5 vinkkiä Helsingin Kirjamessuille ja kulttuurikentän kuulumisia

Tällä viikolla blogissa mm.: mitä Helsingin Kirjamessut tarjoavat kirjoittajalle? Miksi WIFT Finlandin kannanotto tasa-arvon puolesta on tärkeä? Ja kuka sai vaihtoehtoisen Nobelin kirjallisuuspalkinnon?

thought-catalog-462302-unsplash

Helsingin Kirjamessut kirjoittajalle

Tarkoitukseni oli vierailla Helsingin Kirjamessuilla to 25.10., mutta harmittavasti joudun Sysmän residenssin takia jättämään messut tänä vuonna välistä. Booooo! Olin ehtinyt fiilistellä blogissa messuja, mutta ehkä se ei vaan ollut tarkoitettu.

Kirjamessuilla on paljon kiinnostavia keskusteluja kirjojen ystäville, mutta myös pohdittavaa kirjoittajille. Keräsin muutaman tärpin erityisesti kirjoittajia silmällä pitäen.

  • Kirjalliset väärennökset, Sanna Nyqvist, Outi Oja, haastattelijana Karo Hämäläinen (to 25.10. 12:00-12:30 Töölö)
  • Suorittava sukupolviSisko SavonlahtiEveliina Nieminen, haastattelijana Susanne Salmi (pe 26.10. 11:30-12:00)
  • Suomen Kirjailijaliitto esittää: Puhutaan rahastaJarmo Stoor, Silvia ModigTuomo Puumala, haastattelijana Sirpa Kähkönen (la 27.10. 11:30-12:00 Töölö)
  • Suomen Kirjailijaliitto esittää: Sensuroitu! Mistä kirjailijat vaikenevat?Pirjo HassinenJukka Behm, haastattelijana Marjo Heiskanen (la 27.10. 15:00-15:30 Töölö)
  • Poliisi, etsivä ja toimittaja – kolme näkökulmaa rikokseenMarko KilpiChristian RönnbackaJarkko Sipilä, haastattelijana Harri Nykänen (su 28.10. 15:00-15:30 Punavuori)

Lisäksi Tiedetorin anti vaikuttaa kokonaisuudessaan kiinnostavalta (25.-28.10. Kruunuhaka).

29025767_1667620179972117_711790644904853504_n.png

WIFT Finland: kannanotto tasa-arvon puolesta

Suomen WIFT (Women in Film & Television) kirjoitti kannanoton Elokuvasäätiön strategiaan. Juuri julkaistu strategia määrittelee tavoitteet seuraavalle viidelle (5) vuodelle, mutta tasa-arvon edistäminen julkisten varojen jakamisessa puuttuu täysin, mikä on Pohjoismaihin ja Euroopan mittakaavaan nähden hyvin poikkeuksellista.

Mm. Elina Knihtilän, Jenni Kosken ja Ulla Heikkilän allekirjoittamassa kannanotossa vaaditaan: ”Määräävässä asemassa toimivan julkisen rahoittajan rooli on mahdollistaa tasa-arvoiset lähtökohdat ja resurssit kaikille alalla työskenteleville ammattilaisille. […] Julkisen viranomaistahon toiminta ei voi perustua yksittäisen viranomaisen [Elokuvasäätiön toimitusjohtaja Lasse Saarisen] henkilökohtaisiin uskomuksiin, todentamattomiin oletuksiin tai tuntemuksiin.”

Elokuvasäätiö on huomattava suomalaisen elokuvan rahoittaja, sillä suurin osa rahoituksesta tulee juuri säätiön kautta. Etenkin viime vuoden tapahtumien valossa, Elokuvasäätiön tulisi aktiivisesti edistää tasa-arvoa myös rahoituksen jakamisessa pitkäjänteisellä seurannalla sekä asettamalla konkreettisia, mitattavia, tavoitteita.

Kannanotto on tärkeä, sillä vanhat arvot eivät saa sanella tulevaisuutta. Jokaiselle tekijälle tulee antaa mahdollisuus, sukupuolesta riippumatta.

Kirjoitin aiemmin syksyllä mietteitä Elokuvasäätiön toimintatavoista ja päätöksestä jättää Tyhjiö (Aleksi Salmenperä, 2018) ilman rahoitusta. Onko sattumaa, että kyseessä on feministinen elokuva, jonka pääosassa on vahva naishahmo?

mc

Vaihtoehtoisen Nobelin kirjallisuuspalkinnon saa…

Karibialaistaustainen Maryse Condé (synt. 1937) on valittu uuden kirjallisuuspalkinnon the New Academy Prize in Literature -palkinnon saajaksi.

Condén valintaa palkinnon saajaksi perustellaan erityisesti hänen tavallaan kuvata kolonialismia ja post-kolonialismia teoksissaan, unohtamatta rakkautta, solidaarisuutta ja huumoria. Tunnetuimpia Condén teoksia ovat mm. Segu (1987) ja Tree of Life (1992). Condén kirjoja ei ole käännetty suomeksi.

