Sivuraiteilla: Haasteista

Haaste. Haasteellinen.

Ikävän kuuloisia sanoja. Kuulostaa siltä, että ne haluavat jotain. Ja niinhän ne haluavatkin — nimittäin vaivannäköä ja muutosta.

Ajattelin ennen, että haaste on kuin sellainen yleisurheiluradalla oleva vesieste-aita. Väsynyt juoksija joutuu hyppäämään sen yli joka kierroksella ja pelätä kaatuuko kivuliaasti aidan reunan kautta veteen. Haaste.

Haasteet ovat kuitenkin tarpeellisia elämässä, sillä ne nostavat meidät pois mukavuusalueeltamme. Ja kuulkaas, mukavuusalueen ulkopuolella taiat tapahtuu.

Kaikki kirjoittajat tietävät, että jos henkilöhahmoilla on koko ajan tosi kivaa ja kaikki menee mukavasti, on tarina todella tylsä. Tarinaa ei edes kannata kertoa, sillä siinä ei ole mitään kerrottavaa – missä konflikti, jännite ja henkilöhahmon henkinen kasvu?

Minä en ajattele, että haasteellinen on samaa kuin huono, mahdoton tai vaikea. Olen tietoinen monen näkökulman ja aspektin sovittamisesta yhteen, enkä todellakaan pidä niitä itsestään selvänä. Haaste tarkoittaa minulle ennen kaikkea kiinnostavaa aivopähkinää ratkaistavaksi tai itsensä likoon laittamista. Se on välillä vaikeaa, mutta ennen kaikkea mahdollista.

Olen oppinut pitämään haasteista, vaikka niitä ei aina voi ennakoida. Asiat tapahtuvat usein kolmen sarjoissa ja sitten kaikki rysähtää kerralla päälle. Myöhemmin sitä aina miettii, että miten helkutissa selviydyin kaikesta niin hyvin, vaikka hetken näytti, että kaikki pahimmat pelot käyvät toteen.

Itse asiassa olen oppinut ottamaan haasteita vapaaehtoisesti. Kun menee vaikeita asioita päin, ne eivät pääse yllättämään ja silloin kehittää taitoja kohdata haasteet tehokkaammin.

Minä vihaan juoksemista. Siksi ilmoitin itseni puolimaratonille. En ole täysin noviisi juoksuasioissa, sillä ”juoksin” sen kertaalleen vuonna 2012 ja selvisin. Tänä vuonna harjoittelu vähän jäi, mutta ei se mitään tavoitteeni on hurja: ehtiä maaliin 3h sisällä. Jos juoksen henkilökohtaisen ennätykseni upeeta, mutta jos en, no hätä!

Oleellista haasteista on muistaa, että niissä on kyse itsensä voittamisesta ei mistään muusta. Itsensä laittamisesta likoon, parhaansa tekemisestä, uusista kokemuksista tai pahimmillaan selviytymisestä. Ei ennätysten rikkomisesta, kauden parhaasta, upeista titteleistä tms. Ne sellaiset ovat vain muita varten.

Haluan haastaa jokaisen laittamaan itsensä likoon jollakin tavalla tänä kesänä. Hyppää benji-hyppy, heitä talviturkki ennen juhannusta, opettele kokkaamaan lempiruokaasi, opettele muutama fraasi vierasta kieltä lomamatkalle tai opettele nimeämään pihapiirisi kasvit – mitä ikinä oletkin aina halunnut tehdä, mutta et ole viitsinyt tai uskaltanut.

Ainut ehto on, että haaste ei saa millään tavalla liittyä kirjoittamiseen, sillä meidän kaikkien elämä on jo muutenkin täynnä kirjoittamista. Välillä pitää muistaa elää, jotta voi kokea ja saada lisää aihioita teksteihin.

Otatko haasteen vastaan?

Juoksen puolimaratonin lauantaina 19.5. Sportyfeel Helsinki City Run -–juoksutapahtumassa numerolla 9445. Saa tulla moikkaamaan ja ennen kaikkea kannustaa, jos Kukkakorpi näyttää väsähtäneeltä 😀

9 asiaa jotka jokaisen tulisi tietää tekijänoikeudesta

luke-michael-275911-unsplash

Alkuviikosta Sanaston asiakkaille järjestettiin tekijänoikeusilta, jossa mm. kaksi Sanaston lakimiestä kertoivat hyödyllisiä asioita tekijänoikeudesta kirjallisella alalla.

Sillä tekijänoikeus koskettaa kaikkia riippuen onko julkaissut teoksen tai onko Sanaston asiakas, päätin listata muistiinpanoistani parhaita tärppejä teille jaettavaksi.

Moni tekijänoikeuden pykälistä sisältää heviä lakitekstiä, mutta olen pyrkinyt kirjoittamaan asiasta kansantajuisesti. Lisäksi moni lakiasia on tulkinnanvaraista, joten jos jokin asia mietityttää oman tekstin kohdalla, kannattaa epäselvissä tapauksissa olla suoraan yhteyksissä Sanastoon.

1. Tekijänoikeus kuuluu aina henkilölle

Henkilöllä, joka on luonut taiteellisen teoksen, on lähtökohtaisesti tekijänoikeus. Tekijänoikeus ei ole koskaan yrityksen eikä yhdistyksen.

Käsikirjoituksesta tehdään kustannettaessa sopimus, jolloin tekijä luovuttaa kustantamolle oikeuden julkaista tekstiä sekä jakaa sitä, mutta tekijänoikeus sinällään pysyy tekstin kirjoittajalla. Sopimuksessa sovitaan tärkeitä asioita liittyen oikeuksiin, joten kirjoittajan on hyvä syynätä se läpi esim. Kirjailijaliiton lakimiehen kanssa (myös ei-jäsenille).

