Toinen ”kauan odotettu” romaanini on valmis. Yhdeksän vuoden taival heijastuu Jälkisanojen teksteistä, jotka toimivat aikakoneena kirjallisiin valintoihin.
Aloitin kirjoittaa toisen romaanini käsikirjoitusta vuonna 2017. Olin edellisenä keväänä valmistunut yliopistolta ja elämäni haki suuntaa. Halusin kirjoittaa tarinan, joka viihdyttää, mutta hyödyntää rakennetta kokeellisesti osana tarinankerrontaa. Käsikirjoitus kulki pitkään työnimellä ”Persoonapronominit” tai ”Se en ole minä”. Lopulta sen nimeksi hioutui Olematon.
Olematon kertoo Erikan ja Jonnan ystävyydestä sekä kolmikymppisten nousuhakuisesta elämästä. Tarina alkaa siitä, kun Jonna ei saavu kahville. Pian käy ilmi, että se on kadonnut. Mitä Jonnalle tapahtui? Miksi se katosi?
Kerron käsikirjoituksen matkan ensimmäisestä virkkeestä aina valmiiksi kirjaksi.
2017–2018 tarinan luonnostelua
”Kaupunki on kadottanut tähtitaivaan. Kuinka paikantaa itsensä osaksi jotain suurempaa, jos taivaalla näkyy vain pimeyttä?”
Näin lukee käsinkirjoittamassani lapussa, joka on päivätty 11.7.2017. Tekstipätkä ei lopulta päätynyt lopulliseen käsikirjoitukseen, mutta se avasi ajatteluani uusiin suuntiin.
Kun aloin kirjoittaa seuraavaa pitkää käsikirjoitusta, halusin tutustua rauhassa tarina-aihioon. Siksi kirjoitin pitkään käsin paperiliuskoille ja mummini vanhalla Schreidegger-kirjoituskoneella. Alusta asti minua kiinnosti tarinan ja rakenteen suhde eli mitä kerron ja missä muodossa.
Aika nopeasti kiinnostuin romaanin jakamisesta kolmeen osaan: Ctrl, Alt ja Del. Osat tulevat tietokoneen näppäimistä, ja niitä käytetään silloin, kun tietokone on niin juntturassa, että mikään muu ei enää toimi. Minulle oli selvää, että Ctrl liittyy kontrolliin (sisäiseen, ulkoiseen, näkyvään ja näkymättömään), Alt kuvastaa jonkinlaista muutosta tai sen yritystä ja Del symboloi poistamista (huonoja tapoja tai konkreettista poistamista).
Myös persoonapronominit ja niiden hierarkiat kiinnostivat minua. Halusin tutkia sosiaalisia suhteita ja normeja, joita persoonapronominien kautta pystyy välittämään. Lisäksi halusin kirjoittaa ystävyydestä ja sen monimutkaisuudesta, sillä ystävyys on ihmissuhteista pisimpiä.
Blogissa pohdin silloin omaleimaisuutta ja matkimista, eli kuinka on parempi luoda jotain uutta kuin apinoida muita. Lokakuussa 2018 pääsin Nuoren Voiman Liiton ja Sysmän kunnan ylläpitämään Taiteilijatalo Villa Sarkiaan kolmen viikon residenssijaksolle. Viikkojen kirjoitusaika mahdollisti käsikirjoituksen ensimmäisen version kirjoittamisen.
Pian residenssin jälkeen aloin työstää toista versiota. Huomasin kuitenkin, että monet valinnoistani eivät vain toimineet: henkilöhahmoista aina yleiseen tarinaan.
Vuosi 2019: toisen version työstämistä ja turhautumista
Pohdin paljon käsikirjoituksen nimeä. Työnimenä kulki pitkään ”Persoonapronominit” ja sen jälkeen ”Se en ole minä”. Tutkin julkaistujen kirjojen nimiä ja huomasin niissä yhtäläisyyksiä.
Tarina nivoutuu Jonnan katomisen ympärille. Mysteeri sävyttää kirjan tunnelmaa, mutta se ei ole keskiössä. En halunnut kirjoittaa taas yhdestä nuoresta naisesta, joka päätyy ruumispussiin. Päähenkilö Erika puolestaan kerää vihjeitä ja tekee päätelmiä itse – hän korvaa todellisuuden kuvitelmalla, ainakin hetkellisesti.
Etsin pitkään päähenkilöiden ääniä. Halusin, että päähenkilön Erikan äänessä kuuluu kurinalaisuus ja säännönmukaisuus. Siksi hän puhuu kirjakieltä ja esimerkiksi muistaa päättää pikaviestit pisteillä. Jonnan äänessä kuuluu puhekielisyys ja Nathanin vieraskielisyys.