Kirjoitin Nobelin kirjallisuuspalkinnon korvaajasta aiemmin syksyllä. Nähtäväksi jää, mitä tapahtuu Nobel-kirjallisuuspalkinnolle ja ottaako varjo-Nobel paikkansa kirjallisuuskentällä.

Kuvat: Unsplash, WIFT Finland ja Columbia University in the City of New York

Kirjasyksy 2018 – ilmassa uusia tuulia

alex-geerts-424409-unsplash

Syksy on jännittävää aikaa kirjallisuuden saralla. Uusia kiinnostavia kirjoja ilmestyy tiuhaan pitkin syksyä, kirjallisuustapahtumat täyttävät kalenterin ja tiedossa on jälleen kirjallisuuspalkintoihin liittyvää jännitystä.

Jos kirjasyksyä 2018 pitäisi temaattisesti määritellä, vastaisin uudistusten aallon näkyvän kaikessa tekemisessä. Uudet tuulet, jos mitkä, ovat tervetulleita!

Helsingin kirjamessut uudistuvat

Helsingin kirjamessut kuulostavat pitkästä aikaa mielenkiintoisilta, kiitos tapahtumaa järjestävän, upean asennenaisen Ronja Salmen. Tämän päivän hesarissa (25.9.) kerrotaan lisää Salmen uudistuksista, parannuksista sekä ohjelmatarjonnasta.

Vähän kyllä hiertää popstarojen kutsuminen kirjamessuille keskustelemaan laulujen sanoittamisesta. Yhtään väheksymättä sanoittajien, sovittajien ja laulajien työtä, mutta ne ovat KIRJAmessut. Se vie aikaa ja tilaa kirjailijoilta itseltään omilta messuiltaan silloin harvoin, kun olisi viikonlopun aikaa olla mediankin valokeilassa. Toisaalta ymmärrän, että nuorisoa pitää houkutella paikalle, mutta eikö sitä voitaisi tehdä kirjojen ehdoilla?

Jätin viime vuonna messuilut välistä, mutta tänä vuonna olen menossa. Odotan uudistuksia innolla, mutta aion karttaa poliitikot sekä julkkikset kaukaa, ja keskittyä kirjailijoiden haastatteluihin.

Helsingin kirjamessut järjestetään tänä vuonna 25.-28.10.2018. Ohjelmaa pääsee selailemaan etukäteen messulehdestä.

Syksyn kirjauutuuksia: aiheet, joista ei ole aikaisemmin puhuttu

Moni lukija odottaa varmasti Elena Ferranten Napoli-trilogian viimeistä suomennettua osaa, teosta nimeltä Kadonneen lapsen tarina, joka ilmestyy lokakuussa. Luin kirjan keväällä englanniksi ja voin todella suositella. Aihe ja näkökulma on menneeseen aikaan sijoittuvaksi teokseksi todella tuore.

Omalla lukulistallani on tänä syksynä mm.: Vilja-Tuulia Huotarisen Niin kuin minä heidät näinRiikka Pulkkisen Lasten Planeetta, Ilkka Luukkosen Kongolainen Kampa, Meri Kuusiston Vuosi Tavaratalossa, Kazuo Ishiguron Surullinen Pianisti, C. J. Tudorin Liitu-ukko ja Sisko Savonlahden Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu.

Lukulistalla on kouluampujan fiktiivinen muistelma, avioero, pakolaiskriisiä, epäonnistumista, elämää tavarataloon sijoitettuna ja trilleriä.

On lukijan onni, että kirjoittajia on valtavasti meidän ajassamme, sillä eri aiheita, kerrontaa ja käsittelytapoja riittää yöpöydällä. Iloitsen myös, että vaikeisiin, tabuina pidettyihin, asioihin on uskallettu myös tarttua ja ne ovat löytäneet lukijansa.

Kirjallisuuspalkinnoista – kun suurin puuttuu?

Tänä vuonna Nobelia ei jaeta lainkaan Ruotsin Akatemian sisäisen kriisin takia (The Guardian 2018). Siitä huolestuneena kulttuuriväki avasi uuden kirjallisuuspalkinnon nimeltä The New Academy Prize in Literature, joka osaltaan korvaa Nobelin jättämää aukkoa (The New York Times 2018). Yleisö on saanut tänä vuonna osallistua voittajan valintaan äänestämällä. Palkinnonsaaja julkaistaan 14.10.

Sen sijaan jokavuotinen kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaiden ja -voittajan veikkaus tuo väriä kirjasyksyyn, kuten myös esikoisteoksille myönnettävä Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto. Yhtenä potentiaalisena Finlandia-ehdokkaana veikkaan Tommi Kinnusen Pinttiä.

Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon ehdokkaat julkaistaan Helsingin kirjamessuilla ja palkinnonsaaja marraskuussa 2018. Kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat julkaistaan 9.11. ja palkintojenjakotilaisuus järjestetään 28.11.

