Ai, siis mikä toinen versio?

andrew-neel-308138-unsplash.jpg

Mukavaa marraskuuta ja NaNoWriMoa niille, jotka ottavat parhaillaan osaa jokavuotiseen kirjoita romaani kuukaudessa -haasteeseen.

Kirjoitin äskettäin, että toinen versio vaatii kärsivällisyyttä ja perslihaksia. Se pitää paikkansa, mutta mitä konkreettisia toimia toisen version kirjoittaminen vaatii?

Ensimmäisestä versiosta toiseksi

Mikä on ensimmäinen versio? Ensimmäinen versio on ensimmäinen kokonainen versio käsikirjoituksesta. Se on yhtenäinen pitkä teksti, jossa on alku, keskikohta ja loppu.

Ensimmäisestä versiosta puutuu kuitenkin luonnetta ja syvyyttä. Suuret linjat ovat näkyvillä, mutta pienet yksityiskohdat eivät välttämättä vielä erotu.

Onko idea kestävä?

Kaikista käsikirjoituksista ei ole romaaneiksi eikä ole häpeä myöntää sitä. Jos sisälläsi sykähtää intuitio, seuraa sitä. Mikäli et itse haluaisi lukea omaa kirjaasi, vaikka se olisi alelaarissa -70% tarra kannessaan, on ehkä parempi jättää teksti pöytälaatikkoon hautumaan ja aloittaa uusi teksti. Niin käy kaikille – minullekin on käynyt, monesti.

Tässä vaiheessa on myös hyvä miettiä seuraavia kysymyksiä:

  • Ketkä ovat tekstin kohderyhmä?
  • Miksi aihe kiinnostaisi lukijoita? Onko se erityisen tärkeä esim. historiallisesti, temaattisesti tai yhteiskunnallisesti? Vai eikö aiheesta ole aiemmin kirjoitettu?
  • Miten sijoitat tekstin osaksi kirjallisuuden jatkumoa?
  • Mikä on tekstisi sanoma? Mitä haluat sanoa sillä?

Nämä ovat vaikeita kysymyksiä, mutta samoja, joita kustantaja esittää silmäillessään käsikirjoituksia. On olennaista pohtia metafyysisiä asioita alkuvaiheessa, sillä suuretkin muutokset ovat vielä tässä kohtaa mahdollisia.

Käsikirjoituksen rakenteen hiominen

Ensimmäisessä versiossa jokainen luku on kuin oma laatikkonsa. Laatikosta täytyy kuitenkin ulottaa lonkerot joka puolelle tekstiä.

Toisessa versiossa on tärkeää miettiä draaman kaarta ja kuinka tarinaa kuljettaa eteenpäin. Kappaleet ja luvut nivotaan yhteen kiinnostavaksi jatkumoksi. Tehdään istuttamista ja lunastamista eli pedataan jotakin, jonka merkitys kerrotaan vasta myöhemmin, esim. luvussa 4 esitellään ase (istuttaminen), jota käytetään loppuratkaisussa (lunastaminen).

Vaikka jokaisessa luvussa olisi erillinen tapahtuma, pitää niiden edistää tarinaa ja kuulua siihen luonnollisena osana. Jos näin ei ole, kannattaa miettiä onko luku tarpeellinen.

Toisen version aikana en vielä tee hienosäätöä, pikemminkin eheyttämistä, metatason houkuttelua.

Toisen version aikana tulee kirjoitettua paljon enemmän uutta materiaalia kuin olisi alunperin uskaltanut edes ajatella, ja teksti voi muuttua paljonkin alkuperäisestä.

Henkilöhahmojen rakentaminen

Ensimmäisessä versiossa henkilöhahmot saattavat olla epätasaisia ja osa jopa näkymättömiä. On luonnollista, että joihinkin hahmoihin kiintyy enemmän ja niitä kirjoittaa mieluummin kuin toisia.

Toisen version aikana näitä eroja voi tasoittaa, ja kiinnittää huomiota siihen kuka on näkyvä ja kuka ei. Henkilöhahmojen olisi hyvä olla myös samastuttavia ja luonnollisia.

Pyrin yleisesti toisessa versiossa tutustumaan paremmin henkilöhahmoihin ja löytämään heille oman äänen. Minulle on tärkeää, että dialogissa puhujat tunnistaa tavasta puhua, vaikka puhujaa ei olisikaan lukijalle erikseen ilmoitettu.

Kirjoita, lue, kirjoita…

Kirjoita uutta tekstiä, muokkaa. Kirjoita lisää, lue. Lue myös taustakirjallisuutta ja muiden kirjoittajien tekstejä sekä muuta kiinnostavaa kirjallisuutta. Pidä silmät ja korvat auki, jotta et tule keksineeksi pyörää uudelleen.

Toinen versio on mielestäni vaikeampi versio kuin ensimmäinen, sillä inspiraatio vie ensimmäistä versiota, kurinalaisuus toista. Toisessa versiossa on viimeistään ratkaistava kaikki ratkaisemattomat ongelmat, joita on vitkutellut kuukaudesta toiseen. Jos jokin osa-alue ei toimi, mieti tarvitsetko sitä lainkaan.

Toisen version jälkeen tulee… tadaa kolmas versio! Kolmas versio kattaa enemmän hienosäätöä, joka voi ulottua jo lauserakenteeseen.