Minulla oli kova vimma saada käsikirjoitus valmiiksi vuonna 2019. Olihan ensimmäinen versio valmistunut jo ennätyksellisesti kolmessa viikossa! Silti tarinassa tökki moni asia, enkä osannut ratkaista niitä.
Kiinnostuin tutkailemaan, kuinka teknologia on vaikuttanut konkreettisesti tarinankerrontaan. Käsikirjoituksessa teknologiaan viittaa juuri Ctrl+Alt+Del. Lisäksi teknologia yhdistää ja erottaa henkilöitä pikaviestien ja somen avulla. Otin hypertekstin Ctrl-osassa korostamaan Erikan sisäistä egoa ja kontrollia. Käytän hypertekstiä kommentoimaan tapahtumia pään sisällä. Myös dialogin kokeellinen merkitseminen alkoi kiinnostaa – erityisesti osassa Del.
Avauduin, kuinka minua ärsytti suunnattomasti päähenkilöni Erika. En voinut sietää sitä, kuinka hän velloi omissa tunteissaan ja itsekkyydessä tekemättä asioille mitään. En tiennyt, miten teen hänestä samaistuttavan. Halusin luoda vähän epämiellyttävän ja itsekeskeisen henkilön, mutta päähenkilö ärsytti liikaa.
Nelson ja Turunen olivat käyttäneet kirjoissaan jotain samaa tekniikkaa kuin minä käsikirjoituksessa. En enää edes itse muista, mistä tekniikasta oli kyse – ja poistinko sen vai jätinkö tekstiin.
Hiljaiset vuodet 2020–2023
Hylkäsin käsikirjoituksen pitkäksi aikaa ja keskityin palkkatöihin. Kirjoitin käsikirjoitusta satunnaisesti vuosien 2020–2023 aikana, mutta lähtökohtaisesti se lepäsi ”pöytälaatikossa”.
Minä-kertoja ei ollut selkeä valinta. Näkökulman valinta mietitytti minua paljon. Muistaakseni alun perin käytin kaikkitietävää kertojaa, mutta minä-kertojan avulla pääsin henkilöiden pään sisään paremmin. Pohdin myös, onko kaksi minä-kertojaa hämmentävä ratkaisu. Halusin kuitenkin korostaa itsekeskeisyyttä ja tuoda esiin sen, kuinka erilaisia mutta myös samankaltaisia henkilöhahmot ristiriidoistaan huolimatta ovat.
Pohdin, kuinka päätän tarinan tyydyttävästi. Aluksi mietin, että mehustelen viimeiseen asti Jonnan katoamista ja paljastan vasta Del-osassa, mitä hänelle on tapahtunut. Valinta olisi kuitenkin ollut ilmeinen, sillä sitä lukija olisi odottanut.
Työskentelin viestinnän hommissa, jolloin luin paljon muiden kirjoittajien tekstejä. Mietin silloin toistoa tehokeinona – milloin se toimii, milloin puolestaan alkaa ärsyttää.
Vanhempainvapaa innostaa kirjoittamisen pariin
Vuonna 2024 aktivoiduin käsikirjoituksen kanssa. Olin vanhempainvapaalla ja minulla oli (toisinaan) aikaa ajatella. Koin eräänlaisen eksistentiaalisen kriisin: mitä haluan tehdä elämässäni? Ja mitä haluan jättää jälkeeni?
Vaikka minulla oli elämässäni juuri silloin kaikkein vähiten aikaa, jostain kumpusi inspiraatio ja motivaatio, jotka veivät tekstiä eteenpäin. Nautin pitkästä aikaa kirjoittamisesta. Vauvan kanssa ei kuitenkaan pystynyt keskittymään pitkiin kokonaisuuksiin kerralla, joten tein käsikirjoitusta pätkissä: päiväunilla, yöllä, imettäessä, iltaisin – puolesta tunnista tuntiin.
Pätkäkirjoittaminen näkyi oikoluvussa. Palasin yksittäisiin kohtauksiin usein, jolloin ”jatkoin siitä, mihin jäin”. Käytännössä toistin samoja asioita, jotka olin jo maininnut aiemmin, mutta olin ne jo unohtanut. Lisäksi väsymys vähän painoi, mikä yksinkertaisti lauserakenteita.
Silloin keksin, että Erikalla voisi olla kotona pieni lapsi. Lapsen saaminen pehmentää häntä ja oikeuttaa jollain tavalla itsekkäät tunteissa vellomiset. Lisäksi ”sinä, yksikön toinen persoona” sopi mielestäni luontevasti osaksi tarinaa.
Kiinnostuin viemään käsikirjoituksen rakennetta vielä asetetta kokeellisemmaksi. Halusin, että Alt-osan luvut ovat laskevia (10….1), jolloin ne muodostavat eräänlaisen lähtölaskennan ja pitävät jännitettä yllä. Myös jokaisen Alt-luvun numero esiintyy jotenkin luvussa – joko mainintana, osana tarinaa tai symbolina.