Kuva: Unsplash

Lähteet

’An alternative to the Nobel Prize in Literature, Judged by You’ in The New York Times [Online] 13.7.2018. https://www.nytimes.com/2018/07/13/books/alternative-nobel-prize-literature-new-academy-prize.html [25.09.2018]

’”Haluan kirjamessuille ensikertalaisia” – Näin uusi ohjelmajohtaja Ronja Salmi pyrkii uudistamaan Helsingin kirjamessut’, Helsingin Sanomat [Online] 25.9.2018. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005839647.html [25.09.2018]

’Nobel prize in literature 2018 cancelled after sexual assault scandal’ in The Guardian. 4.5.2018 [Online] https://www.theguardian.com/books/2018/may/04/nobel-prize-for-literature-2018-cancelled-after-sexual-assault-scandal [25.9.2018]

Aakkosellinen lista kirjoitusoppaista

jason-wong-502099-unsplash.jpg

Olet nyt jännän äärellä, sillä edessäsi on kattava listaus luovan kirjoittamisen oppaita niin suomeksi kuin kolmannella kotimaisellakin. Teokset käsittelevät pääasiassa proosaa, runoutta, elokuvakäsikirjoittamista, mutta listalla on muutama kiinnostava opus kirjallisuudestakin.

Olen lukenut jokaisen tällä listalla olevan teoksen. Tiesin lukeneeni paljon kirjoittamisesta, mutta holy fuck lista on pitkä! Kiitos Helmetin lainaushistorian, tein lähes 10 vuoden aikamatkan koko kirjoittamisen taipaleeseeni.

Osa teoksista on parempia kuin toiset eikä mikään niistä loihdi tietä kustantannetuksi kirjailijaksi tai käsikirjoittajaksi Hollywoodiin, mutta ne saattavat tuoda virkistäviä uusia ajatuksia. Osasta kirjoista on olemassa useita eri painoksia.

Lisään listan myös blogin yläpalkkiin, jotta sen voi löytää tarvittaessa helposti.

A

Ahti, R. (2002) RunoAapinen: Aistisen, Tunteellisen ja Älyllisen Kirjoittamisen Alkeet. Sanasato.

Alasilta, A. (2002) Verkkokirjoittajan Käsikirja. Helsinki: Infoviestintä.

Aristotle (1920) On the Art of Poetry. Translated by I. Bywater. Translation revised and notes added by A. Scholtz. Oxford. PDF [online] http://harvey.binghamton.edu/~clas214/aristotle_poetics.pdf

B

Bacon, H. (2004) Audiovisuaalisen Kerronnan Teoria. SKS.

C

Cohn, D. (1999) Fiktion Mieli. Helsinki: Gaudeamus.

Cameron, J. (2008) Tie Luovuuteen: Henkinen Polku Syvempään Luovuuteen. Keuruu: Otavan Kirjapaino.

Cameron, J. (2004) Tyhjän Paperin Nautinto. Like.

Cameron, J. (1999) Kultasuoni. Like.

E

Edgar-Hunt, R.; Marland, J. & Richards, J. (2009) Screenwriting. Ava Publishing.

Ekholm, K.; Paatela, K. & Säilä, H. (Eds.) (1984) Oriveden Opit: Kirjoittamisesta ja sen opettamisesta. WSOY.

F

Ferris, S. (2013) How to Be a Writer: Secrets from the Inside. Chichester: Summerdale Publishers.

Field, S. (1994) Screenplay: The Foundations of Screenwriting. 3rd edition. New York: A Dell Trade Paperback.

Frensham, R. G. (1996) Screenwriting. Chicago: NTC Publishing.

G

Goldberg, N. (2005) Writing Down the Bones: Freeing the Writer Within. Boston: Shambala. HUOM! Kirja suomennettu nimellä Luihin ja Ytimiin.

Goldman, W. (1999) Adventures in the Screen Trade: A Personal View of Hollywood. London: Abacus.

H

Heikkilä-Halttunen, P. (Ed.) (2010) Luovuuden Lähteillä: Lasten- ja Nuortenkirjailijat kertovat. Avain.

Heinonen, T. & Kivimäki, A. (2012) Aristoteleen Runousoppi: Opas Aloittelijoille ja Edistyneille. Helsinki: Teos.

Hiltunen, A. (1999) Aristoteles Hollywoodissa: Menestystarinan Anatomia. Helsinki: Gaudeamus

J

Joensuu, J. (Eds.) (2008) Luova Laji: Näkökulmia Kirjoittamisen Tutkimiseen. Atena.

Jääskeläinen, M. (2005) Sana Kerrallaan: Johdatus Luovaan Kirjoittamiseen. 2. painos. WSOY.

K

Keane, C. (1998) How to Write a Selling Screenplay. New York: Broadway Books.

King, S. (2002) On Writing: A Memoir of the Craft. New York: Scribner. Huom! Ilmestynyt suomeksi myös nimellä Kirjoittamisesta.

M

Murakami, H. (2011) Mistä Puhun kun Puhun Juoksemisesta. Suomentanut Jyrki Kiiskinen. Tammi.

N

Neimala, K. & Papinniemi, J. (2010) Aloittamisen Taito. Avain.

O

Orlo, V. (2005) Tammen Ohjeet Kirjoittajille, Suomentajille & Oikolukijoille. Tammi.

R

Raittila, H. (2006) Kirjailijaelämää. WSOY.

Renkola, M. (1999) Kirjoita Hyvin. 2. painos. Tammi.