Mikäli olet työsuhteessa (esim. aikakausilehteen), riippuu täysin sinun sekä työnantajatahosi välisestä sopimuksesta, että täyttyvätkö tekijänoikeuden ehdot (syynää sopimus!). Sama pätee myös kirjoituskilpailuihin – lue siis huolellisesti kilpailun säännöt ennen tekstin lähettämistä.

2. Tekijänoikeus syntyy luomishetkellä

Kun teos on luotu, on se välittömästi tekijänoikeuden piirissä. Tekijänoikeus suojaa vain teoksen muotoa, jossa sisältö on luotu. Sanaston sivuilla kerrotaan seuraavasti: ”Tekijänoikeus suojaa teoksen omaperäistä ilmaisumuotoa.” (Sanasto 2018a).

Tekijänoikeus ei kuitenkaan suojaa esim. ideaa tai juonta – eli samasta aiheesta voi siis kirjoittaa monta eri teosta.

jason-wong-502099-unsplash

3. Tekijänoikeus koostuu taloudellisesta ja moraalisesta oikeudesta

Taloudellinen oikeus käsittää mm. oikeuden valmistaa tekstistä kappaleita, esittää sitä tai jakaa sitä.

Morallinen oikeus koostuu kahdesta oikeudesta: isyysoikeudesta sekä respektiivisestä oikeudesta.

  • Isyysoikeus tarkoittaa sitä, että tekijän nimi on aina mainittava teoksen yhteydessä.
  • Respektioikeus puolestaan, että teosta ei ole luvallista muuttaa tai esittää loukkaavassa yhteydessä.

4. Tekijänoikeus päättyy 70v. tekijän kuolemasta

Jos olet kirjottanut teoksia, on perikunnalla tekijänoikeus kaikkeen kirjalliseen tuotantoosi kuolemasi jälkeen vielä 70 vuotta. Tämän jälkeen tekijänoikeus raukeaa ja teoksista tulee vapaata riistaa.

green-chameleon-21532-unsplash

5. Sitaattioikeus – kuinka siteerata oikein?

Seuraavien edellytysten on täytyttävä samanaikaisesti, jotta sitaattioikeus täyttyisi:

  • sitaatin täytyy olla julkistettu
  • sitaatin käyttäminen tulee olla hyvän tavan mukaista (mm. tarpeellisuus oman työn kannalta sekä tekijän nimi sekä lähde aina mainittava)
  • lainattava pätkä täytyy erottua selvästi omasta tekstistä (huom! tieteellisen kirjoittamisen säännöt ovat kuitenkin tiukemmat kuin sitaattioikeuden säännöt eli niillä pääsee jo pitkälle)
  • laajuus – pituutta ei ole rajattu, mutta sen tulee olla ”hyvän tavan mukaista”

Intertekstuaalisuutta käytetään hyvin usein kaunokirjallisuudessa, mikä saattaa olla kyseenalaista sitaattioikeuden näkökulmasta. Mikäli intertekstuaalinen viittaus omassa tekstissä mietityttää, voi tekijänoikeuden näkökulmasta kysyä: ylittääkö tekstipätkä teoskynnyksen eli onko se itsenäinen ja omaperäinen teos?

6. Teoksen käyttöön tulee aina pyytää lupa tekijältä

Mikäli haluat käyttää jonkun toisen tekijän runoa, novellia tai tekstipätkää, tulee siitä aina pyytää lupa joko tekijältä itseltään tai Sanastolta. Tämä koskee jos haluat: esim. esittää runon tapahtumassa, julkaista tekstiä aikakausilehdessä, käyttää osana koulun oppimateriaalia tai vaikka esitystä.

Lisäksi lupa tulee kysyä, jos haluat käyttää yksityistä kirjettä tekstissä. Lupa tulee kysyä tekijältä eli kirjeen kirjoittajalta.

Myös kuolinilmoituksissa käytettävät värssyt ja runot kuuluvat tekijänoikeuden piiriin ja niiden käytöstä tulisi pyytää lupa. Poikkeuksena, jos tekijänoikeussuoja-aika on rauennut (tekijän kuolemasta on kulunut yli 70v.).

7. Blogiteksti kuuluu tekijänoikeuden piiriin

Yllättäen blogitekstin käyttöön sovelletaan samoja tekijänoikeuksia kuin muihinkin teksteihin. Eli on kohteliasta kysyä kirjoittajalta lupa, mikäli haluat jakaa jotain tekstiä tai ainakin lisätä tekstin kirjoittajan ja lähteen selvästi omaan tekstiin.

brooke-lark-176366-unsplash

8. Mitä tehdä, jos tekijänoikeuttasi on rikottu?

  • Ota yhteyttä tekstiäsi käyttäneeseen tahoon ja avaa keskusteluyhteys.
  • Ota tarvittaessa yhteyttä lakimieheen.
  • Aloita neuvottelut.
  • Tekijänoikeusneuvostolta voi kysyä ratkaisua (ei ole kuitenkaan oikeudellisesti sitova, mutta noudatetaan yleisesti)

Yleisesti tekijänoikeusrikkomukset ja -rikokset ovat toistaiseksi olleet pieniä ja ”rangaistuksena” on usein hyvitys tai vahingonkorvaus. Hyvitys tarkoittaa sitä, että tekijänoikeutta rikkonut taho joutuu maksamaan vastaavan summan tekijälle kuin tilanteessa, jossa tekijänoikeutta olisi kunnioitettu. Vanhingonkorvaus puolestaan tarkoittaa tekijälle (tekstin kirjoittaja) aiheutuneiden taloudellisten vahinkojen korvaamista. Tekijän täytyy kuitenkin pystyä näyttämään toteen aiheutuneet vahingot korvausta vaatiessaan.

9. Sanaston rooli tekijänoikeuden turvaajana

Sanaston asiakkaaksi voi liittyä, kun olet julkaissut teoksen (omakustanne tai kustannettu).

