet 2018). Päätin käydä listan läpi nähdäkseni, mitä kirjoja pääkaupunkiseudulla lainataan ahkerasti.

Pääkaupunkiseudun lainatuimmista kirjoista ei voi tehdä suuria päätelmiä koko Suomen lainauksista, sillä aluekohtaisia eroja löytyy varmasti paljonkin. Lisäksi tietämättä tarkkaa lainaajien profiilia, on vaikeaa tehdä täsmällisiä päätelmiä tästä 20 kirjan listasta ja pääkaupunkiseutulaisten lukumieltymyksistä. Lista antaa kuitenkin hieman osviittaa siitä, mikä ihmisiä kiinnostaa, sillä kirjojen lainauspäätökseen ei vaikuta raha tai taloudellinen asema.

Datan suppeuden vuoksi teen huomioita vain pääpiirteittäin enkä keskity yhtä syvään analyysin kuin myydyimpien kirjojen listassa.

Vuoden 2016 julkaisut kärjessä

Kirjoilla on elämää julkaisuvuotensa jälkeen! Ainakin muutama vuosi. Lainatuimpien kirjojen listassa on enemmän vanhempia kirjoja kuin tuoreita vuonna 2017 julkaistuja teoksia – peräti 17/20. Suurin osa kirjoista on ilmestynyt kuitenkin vuoden 2016 aikana.

Ensimmäisellä sijalla on Riikka Pulkkisen Paras mahdollinen maailma (2016). Myös Tommi Kinnusen Lopotti (2016), Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista (2016) ja Mika Nousiaisen Juurihoito (2016) ovat listalla kärkisijoilla.

Ensimmäinen vuonna 2017 julkaistu kirja helmetin listalla on sijalla 5 Jo Nesbøn Jano ja kotimaisen kirjallisuuden puolella Enni Mustosen Ruokarouvan tytär on sijalla 14. Molemmat sijoittuivat myös vuoden myydyimpien kirjojen listalle.

20. lainatuimman teoksen sisällä on paljon vähemmän hajontaa kuin 20. myydyimmän: Riikka Pulkkisen Paras mahdollinen maailma (6 278 lainausta) ja Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe (3 789 lainausta) lainausmäärät eroavat vain vajaalla 2 500 kappaleella.

Myyntitykit ja Finlandian vaikutus

Listalta löytyy samoja nimiä kuin myydyimpien listalta, kuten Ilkka Remes, Enni Mustonen ja Leena Lehtolainen. Kaikki tuttuja nimiä siis. Tälläkään listalla ei oikeastaan ole nimien perusteella mitään yllättävää. Outi Pakkanen on ehkä ainut hieman tuntemattomampi nimi, jolla on kuitenkin tilaston mukaan vankka lukijakunta, sillä Peili-teoksella (2016) on peräti 4 816 lainausta.

Finlandia näyttää olevan taikasana myös helmetin listalla. Listalta löytyy edellisen vuoden palkittuja, joita on lainattu ahkerasti myös vuonna 2017. Näitä on mm. Laura Lindstedt Oneiron (2015) ja Jukka Viikilä Akvarelleja Engelin kaupungista (2016). Mitä tulee Onerioniin,  teokseen pohjautuva tanssitaideteos saattaa vaikuttaa myös teoksen myyntiin sekä lainaukseen.

jamie-taylor-110195

Lisätuloja lainauskorvauksista

On liki mahdotonta ylittää 10 000 lainauksen rajapyykkiä vuoden aikana, sillä kirjoja on kirjastossa rajallisesti ja kirjan lukemiseen voi mennä kuukausi. Yhdellä kirjalle on vuoden aikana keskimäärin siis 12 lukijaa. Lainattavien kirjojen lukumäärät vaihtelevat muutamasta kappaleesta kymmeniin.

Kirjailijat saavat lainatuista kirjoistaan nk. lainaus- tai tekijänoikeuskorvausta. Lainauskorvaus on tärkeä osa kirjailijoiden toimeentuloa, vaikka luvut eivät päätä huimaa. Vuonna 2017 lainauskorvaus nousi pohjoismaiselle tasolle 0,25 e/lainaus, kun ennen vuotta 2017 se oli 0,16e/lainaus (Sanasto 2017).

Pulkkinen on saanut Paras mahdollinen maailma kirjamyynnin lisäksi lainauksista noin 1569,50 e korvausta (bruttona). Summa on vain taskuraha verrattuna siihen, että kirja oli vuonna 2016 10. myydyin kotimainen kaunokirjallinen teos 25 200 kappaleella (Kustantajat 2016). Jos oletetaan kirjan maksaneen 30 e ja Pulkkinen on saanut n. 20% kirjan myyntihinnasta, olisi hänen osuutensa ollut n. 151 200 e (bruttona).

Toisaalta kirjan myynti hiipuu julkaisuvuoden jälkeen usein, joten lainauskorvaus takaa kirjailijan toimeentulon jatkuvuuden.