T

Tuuri, A. (2004) Kuinka Kirjoitan Romaanin? Art House.

V

Vacklin, A.; Rosenvall, J. & Nikkinen, A. (2008) Elokuvan Runousoppia: Käsikirjoittamisen Syventävät Taidot. Like.

Vakkuri, K. (2012) Kuu Tulee Auringosta Raskaaksi: Ajatuksia Kirjoittamisesta. BSV Kirja.

W

Waltari, M. (2005) Aiotko Kirjailijaksi? 4. painos. Juva: WS Bookwell.

Henkilöhistoriallinen romaani on nyt IN

chris-lawton-236416-unsplash

Elämäkerta, joka yhdistää faktaa ja fiktiota, näyttää olevan tällä hetkellä kuuminta hottia kirjallisuudessa. Omallekin lukulistalle on päätynyt puolivahingossa useampi genren teos.

Lisäksi tällä hetkellä on menossa Pohjois-Pohjanmaan järjestämä kirjoituskilpailu, jossa etsitään juuri fiktiolla höystettyjä omaan elämään sijoittuvia tarinoita.

Mikä on henkilöhistoriallinen romaani ja fiktiivinen elämäkerta?

Ensin on oleellista avata termit, sillä niitä käytetään sekaisin ja eri yhteyksissä monella tavoin. Olin virheellisesti omaksunut henkilöhistoriallisen romaanin olevan fiktiivistä elämäkertaa, mutta hetken googlailun jälkeen totesin, että eihän se niin mene!

  • Fiktiivisenä elämäkertana voidaan pitää teosta, joka kertoo fiktiivisen eli täysin keksityn henkilöhahmon tarinan todellisessa historiallisessa viitekehyksessä (Cohn 2006: 99).
  • Henkilöhistoriallinen romaani puolestaan viittaa kirjaan, jonka päähenkilönä on todellinen henkilö, mutta kirjoittaja on ottanut vapauksia kerronnallisin keinoin esim. lisäämällä päähenkilön mielen sisäisiä liikkeitä ja kuvitteellisia tapahtumia.

Elämäkerrat käsittelevät lähtökohtaisesti todellisia historiallisia tapahtumia sekä henkilöitä, jolloin kerronta on objektiivista. Fiktio puolestaan mahdollistaa kertojan ”pääsyn” henkilön nahkoihin, jolloin hän voi kuvailla tämän ajatuksia ja tuntemuksia (Cohn 2006: 29.). Henkilöhistoriallinen romaani yhdistää siis faktaa ja fiktiota, mutta pyrkii kunnioittamaan parhaansa mukaan todellisuutta.

Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että henkilöhistoriallinen romaani ei väitä kertovansa ns. ”totuutta”, vaan se pyrkii ymmärtämään, selittämään ja pääsemään mahdollisimman lähelle todellista henkilöä kuin vain mahdollista. Henkilöhistoriallista romaania ei silti pidä lukea faktana, vaan eräänä näkökulmana.

Henkilöhistoriallinen romaani pääsee ihon alle

Henkilöhistoriallisessa romaanissa kiehtoo etenkin se, että pääsemme ”kokemaan” kertojan avulla enemmän kuin objektiivisen kuvauksen kautta. Oikeassa elämässä elänyt henkilö muuttuu todelliseksi, kun hänelle annetaan ääni, jolloin hänen elämäänsä sekä tuntemuksiin on mahdollista samaistua paremmin.

collage_bookcovers

Merete Mazzarellan Alma: Edelläkävijän Tarina (2018) teos perustuu Alma Söderhjelmiin, Suomen ensimmäiseen naispuoliseen ylioppilaaseen sekä professoriin. Kirja sijoittuu Söderhjelmin vanhuuden päiviin ja liikkuu pitkälti hänen mielenmaisemissa, joihin meillä ei tietenkään olisi muutoin pääsyä kuin Mazzarellan avulla.

Mazzarella on kirjailijuuden ohella myös tutkija, ja hän pyrkii pysymään historiallisissa faktoissa: hän on tehnyt laajan taustatutkimuksen Söderhjelmistä sekä romaanissa on käytetty myös päiväkirjamerkintöjä ja kirjeen pätkiä.

Helsingin Sanomien kirjallisuuskriitikko Helena Ruuska kirjoittaa Mazzarellan romaanista, että ”Alma. Edelläkävijän tarina on fiktiota, mutta sitä lukee väkisinkin faktana.” (Ruuska 2018). Olen samaa mieltä Ruuskan kanssa. Kaunokirjalliset keinot tekevät Sjöderhjelmistä samaistuttavan henkilön, ja Mazzarellan ansio onkin, että faktan ja fiktion raja sumenee.