Näkyvin asia Sanaston toiminnasta on varmasti lainauskorvausten tilitykset eli jokaisesta kirjastosta lainatusta kirjasta kolahtaa tekijän pussiin 0,25e/laina (vuodesta 2017 eteenpäin). Suurin osa kirjoittajista saa tilityksenä alle 50e/vuosi (Gustafsson 2016), mutta on se parempi kuin ei mitään. Sanastoon liittyminen on täysin maksutonta eli liittyminen kannattaa.

E-kirjoista ei makseta lainauskorvausta, sillä kustantamot tekevät linsessisopimuksen kirjastojen kanssa. Kirjoittajan täytyy näin ollen sopia e-kirjojen lainauskorvauksista suoraan kustantamon kanssa tehdessään kustannussopimusta, muutoin korvaukset menevät suoraan kustantamon tilipussiin.

Sanasto hoitaa myös kirjoittajien tekijänoikeusasioita oman hintataulukon mukaan. Vaihtoehtoisesti kirjoittajat voivat neuvotella palkkionsa itse. Sanasto hoitaa mm. julkaisu-, esitys- (ei sis. esityspalkkioita), TV- ja radio- sekä näyttelylupia (tulossa 2018).

Lisää tekijänoikeuksista ja Sanaston toiminnasta Sanaston nettisivuilta.

Kuvat: Unsplash

 

Lähteet:

Gustafsson, M. ’Kirjailijat iloitsevat lainauskorvauksen nostosta – ”Enää ei tarvitse hävetä”’ in YLE. 22.8.2016. [Online] https://yle.fi/uutiset/3-9103564 [11.5.2018]

Kirjailijaliitto (2018) ’Yhteystiedot’ [Online] https://www.kirjailijaliitto.fi/liitto/yhteystiedot/ [11.5.2018]

Sanasto (2018a) ’Tietoa tekijänoikeuksista’. [Online] https://www.sanasto.fi/tietoa-tekijanoikeuksista/ [11.5.2018]

Sanasto (2018b) ’Sanasto on kirjallisuuden tekijänoikeusjärjestö’ [Online] https://www.sanasto.fi [11.5.2018]

Mitä mietit, Mariia?

mohammad-amiri-427787-unsplash.jpg

Gradun palautukseen on suunnilleen viikko. Tästä johtuen en ole saanut aikaiseksi kokonaisia ajatuksia tai edes juttuaihioita. Sylissä lepää palapelin paloja, mutta ei voi olla edes varma, että ne ovat peräisin samasta palapelistä.

Siksi tämäkin kirjoitus on keskeneräinen ja täynnä puuttuvia paloja. Seuraavia ajatusryppäitä olen pohtinut viime aikoina.

Humanismin nykytila ja tulevaisuus

Humanismin nykytila ja tulevaisuus ovat puhuttaneet kovasti mediassa viime aikoina ja syystä. Humanististen alojen suosio laskee eikä humanismi kuulu Suomen tulevaisuuden mahdollisuuksiin.

Yhdyn valitettavasti Tuomo Salosen mielipiteeseen, että sivistykselle ei enää anneta Suomessa arvoa vaan kapitalistiset arvot ovat tulleet tilalle. Tilanne ei kuitenkaan ole mielestäni niin toivoton, sillä aikajanalla tulee usein monenlaisia notkahduksia. Innovaatioaallon jälkeen ihmiset kaipaavat taas humanismia.

Milloin on taas humanismin aika?

Suomalaisen musiikin nykytila

Suomalaisen musiikin nykytila itkettää. Valtavirtamusiikin sanat ovat usein niin huonot, että ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Sanoituksissa toistuu paikoitellen kaikki kliseet ja ennalta-arvattavat koukut. Juha Tapion Sydän, jota rakastan – voi pojat, voiko kauempaa enää lähteä kohti aihetta? ”Jo muinaiset kreikkalaiset…”

Miksi kirjailijat ja musiikintekijät eivät tee enemmän yhteistyötä keskenään!?

Menestys – mitä se on?

The Voice of Finland (TVOF) juuri päättyneellä kaudella kilpailijoilta kysyttiin usein unelmia. Ne noudattivat samaa kaavaa: laulaa täydelle Hartwall-areenalle, myydä kultalevyjä, valloittaa sekä kotimaisen yleisön sydämet että kansanväliset tai olla muuten vaan menestynein suomalainen laulaja.

Ei siinä mitään, suuria unelmia saa olla. Unelmat ja realiteetti harvoin vain kulkevat samaa polkua. Vaikka kulkisi unelmansa polkua ei se välttämättä enää tunnu unelmalta.

TVOF kiteyttää kuitenkin karusti tilanteen luovilla aloilla: hyviä ja erinomaisia kilpailijoita on paljon. Ei riitä enää, että on hyvä eikä edes erinomainen, kun ”seuraavaan vaiheeseen” pääsee vain 50% kilpailijoista. Enemmän painoa on tuurilla kuin talentilla sekä persoonalla ja kontakteilla.

Menestyminen ja sen tarve näyttää olevan suuri jokaisella, mutta mitä on menestyminen nykypäivänä?

Kultit ja manipulaatio

Luin tammikuussa Emma Clinen teoksen The Girls (2016), joka on jäänyt kummittelemaan mieleeni. Haluaisin ajatella, että olisin resistanssi manipulaatiolle enkä ainakaan lähtisi muiden joukossa tekemään hulluja.

Mitä enemmän olen asiaa ajatellut, en ole enää varma. Manipuloijat osaavat olla helvetin vakuuttavia. He osaavat iskeä herkkään kohtaan ja kääntää siten kurssin kohti omaa agendaansa.

Voiko ketä tahansa manipuloida tekemään mitä tahansa?

