Ai, siis mikä toinen versio?

andrew-neel-308138-unsplash.jpg

Mukavaa marraskuuta ja NaNoWriMoa niille, jotka ottavat parhaillaan osaa jokavuotiseen kirjoita romaani kuukaudessa -haasteeseen.

Kirjoitin äskettäin, että toinen versio vaatii kärsivällisyyttä ja perslihaksia. Se pitää paikkansa, mutta mitä konkreettisia toimia toisen version kirjoittaminen vaatii?

Ensimmäisestä versiosta toiseksi

Mikä on ensimmäinen versio? Ensimmäinen versio on ensimmäinen kokonainen versio käsikirjoituksesta. Se on yhtenäinen pitkä teksti, jossa on alku, keskikohta ja loppu.

Ensimmäisestä versiosta puutuu kuitenkin luonnetta ja syvyyttä. Suuret linjat ovat näkyvillä, mutta pienet yksityiskohdat eivät välttämättä vielä erotu.

Onko idea kestävä?

Kaikista käsikirjoituksista ei ole romaaneiksi eikä ole häpeä myöntää sitä. Jos sisälläsi sykähtää intuitio, seuraa sitä. Mikäli et itse haluaisi lukea omaa kirjaasi, vaikka se olisi alelaarissa -70% tarra kannessaan, on ehkä parempi jättää teksti pöytälaatikkoon hautumaan ja aloittaa uusi teksti. Niin käy kaikille – minullekin on käynyt, monesti.

Tässä vaiheessa on myös hyvä miettiä seuraavia kysymyksiä:

  • Ketkä ovat tekstin kohderyhmä?
  • Miksi aihe kiinnostaisi lukijoita? Onko se erityisen tärkeä esim. historiallisesti, temaattisesti tai yhteiskunnallisesti? Vai eikö aiheesta ole aiemmin kirjoitettu?
  • Miten sijoitat tekstin osaksi kirjallisuuden jatkumoa?
  • Mikä on tekstisi sanoma? Mitä haluat sanoa sillä?

Nämä ovat vaikeita kysymyksiä, mutta samoja, joita kustantaja esittää silmäillessään käsikirjoituksia. On olennaista pohtia metafyysisiä asioita alkuvaiheessa, sillä suuretkin muutokset ovat vielä tässä kohtaa mahdollisia.

Käsikirjoituksen rakenteen hiominen

Ensimmäisessä versiossa jokainen luku on kuin oma laatikkonsa. Laatikosta täytyy kuitenkin ulottaa lonkerot joka puolelle tekstiä.

Toisessa versiossa on tärkeää miettiä draaman kaarta ja kuinka tarinaa kuljettaa eteenpäin. Kappaleet ja luvut nivotaan yhteen kiinnostavaksi jatkumoksi. Tehdään istuttamista ja lunastamista eli pedataan jotakin, jonka merkitys kerrotaan vasta myöhemmin, esim. luvussa 4 esitellään ase (istuttaminen), jota käytetään loppuratkaisussa (lunastaminen).

Vaikka jokaisessa luvussa olisi erillinen tapahtuma, pitää niiden edistää tarinaa ja kuulua siihen luonnollisena osana. Jos näin ei ole, kannattaa miettiä onko luku tarpeellinen.

Toisen version aikana en vielä tee hienosäätöä, pikemminkin eheyttämistä, metatason houkuttelua.

Toisen version aikana tulee kirjoitettua paljon enemmän uutta materiaalia kuin olisi alunperin uskaltanut edes ajatella, ja teksti voi muuttua paljonkin alkuperäisestä.

Henkilöhahmojen rakentaminen

Ensimmäisessä versiossa henkilöhahmot saattavat olla epätasaisia ja osa jopa näkymättömiä. On luonnollista, että joihinkin hahmoihin kiintyy enemmän ja niitä kirjoittaa mieluummin kuin toisia.

Toisen version aikana näitä eroja voi tasoittaa, ja kiinnittää huomiota siihen kuka on näkyvä ja kuka ei. Henkilöhahmojen olisi hyvä olla myös samastuttavia ja luonnollisia.

Pyrin yleisesti toisessa versiossa tutustumaan paremmin henkilöhahmoihin ja löytämään heille oman äänen. Minulle on tärkeää, että dialogissa puhujat tunnistaa tavasta puhua, vaikka puhujaa ei olisikaan lukijalle erikseen ilmoitettu.