Yöpöydälläni makaava Sara Stridsbergin Unelmien Tiedekunta (2018) on sekin henkilöhistoriallinen romaani. Stridsberg itse kutsuu teosta kirjalliseksi fantasiaksi (Kanerva 2018). Teos kertoo Valerie Solanasista, naisesta, joka ampui Andy Warholia ja kirjoitti radikaalin feministisen SCUM-manifestin. Kirja yhdistää kuitenkin lyyrisiä keinoja, näytelmäkirjoittamista ja puhuttelee paikoitellen Solanasia toisessa persoonassa (”sinä”) ja luo fiktiivisiä tilanteita hänen ympärilleen. Stridsberg on Mazzarellan tavoin tehnyt laajan taustatutkimuksen. Hän pyrkii pääsemään lähelle Solanasia mm. kuvitteellisella haastattelulla ja näyttämällä Solanasin kompleksisuuden sekä ristariitaisen suhteen radikaaliin feministiseen ideologiaan.

Olipa muuten vuoden 2016 Finlandia-voittajakin Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin Kaupungista myös henkilöhistoriallinen romaani Carl Ludvig Engelistä (1788 – 1840).

Miksi henkilöhistoriallinen romaani on nyt IN?

Kysymykseen ei ole varmastikaan yhtä oikeaa vastausta, mutta epäilen tietokirjojen ja elämäkertojen nousun vaikuttaneen myös historiallisten romaanien kustantamisen suosioon. Esimerkiksi viime vuonna (2017) tietokirjat myivät kiitettävästi ja jättivät kaunokirjallisuuden paikoin varjoonsa (Bestseller 2017).

Kirjoittajan näkökulmasta tarina tulee hänen pöydälleen lähtökohtaisesti puolivalmiina eikä vaadi kokonaisen maailman rakentamista alusta asti. Lisäksi kirjoittajalle on kiinnostavaa yrittää täyttää itse aukot ja luoda ehjä tarinallinen kokonaisuus olemassaolevista faktoista.

Lukuelämys puolestaan voi näyttäytyy lukijalle parhaimmillaan samaistuttavana ihmiskohtalona. Henkilöhistoriallista romaania on huomattavasti ”kiinnostavampaa” lukea kuin perinteistä elämäkertaa, jolloin se saattaa tempaista paremmin maailmaansa. Lisäksi se on helpommin lähestyttävä kuin perinteinen asiapitoinen elämäkerta.

Henkilökohtaisesti en muista milloin olisin viimeksi lukenut elämäkerran, mutta viime aikoina olen lukenut peräti kaksi henkilöhistoriallista romaania.

Kuvat: Unsplash ja Tammi

Lähteet

Cohn, D. (2006) Fiktion Mieli. Suom. Paula Korhonen, Markku Lehtimäki, Kai Mikkonen ja Sanna Palomäki. Gaudeamus: Helsinki.

Kanerva, A. ’Sara Stridsberg kirjoitti romaanin naisesta, joka ampui Andy Warholia ja vaati kaikkien miesten tuhoamista – nyt Stridsbergin täytyy päättää, lähteekö hän Ruotsin akatemiasta’ Helsingin Sanomat. 22.4.2018 [Online] https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005650877.html [12.6.2018].

Kustantajat (2018) ’Bestsellerit 2017’ [online] https://kustantajat.fi/files/output/1827/bestsellerit-2017_uusi.pdf [12.6.2018].

Mazzarella, M. (2018) Alma. Edelläkävijän Tarina. Suom. Raija Rintamäki. Tammi.

Ruuska, H. ’Merete Mazzarella löysi sukulaissielun omasta romaanistaan – Vuonna 1870 syntynyt Alma Söderhjelm oli kova uranainen ennen koko käsitteen syntyä’. Helsingin Sanomat. 8.5.2018 [Online] https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005672208.html [12.6.2018].

Stridsberg, S. (2018) Unelmien Tiedekunta. Suom. Outi Menna. Tammi.

Viikilä, J. (2016) Akvarelleja Engelin Kaupungista. Gummerus.

Taitto-ohjeita kirjoittajille ja kirjallisuuskentän kuulumisia

alexis-brown-82988-unsplash

Taitto ei ehkä kiinnosta kirjoittajia Wordiä naputellessa, mutta sen kannattaisi kiinnostaa. Lisäksi kirjallisuuskentällä kuhisee: Helsinki Lit päättyi juuri, J. H. Erkon kilpailun tuomari pui julkisuudessa tekstien tasoa ja Tästä saa puhua! -tietokirjan julkkareita juhlittiin eilen.

Ohessa teille tiivistys menneen viikon linkkivinkeistä ja tapahtumista. Lisäksi kerron lopuksi hieman blogin tulevista juttuaiheista.

Taitto-ohjeita kirjoittajille

Törmäsin hyödyllisiin tekstinkäsittelyohjeisiin, jotka helpottavat tulevaisuudessa taittajan työtä. Taittajan pääasiallinen vastuu on siis tekstin muotoilu valmiiksi kirjaksi.

Kirjoittajan on hyvä oppia perusasiat jo kirjoitusvaiheessa, sillä muotoilujen korjaaminen saattaa työllistää taittajaa (ja kirjoittajaa) myöhemmin. Ylimääräisten välilyöntien metsästäminen ja poistaminen valmiista tekstistä nyt vaan on ahterista.

Kirjallisuuskentän kuulumisia

Helsinki Lit

Helsingissä vietettiin viime viikonloppuna Helsinki Lit -kirjallisuustapahtumaa, jossa oli runsaasti kansainvälisiä sekä kotimaisia kirjailijoita.