Girls TV-sarja

Olen myöhäisherännäinen Girlsin suhteen. Kuinka virkistävää on nähdä kerrankin naiset samaistuttavina yksilöinä ilman Hollywoodin tähtipölykuorrutetta. Just tolta mäkin näytän aamulla ja isot rispektit näyttää naisen vartalo sellaisena, kun se on!

Sarja osuu ja uppoaa myös kirjoittajiin, sillä Hannah (Lena Dunham) kamppailee kirjailijaksi tulemisen kanssa. Parasta on myös realistisuus: kandilla ei saa enää huippuduunia vaan New Yorkissa selviytyäkseen pitää tehdä silppuduuneja. Dunhamin luoma sekä tähdittämä sarja saa ison suosituksen kaikkien sukupuolten edustajille.

Milloin Suomen telkkarissa nähdään kiinnostavia ja oikeasti samastuttavia naishahmoja?

Kyniä loppuvuodeksi

Pilot Hi-Tec-c Maica 0.4mm on ehdoton lempikynäni. Parasta on terävä kärki ja vaivaton kirjoitustuntuma. Vastaanotin juuri 15kpl uudelleentäytettäviä mustesäilöitä kolmeen Pilot-kynääni. Edes tullimaksut eivät haitanneet. Mustetta riittää ainakin vuodeksi. Yeah!

Olisiko minulla pian vihdoin aikaa kirjoittaa luovia projektejani?

 

Kuva: Unsplash

Lähteet

Kantola, A. ’Humanististen alojen suosio laskee, eikä kaikkia opiskelu­paikkoja edes saada täyteen – ”Mielikuvat ovat todella vahvoja ohjaajia”’. Helsingin Sanomat. 19.3.2018 [Online] https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005608100.html [26.4.2018]

Lyytinen, A. ’Guruilu ja pitchaus uivat yliopistoihin, tekoälymystö jyräsi humanistit – siksi tarvitaan sivistyneistön vastaisku’. Helsingin Sanomat. 22.4.2018 [Online] https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005649550.html [26.4.2018]

Salonen, T. ’Suomessa vallitseva ilmapiiri ajoi minut osaksi aivovuotoa’. Helsingin Sanomat. 25.4.2018. [Online] https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005654384.html [26.4.2018]

Ollakko vai eikö olla? – olla-verbin käyttö tekstissä

ze-zorzan-57617-unsplash

Kirjoitin vuosi sitten tehokeinoista, joilla voi piristää kerrontaa tai korostaa tekstissä tiettyjä asioita. Yhdeksi kohdaksi nostin lauserakenteen muuttamisen, mikä kuulostaa todella tylsältä ja ankealta, mutta voi parhaimmillaan nostaa tekstin uudelle tasolle. Yksinkertaisimmillaan se voi tarkoittaa olla-verbiä ja sen korvaamista, jotta tekstistä tulisi eheämpää.

Kirjoitan olla-verbistä, sillä törmään ilmiöön todella useasti (olen itsekin sortunut siihen). Olla-verbin täyteisiä lauseita on raskasta lukea, mutta niiden korjaaminen ja korvaaminen on todella helppoa.

Kun aloitin luovaa kirjoittamisen opiskelun, erään kurssin opettaja kiinnitti huomioni olla-verbin käyttöön. En ollut ajatellut tekstiäni niin syvälle kuin olin mielessäni ajatellut. Valtaosa lauseista sisälsi on/ovat –verbin.

Olen lukenut jonkin verran ihmisten tekstejä ja antanut niistä palautetta. Sama olla-verbin vaikutus toistuu niissä usein. Saatat miettiä, että mitä sitten. Annan esimerkin:

Pöydällä on maitotölkki, jonka etiketissä on sanat rasvaton maito. Ikkunassa on keltaiset verhot, joiden läpi aurinko kajastaa. Minulla on häntä ikävä. He ovat pian täällä, mutta minä olen silti yksin.

Esimerkki on todella alkeellinen, mutta huomaatte varmasti pointin: tekstin rytmi pysähtyy joka kerta olla-verbiin. Lauseet ovat hajuttomia, värittömiä ja persoonattomia. Olla-verbin käyttö tällaisenaan tuo mieleen enemminkin raportoinnin kuin kerronnan.

Jonkin asteinen henkinen valaistuminen (sellainen ahaa-ilmiö) tapahtui huomion jälkeen. Se on tavallaan eräs käännekohta kirjoittamisen taipaleellani; niitä ensimmäisiä oivalluksia, mitä kaikkea kielellä voi tehdä ja kuinka tulee tietoiseksi omasta kirjoittamisestaan.

Epäilen, että olla-verbi on vahvistunut suomen kielessä englannin there is/there are -muodon vaikutuksesta. Lisäksi meillä suomalaisilla on taipumus todeta asioita ja sanoa asiat mahdollisimman yksinkertaisesti: pöydällä on maljakko. That’s it: siinä se on, mitäpä sitä enempää jahkailemaan.

Helppoja korjausehdotuksia on useampi: mm. olla-verbin voi korvata toisella verbillä tai vaihtoehtoisesti lausejärjestystä voi muuttaa. Tai sitten voi tehdä molemmat.

Aikaisempi esimerkki taipuu hieman lyyrisemmäksi seuraavilla korjauksilla:

Tölkki rasvatonta maitoa lepää pöydällä. Ikkunaa suojaavat keltaiset verhot, joiden läpi aurinko kajastaa. Ikävöin häntä. Vaikka he saapuvat pian, tunnen yksinäisyyttä.

