Kertojan valinta – kenen perspektiivistä tarinaa kerrotaan?

Fokalisaatio eli kerronnan perspektiivi määrittää sen, miten lukija saa tietää tapahtumista ja kenen kautta. Kertojan valinta on ensimmäisiä asioita aikamuodon ohella, joita kirjoittajan täytyy tehdä. Kenen perspektiivistä tarinaa kerrotaan, ja minkälaisia vaikutuksia sillä on tarinan etenemiseen?

Kertojan näkökulma vaikuttaa

Narratologi Gerard Genette jakaa fokalisaation kahteen eri tasoon. Genette puhuu sisäisestä fokalisaatiosta eli tarinaan osallistuvan henkilöhahmon perspektiivistä sekä ulkoisesta fokalisaatiosta, joka tarkoittaa lähinnä kertojaa.

Itse miellän kertojia olevan kolmea erilaista: minä-kertojaa, kaikkitietävä kertoja ja kerronta kolmannessa persoonassa.

Perspektiivi vaikuttaa paljon siihen, miten ymmärrämme asioita ja mitä lukemastamme ajattelemme. Seuraavassa on kolme esimerkkiä samasta asiasta, mutta ne on kerrottuna kolmesta eri perspektiivistä:

  1. Minä kävin Mäntymäen ala-astetta.
  2. Liisa kävi Mäntymäen ala-astetta.
  3. Lassi tiesi Liisan käyneen Mäntymäen ala-astetta.

Näkökulma vaikuttaa mm. henkilöhahmon luotettavuuteen, läsnäoloon sekä samaistumisen. Lisäksi ne tuovat informaatiota lukijalle eri tavoin, paljastavat eri asioita.

Kolme erilaista kertojaa

Minä-kertoja päästää lukijan päänsä sisään, mutta ei välttämättä näytä lukijalle kaikkia ajatuksiaan. Minä-kertoja tuo subjektiivisen kokemuksensa tapahtumista, jolloin lukija pääsee osaksi henkilöhahmon aistihavaintoja ja ajatuksia. Usein lukijat mieltävät minä-kertojan olevan yhtä kuin kirjailija – ehkä juuri kerronnan intiimiyden takia.

Kaikkitietävä kertoja on tapahtumien yläpuolella, ja orkestroi asioita menemään suunnitelmiensa mukaan. Kaikkitietävä kertoja tietää nimensä mukaisesti kaiken eri henkilöhahmon sisäisestä monologista, heidän menneisyydestään ja tulevaisuudestaan. Kerronta mahdollistaa dramaattisten asioiden kuvaamisen, jossa ihmiset ovat vain pelinappuloita. Kaikkitietävä kertoja on tarinan luoja.

Kolmas persoona. Näkisin kolmannessa persoonassa tapahtuvan kerrontaratkaisun asettuvan johonkin minä-kertojan ja kaikkitietävän kerronnan väliin. Silti täytyy muistaa, että hän-kertoja kertoo toisen ihmisen tarinan omasta lähtökohdastaan. Hyvä esimerkki on Elena Ferranten Napoli-sarjan Elena, joka kertoo hänen ja Linan tarinan omasta näkökulmastaan. Lukija pääsee elämään tapahtumia Elenan kuvauksen kautta, mutta harva kyseenalaistaa tapahtumat.

Enemmän kuin yksi kertoja tarinassa?

Yhdessä tarinassa voi olla myös monia kerrontatyyppejä ja perspektiivejä. Kuuluisimpana esimerkkinä voin mainita Virginia Woolfin, joka vaihtoi kertojaa jopa keskellä lausetta kirjoittaessaan tajunnanvirtaa.

Kirjoittaja voi näkökulman valinnalla etäännyttää tai lähentää lukijan suhdetta henkilöhahmoihin sekä tapahtumiin. Taitavalla kerronnan vaihtamisella voi vaikuttaa tunnelmaan, tapahtumien kokemiseen ja samaistaa lukijan henkilöhahmojen maailmaan ja kokemuksiin.

Lisäksi yksittäiset näkökulmat voivat muodostaa ”todellisen” merkityksen vain lukijalle (ei välttämättä ”paljastu” lainkaan kirjan henkilöille) eli lukija pääsee tirskistelemään henkilöhahmojen elämään.

Näkökulmien ja kertojan valinta ovat yksi tärkeimpiä valintoja tarinankerronnassa. Kertojan ei silti tarvitse tyytyä vain yhteen ratkaisuun. Monien perspektiivien käyttö on sallittua, jos ne tapahtuvat tekstin ehdoilla ja tuovat siihen uuden, ehkä syvemmän tason.

Mikä kertojista on sinun suosikkisi? Mitä käytät taas harvoin?

Kuva: Unsplash

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s