En itse päässyt tapahtumaan, mutta olen lukenut valtavasti haastatteluja lehdistä (mm. Helsingin Sanomista, Suomen Kuvalehdestä ja Etelä-Suomen Sanomista) ja laittanut monta kirjaa Helmetin varauslistalle mm. Ayòbámi Adébáyòn esikoiskirjan Älä mene pois (2017) ja Johannes Anyurun romaanin He hukkuvat äitiensä kyyneliin (2017).

Ainakin osa kirjallisuuskeskusteluista on nähtävillä Yle AREENASTA.

J. H. Erkko -kirjoituskilpailun tuomari avautuu

Kirjailija ja toimittaja Karo Hämäläinen kertoo tuomarointikokemuksistaan  J. H. Erkon kirjoituskilpailussa Suomen Kuvalehden nettisivuilla. Hänen ja muiden kilpailun tuomareiden mukaan: ”nuoret kirjoittajat kirjoittavat paljon mutta kehnonlaisesti.”

Erityisesti ”minämuotoinen rypemismonologi” sekä viimeistelemätön tyyli saavat Hämäläiseltä huutia. Lisäksi pääosin traageiset ja ilottomat aihevalinnat herättävät ihmetystä tuomaristossa.

Hämäläinen tiivistää vuoden 2018 kilpailun tilastot muutamaan lukuun:

  • kilpailuun lähetettyjen tekstien kokonaispaino: 25 kg
  • osallistujia: 137 kpl
  • novellien lukumäärä: 745 (n. 6 000 liuskaa)

Jos osallistuit Erkon kilpailuun, älä masennu tuomarien puheista! Hyväksi kirjoittajaksi tulee kirjoittamalla ja lukemalla. Kirjoittaminen on haastavaa, mutta sitä voi oppia niin kuin mitä tahansa muutakin taitoa. On itsereflektion paikka: ota palaute vastaan, tutki omaa tekstiä kriittisin silmin ja jatka tekstin työstämistä.

Suosittelen kirjoituskilpailuihin osallistuvia tutustumaan laatimiini ohjeisiin, jotka selventävät kirjoituskilpailujen käytäntöjä sekä auttavat kirjoittajaa lähettämään kilpailuun parhaan mahdollisen version omasta tekstistä.

Tästä saa puhua!

Eilen vietettiin Tästä saa puhua! -kirjan julkkareita. Tietokirja sisältää 12 lukua seksuaalisesta häirinnästä ja väkivallasta, missä syvennytään aiheeseen mm. asiantuntijoiden ja seksuaalista väkivaltaa kokeneiden haastattelujen kautta.

Tästä saa puhua! -kirja on siinä mielessä uniikkitapaus, että se syntyi #metoo-ilmiön myötä sosiaalisessa mediassa. Kirjan työryhmä tapasi #memyos Facebook-ryhmässä ja päätti toimia. Tietokirja toimii puheenvuorona keskusteluun seksuaalisesta häirinnästä ja väkivallasta suomalaisessa yhteiskunnassa. Se pyrkii lievittämään stigmaa aiheen ympärillä sekä tarjoaa työkaluja seksuaalista väkivaltaa kokeneille.

Kirjaa voi ostaa mm. Rosebud-kaupoista sekä Kustantamo S&S:stä. Jokaisesta myydystä kirjasta menee 1 e Naisten Linjalle.

Tulevia juttuaiheita

Tässä vaiheessa kevättä/kesää alkaa olla taisteluväsymystä yhdellä jos toisellakin. Blogissa on ollut viime aikoina hiljaisempaa juuri tästä syystä. Minulla ei varsinaisesti ole tänäkään vuonna lomaa, mutta yritän nipistää viikon nurmella makoiluun ja taivaan tuijotteluun. Yritän kirjoittaa blogiin kerran viikossa, mutta jos en siihen veny, niin en sitten veny ja vanu.

Julkaisen lähitulevaisuudessa mm. tekstin fiktiivisistä elämäkerroista, listan kiinnostavista kirjoitusoppaista sekä kirjoitan vaihteeksi TV- ja elokuvakäsikirjoittamisesta.

Mikäli sinua kiinnostaisi kuulla jostain tietystä aiheesta, otan juttuideoita vastaan kommentteina tai niitä voi lähettää myös osoitteeseen: jalkisanat@gmail.com

Ai niin, selvisin puolimaratonista. Kokemuksesta voimaantuneena ilmoitin itseni heti seuraavan vuoden kisoihin 😀

Kuva: Unsplash

Virginia Woolfin päiväkirjat

7703au

Jos Woolf saisi tietää, että hänen päiväkirjansa olisi painettu kirjasarjaksi, hän todennäköisesti suuttuisi. En voi moittia häntä, niin minäkin suuttuisin. Ristiriitaisissa tunnelmissa selailin kaupassa Woolfin päiväkirjaa ja pohdin millaisia ajatuksia upea kirjailija on tallentanut sivuille. Uteliaisuus kuitenkin voitti, sillä halusin päästä Woolfin pään sisään.