En väitä, että olla-verbiä ei saisi enää koskaan ikinä missään nimessä käyttää. Rohkaisen katsomaan omaa tekstiä kriittisemmin ja pohtimaan, tarvitseeko jokaista olla-verbiä. Mikäli et hahmoita olla-verbejä itse tekstistäsi, voit hakea niitä Wordin hakutoiminnolla (Windows: ctrl + F  tai Mac: cmd + F), jolloin näet kätevästi kuinka paljon on/ovat –sanoja esiintyy tekstissä. Niitä on aina enemmän kuin luuletkaan.

Itse pyrin välttämään olla-verbiä, jos asian voi sanoa kiinnostavammin. Olla-verbi tekee lauseet välillä tönköiksi toteamuksiksi eikä ota huomioon muita vaihtoehtoja. Se on niin kuin on. Mutta sen ei tarvitse ainoastaan olla niin.

Kirjoittajan työvälineet: kirjoituskone

IMG-4817

Mummini verkkokellarista löytyi sattumalta saksalainen Scheidegger-kirjoituskone 1960-luvulta. Mietin pitkään, onko viisasta ottaa henkisiä askelia taaksepäin työvälineiden suhteen. Etenkin, kun samaan aikaan teknologian kehitys kiihtyy Mooren lain mukaan.

Teknorealistista nostalgikoksi

Suurin syy uusien työtapojen etsimiseen on kuitenkin ollut juuri teknologia. Tuijotan tietokoneen näyttöä ensin töissä, sitten gradua tehdessä, kirjoittaessani, surffaillessani sekä televisiota katsellessani. Tietokonetta tulee tuijotettua lähes koko valveillaoloaika. Olen aina pitänyt itseäni teknorealistina eli ihmisenä, joka tiedostaa teknologian hyödyt ja haitat. Hetkittäin teknologian jatkuva läheisyys arjessa kuormittaa kuitenkin liikaa.

Olen viime keväästä saakka saanut tajuttomia päänsärkyjä ja joutunut vähentämään tietokoneen käyttöä. Tämä on ollut yksi suurimmista syistä, miksi en ole aktiivisesti kirjoittanut niin kuin ennen. Kirjoittaminen on lähtökohtaisesti nettisurffailun ja netti-TV:n lisäksi se, mistä voi joustaa. Toinen syy taukoon on puolestaan hektinen elämänvaihe, jolloin luovuus jää töiden ja opiskelun jalkoihin.

Päänsärkyihin auttoi hetkellisesti sekä näyttöpäätelasien hankkiminen että fysioterapia, mutta kumpikaan asia ei varsinaisesti poista ongelmaa vaan lievittää sen syntymistä. Ratkaisuksi ajattelin kokeilla uusia toimintatapoja ja heittäytyä hetkeksi nostalgikoksi.

Ensituntuma yllättää

Tuntuma kirjoituskoneen näppäimistöön on erilainen kuin tietokoneen. Kun tietokoneen näppistä tarvitsee vain kevyesti koskettaa, pitää kirjoituskoneen näppäimistöä näpäyttää yhtä kovaa kuin antaisi luunapin jollekin. Näppäimistöä täytyy painaa voimakkaasti, jotta kirjain painautuu mustenauhan läpi paperiin.

Ja miltä teksti paperissa näyttääkään! Courier on aina vedonnut minuun kirjasintyyppinä, mutta kirjoituskoneella kirjoittaessa muste jää mukavan epätasaisesti paperiin. Se saa tekstin tavallaan elämään. Parasta on myös se, kuinka muste täyttää mm. a:n, e:n ja o:n ympyrät musteella.

IMG_4986

Kirjoituskoneella kirjoittaminen on tietyllä tavalla vaivalloisempaa kuin tietokoneella kirjoittaminen, sillä se vaatii käyttäjältä mekaanisia ponnistuksia: mm. paperi täytyy kohdentaa ja uusi paperiarkki sekä mustenauha vaihtaa säännöllisesti.

Kirjoittamisesta tulee kuitenkin aivan erityinen tapahtuma juuri mekaanisten tapahtumien takia. Nykyään valmistelen kirjoitusaikaani kuin pyhää seremoniaa: kirjoitan 2 liuskaa lauantai-iltapäivällä lounaan ja kahvin jälkeen. Niputan käyttämättömät arkit oikealle puolelleni, kirjoitetut vasemmalle. Syvennyn kirjoittamiseen ja tunnustelen hartaasti näppäimistöä sen sijaan, että tornadon lailla syöttäisin sanoja rivakasti ruudulle.

Kirjoituskoneesta lähtee kova möykkä. Näppäimistöstä lähtevän äänen lisäksi työpöytäni rämisee, puhumattakaan ’bling’-äänestä, joka ilmoittaa paperin oikean marginaalin lähestyvän. Ääniherkkä poikaystäväni käyttää kirjoittaessani työmiesten kuulosuojaimia. Tunnen tästä hieman syyllisyyttä, mutta vain hieman.

Määrän sijaan laatua

Aikaisemmin kirjoitin suuret määrät tekstiä, sillä ajattelin olevan helpompaa karsia ja muokata määrästä laatua. Nyt keskityn enemmän lauseen muotoiluun ja laatuun.

Vaikka kirjoittaminen on suunnitelmallisempaa kirjoituskoneen kanssa, heittäydyn yhä flown mukaan. En edelleenkään kirjoita kurinalaisesti vain yhdestä kohtauksesta. Lähden uuden ajatuksen tullen sen mukaan. Kirjoitustyylini vastaa ehkä enemmän talonrakennus-tekniikkaa: kirjoitan tarinalle ensin perusteet ja keskityn kohtauksiin sekä niiden yksityiskohtiin myöhemmin. Usein käy niin, että huolellisesti kirjoitetut kohtaukset eivät sovikaan tarinaan ja ne täytyy hylätä. Toimintapoja on kuitenkin yhtä montaa kuin on kirjoittajiakin.