Del-osan puolestaan päätin kirjoittaa päiväkirjamaisiksi katkelmiksi, jolloin Jonna saa itse kertoa tarinansa omalla tavallaan.
Käsikirjoituksen viilausta vuonna 2025
Mietin jälleen dialogin merkitsemistä. Halusin erottaa Del-osassa dialogin merkitsemisen käsikirjoituksen muusta dialogista. Ajatuksena oli korostaa, että lukija ei ole todistamassa tapahtumaa, vaan hän saa tietää siitä Jonnan kertomana.
Ensin ajattelin jättää dialogin kokonaan merkitsemättä omille riveilleen. Pitkät dialogipätkät eivät kuitenkaan erottuneet tarpeeksi kappaleista, joten päädyin merkitsemään ne kursiivilla.
Halusin tuoda Jonnan näkökulman Del-osioon, jotta näkökulmat täydentäisivät toisiaan. Se tavallaan myös toi inhimillisyyttä, että ei ole olemassa vain yhtä totuutta.
Työstin tekstiäni lausetasolla ja hioin kerrontaa. Poistin käsikirjoituksesta paljon adverbejä ja löysin toistuvia maneereja.
Valmista elokuussa 2026
Viime hetkillä mietin, haluanko kertoa Del-osan sittenkin preesenssissä imperfektin sijaan. Vaihdoin aikamuotoa moneen kertaan (ainakin kaksi). Päädyin kuitenkin imperfektiin, sillä preesens lukitsee liikaa tiettyyn hetkeen.
Huhti-toukokuussa valmistui oikoluku, jonka jälkeen taitoin tekstin muiden töiden ohessa. Ihana kustannustoimittajani ja oikolukijani Tiia Ung poisti valtavat määrät toistoa ja piti minut ruodussa täsmällisillä ilmaisuilla.
Olin siirtynyt palkkatöistä yrittäjäksi, joten työskentelin käsikirjoituksen parissa aina asiakastöiden välissä sekä iltaisin. Perustin aputoiminimenä Wildbloomin ja rekisteröin sen toimialaksi kustannustoiminnan. Näin erotin kustantamisen päivätöistäni.
Kesäkuussa valmistui kuvittaja Katarina Naskovskin tekemä kansi ja heinäkuussa sain mallikappaleen itselleni. Heinäkuussa tein vielä viilauksia ja muutoksia taittotiedostoon, joiden versioita tietokoneellani oli lopulta kymmeniä.
Elokuussa Olematon oli valmis.
Kun kirja on valmis
Kun yhdeksän vuotta kirjoittaa auki, näyttää projekti hyvin suoraviivaiselta. Näin ei kuitenkaan ole ollut. Vuosiin on mahtunut paljon valintoja ja tuskan hetkiä. Jos puolisoltani kysytään, hän tuskin uskoi käsikirjoituksen koskaan valmistuvan.
Haluaisin kokea suurta iloa siitä, että työ on vihdoin valmis. Sen sijaan sisällä ammottaa tyhjyys ja epävarmuus omista valinnoista: kuinka olisin voinut tehdä enemmän, syvemmin ja paremmin. Henkäyksiä (2015) kanssa oli sama juttu.
Ehkä se vaatii vain aikaa hyväksyä ja luopua ajatuksesta, että kirja ei ole enää minun. Se on nyt lukijoiden käsissä.
Ja sehän onkin pelottavaa.
Minua pelottaa, että lukija tulkitsee kirjaa liian kirjaimellisesti. Tai ajattele, että tarina on tylsä. En anna lukijalle sitä, mitä hän ajattelee saavansa, joten pelkään, ettei hän anna sitä minulle anteeksi.
Minua myös harmittaisi, jos lukija ajattelisi kirjaa autofiktioksi, mikä se ei ole. Minä en ole Erika enkä Jonna.
Mistä kirja sitten lopulta kertoo?
Se kertoo itsekeskeisyydestä, riittämättömyydestä, normeista, materialismista, etuoikeuksista, vanhemmuudesta, naiseudesta ja sosiaalisista suhteista. Ehkä myös passivoitumisesta eli kykenemättömyydestä ottaa vastuu omasta elämästä. Se nivoo teemat ajankohtaan, jolloin Jonna katoaa.
Kirja on nyt valmis, mikä tarkoittaa sitä, että työskentelen jo seuraavan käsikirjoituksen parissa. Toivottavasti seuraava kirja ilmestyisi hieman nopeammin kuin 10 vuoden päästä.
’Olematon’ (2026) on saatavilla Suomalaisen Kirjakaupan, Adlibriksen ja Bodin verkkokaupoista. E-kirjan voi ostaa verkkokaupastani. Lisäksi kirjastoista löytyy muutama kappale. Jos haluat kirjan omaan kirjastoosi, voit tehdä sinne hankintaehdotuksen.