Virginia Woolf (1882-1941) oli englantilainen kirjailija, toimittaja sekä kulttuuripersoona. Hänet tunnetaan mm. modernin kirjallisuuden merkittäväksi tekijäksi, tajunnanvirta-tekniikasta sekä feministisestä otteestaan. Hän omisti yhdessä miehensä Leonard Woolfin kanssa kirjapainon, jossa he painoivat Virginian kirjoja. Virginia Woolfin voi siis ajatella olevansa oman aikansa omakustantaja.

Woolf on itselleni hyvin tärkeä kirjailija monella tapaa. Opiskelin hänen kirjojaan luovan kirjoittamisen opintojeni aikana, innostuin modernista kirjallisuudesta ja hänen tekstinsä osuivat oman elämäni murrejaksoon, jolloin päädyin lopulta muuttamaan Englantiin.

Kirjassani Henkäyksiä (2015) on intertekstuaalinen viittaus Woolfin Mrs. Dalloway (1925) kirjaan, sillä halusin omalta osaltani kunnioitaa häntä tekstilläni. Kuten Clarissa Dalloway, myös Ella kuvittelee vastapäisen asunnon naisen tuijottavan ja tuomitsevan katseellaan sekä olemassaolollaan.

Woolfin päiväkirjat sisältävät merkintöjä elämästä, kirjoittamisesta sekä ihmisistä Woolfin elämässä. Se on oikeastaan kiinnostavin tapa lähestyä henkilöä sellaisena kun hän on ollut, sillä päiväkirja on niin henkilökohtainen ja sensuroimaton.

Parasta tietysti kirjoittajan näkökulmasta on kuinka Woolf raportoi kirjoittamisen sujumista ja päivien kulkua, kuten seuraavassa katkelmassa:

”Saatuani valmiiksi aamupäivän kirjoitusrupeaman & täytettyäni kokonaisen sivun, mikä ei ole lainkaan hassumpi saavutus, kellon on 11:20, & voin yhtä hyvin antaa mieleni juosta reittinsä loppuun tällä maallisemmalla tantereella.” (s. 235)

Siis, mitä; Virginia Woolf piti yhden kokonaisen liuskan kirjoittamista päivässä hyvänä suorituksena!? Hän sentään kirjoitti työkseen! Ehkä sitä voisi olla itselleen armollisempi ja lempeämpi. Kun kerta Woolfkin…

Woolfin päiväkirjat sisältävät hyvin henkilökohtaisia merkintöjä kirjailijan elämästä ja toisinaan siellä on piikikkäitä mainintoja kanssaihmisistä:

”Nelly Cecil tuli tänne kello 12 ja lähti 4:30. Kuinka karkeilta & jopa sotkuisilta hän saikaan meidän nurkkamme näyttämään! Huoneet pimenivät silmissä, hopeat tummuivat, kananlihat kuivuivat & posliini haaleni.” (s. 71)

Kun asuin Lontoossa, kävin Richmondissa, jossa Virginia ja Leonard Woolf asuivat ja jossa tämä kuuluisa kirjapainokin sijaitsi. Richmond on mahtava paikka: vehreää, paljon luontoa ja vanhoja taloja. Harmi vaan, että muilla ei ole sinne mitään asiaa kuin turisteilla tai varakkailla löndönereillä, sen verran kallis paikka Richmond on nykyään asua. Kallis, mutta hyvin viehättävä.

Päiväkirjan sivuilta huokuu jatkuvasti sympaattinen, kunnianhimoinen sekä itseironinen henkilö. Ihminen, joka tuskin näyttää todellista itseään juuri kenellekään:

”Minun on ollut jo pitkään tarkoitus kirjoittaa historiallinen selonteko rauhan palaamisesta, sillä muuten vanha Virginia tulee nolostumaan ajatellessaan millainen hölösuu hän oli, aina vain kertomassa ihmisistä eikä koskaan politiikasta. Lisäksi hän huomauttaa, että ne ajat, joiden halki elit, olivat ihmeellisiä.” (s. 109)

Päiväkirjassa kiinnostavaa on myös kuinka Woolf tallettaa jokapäiväistä elämää, ikään kuin raportoi sitä muistiin tulevan varalle. Shillingit ja pennyt kuulostavat korvaan pikku rahalta, mutta 20-luvulla se on varmasti ollut suuri raha:

”Ruoan hinta on tippunut pennyn sieltä, toisen täältä, mutta kirjojen hinnoissa ei näy juuri muutoksia. Maito on kallista, 1 pennyä neljännesgallonalta. Voi on pudonnut 3 shillinkiin, mutta se on tanskalaista. Kananmunat – en tiedä kananmunien hintaa.” (s. 109)

Virginia Woolf kärsi masennuksesta liki koko elämänsä ajan ja kuoli tungettuaan kiviä takkinsa taskuun ja hukuttauduttuaan jokeen. Päiväkirjojen sivuilta masennusta ei heti huomaa, mutta tietty tummanpuhuvuus toistuu tekstistä ajoittain:

”Kaksi viikkoa on jo vierähtänyt. Aika kuluu nopeasti – liian nopeasti. Kunpa sitä voisi siemailla hitaasti & herkutella jokaisen hetken jokaisella pisaralla! Olen ajatellut viimeisen parin viikon ajan ensimmäisen kerran testamenttini tekemistä, jos totta puhutaan. Toisinaan minusta tuntuu, etten saa tämän rasituksen vuoksi milloinkaan kirjoitettua kaikkia niitä kirjoja, joita minulla on mielessäni. Kirjoittamisessa pirullisinta on se, että se edellyttää jokaisen hermon pysyvän pingotettuna. Ja juuri siihen minä en pysty…” (s. 155)

Woolfin päiväkirjat ovat elämän makuiset; runsaat, levällään ja täynnä elämän välivärejä. Vaikka suurin osa päiväkirjanmerkinnöistä on elämän raportointia, huokuu se älykästä pohdintaa mutta myös kipuilua. Siihen minä samaistun.

Miten lohduttavaa, että Woolfkin on ollut epävarma itsestään ja kirjoittamisestaan. Että hänkin oli vain ihminen. Neromyytti murrettu.

Pssst! Mikäli Virginia Woolf ja Mrs. Dalloway kiinnostaa enemmänkin, suosittelen luettavaksi Michael Cunninghamin Tunnit (2000) tai katsottavaksi kirjasta tehdyn elokuvan Tunnit (2002). Kummatkin on tosi jees.

Lainaukset: Woolf, V. (2015) Päiväkirja II. Suomentanut: Ville-Juhani Sutinen. Savukeidas kustannus: Turku. (Huom! Päiväkirja II kattaa ajanjakson 1920-1925)

Kuvat: Penguin Books Australia ja Mariia Kukkakorpi

’Kirjailijaelämää’ – mitä on kirjailijan elämä?

fullsizeoutput_be1

Sain käsiini kirjailija Hannu Raittilan Kirjailijaelämää (2006) teoksen. Eräässä kirjoittajaryhmässä kirjaa suositeltiin luettavaksi, joten kilkkasin itseni kirjaston varauslistalle.

Kirjailijaelämää oli hämmentävä lukukokemus, sillä se oli kaikkea mitä en ajatellut kirjan olevan. Kiinnostavan kirjan merkki siis.

Raittila itse kutsuu teosta ’vessakirjaksi’, sillä sitä voi lukea sieltä sun täältä vähän kerrallaan. Samalla hän tulee johdannossa epäsuorasti viitanneeksi myös kirjansa sisältöön.

Parasta kirjassa on Raittilan avoimuus. Kirja sisältää Raittilan itsensä lähettämiä työhakemuksia, apurahahakemuksia, verottajalle lähetettyjä kirjeitä, sähköposteja sekä päiväkirjamerkintöjä. Etenkin verottajalle lähetetyt selostukset ovat kirjan upeinta antia. Verottaja tuskin ilahtuu Raittilan jakamista vinkeistä.

Tunnistan hyvin Raittilan kirjassa esiintyvän nuoruuden röyhkeyden, innokkuuden ja luottamuksen omiin kykyihin.

Itselläni ei olisi kuitenkaan koskaan tullut mieleen aloittaa viestiä YLE:n kanavajohtajalle lausein: ”Terve [,] Lähetän tässä raportin erään radiodialogin syntyvaiheista. Tällaistakin johtamassasi organisaatiossa tehdään.” (s. 22)

Tai Suomen Kansallisteatterin pääjohtajalle: ”Terveyhdys [,] Olen kokenut prosaisti ja romaanikirjailijana pettymys. Lyhyesti sanottuna markkinat ovat todistaneet minulle, että suomalainen kirjailija ei elä pelkästään proosasta. Se ei tule toimeen ilman draamaa. Tämän vuoksi ilmoittaudun roudan koetteleman porsaan lailla näyttämötaiteen palvelukseen.” (s. 125)

Raittilan tapa kirjoittaa on rönsyilevää, pohdiskelevaa ja paikoin tajunnanvirtaista.

Toisinaan teksti lähtee omiin sfääreihinsä, ja hän kadottaa lukijan matkalla. Esim. sivuilla 117-118 Raittila pohtii kirjailijoiden arvostuksesta, palkoista sekä niiden kombinaatiosta. Mielenkiinoista pohdintaa. Seuraavassa kappaleessa Raittila alkaa puida Paavalin patenttia. Paavalia jopa siteerataan sivulla 118: ”Kun minä olen näin kelvoton, kuinka kelvottomia olettekaan te?”. Nämä kaksi asiaa liittyvät epäsuorasti toisiinsa, mutta silta niiden välillä on kovin hauras.

Kirjailijaelämää on samaan aikaan viihdyttävä, informoiva ja hämmentävä lukukokemus. Raittilan tyylistä huokuu, että hän ei ota itseään kovin tosissaan. Hän oli kuitenkin oikeassa yhdessä asiassa: tämä kirja sopii huussiin. Istunnolla voi lukaista muutaman sivun ja jäädä sitten pohtimaan lukemaansa.

Raittila, H. (2006) Kirjailijaelämää. Helsinki: WSOY.