Kirjoituskoneella kirjoittaminen on nannaa, mutta lopullisen tekstin kirjoitan kuitenkin puhtaaksi tietokoneella. Tekstin muokkaus, jalostaminen sekä jakaminen on vaivattomampaa nykypäivän tekniikan avulla. Kirjoituskoneella työskentelyä voisikin verrata huviretkeen tai viinin maisteluun – arkipäivän elämyksiin.

Parasta kirjoituskoneessa on ehdottomasti näppituntutuma, tekstin ulkoasu paperilla sekä se, että tekstiä pitää miettiä enemmän kuin aikaisemmin. Muste tuoksuu täyteläiselle ja raksuttava ääni kuulostaa omaan korvaan kissan kehräämiseltä (tämä on kuitenkin hyvin subjektiivista).

Virginia Woolfin päiväkirjat

7703au

Jos Woolf saisi tietää, että hänen päiväkirjansa olisi painettu kirjasarjaksi, hän todennäköisesti suuttuisi. En voi moittia häntä, niin minäkin suuttuisin. Ristiriitaisissa tunnelmissa selailin kaupassa Woolfin päiväkirjaa ja pohdin millaisia ajatuksia upea kirjailija on tallentanut sivuille. Uteliaisuus kuitenkin voitti, sillä halusin päästä Woolfin pään sisään.

Virginia Woolf (1882-1941) oli englantilainen kirjailija, toimittaja sekä kulttuuripersoona. Hänet tunnetaan mm. modernin kirjallisuuden merkittäväksi tekijäksi, tajunnanvirta-tekniikasta sekä feministisestä otteestaan. Hän omisti yhdessä miehensä Leonard Woolfin kanssa kirjapainon, jossa he painoivat Virginian kirjoja. Virginia Woolfin voi siis ajatella olevansa oman aikansa omakustantaja.

Woolf on itselleni hyvin tärkeä kirjailija monella tapaa. Opiskelin hänen kirjojaan luovan kirjoittamisen opintojeni aikana, innostuin modernista kirjallisuudesta ja hänen tekstinsä osuivat oman elämäni murrejaksoon, jolloin päädyin lopulta muuttamaan Englantiin.

Kirjassani Henkäyksiä (2015) on intertekstuaalinen viittaus Woolfin Mrs. Dalloway (1925) kirjaan, sillä halusin omalta osaltani kunnioitaa häntä tekstilläni. Kuten Clarissa Dalloway, myös Ella kuvittelee vastapäisen asunnon naisen tuijottavan ja tuomitsevan katseellaan sekä olemassaolollaan.

Woolfin päiväkirjat sisältävät merkintöjä elämästä, kirjoittamisesta sekä ihmisistä Woolfin elämässä. Se on oikeastaan kiinnostavin tapa lähestyä henkilöä sellaisena kun hän on ollut, sillä päiväkirja on niin henkilökohtainen ja sensuroimaton.

Parasta tietysti kirjoittajan näkökulmasta on kuinka Woolf raportoi kirjoittamisen sujumista ja päivien kulkua, kuten seuraavassa katkelmassa:

”Saatuani valmiiksi aamupäivän kirjoitusrupeaman & täytettyäni kokonaisen sivun, mikä ei ole lainkaan hassumpi saavutus, kellon on 11:20, & voin yhtä hyvin antaa mieleni juosta reittinsä loppuun tällä maallisemmalla tantereella.” (s. 235)

Siis, mitä; Virginia Woolf piti yhden kokonaisen liuskan kirjoittamista päivässä hyvänä suorituksena!? Hän sentään kirjoitti työkseen! Ehkä sitä voisi olla itselleen armollisempi ja lempeämpi. Kun kerta Woolfkin…

Woolfin päiväkirjat sisältävät hyvin henkilökohtaisia merkintöjä kirjailijan elämästä ja toisinaan siellä on piikikkäitä mainintoja kanssaihmisistä:

”Nelly Cecil tuli tänne kello 12 ja lähti 4:30. Kuinka karkeilta & jopa sotkuisilta hän saikaan meidän nurkkamme näyttämään! Huoneet pimenivät silmissä, hopeat tummuivat, kananlihat kuivuivat & posliini haaleni.” (s. 71)

Kun asuin Lontoossa, kävin Richmondissa, jossa Virginia ja Leonard Woolf asuivat ja jossa tämä kuuluisa kirjapainokin sijaitsi. Richmond on mahtava paikka: vehreää, paljon luontoa ja vanhoja taloja. Harmi vaan, että muilla ei ole sinne mitään asiaa kuin turisteilla tai varakkailla löndönereillä, sen verran kallis paikka Richmond on nykyään asua. Kallis, mutta hyvin viehättävä.

Päiväkirjan sivuilta huokuu jatkuvasti sympaattinen, kunnianhimoinen sekä itseironinen henkilö. Ihminen, joka tuskin näyttää todellista itseään juuri kenellekään:

”Minun on ollut jo pitkään tarkoitus kirjoittaa historiallinen selonteko rauhan palaamisesta, sillä muuten vanha Virginia tulee nolostumaan ajatellessaan millainen hölösuu hän oli, aina vain kertomassa ihmisistä eikä koskaan politiikasta. Lisäksi hän huomauttaa, että ne ajat, joiden halki elit, olivat ihmeellisiä.” (s. 109)

Päiväkirjassa kiinnostavaa on myös kuinka Woolf tallettaa jokapäiväistä elämää, ikään kuin raportoi sitä muistiin tulevan varalle. Shillingit ja pennyt kuulostavat korvaan pikku rahalta, mutta 20-luvulla se on varmasti ollut suuri raha:

”Ruoan hinta on tippunut pennyn sieltä, toisen täältä, mutta kirjojen hinnoissa ei näy juuri muutoksia. Maito on kallista, 1 pennyä neljännesgallonalta. Voi on pudonnut 3 shillinkiin, mutta se on tanskalaista. Kananmunat – en tiedä kananmunien hintaa.” (s. 109)