Kirjoita, lue, kirjoita…

Kirjoita uutta tekstiä, muokkaa. Kirjoita lisää, lue. Lue myös taustakirjallisuutta ja muiden kirjoittajien tekstejä sekä muuta kiinnostavaa kirjallisuutta. Pidä silmät ja korvat auki, jotta et tule keksineeksi pyörää uudelleen.

Toinen versio on mielestäni vaikeampi versio kuin ensimmäinen, sillä inspiraatio vie ensimmäistä versiota, kurinalaisuus toista. Toisessa versiossa on viimeistään ratkaistava kaikki ratkaisemattomat ongelmat, joita on vitkutellut kuukaudesta toiseen. Jos jokin osa-alue ei toimi, mieti tarvitsetko sitä lainkaan.

Toisen version jälkeen tulee… tadaa kolmas versio! Kolmas versio kattaa enemmän hienosäätöä, joka voi ulottua jo lauserakenteeseen.

Kuva: Unsplash

Toinen versio vaatii kärsivällisyyttä ja perslihaksia

kristopher-roller-188180-unsplash.jpg

Ensimmäisen version valmiiksi saamisen hurmio vaihtuu nopeasti epäuskoon –  tekstissä on yhä paljon parannettavaa eikä se olekaan vielä valmis!

Ensimmäinen versio on vasta raakile, josta voit epätoivon, hyväksymisen ja itsekurin kautta muokata toisen version* eli kokonaisuuden, joka on lähempänä valmista.

*Toinen versio ei tarkoita tässä yhteydessä vaihtoehtoista versiota vaan alkuperäisestä tekstistä paranneltua, muokattua versiota.

1. Epätoivo

Ennen käsikirjoituksen lukemista, luotat omiin kykyihisi ja pidät edelleen tekstiä kaikkein parhaimpana, mitä koskaan on luotu. Editointilaseilla katsottuna ensimmäinen versio näyttää kuitenkin kamalalta. Tämä on epätoivon vaihe.

Teksti ei näytä lainkaan sellaiselta, miltä olit ajatellut sen näyttävän ja millainen se oli päässäsi. Korjauslista paisuu ja paisuu pitkäksi. Alat miettiä tuleeko koskaan valmista.

2. Hyväksyminen

Haluat kirjoittaa parhaan mahdollisen tarinan ja upeaa tekstiä, mutta hyväksyt elämän realiteetit.

Hyväksyt, että teksti ei ole lähelläkään valmista eikä ole sitä vielä pitkään aikaan. Olet kuitenkin motivoitunut löytämään oikeat välineet ja työtavat, jotka palvelevat tekstin tarkoituksia. Hyväksyt, että kirja tuskin pääsee koskaan Finlandia-ehdokkaaksi, mutta se ei haittaa, sillä haluat tekstisi kirjaksi ja se riittää.

3. Itsekuri

Tarvitset puolestaan itsekuria silloin, kun kirjoittaminen on ikuisuudelta tuntuvaa puurtamista. Lihotat, eheytät, typistät, lihotat, vaihdat kohtausten paikkaa… jne. Kun vaihdat yhtä asiaa, joudut dominon tavoin vaihtamaan monia vähäpätöiseltä tuntuvia yksityiskohtia tekstissäsi. Monta kertaa.

Tähän vaiheeseen liittyy jatkuva ongelmanratkaisu ja puuttuvien palojen etsiminen. Itsekuria tarvitaan, jotta saisit joskus jotain valmista. Motivaatio etenee laineittain ja joskus sitä ei ole lainkaan, mutta hinaa itsesi silti työpöydän ääreen tai missä ikinä kirjoitatkaan.

4. Toinen versio

Kaiken kovan työskentelyn ja tunteellisuuden jälkeen voit huomata edistyneesi.

Edessäsi on versio, joka on parempi kuin se ensimmäinen. Tunnistat, että työtä vielä riittää, mutta luotat omiin kykyihisi saada aikaan lähitulevaisuudessa jotain valmista. Toinen versio näyttää jo ihan hyvältä ja seuraavan version tekeminen on vielä helpompaa.

Kuva: Unsplash

Taitto-ohjeita kirjoittajille ja kirjallisuuskentän kuulumisia

alexis-brown-82988-unsplash

Taitto ei ehkä kiinnosta kirjoittajia Wordiä naputellessa, mutta sen kannattaisi kiinnostaa. Lisäksi kirjallisuuskentällä kuhisee: Helsinki Lit päättyi juuri, J. H. Erkon kilpailun tuomari pui julkisuudessa tekstien tasoa ja Tästä saa puhua! -tietokirjan julkkareita juhlittiin eilen.

