Mennyt aika on yleisin aikamuoto, preesens puolestaan tuo lukijan tapahtumien ytimeen.
Aikamuoto on yksi tärkeimmistä kerronnallisista valinnoista. Suomenkielisessä kirjallisuudessa on käytössä kerronnassa pääsääntöisesti kaksi aikamuotoa: preesens ja imperfekti.
Imperfekti kuljettaa lukijan tapahtumiin, jotka ovat jo tapahtuneet. Preesens taas vie lukijan tapahtumien keskipisteeseen tapahtumahetkellä, jolloin lukija pääsee osaksi kohtausta aistimaan tunnelmaa, jännitteitä ja tapahtumia.
Miten eri aikamuotojen valinta vaikuttaa siihen, miten lukija tarinan kokee? Mitä rajoituksia eri aikamuodoilla on?
Mennyt muoto mahdollistaa etäisyyden
Imperfekti on yleisempi muoto kaunokirjallisuudessa kuin preesens. Yksi syy on inhimillisen yksinkertainen: tavallisesti kerromme tarinoita, jotka ovat jo tapahtuneet.
Muistelu tarvitsee etäisyyttä ja etäisyys tuo ymmärrystä. Kun tapahtumat ovat jo koettua elämää, kertoja voi pysähtyä pohtimaan, vertaamaan ja tulkitsemaan. Näin kerronnan ei tarvitse vain kuvata tapahtumia.
Esimerkiksi päähenkilö voi palata lapsuusmuistoon ja samalla kertoa, mitä tapahtumasta seurasi. Preesens ei tarjoa etäisyyttä, sillä asiat tapahtuvat juuri silloin. Imperfekti voi rakentaa puolestaan teemaattisia kerroksia.
Imperfektin avulla on myös helpompi liikkua eri henkilöhahmojen näkökulmien ja aikatasojen välillä ilman, että kerronta katkeaa.
Imperfekti ei kuitenkaan sovi kaikkiin tarinoihin. Kun tarina tapahtuu nopeasti, yhdessä hetkessä tai vaatii lukijan välitöntä läsnäoloa, preesens voi olla tehokkaampi valinta.
Lue lisää: Kertojan valinta – kenen perspektiivistä tarinaa kerrotaan?
Preesens tuo tapahtumat lähelle
Preesens luo välittömyyttä, sillä tapahtumat tapahtuvat juuri silloin ensimmäistä kertaa sekä päähenkilölle että lukijalle. Esimerkkejä preesensissä kirjoitetuista teoksista ovat mm. Paula Hawkinsin Nainen junassa (2016, Penguin Publishing Group) ja Suzanne Collinsin Nälkäpeli-sarja (2008–2025).
Preesens toimii erityisen hyvin kahdessa tapauksessa: 1) minä-kertojan kanssa, ja 2) välittömien tapahtumien kuvailussa.
Preesens voi luoda välittömän yhteyden minäkertojaan, sillä todistamme hahmon elämää ja tunnemaailmaa sitä mukaa kuin ne tapahtuvat. Lukija ja päähenkilö kokevat tapahtumat yhdessä, jolloin lukija ei tiedä enempää kuin päähenkilö. Toisaalta päähenkilö voi myös tietää enemmän kuin lukija, jolloin preesens mahdollistaa epäluotettavan kertojan ja odottamattomien käännekohtien käytön.
Välittömien tapahtumien kuvaaminen preesensin avulla luo jännitteitä. Esimerkiksi käynnissä oleva asuntomurto voi tuntua intensiivisemmältä tapahtumahetkellä kuin menneessä ajassa kerrottuna.
Preesens on myös keskeinen tekniikka tajunnanvirta-kerronnassa, jossa pyritään jäljittelemään mielen vapaata assosiaatiovirtaa. James Joycen Odysseus (1922, Shakespeare and Company) on tästä klassinen esimerkki.
Elokuvat vauhdittaneet preesensin käyttöä
Imperfekti on edelleen yleisin aikamuoto kaunokirjallisuudessa, mutta preesensin käyttö on lisääntynyt viime vuosikymmeninä. Esimerkiksi elokuvateollisuus on vaikuttanut preesensin yleistymiseen – kahdesta syystä.