Muita huomioita

Pääkaupunkiseudun kirjastoista lainataan ahkerammin kotimaista kaunokirjallisuutta kuin käännöskirjallisuutta: suomalaisia kirjailijoita on listalla 13/20. Tämä on linjassa myydyimpien kirjojen listauksen kanssa.

Teosten genret ja aiheet jakaantuvat tasaisemmin lainattujen kirjojen listassa kuin myydyimpien kirjojen. Historiaa ja jännitystä riittää helmetinkin listalla, mutta löytyy siltä myös perinteisempää sekä modernia kaunokirjallisuutta (esim. Finlandia-voittajien teokset).

Kirjailijoiden sukupuolijakauma menee myös hyvin tasan: listalla on naiskirjailijoita 11 ½ /20 (Lars Kepler –nimimerkin takaa kirjoittaa nainen ja mies). Toisaalta jälleen kerran miehet saavat suuremmat korvaukset: top 5:ssa on ainoastaan yksi nainen.

Lopuksi

Ennen vuotta 2017 julkaistuilla kirjoilla on etumatkaa. Heillä on tunnettuvuutta edelliseltä vuodelta ja koko vuosi aikaa tulla lainatuksi. Parhaimmat myyntitykit ja palkintoehdokkaat julkaistaan yleensä syksyllä, joten kirjoja ei ole mahdollista lainata vielä hurjia määriä julkaisuvuonna. Lisäksi varausjonot saattavat venyä pitkiksi.

Voisin kuvitella Seija Ahavan Kun mieheni katosi (2017) sekä Juha Hurmeen Niemi (2017) olevan vuoden 2018 lainatuimpien kirjojen listalla. Jonotan Ahavan kirjaa tällä hetkellä helmetin varausjonossa, olen sijalla 705/811. Kirja oli kuuma puheenaihe koko syksyn ja sai hyviä arvoita monia.

Listasta voi päätellä, että Finlandia-voitto takaa ainakin lainauskorvauksia myös seuraavinakin vuosina. Hurmeen teosta saa todennäköisesti odottaa pidempään kuin Ahvaa, sillä jokainen haluaa lukea vuosittain Finlandia-voittajan.

 

Termeistä

Lainauskorvaus on verotettavaa tuloa, jota maksetaan lainausmäärien mukaan. Käsitettä ’kirjastokorvaus’ ei ole enää olemassa. Ennen termiä ’kirjastokorvaus’ käytettiin nykyisestä kirjastoapurahasta, joka siis on verotonta ja harkinnanvaraista tuloa kirjalliseen työskentelyyn. Kirjastoapurahaa voi hakea Taiteen edistämiskeskukselta tammikuussa.

 

Lähteet

Helmet (2018) ’Lainatuimmat kirjat 2017’ [Online] http://www.helmet.fi/fi-FI/Tapahtumat_ja_vinkit/Uutispalat/Lainatuimmat_kirjat_2017(158066) [Accessed 2.2.2018]

Kustantajat (2016) ’Bestsellerit’ [Online] http://kustantajat.fi/files/output/1503/bestsellerit-2016.pdf [Accessed 2.2.2018]

Sanasto (2017) ’Kirjallisuuden tekijöille maksetaan vihdoinkin lainauskorvaukset pohjoismaisen tason mukaan’ [Online] https://www.sanasto.fi/kirjallisuuden-tekijoille-maksetaan-vihdoinkin-lainauskorvaukset-pohjoismaisen-tason-mukaan/ [Accessed 2.2.2018]

 

Kuvat: Unsplash

Blogin uusi osoite ja kirjoituskilpailut yläpalkkiin

Helmikuu toi mukanaan muutaman uudistuksen Epilogi – Jälkisanat -blogiin.

Blogiin pääsee nykyään myös jalkisanat.com -osoitteella. Uusi osoite ei vaadi sinulta mitään toimenpiteitä, sillä vanha osoite (jalkisanat.wordpress.com) toimii yhä ja ohjaa sinut automaattisesti blogiin.

Screen Shot 2018-02-05 at 20.07.46

Toinen tärkeä päivitys liittyy Kirjoituskilpailuihin: päivitettävä lista vuoden 2018 kirjoituskilpailusta siirtyy omasta postauksesta sivuston yläpalkkiin ja on nimeltään Kirjoituskilpailut 2018 (ks. kuva yllä).

Mobiilissa kirjoituskilpailut löytyvät klikkaamalla ensin Valikko-painiketta ja valitsemalla sitten alasvetovalikosta Kirjoituskilpailut 2018.

Kun aloitin Jälkisanat-blogin pitämisen vuonna 2016, loin kirjoituskilpailut omaksi postaukseksi. Käyttämässäni blogi-pohjassa ei tuolloin ollut sivuja, mutta kahdessa vuodessa paljon on ehtinyt muuttua. Nyt kirjoituskilpailut löytyvät vaivattomasti yhdestä paikasta.

Toivon, että sivuston käyttäjäystävällisyys lisääntyy uudistuksen myötä. Lisäksi pahoittelen kaikkea säätöä, mitä tässä muutaman päivän aikana on ollut. Jouduin kamppailemaan mm. mainosten poistamisen kanssa ja se kamppailu vaati allekirjoittaneelta kärsivällisyyttä, kirosanoja ja viilentymistä kireässä pakkassäässä.