Ohessa teille tiivistys menneen viikon linkkivinkeistä ja tapahtumista. Lisäksi kerron lopuksi hieman blogin tulevista juttuaiheista.

Taitto-ohjeita kirjoittajille

Törmäsin hyödyllisiin tekstinkäsittelyohjeisiin, jotka helpottavat tulevaisuudessa taittajan työtä. Taittajan pääasiallinen vastuu on siis tekstin muotoilu valmiiksi kirjaksi.

Kirjoittajan on hyvä oppia perusasiat jo kirjoitusvaiheessa, sillä muotoilujen korjaaminen saattaa työllistää taittajaa (ja kirjoittajaa) myöhemmin. Ylimääräisten välilyöntien metsästäminen ja poistaminen valmiista tekstistä nyt vaan on ahterista.

Kirjallisuuskentän kuulumisia

Helsinki Lit

Helsingissä vietettiin viime viikonloppuna Helsinki Lit -kirjallisuustapahtumaa, jossa oli runsaasti kansainvälisiä sekä kotimaisia kirjailijoita.

En itse päässyt tapahtumaan, mutta olen lukenut valtavasti haastatteluja lehdistä (mm. Helsingin Sanomista, Suomen Kuvalehdestä ja Etelä-Suomen Sanomista) ja laittanut monta kirjaa Helmetin varauslistalle mm. Ayòbámi Adébáyòn esikoiskirjan Älä mene pois (2017) ja Johannes Anyurun romaanin He hukkuvat äitiensä kyyneliin (2017).

Ainakin osa kirjallisuuskeskusteluista on nähtävillä Yle AREENASTA.

J. H. Erkko -kirjoituskilpailun tuomari avautuu

Kirjailija ja toimittaja Karo Hämäläinen kertoo tuomarointikokemuksistaan  J. H. Erkon kirjoituskilpailussa Suomen Kuvalehden nettisivuilla. Hänen ja muiden kilpailun tuomareiden mukaan: ”nuoret kirjoittajat kirjoittavat paljon mutta kehnonlaisesti.”

Erityisesti ”minämuotoinen rypemismonologi” sekä viimeistelemätön tyyli saavat Hämäläiseltä huutia. Lisäksi pääosin traageiset ja ilottomat aihevalinnat herättävät ihmetystä tuomaristossa.

Hämäläinen tiivistää vuoden 2018 kilpailun tilastot muutamaan lukuun:

  • kilpailuun lähetettyjen tekstien kokonaispaino: 25 kg
  • osallistujia: 137 kpl
  • novellien lukumäärä: 745 (n. 6 000 liuskaa)

Jos osallistuit Erkon kilpailuun, älä masennu tuomarien puheista! Hyväksi kirjoittajaksi tulee kirjoittamalla ja lukemalla. Kirjoittaminen on haastavaa, mutta sitä voi oppia niin kuin mitä tahansa muutakin taitoa. On itsereflektion paikka: ota palaute vastaan, tutki omaa tekstiä kriittisin silmin ja jatka tekstin työstämistä.

Suosittelen kirjoituskilpailuihin osallistuvia tutustumaan laatimiini ohjeisiin, jotka selventävät kirjoituskilpailujen käytäntöjä sekä auttavat kirjoittajaa lähettämään kilpailuun parhaan mahdollisen version omasta tekstistä.

Tästä saa puhua!

Eilen vietettiin Tästä saa puhua! -kirjan julkkareita. Tietokirja sisältää 12 lukua seksuaalisesta häirinnästä ja väkivallasta, missä syvennytään aiheeseen mm. asiantuntijoiden ja seksuaalista väkivaltaa kokeneiden haastattelujen kautta.

Tästä saa puhua! -kirja on siinä mielessä uniikkitapaus, että se syntyi #metoo-ilmiön myötä sosiaalisessa mediassa. Kirjan työryhmä tapasi #memyos Facebook-ryhmässä ja päätti toimia. Tietokirja toimii puheenvuorona keskusteluun seksuaalisesta häirinnästä ja väkivallasta suomalaisessa yhteiskunnassa. Se pyrkii lievittämään stigmaa aiheen ympärillä sekä tarjoaa työkaluja seksuaalista väkivaltaa kokeneille.

Kirjaa voi ostaa mm. Rosebud-kaupoista sekä Kustantamo S&S:stä. Jokaisesta myydystä kirjasta menee 1 e Naisten Linjalle.

