Kirjoitin pari viikkoa sitten ajatuksiani teknologian kehittymisestä ja kaunokirjallisuudesta. Siitä intoutuneena päätin jatkaa keskustelua listaamalla konkreettisia asioita, joilla teknologia on jo uudistanut kaunokirjallisuuden perinteitä.
Eri tekstilajeja
Teknologia on rantautunut kirjallisuuteen näkyvästi erilaisina tekstilajeina. Sähköposti, keskustelupalsta, chat (tietokone tai puhelin) – näin muutama mainitakseni.
Lukijat pääsevät lukemaan henkilöhahmojen välistä viestin vaihtoa, ja näkemään miten päähenkilö kommunikoi muiden henkilöiden kanssa. Kirje ei ole enää ainoa tapa päästää henkilöhahmo viestimään ja kertomaan ajatuksistaan.
Myös virtuaalisen maailman tapahtumia saatetaan tuoda henkilöhahmon ”oikeaan elämään”, kuten Nathan Hillin teoksessa Nix (2017).
Kirjasuositukset: Patjim Statovich Kissani Jugoslavia (2015), Nathan Hill Nix (2017).
Dialogin merkitseminen
Vielä 10 vuotta sitten dialogin merkitsimisessä oli oikeastaan kaksi tapaa: joko dialogiviivalla tai lainausmerkeillä (””). Nyt dialogia näkee merkittävän monella eri tavalla (kts. tekstini dialogin merkitsemisestä).
Näkisin dialogin merkinnän muuttumisen johtuvan lyhytproosasta sekä kokeellisuuden lisääntymisestä. Lisäksi se saattaa olla myös seurausta yllä olevasta eli uusien tekstilajien tuomisesta kaunokirjallisuuteen. Minimalistinen tapa merkata keskustelu näyttää jotenkin raikkaalta omaan silmääni.
Kirjasuositus: Sally Rooney Keskusteluja Ystävien kanssa (2019)
Alaviitteet ja hypertekstit
Alaviitteet ja hypertekstit tuovat molemmat lisäinformaatiota informaation sisällä. Hyperteksti tarkoittaa online-ympäristössä etenkin linkkejä. Muoto ja sisältö tukevat informaatioähkyä, joka haarautuu hetkessä kuin puun oksisto.
Alaviite voi esim. viitata lähdetekstiin, sen avulla on mahdollista lisätä jokin tärkeä huomio tai selittää termi auki. Alaviite antaa myös kaikkitietävälle kertojalle mahdollisuuden kommentoida, henkilöhahmolle luvan täydentää tai puolustautua.
Kirjasuositus: Miki Liukkonen O (2017)
Autofiktio
Omasta itsestään kirjoittamisesta on tullut suosittua ja ”hyväksytty” tapa kirjoittaa kaunokirjallisuutta. Ennen omasta elämästä kirjoittaminen tulkittiin vähän noloksi ja narsistiseksi, mutta somen aikana kuka vaan voi edistää oman elämän narratiivia profiilinsa kautta.
Autofiktiosta on tullut trendikäs tapa reflektoida maailmaa, jonka keskiössä kirjailija itse on. Maailmaa tarkastellaan usein suhteessa omaan itseensä. Moni eturivin kirjailija (mm. Cusk, Knusgård ja Nelson) on viime vuosina keskittynyt juuri tähän kirjallisuuden lajiin.
Myös somen kautta on noussut bestseller-kirjailijoita. Esimerkiksi Henriikka Rönkkönen kirjoitti aluksi suosittua blogia ennen kuin Atena kustannus Oy julkaisi Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita (2016) ja Bikinirajatapaus (2018) kirjat. Rönkkönen valmistelee tällä hetkellä kolmatta kirjaansa.
Kirjasuositus: Rachel Cusk Faye-trilogia (2018-), Maggie Nelson Argonautit (2018)
Lyhentyneet luvut ja kirjat?
Tähän minulla ei ole muuta varmaa kuin mutu. Viime vuosina lukijana olen ollut havaitsevinani, että kirjojen luvut ovat lyhentyneet, samoin kirjat yleensä.
Pitkiä maalaavia tuokiokuvauksia ei juuri enää näy. Lukemissani kirjoissa on ollut enemmän toteamisia ja dialogivetoisuutta. Luvut ovat lyhyitä tai lukuja ei ole lainkaan, jolloin eri kohtaukset on erotettu toisistaan muutamalla rivivälillä. Lisäksi teksti etenee usein juonivetoisesti.
Kirjasuositus: Elena Ferrante Napoli-trilogia (2016-2018), Laura Lindstedt Natalia (2019), Tara Westover Educated (2018)
Oletko sinä huomannut teknologian muuttaneen kaunokirjallisuutta?
Kuva: Unsplash
Epilogi – Jälkisanat 
2 Comments