Sisäiset ja ulkoiset tekijät vaikuttavat henkilöhahmon kehitykseen
Tarina alkaa kauan ennen ensimmäistä sivua tai kuvaa. Lue, mitkä tekijät vaikuttavat kolmiulotteisen henkilöhahmon rakentamiseen.
Kohtauspaikka luovuudelle ja kirjoittajille jo vuodesta 2015
Tarina alkaa kauan ennen ensimmäistä sivua tai kuvaa. Lue, mitkä tekijät vaikuttavat kolmiulotteisen henkilöhahmon rakentamiseen.
Kertojan valinta on ensimmäisiä asioita aikamuodon ohella, joita kirjoittajan täytyy tehdä. Kenen perspektiivistä tarinaa kerrotaan, ja minkälaisia vaikutuksia sillä on tarinan etenemiseen?
Naisiin kohdistuvan väkivallan narratiivi on kulunut ja kulutettu loppuun.
Suurimmat elokuva- ja tv-käsikirjoittamisen haasteet koskevat erityisesti dialogia ja henkilöhahmoja. Katso vinkit, miten voit välttää sudenkuopat.
Usein puhutaan, että hyvän henkilöhahmon pitäisi olla samaistuttava, uskottava sekä kolmiulotteinen (engl. three-dimensional character). Mitä kirjoittajan pitäisi muistaa, jotta hän voi luoda hyvän henkilöhahmon?