Valmis käsikirjoitus on kuin ex-rakas

Sisäinen ääneni tönii minua jo eteenpäin. Se nojaa toimintaan ja haluaa asioiden etenevän konkreettisesti. Se haluaa sanoa kaikille, että käsikirjoitus on vihdoin valmis.

Jos sanoisin niin, huijaisin vain itseäni. Itsepetos on pahin petos.

Mitä tekstistä puuttuu?

Haluaisin tekstin olevan valmis, mutta se ei sitä vielä ole. Jokin tekstissä, etenkin viimeisessä osassa, tökkii. Se ei ole niin eheä kuin sen haluaisin olevan. Tällä hetkellä se on vähän kuivahtanut kanelipulla. Kukaan ei tykkää kuivahtaneista kanelipullista.

Tarinan selkäranka löytyy jo ja nivelet, mutta lihakset eivät erotu toisistaan.

En vielä tiedä miten ratkaisen ongelmat. Aloitan siitä, että tunnistan ongelmien olevan ylipäätään olemassa. Vastaukset kyllä löytyvät luokseni, niin ne aina tekevät.

Milloin kirjoittaja sitten tietää, että teksti on valmis?

Kun sisuksissa ei enää kalva ja on valmis päästämään irti.

Päästämään irti samalla tavalla kuin päästäisi irti entisestä rakkaastaan. Exä kertoo teidän kahden rakkaustarinaa omalla suullaan, mutta sinua ei enää haittaa minkälainen mielikuva teistä piirtyy kuulijan mieleen. Tarina saa alkaa elää omillaan.

Silloin teksti on valmis.

Lue myös tunnistatko kysymykset, joita lukijat usein kysyvät liittyen kirjoittamiseen postauksesta ”Milloin teksti on valmis?”

Kuva: Unsplash

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s