Virginia Woolf kärsi masennuksesta liki koko elämänsä ajan ja kuoli tungettuaan kiviä takkinsa taskuun ja hukuttauduttuaan jokeen. Päiväkirjojen sivuilta masennusta ei heti huomaa, mutta tietty tummanpuhuvuus toistuu tekstistä ajoittain:

”Kaksi viikkoa on jo vierähtänyt. Aika kuluu nopeasti – liian nopeasti. Kunpa sitä voisi siemailla hitaasti & herkutella jokaisen hetken jokaisella pisaralla! Olen ajatellut viimeisen parin viikon ajan ensimmäisen kerran testamenttini tekemistä, jos totta puhutaan. Toisinaan minusta tuntuu, etten saa tämän rasituksen vuoksi milloinkaan kirjoitettua kaikkia niitä kirjoja, joita minulla on mielessäni. Kirjoittamisessa pirullisinta on se, että se edellyttää jokaisen hermon pysyvän pingotettuna. Ja juuri siihen minä en pysty…” (s. 155)

Woolfin päiväkirjat ovat elämän makuiset; runsaat, levällään ja täynnä elämän välivärejä. Vaikka suurin osa päiväkirjanmerkinnöistä on elämän raportointia, huokuu se älykästä pohdintaa mutta myös kipuilua. Siihen minä samaistun.

Miten lohduttavaa, että Woolfkin on ollut epävarma itsestään ja kirjoittamisestaan. Että hänkin oli vain ihminen. Neromyytti murrettu.

Pssst! Mikäli Virginia Woolf ja Mrs. Dalloway kiinnostaa enemmänkin, suosittelen luettavaksi Michael Cunninghamin Tunnit (2000) tai katsottavaksi kirjasta tehdyn elokuvan Tunnit (2002). Kummatkin on tosi jees.

Lainaukset: Woolf, V. (2015) Päiväkirja II. Suomentanut: Ville-Juhani Sutinen. Savukeidas kustannus: Turku. (Huom! Päiväkirja II kattaa ajanjakson 1920-1925)

Kuvat: Penguin Books Australia ja Mariia Kukkakorpi

Kirjoita hiljaisuus tekstiin

kristina-flour-185592-unsplash

Suomalaiset voivat istua hiljaisuudessa täysin tyytyväisenä ja jakaa hetken ilman, että siinä on mitään eriskummallista. Japanilaisilla on taiteessa puolestaan mu, jonka voi kääntää tarkoittavaksi tyhjää tilaa. Tyhjyys puolestaan luo monimerkityksellisiä tulkintoja sekä hiljaisuutta.

Hiljaisuus vaikuttaa ensin varsin tylsältä asialta. Lähemmin tarkasteltuna voi huomata, että hiljaisuutta on montaa lajia: mm. äänettömyyttä, rauhallisuutta, vaivaannuttavaa tai peräti vihamielistä hiljaisuutta.

Mielestäni hiljaisuus voi antaa tai ottaa; se voi tuoda uuden tason tekstiin tai pahimmillaan tehdä kerronnasta kömpelön. Kirjoittajan tehtävä on päättää kuinka hiljaisuutta tekstissään käyttää.

Dialogin puuttuminen

Aloitetaan kaikkein ilmeisimmästä eli henkilöhahmojen dialogista, sillä jokaisella henkilöhahmolla on oma uniikki tapansa puhua ja käyttää ääntään. Hiljaisuutta saa aikaan, jos ei kirjoita henkilöhahmojen ”fyysistä” ääntä ollenkaan tai kirjoittaa sitä säästeliäästi.

Harkittu dialogin käyttö tuo tekstiin rauhallisuuden tunteen. Luin juuri Takashi Hiraiden teoksen Kissavieras (2016), joka on kerronnaltaan hyvin minimalistinen, ja jossa dialogia käytetään harkitusti. Kun henkilöhahmot puhuvat harvoin ääneen, janoaa lukija myös kuulla enemmän henkilöhahmojen omaa ääntä.

Jos dialogia ei halua jatkuvasti käyttää, keskustelun voi myös tiivistää kappaleen sisälle. Riippuu kuitenkin keskustelun luonteesta (mm. kuinka kiinnostava keskustelu on lukijan kannalta), milloin niin kannattaa tehdä. Myös monologin voi kirjoittaa samalla tavalla tekstiin sisäiseksi puheeksi.

Levollisuuden lisääminen kerronnan avulla

Hiljaisuuden avulla on mahdollista rauhoittaa kohtausta. Mikäli kohtauksessa on ollut paljon informaatiota, toimintaa, käännekohtia tms. lukijan kannalta hektistä toimintaa, kannattaa kohtaus rauhoittaa.

Levollisuutta saa usein kohtauksen sisällä lisättyä kuvailemalla ympäristöä tai mielenmaisemia. Ympäristöstä voi nostaa yksityiskohtia tai upottaa Proustin madeleine-tekniikan avulla lukijan takaumaan.

Pohdiskelua, sisäistä monologia tai kuvailua lisäämällä on mahdollista lisätä rauhallisuutta. Tarinan rytmi hidastuu myös samalla.

Vaivaannuttava hiljaisuus

Jokainen meistä on joskus jakanut vaivaannuttavan hiljaisuuden. Tilanteen, jossa pitäisi sanoa paljon, mutta mikään ei tunnu oikealta. Tai tilanteen, josta haluaisi vain nopeasti päästä pois.

Jaan teille esimerkin vaivaannuttavasta hiljaisuudesta kirjastani Henkäyksiä (2015). Kohtauksessa Alex saapuu Ellan luo ennen kuin he lähtevät yhdessä Ellan isoäidin hautajaisiin. Ellaan ihastunut Alex huomaa Ellan kämmenessä tussilla kirjoitetun, mutta jo haalistuneen miehen nimen ja numeron.