Tulevia juttuaiheita

Tässä vaiheessa kevättä/kesää alkaa olla taisteluväsymystä yhdellä jos toisellakin. Blogissa on ollut viime aikoina hiljaisempaa juuri tästä syystä. Minulla ei varsinaisesti ole tänäkään vuonna lomaa, mutta yritän nipistää viikon nurmella makoiluun ja taivaan tuijotteluun. Yritän kirjoittaa blogiin kerran viikossa, mutta jos en siihen veny, niin en sitten veny ja vanu.

Julkaisen lähitulevaisuudessa mm. tekstin fiktiivisistä elämäkerroista, listan kiinnostavista kirjoitusoppaista sekä kirjoitan vaihteeksi TV- ja elokuvakäsikirjoittamisesta.

Mikäli sinua kiinnostaisi kuulla jostain tietystä aiheesta, otan juttuideoita vastaan kommentteina tai niitä voi lähettää myös osoitteeseen: jalkisanat@gmail.com

Ai niin, selvisin puolimaratonista. Kokemuksesta voimaantuneena ilmoitin itseni heti seuraavan vuoden kisoihin 😀

Kuva: Unsplash

Ollakko vai eikö olla? – olla-verbin käyttö tekstissä

ze-zorzan-57617-unsplash

Kirjoitin vuosi sitten tehokeinoista, joilla voi piristää kerrontaa tai korostaa tekstissä tiettyjä asioita. Yhdeksi kohdaksi nostin lauserakenteen muuttamisen, mikä kuulostaa todella tylsältä ja ankealta, mutta voi parhaimmillaan nostaa tekstin uudelle tasolle. Yksinkertaisimmillaan se voi tarkoittaa olla-verbiä ja sen korvaamista, jotta tekstistä tulisi eheämpää.

Kirjoitan olla-verbistä, sillä törmään ilmiöön todella useasti (olen itsekin sortunut siihen). Olla-verbin täyteisiä lauseita on raskasta lukea, mutta niiden korjaaminen ja korvaaminen on todella helppoa.

Kun aloitin luovaa kirjoittamisen opiskelun, erään kurssin opettaja kiinnitti huomioni olla-verbin käyttöön. En ollut ajatellut tekstiäni niin syvälle kuin olin mielessäni ajatellut. Valtaosa lauseista sisälsi on/ovat –verbin.

Olen lukenut jonkin verran ihmisten tekstejä ja antanut niistä palautetta. Sama olla-verbin vaikutus toistuu niissä usein. Saatat miettiä, että mitä sitten. Annan esimerkin:

Pöydällä on maitotölkki, jonka etiketissä on sanat rasvaton maito. Ikkunassa on keltaiset verhot, joiden läpi aurinko kajastaa. Minulla on häntä ikävä. He ovat pian täällä, mutta minä olen silti yksin.

Esimerkki on todella alkeellinen, mutta huomaatte varmasti pointin: tekstin rytmi pysähtyy joka kerta olla-verbiin. Lauseet ovat hajuttomia, värittömiä ja persoonattomia. Olla-verbin käyttö tällaisenaan tuo mieleen enemminkin raportoinnin kuin kerronnan.

Jonkin asteinen henkinen valaistuminen (sellainen ahaa-ilmiö) tapahtui huomion jälkeen. Se on tavallaan eräs käännekohta kirjoittamisen taipaleellani; niitä ensimmäisiä oivalluksia, mitä kaikkea kielellä voi tehdä ja kuinka tulee tietoiseksi omasta kirjoittamisestaan.

Epäilen, että olla-verbi on vahvistunut suomen kielessä englannin there is/there are -muodon vaikutuksesta. Lisäksi meillä suomalaisilla on taipumus todeta asioita ja sanoa asiat mahdollisimman yksinkertaisesti: pöydällä on maljakko. That’s it: siinä se on, mitäpä sitä enempää jahkailemaan.

Helppoja korjausehdotuksia on useampi: mm. olla-verbin voi korvata toisella verbillä tai vaihtoehtoisesti lausejärjestystä voi muuttaa. Tai sitten voi tehdä molemmat.

Aikaisempi esimerkki taipuu hieman lyyrisemmäksi seuraavilla korjauksilla:

Tölkki rasvatonta maitoa lepää pöydällä. Ikkunaa suojaavat keltaiset verhot, joiden läpi aurinko kajastaa. Ikävöin häntä. Vaikka he saapuvat pian, tunnen yksinäisyyttä.