Ensiksi osa kirjailijoista haluaa kirjoittaa romaanin elokuvamaiseen muotoon, sillä he toivovat, että kirja sovitettaisiin valkokankaalle. Tuottajan voi olla helpompi mieltää tarinan elokuvaksi, kun se on kirjoitettu valmiiksi nykyhetkeen. Elokuvakäsikirjoitukset kirjoitetaan nimittäin myös aina preseens-muotoon.
Toiseksi moni kirjailija ottaa elokuvan kerronnasta vaikutteita proosan kirjoittamiseen. Liikkuvan kuvan tehokeinoja on päätynyt aiemminkin kaunokirjallisuuteen.
Esimerkiksi cross-cut eli rinnakkaisleikkaus, jossa toimintaa tapahtuu kahdessa tai useammassa paikassa samaan aikaan, on käytetty paljon kirjallisuudessa. Jos en muista väärin, Jussi Valtosen Finlandia-voittajateos He eivät tiedä mitä tekevät (2014, Tammi) käyttää tekniikkaa romaanin lopussa.
Tempusvaihtelu sisältää useita aikamuotoja
On myös mahdollista sisällyttää mennyttä aikamuotoa ja nykyhetkeä samaan tekstiin. Tempusvaihtelu (engl. tense shift tai tense inconsistency) tarkoittaa aikamuotojen sekoittamista kesken tarinan.
Tarkoituksellinen tempusvaihtelu voi olla tehokas tyylivalinta. Iida Turpeisen romaani Elolliset (2023, Kustantamo S&S) käyttää preesensiä pääasiallisena kerrontamuotonaan, mutta siirtyy imperfektiin aina kun kerronta liikkuu menneisiin tapahtumiin. Kirjan avaussivuilta (s. 13):
”Kaikki tutkimusmatkat alkavat kupillisesta teetä. Kapteeni Vitus Bering täyttää kupin ja siitä juo teologian tohtori luonnontukija ja outo mies Georg Wilhelm Steller. Kapteeni täyttää kupin, sillä hänellä on tehtävä. Loistokas imperator kehotti häntä etsimään meritien, kartoittamaan reitin Aasiasta Amerikkaan, ja Bering lähti matkaan.”
Itse käytin esikoisromaanissani Henkäyksiä (2015) preesensiä kuvaamaan nykyajassa tapahtuvaa yhtä päivää, kun taas takaumat kirjoitin imperfektissä. Näin takauma-luvut toimivat myös hengähdystaukona (no pun intended) nykyhetkestä.
Lähtökohtaisesti, kuitenkin pidä kiinni valitsemastasi aikamuodosta. Tahaton tempusvaihtelu on yksi yleisimmistä virheistä kaunokirjallisuudessa. Se rikkoo kerronnan rytmin ja uskottavuuden, sillä lukijan täytyy nopeasti sopeutua valittuun aikamuotoon ja alkaa lukea tarinaa sen ehdoilla.
Kun aikamuoto vaihtuu yllättäen, tunnelma katkeaa ja huomio siirtyy tekstiin tarinan sijaan.
Aikamuodon valinta vaikuttaa koko romaanin tunnelmaan
Vaikka preesensin suosio on kasvanut viime vuosikymmeninä, sen käyttö jakaa kirjailijoita ja lukijoita.
Preesensin tunnetuin vihollinen on varmasti Philip Pullman, jonka mukaan preesens on kielellistä ilmaisua rajoittava kerronnallinen ratkaisu (Guardian 2010). Pullmanin mukaan preesens luo klaustrofobisen tunteen, kun lukija on jatkuvasti tapahtumien sykkeessä ilman ajallista perspektiiviä.
Kumpaankin aikamuotoon liittyy haasteita. Imperfekti etäännyttää, preesens tuo iholle, mutta molemmat vievät lukijan sisälle tarinaan. Valitse aikamuoto, joka tuntuu sinulle luontevimmalta. Ja pidä siitä kiinni.
Lähteet
Turpeinen, I. (2024) Elolliset. Helsinki: Kustantamo S&S.