”– Kuka on Guy? Alex kysyy.

Ella laskee teen piirongin päälle ja katsoo kämmentään. Nimi lukee yhä selvästi kämmenessä, mutta yhteystiedoista ei saa selvää. Ella ei voisi koskaan tavoittaa Guyta, vaikka haluaisi ja ajatus elämän yllätyksellisyydestä surettaa häntä. Se, että yhdessä hetkessä kaikki muuttuu eikä samaan hetkeen pääsee enää koskaan takaisin. Ei häntä sureta, että hän ei enää koskaan näe Guyta. Ainakin hän toivoo, ettei koskaan törmää tähän kulmakaupassa. Mikä Alex oli tuomitsemaan häntä satunnaisista miehistä? Ei hänen elämänsä päättynyt siihen, että hän sai lapsen.

– Ei kukaan tärkeä, Ella sanoo.

Alex ei tiedä kumpi vastaus oli pahempi; se, että Ella oli löytänyt jo uuden vai että hänellä oli satunnaisia petikumppaneita. […]” (sivu 173)

Vaivaannuttavuutta luo kohtauksessa mustasukkaisuus sekä syyllisyys, mutta myös puhumattomuus. Kumpikin haluaisi sanoa ääneen pitävänsä toisesta, mutta he eivät uskalla rikkoa ystävyyden kuplaa, ja käyttäytyvät kuin mikään ei voisi hetkauttaa heitä.

Tekstissä lukija pääsee kummankin henkilöhahmon pään sisälle sekä saa informaatiota heidän puheestaan. Tärkein jätetään sanomatta, mikä antaa hiljaisuudelle tilaa.

Jännittynyt hiljaisuus

Hiljaisuus voi huokua myös jännittyneisyyttä, suuttumusta tai ärtymystä.

Käytän tässäkin esimerkkinä kohtausta omasta kirjastani (hahaa) Henkäyksiä (2015). Kohtauksessa Ella on kotona poikansa Paulin kanssa valmistautumassa isoäidin hautajaisiin, kun Ellan äiti soittaa. Ella on vältellyt äitinsä soittoa koko päivän.

”– Tulemme hakemaan teitä kahdelta. Olkaa valmiina silloin. Ja laita se mekko, jonka lähetin.

– Minulla on toinen mekko, laitan sen.

– Mutta minun lähettämäni olisi paljon parempi.

– Minulla on toinen mekko, laitan sen.

– Omapahan on valintasi.

Linja kohisee ja odottaa soittajan sanoja. Ella kaivaa lusikan kahvalla likaa kynnen alta. Puhelussa on etäisyyttä enemmän kuin kilometrejä hotellilta Ellan kaksioon. Tilaa on sitäkin vähemmän, aivan kuin Ella seisoisi äidin edessä selkä tiiviisti tiiliseinää vasten.

– Oliko sinulla muuta? hän sanoo viimein kuin rohkaistakseen.

– Ei kai minulla ollut.

– Nähdään kahdelta.

Tuuttaus piinttyy mieleen jatkuvana hylkäyksenä. Vihanpuuska sukeltaa Ellan läpi ja hänen täytyy taistella itseään vastaan, ettei tee sanoillaan peruuttamatonta tuhoa. Pauli lätkäisee sormensa Ellan poskelle ja puristaa hellästi. Ella ottaa nenäliinan henkiseksi tuekseen kuin kilveksi, mutta hän ei itke, sillä nämä murheet on jo kertaalleen itketty ja käytetty. […]” (sivu 128-9)

Keskustelu huokuu jännittyneisyys; kylmyyttä, etäisyyttä ja kontrollia. Kumpikaan ei vihaa toisiaan, mutta heidän kommunikaatiostaan huokuu kärkkäys. Äiti pitää yhä autoritäärisen roolinsa siitä huolimatta, että Ella on jo nuori aikuinen. Ella ei osaa sanoa äidilleen muuta kuin vastaan.

Jännittynyttä hiljaisuutta voi myös tehostaa laittamalla jonkun tarinan henkilöhahmoista kysymään, syyttämään tai puhumaan. Lisäksi vihamielisyyden ja epäilyn tunteen synnyttäminen onnistuu myös päänsisäisellä monologilla; minä-henkilö epäilevät ajatukset voi kirjoittaa tekstiin näkyväksi.

Virkkeiden pituus

Miellän lyhyet ja ytimekkäät virkkeet hiljaisuuden sineteiksi. Ne ovat kuin toteamuksia, jotka luovat jälkeensä hiljaisuutta, metatasoja ja ehkä kysymyksiäkin. Ne saattavat kuitenkin runsaasti käytettynä kuulostaa töksähtävältä korvaan.

Pilkutus antaa lukijalle hengähdystauon ja luo ilmaa tekstiin. Pitkät lauseet haastavat lukijan, sillä asia saattaa kadota sanankäänteisiin, mutta ne voi myös kätkeä sisäänsä upeita oivalluksia. Hyvin pilkutettuna pitkätkin lauseet kuulostavat ilmavilta.

Ei oikeastaan ole olemassa mitään ohjenuoraa millaisia lauseita tulisi rakentaa. Tärkeää on kuitenkin huomioida miten ne istuvat kokonaisuuteen ja millaisia merkityksiä, tunnelmia tai rytmiä ne luovat.

*****

Hiljaisuuden saattaa joskus unohtaa tehokeinona, sillä se on niin arkipäiväinen asia. Parhaimmillaan hiljaisuus voi muuttaa tunnelmaa, rauhoittaa kohtausta tai luoda temaattisia merkityksiä. Toisaalta, kun on oikein hiljaa, voi hiljaisuuden keskeltäkin kuulla monia ääniä.

Kuva: Unsplash