En väitä, että olla-verbiä ei saisi enää koskaan ikinä missään nimessä käyttää. Rohkaisen katsomaan omaa tekstiä kriittisemmin ja pohtimaan, tarvitseeko jokaista olla-verbiä. Mikäli et hahmoita olla-verbejä itse tekstistäsi, voit hakea niitä Wordin hakutoiminnolla (Windows: ctrl + F  tai Mac: cmd + F), jolloin näet kätevästi kuinka paljon on/ovat –sanoja esiintyy tekstissä. Niitä on aina enemmän kuin luuletkaan.

Itse pyrin välttämään olla-verbiä, jos asian voi sanoa kiinnostavammin. Olla-verbi tekee lauseet välillä tönköiksi toteamuksiksi eikä ota huomioon muita vaihtoehtoja. Se on niin kuin on. Mutta sen ei tarvitse ainoastaan olla niin.

”Milloin teksti on valmis?”

nic-low-348467

Kirjoittaminen ei ole samalla tavalla lineaarinen prosessi kuin lukeminen. Alun ja lopun väliin mahtuu pähkinöitä, draamaa, taustatutkimusta, erheitä ja parhaimmillaan vuosia.

Olen huomannut lukijan usein olettavan, että teksti on kirjoitettu niin kuin sitä luetaan: alusta loppuun. Voi, kunpa lukija tietäisikään!

”Kuinka monta sivua sinulla on jo valmista tekstiä?”

Joo-o. Siihen ei ole kovin helppo vastata.

Ehkä joillakin kirjoittajilla ajatus etenee loogisesti, mutta harvemmilla niin tapahtuu. Luon tekstiä pala palalta ja sijoitan palat tarinassa kohtaan, johon ne sopivat parhaiten. Välillä prosessi muistuttaa enemmän palapelin tekemistä ja joku pala ei enää sovikaan palettiin.

Joskus teksti tuntuu valmiilta heti näytölle päätyessään, mutta seuraavana päivänä huomaan sen olevan vasta luonnos.

Tällä hetkellä kirjoitan pääsääntöisesti gradua. Olen laittanut suosiolla muut kirjoitustyöt  hautumaan taka-alalle. Sen sijaan, että sukulaiset ja ystävät kysyisivät kirjoitusprojekteistani, he ovat alkaneet tiedustella graduni etenemistä. Argh! Siihenkin on paha mennä sanomaan mitään konkreettista 😀

”Entä nyt?”

Sekin on hankala kysymys, sillä eilen saattoi olla 130 liuskaa ja tänään vain 23.

Riippuu paljon ideasta, mihin se vie ja kuinka paljon aiemmin kirjoitettua tekstiä täytyy muokata sekä päivittää.

Alku on minulle hankalin ja saatan kirjoittaa sen uusiksi 50-100 kertaa (no kidding!). Tarinan alkuun on hyvä panostaa, sillä se antaa lupauksia tarinasta ja houkuttelee lukijaa lukemaan pidemmälle.

Kyllä – gradu edistyy. Se kuinka paljon minulla on oikeasti valmista, on mahdoton kysymys. Liuskoja on käytännössä lähes 50/80, mutta ei se vielä kerro mitään tekstin valmiusasteesta.

”Milloin teksti on valmis?”

Ikuisuuskysymys!

Ulkopuolelta tulevat kyselyt ja vaatimukset voivat ahdistaa. Yleensä vastaan kysymyksiin ympäripyöreästi, kuten se etenee hitaasti tai joku päivä se on valmis jne. Gradun suhteen dedis odottaa toukokuussa, mutta hädän hetkellä sitä voi venyttää elokuuhun. Eli ei gradustakaan pidä ottaa stressiä.

Ihminen, joka ei ole koskaan käynyt pitkän tekstin kirjoitusprosessia läpi, ei voi tietää millainen matka se on. Eikä hänen tarvitsekaan.

Ihmiset kysyvät, koska heitä kiinnostaa. Ota siis utelut imarteluna, vaikka se saattaakin ärsyttää ja ahdistaa. Jos antaa tarkan päivämäärän eikä ehdi saada tekstiä siihen asti valmiiksi (kuten usein käy), saattaa ärsyttävä henkilö tulla piikittelemään ja kertomaan kuinka kirjoittaja on epäonnistunut, kun ei ole saanut täytettyä omaa tavoitettaan. Parempi vastata ympäripyöreästi.

Kirjailija William Zinsser on todennut seuraavanlaisesti: ”Hard writing makes easy reading. Easy writing makes hard reading.”