Kirjoittajan työvälineet: Puheesta tekstiksi -sovellus

rodion-kutsaev-184298

Mitä, jos voisit puhua ääneen seuraavan romaanisi, ja joku muu kirjoittaisi sen tekstiksi? Kuulostaa scifiltä, mutta tekniikan avulla tämä on jo mahdollista.

Älypuhelimiin saatavia puheesta tekstiksi (speech to text tai voice to text) -sovelluksia on olemassa montaa erilaista. Olen itse käyttänyt Speechy-sovellusta (iOS), sillä se tunnistaa suomen sekä englannin kielen (lähes 10 eri aksenttia).

Speechy on täysin ilmainen sovellus, joka tallentaa puheeni tekstiksi näytölle. Tämän jälkeen tekstin voi mm. tallentaa puhelimeen tekstitiedostoksi (.txt) tai lähettää itselleen sähköpostitse (viestin tekstikentässä). Tekstiä voi myöhemmin muokata tekstinkäsittelyohjelmalla.

IMG_4571

Speechyn käyttö on todella helppoa: painat vain recording-painiketta (valkoinen mikrofoni punaisessa ympyrässä) ja alat puhua. Puheesi ilmestyy tekstiksi näytölle sitä mukaan, kun puhut. Kun haluat lopettaa, painat vain pausea (valkoinen neliö punaisessa ympyrässä). Punainen taustaväri kertoo nauhoituksen olevan päällä ja sininen sen olevan pois päältä.

Sovellus tunnistaa suomen kielen yllättävän hyvin. Tekstiä joutuu välillä korjailemaan manuaalisesti, mutta syy on useimmiten puhujassa/kirjoittajassa eikä sovelluksessa. Joskus mielessä hyvältä kuulostanut lause kuulostaa huonolta ääneen ja näyttää vielä huonommalta ruudulla.

Toisinaan pitkien ja vaikeiden lauseiden kanssa sovellus saattaa räpiköidä eikä välttämättä tunnista kaikkia suomen kielen sanamuotoja. Lisäksi välimerkit täytyy muistaa puhua ääneen, sillä sovellus ei osaa niitä lisätä lauseisiin automaattisesti.

Kaikki nauhoitetut tekstit löytyvät arkistosta (kuvassa vasen alakulma). Kielen voi vaihtaa oikean yläkulman maapallo-ikonista.

Sovelluksen kehittäjille kiitosta heruu siitä, että maailman puhutuimpiin kieliin (mm. englanti, ranska ja espanja) on lisätty aksentteja. Jos valitsee englannin, voi valita mm. britti- amerikan-, intian- tai kanadanenglannin.

IMG_4567

Oman tekstin puhuminen ääneen auttaa jäsentämään lauseita. Lause saattaa kuulostaa mielessä hyvältä, mutta ääneen lausuttuna aivan kamalalta. Sovellus auttaa todella miettimään tarinan kannalta parhaimpia lauseita eikä vain räiskimään lauseita sinne päin.

Speechyn käyttö vaatii kärsivällisyyttä, sillä tekstin puhuminen ääneen ei välttämättä ole kaikkein luonnollisinta. Speechy ei kuitenkaan hätkähdä taukoja ja tulkitse hiljaisuutta (tai puhujan jäätymistä) lopetukseksi niin kuin osa tekstistä puheeksi -sovelluksista, vaan antaa puhujan rauhassa valita sanat. Sovellus ja käyttäjä tarvitsevat siis aikaa löytääkseen toisensa.

En suosittele Speechyä ensisijaiseksi kirjoittamisen välineeksi, mutta suosittelen sitä ehdottamasti tukemaan muita työvälineitä. On todella virkistävää kuulla mielessä olevat lauseet ensin ääneen ennen kuin näkee ne kirjoitettuna. Lisäksi tarinan kertominen ja ääneen puhuminen toimii mukavana vaihteluna työpöydän äärellä istumiselle.

Kokonaisarvosana: ****

 

Puheesta tekstiksi -sovelluksia on monia eri kielille ja käyttöjärjestelmille*. Mm. seuraavat ilmaiset sovellukset tunnistavat suomen kielen: Speechy (iOS, testissä), Speechnotes (Android) ja Dragon Dictation (iOS, tällä hetkellä kehittelyssä), ListNote Puhe-to-Text Notes (Android) ja Ääni tekstiksi – teksti puheeksi (Android).

Maksullisia sovelluksia, jotka tunnistavat suomen, ovat mm. Active Voice: Speech-To-Text (Android, 10,99e) ja Text to Speech: Text Editor with Speech Abilities (iOS, 1,09e).

*Minulla on kokemusta ainoastaan seuraavista puheesta tekstiksi -sovelluksista: Speechy, Speechnotes ja Dragon Dictation, joihin kaikkiin olen ollut tyytyväinen.

 

Ylin kuva: Unsplash