Sivuraiteilla: Häpeästä

Luoviin aloihin liittyy paljon häpeän tunteita. Häpeä kohdistuu usein tekemiseen, teokseen tai kirjoittajaan itseensä. Miten käsitellä häpeän tunteita?

Ainakin 5 tapaa hävetä

  1. Häpeä omista kyvyistä. Tiedättekö tunteen, kun joskus luulee olevansa maailman paras koskaan elänyt kirjoittaja? Seuraavan kerran, kun tekstiin ääreen palaa, on se täyttä kuraa. Ajatus omasta omnipotenssista hävettää.
  2. Häpeä siitä, että haluaa kirjailijaksi. Jos kertoo tutulle tai tuntemattomalle halusta tulla kirjailijaksi, saa outoja katseita, kyseenalaistuksia ja saarnoja. ”Kirjailijaksi on tooodella vaikea tulla.” jne. Hävettää, että sanoi ääneen haluavansa kirjailijaksi sekä se, että haluaa kirjailijaksi.
  3. Häpeä siitä, että ei ole ”saavuttanut” tarpeeksi. Moni tuttu saattaa ajatella, että ”Vieläkö se yrittää! Eikö se ymmärrä jo lopettaa.” Kirja-ala on monimutkainen ala etenkin digitaalisena aikana. Saavutuksia on erilaisia: kirjallisesti ansioitunut teos ei välttämättä ole kaupallinen menestys jne. Lisäksi olen huomannut tämän häpeän lajin vaivaavan monia juuri 30 vuoden kynnyksellä olevia naispuoleisia ihmisiä alasta riippumatta.
  4. Häpeä valmiista teoksesta. Ihmiset voivat tulkitan kirjaa miten tahansa. Tulkinta on lukijan oma. Hävettää, että ihmiset ajattelevat tapahtumien olevan autofiktiota tai löytävät siitä kauheasti kaikenlaisia virheitä. Hävettää oikeastaan sekin, että ihmiset lukevat teosta.
  5. Häpeä, että sanoo tai tekee (julkisesti) jotain tyhmää. Minulla on tähän ajankohtainen esimerkki. Lähetin väärän tiedoston eräälle tärkeälle instanssille, jolle ei vitsailla. Huomasin onneksi asian hyvin nopeasti, ja pystyin paikkaamaan tilanteen lähettämällä oikean tiedoston monilla pahoittelulla. Silti hävetti ihan sikana. Yksi helppo asia enkä saanut sitä oikein. Tämä häpeä on ehkä pahin, sillä se saattaa estää lopulta yksilöä tekemästä asioita.

Miten häpeän tunteesta pääsee eroon?

Suosittelen Antti Holman Auta Antti -podcastin jaksoa 5: Häpeä, vaikka ei Holmasta tai podcasteista yleensä tykkäisi. Holma osaa supliikkina miehenä kuvailla sen kauhistuttavan kasvoja rutistavan ja sisuskaloja polttavan tunteen, kun häpeä käy päälle. Lisäksi on lohdullista, että joku puhuu asioista suoraan, ja joku ”tunnettu ja menestynyt” on myös mokannut.

Uskon elämänkokemuksen, toiston ja huumorin auttavan häpeän kokemukseen. Kun tarpeeksi monta kertaa mokaa, ei oikeastaan hävetä enää niin paljoa. Tai oikeastaan häpeän skaalaa muuttuu suvaitsevaisemmaksi: pienet mokat eivät vie enää yöunia.

Kun häpeän tunne huokuu, läikkyy ja syöksyy koko kehon läpi, sen voi päästää menemään ajattelemalla: Mikä on kamalin asia, mikä tästä asiasta voi seurata? Yleensä seuraus ei ole kovin vakava.

Siitä seuraava kysymys itselleni on: Mitä minä voin asialle tehdä? Jos vastaus on en mitään, minun pitää luottaa että asiat jotenkin järjestyvät – jos eivät, ehkä se ei vain ollut tarkoitettu niin.

Huominen näyttää jo kirkkaammalta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s