Olen samaa meiltä Zinsserin kanssa. Kun kirjoittaminen on ponnistelua ja tekstin eteen pitää nähdä vaivaa, on lopputulos usein parempaa kuin nopeasti kirjoitettu pätkä tekstiä. Luettavuus ja lukukokemus ovat yhtä tärkeitä kuin kokemus kirjoittamisesta.

Jos teksti tarvitsee valmistuakseen 10 vuotta, so be it – hitaasti ja laadukkaasti hyvää tulee. Historiaan jääneet klassikkokirjailijat kirjoittivat elämänsä aikana keskimäärin 1-5 kirjaa. Miksi siis nykyihmisen pitäisi kirjoittaa kirja per vuosi?

Tulpat korviin! Parasta keskittyä omaan latuun ja sivakoida menemään.


Kuva: Unsplash

Oivalluksia tekstin muokkauksesta

patrick-tomasso-319754

Teksti ei toiminut. Alku, henkilöhahmot ja tunnelmat tökkivät eivätkä tuntuneet luontevalta. Pohdin uusia näkökulmia tekstiin jokaiselta kantilta, mutta mitkään eivät  aidosti parantaneet sitä. Eivät mitkään! Sitten se iski.

Istuin aamupalapöydässä arkena ja mussutin kylmäksi koppuraksi jäähtynyttä paahdettua ruispalaa. Hörpin aamuärtyisästi kahvia ja kuuntelin puolella korvalla Radio Helsingin aamulähetystä, jossa oli vieraana Young Adult Fiction -messujen järjestäjä. Lähetyksessä keskusteltiin mm. millaisia kirjoja nuoret sekä nuoret aikuiset lukevat ja miksi kohderyhmä on maailmalla nousussa.

Olin sattumoisin juuri työstämässä toista versiota nuorille suunnatusta tekstistä, mutta olin aivan jumissa eivätkä mitkään aiemmat temput tuntuneet toimivan: mm. tekstin lepuuttaminen, ongelmakohtien poistaminen, tiivistäminen ja lauseiden hiominen.

Samassa ajatus lipui mieleeni kuin sattumalta: vaihdan päähenkilöideni nimet päittäin!

Ajatusprosessi eteni jokseenkin näin:

  1. ihan hölmö ajatus!
  2. voi siinä sittenkin olla perää…
  3. äh, nimien vaihtaminen vaatii aivan liikaa mekaanista hommaa!
  4. henkilöhahmot olisivat kyllä silloin kolmiulotteisempia, voisihan se toimia…
  5. nyt ymmärrän miksi 1. päähenkilö ei ole ollut samaistuttava – tämähän on aivan loistava idea!
  6. ei perkele, tulee ylimääräinen välivaihe työhön!!!
  7. mutta lopputulos ratkaisee ja siitä tulee hyvä!

Henkilöhahmot elävät nyt tarinassa itsenäisesti ja väkinäisyys on kadonnut. Teksti on luontevaa ja paljon uskottavampaa. Ja mitä tulee mekaaniseen työhön: onneksi on Wordin Find –> Replace -toiminto!

Ratkaisut harvemmin tulevat tekstiä tuijottamalla. Pienemmät korjaukset kyllä, mutta juoneen ja kokonaisuuteen liittyvät ideat tupsahtavat usein mieleen kuin vahingossa. Niille täytyy antaa vain aikaa putkahtaa mieleen. Kirjoittamisessa parasta onkin se, että prosessi on aina uniikki eikä kukaan voi koskaan täysin hallita sitä.

En tiedä mistä moinen ajatus henkilöhahmojen päittäin vaihtamisesta tuli, sillä lähetyksessä ei oikeastaan puhuttu lainkaan henkilöhahmoista. Kai aiheesta yleisesti keskustelu toimi hyvänä triggerinä. Piti kyllä taputtaa itseäni selkään ja kiitellä: ”Hyvin keksitty kuomaseni, kyllä me vielä saadaan tämä teksti valmiiksi.”

Kuva: Unsplah

Kuinka muokata romaanikäsikirjoitusta?

Moni luovan kirjoittamisen opas toistaa editoinnin tärkeyttä, mutta harvoin antaa mitään konkreettisia neuvoja käsikirjoituksen muokkaamiseen.

