Aloin kyllästyä itsekeskeiseen minä-kertojaani, joka saarnaa ja valittaa omasta elämästään. Etuoikeutettu länsimainen kuluttaja, joka ei ymmärrä omaa hyvää asemaansa maailmassa. Sille oli tehtävä jotain!
Voi, voi, nyyh! Onpa traagista!
Ärsyynnyin, kuinka se pikkupaskiainen astuu tarinan siluetista keskiöön ja korostaa kaikin keinoin itseään. Minä-kertojan on tarkoitus olla hieman epämiellyttävä, kulutusyhteiskunnan tuote ja ulkonäkökeskeisyyden sokaistama, mutta kaikella on rajansa.
Häivytin minä-muotoa pois lauseista yleiselle havaintojen tasolle, jolloin itsekeskeisyys laantui hieman. Minä-kertoja on yhä läsnä, mutta ei enää yhtä päälle käyvän egoistinen.
Kävimme minä-kertojan kanssa tahtojen taistelun. Kyllä se vaan on niin, että kirjoittaja näyttää suunnan, jota henkilöhahmot seuraavat 😀
Kuva: Unsplash
Epilogi – Jälkisanat 