Muokkaan tällä hetkellä toisen romaanini käsikirjoitusta neljättä kertaa. Keskityn jokaisella editointikerralla hieman erilaisiin asioihin, mutta pyrin saamaan kokonaisuuden toimimaan. Vertailun vuoksi: tein esikoiskirjastani Henkäyksiä (2015) lähemmäs 50 eri versiota ennen kuin olin tyytyväinen lopputulokseen. Toisen romaanini on tarkoitus valmistua vuoden lopulla, mutta editoitavaa riittää vielä paljon.

Omasta editoinnistani inspiroituneena päätin jakaa muutamia helppoja ja nopeita vinkkejä, joilla käsikirjoituksen ensimmäisen version saa muokattua kohti valmista kirjaa.

1. Tiivistä lauseita ja poista kaikki turhat sanat

Suomen kielessä on paljon pieniä sanoja, jotka rikastuttavat puhekieltä, mutta tekevät luetusta tekstistä epävarmaa ja ailahtelevaa. Tekstiä muokatessa on aika poistaa turhia pikkusanoja pois, jotta lauseista tulisi eheämpiä eikä lauseen merkitys jäisi turhien sanojen jalkoihin.

Vaikka en tietoisesti viljele ylimääräisiä sanoja käsikirjoituksessani, löydän silti useita täytesanoja lauseistani. Tavallisesti poistan 99% kaikki pikkusanat, sillä ne tekevät lauseista sekavan, epävarman tai epätarkan. Pikkusanat siis syövät lauseen merkityksen ja tehon.

Millaisia nämä kuvailemani pikkusanat ovat ja miten ne siis voidaan tunnistaa? (Huom! olen jakanut täytesanat kolmeen kategoriaan havainnollistaakseni paremmin ajatustani  eikä jako ole kieliopillisesti virallinen)

  • Epävarmuutta huokuvat sanat: ehkä, jokseenkin, melkein, lähestulkoon, toisinaan, hieman…
  • Selittävät sanat: jopa, taatusti, sitä paitsi, itse asiassa, vain, muuta kuin, mutta kun, aivan, varsin, siis…
  • Epätarkat: lainkaan, ollenkaan, (yleisesti myös -kin ja -kaan -päätteet), yhä, edes, sitä, nämä…

Kun muokkaat tekstiä, lue täytesanoja erityisen tarkasti. Tarvitsetko todella pikkusanoja sekoittamaan lauseenrakenteen ja tarkoituksen? Testaa, miltä lause kuulostaa sanan kanssa ja ilman. Aina pikkusanoja ei tarvitse eikä kannata jättää pois, joten suosittelen lukemaan tekstiä ääneen. Ääneen lukeminen paljastaa turhat sanat.

2. Lue tekstiä ääneen

Siitä pääsemmekin aasinsillalla seuraavaan kohtaan. Tekstin kömpelyyden huomaa paremmin, kun tekstiä lukee ääneen. Ääneen lukeminen on todella tehokasta ja pyrinkin puhumaan käsikirjoitukseni vähintään kerran kokonaan läpi.

Kun kuulet omat sanasi, ne kuulostavat erilaiselta ja merkitys tulee uudella tavalla ilmi. Lisäksi kirjoitusvirheet huomaa helpommin, kun jokainen sana on luettava ääneen. Pilkutus ja muut välimerkit tulevat myös tarkastettua samalla. Suosittelen jokaiselle tekstin ääneen lukemista, vaikka omasta äänestä ei pitäisikään.

3. Toisto: tautologia, ajatuksen toistaminen, rakenne

a) Ole tarkkana toistuuko jokin tietty sana lyhyessä ajassa tarpeettoman monta kertaa ilman, että se tuo uutta informaatiota. Jos näin on, on kyseessä tautologia (Lähde: Tieteen Termipankki). Synonyymisanakirja on kirjoittajan paras kaveri, kun tarvitset korvaavan sanan.

b) Lue kappaleet huolellisesti läpi ja tarkista, ettei sama ajatus toistu uudestaan eri sanoilla kirjoitettuna. Vai onko toisto tarkoituksenmukainen tyylikeino?

c) Olla-verbin viljeleminen. En tiedä onko olla-verbin vahva presenssi vanha vaiva vai englannin there is/there are -rakenteen vaikutusta, mutta tahaton toisto saa tekstin kuulostamaan valjulta.

Annan esimerkin:

Hänen asuntonsa oli kaupungin laitamilla. Huoneiston verhoissa oli pieniä kukkia, ehkä angervoita. Hänellä oli pitkät hiukset ja vaaleita raitoja, jotka olivat jättäneet monen sentin tyvikasvun jälkeensä.

Jos jokainen lause etenee edellä mainitusti: se oli, siellä oli, hänellä oli, ne olivat…, on tekstiä todella uuvuttavaa lukea – kuin lukisi poliisin silminnäkijäraporttia.

Parempi:

Hänen asuntonsa sijaitsi kaupungin laitamilla. Pienet kukat, ehkä angervot, koristivat asunnon verhoja. Hänen pitkissä hiuksissaan näkyi vaaleita raitoja ja niiden jättämät monen sentin tyvikasvut.

Lauseenrakenteiden vaihtelu tuo mielenkiintoa lukemiseen. Olla-verbin voi korvata mm. toisella verbillä tai lauseenvastikkeella. En sano, että olla-verbiä ei saisi käyttää, vaan että erilaisten lauseenrakenteiden ja -järjestysten vaihtelu tuo tekstiin eloa.

(Piti ihan tätä tekstiä varten varmistaa googlelta, että onhan niissä angervoissa pieniä kukkia 😀 )

4. Kirjoita uudelleen

Ajattelen muokkausvaiheen uudelleenkirjoittamista eheyttämisenä. Jo valmiiksi kirjoitettua tekstiä pitää laajentaa (esim. kuvaus), tarkentaa (esim. toiminta) tai tehdä ytimekkäämmäksi (esim. dialogi).

Kill your darlings tulee muokkausvaiheessa kirjoittajalle hyvin tutuksi. Jokainen kirjoittaja kiintyy johonkin osaan tekstissään, esim. johonkin kohtaukseen. Joskus kohtaus ei toimi ja kirjoittajan on ’tapettava rakkaansa’ eli poistettava kohtaus, jotta käsikirjoitus toimisi. Kun poistat osan tekstistä, aivot keksivät tilalle jotain uutta ja parempaa. Luota siihen!

Poistan toisen version aikana yleensä valtaosan selittävistä lauseista pois, sillä ne ovat lukijan kannalta turhia. Selittävät lauseet ovat mielestäni tarinassa kirjoittajaa itseään varten. Terry Pratchett sanoi osuvasti, että ensimmäisen version aikana kirjoittaja kertoo itselleen tarinaa (Lähde: Good Reads). Kaikki spekulaatio, valtaosa lukijaa johdattelevista kysymyksistä ja epämääräinen ”mutu” (musta tuntuu) saa lähteä pois.

Kaikki, mikä ei toimi, kannattaa ottaa pois käsikirjoituksesta  ja tallentaa toiseen tiedostoon. Kirjoita uusia kohtauksia ja valitse niistä käsikirjoituksen kannalta paras.

5. Hienosäätöä

Kun suurin työ tekstin rakenteen ja juonen suhteen on tehty, on aika paneutua tekstin hienosäätöön ja pysähtyä tarkastelemaan tekstiä kriittisesti. Mitenhän se onnistuu?

Vastaamalla mm. seuraaviin kysymyksiin:

  • Alkaako teksti mielenkiintoisesti?
  • Esitteletkö kirjan päähenkilön, miljöön sekä ongelman ensimmäisten lukujen aikana?
  • Onko kehittämäsi konflikti tarpeeksi suuri?
  • Onko tarina uskottava? Onko tapahtumien mahdollista tapahtua oikeasti ja ovatko käännekohdat tarpeeksi dramaattisia? Ovatko käännekohdat oikeissa kohdissa?
  • Ovatko henkilöhahmojen äänet tunnistettavissa ilman johtolausetta? Onko jokaisella henkilöhahmolla oma luonnollinen äänensä?
  • Löytyykö tarinasta epäjohdonmukaisuuksia?
  • Onko tarinassa metataso?
  • Mitä haluat sanoa tekstilläsi? Miksi olet kirjoittanut tekstin? Mitä haluat lukijan ajattelevan luettuaan sen?

Lisää hyviä kysymyksiä löytyy mm. Writers Write sekä  Fiction Writer’s Mentor

Miellän käsikirjoituksen muokkaamisen palapelin tekemiseksi: sinulla on käytössäsi kaikki palat, mutta et ole varma mihin kohtaan ne kuuluvat ja mikä kuvio paloista muodostuu. Joskus paloja katoaa ja ne täytyy löytää. Ja mikä fiilis, kun palat loksahtavat paikoilleen ja kuvio alkaa vihdoin hahmottua!

Kirjoittamisen iloa! 🙂

 

Lähteet:

Pratchett, Terry in Good Reads [online]

Tautologia, Tieteen Termipankki [online] http://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:tautologia