Kuva: Unsplash

Elokuva- ja TV-käsikirjoittaminen OSA 1: Käsikirjoittamisen vaaran paikat

jakob-owens-198231-unsplash

Tiesittekö, että… Maailman ensimmäisen elokuvan, Arrival of a Train, ensi-ilta oli vuonna 1896 Pariisissa. Elokuva oli Lumièren veljesten kuvaama pätkä asemalle saapuvasta junasta, ja se kesti kokonaisuudessaan alle 60 sekuntia. Suomi oli tiiviisti mukana kehityksessä elokuvan syntyaikoina, sillä reilu 10 vuotta myöhemmin, vuonna 1907, ilmestyi ensimmäinen pitkä suomalainen elokuva nimeltä Salaviinanpolttajat (20 min.).

Ensimmäisessä elokuva- ja TV-käsikirjoittamista käsittelevässä osassa paneudun identifioimaan osa-alueita, joihin käsikirjoituksessa kannattaa panostaa. Lähestyn aihetta yleismaallisesti, mutta otan suomalaisen elokuva- ja TV-tuotannon näkökulman. Käytän esimerkkeinä elokuvia ja TV-sarjoja niin Suomesta kuin muualtakin maailmasta.

Käsikirjoittaminen Suomessa

Harvoin tulee vastaan tajunnanräjäyttävän upeaa suomalaista elokuvaa tai TV-sarjaa. Suurimmat ongelmat suomalaisessa elokuvassa ja TV-sarjoissa kulminoituvat mielestäni juuri käsikirjoituksiin. Rahat ovat toki tiukalla, mutta tuotannon suhteen laatu on priimaa ja näyttelijät huippuja. Tyhjästä on paha nyhjästä, jos käsikirjoitus on laimea.

En kuitenkaan osoita sormeani käsikirjoittajiin (huono käsikirjoitus ei välttämättä ole käsikirjoittajan vika), vaan yleiseen asenteeseen.

YLE:llä keväällä pyörineen rikossarjan Karppi käsikirjoittajat Jari Olavi Rantala ja Kirsi Porkka käyttivät sarjan hiomiseen kokonaisen vuoden ennen käsikirjoitustyön varsinaista aloittamista, ja tekivät kaiken valmistelutyön palkatta (Radio Helsinki 2018). Jos tarinan ja henkilöhahmojen kehittelytyö kusten juostaan tai sitä ei arvosteta, ei lopputulos voi olla elokuva- tai TV-historiaa. Kun tuotannoissa ei pyöri rahaa, vie se käsikirjoittajia suuntaa, jossa sitä on – esim. tosi-tv:n käsikirjoittamiseen (Iltasanomat 2017).

Viime vuosina kentälle on kuitenkin noussut uusia tekijöitä. Mm. Siskonpetiä ja Hyvät ja Huonot Uutiset käsikirjoittanut Anna Dahlman osaa kirjoittaa purevaa huumoria ja näyttää kiinnostavia näkökulmia. Työn jäljessä näkyy kuitenkin myös työryhmän positiivinen vaikutus (Kodin kuvalehti 2018).

Heikki Kujanpään ja Mikko Reitalan käsikirjoittama draamakomedia Donna (2018) on sekin paikoin uudistava ja virkistävä ohjelma suomalaiseen televisioon. Lisäksi haluaisin mainita elokuvan Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset ohjaaja-käsikirjoittaja Hannaleena Haurun ja Kaiken se kestää (2017) elokuvan ohjaaja-käsikirjoittajan Visa Koiso-Kanttila, jotka kummatkin tuovat uutta kerrontaa sekä näkökulmia valkokankaalle.

rawpixel-567018-unsplash

Käsikirjoituksen vaaran paikat

Listaan neljä asiaa, jotka ovat mielestäni monen suomalaisen elokuvan tai TV-sarjan kompastuskiviä (ei toki kaikkien, mutta monen):

  1. dialogi
  2. epäuskottavuus
  3. laihat henkilöhahmot
  4. sekä asia, jota kutsun lavasteisuudeksi.

Lavasteisuudella tarkoitan sitä, että kohtauksen alussa tulee keinoteikoinen fiilis teatterimaisesta, lavastetusta, tapahtumasta: henkilöhahmot kävelevät kuvaan, kuvasta pois, puuhaavat jotain muutaman sekunnin kohtauksen alussa, mutta lopettavat sen heti dialogin alkaessa.

Dialogi

Vakuuttavaa ja vaikuttavaa dialogia on ihan älyttömän vaikeaa kirjoittaa suomeksi. Kun reploja lukee paperilta ääneen, tulee sanamuotoja ja lauseenjärjestystä muokattua monta kertaa ennen kuin teksti kuulostaa puhuttuna uskottavalta.

Kannustan keskittymään dialogin hiomiseen puheen tasolla, mutta myös kiinnittämään huomiota siihen, mitä sanotaan. Suomalaisissa elokuvissa ja TV:ssä tulee usein ”tunnustuksen hetki”, jolloin henkilöt purkavat suurimpia traumojaan toisilleen ja puhdistuvat henkisesti. Aikuiset eivät oikeasti tee näin, paitsi kännissä. Jos mä vielä näen yhdenkin tällaisen kohtauksen, mun pää räjähtää…

Lisäksi tärkeää dialogin kannalta on, että se vie tarinaa eteenpäin. Henkilöhahmojen puhe kertoo heistä itsestään, mutta se myös ennakoi tulevia tapahtumia.

Epäuskottavuus

Jos TV-sarja kertoo rahattomista nuorista aikuisista, joiden elämässä kaikki menee päin prinkkalaa, ja jotka yrittävät kiivetä suosta takaisin elämään kiinni, lottovoitto ei ole mielestäni tyydyttävä ratkaisu (Downshiftaajat). Ratkaisu olisi ehkä toiminut joskus Hollywoodin kulta-aikoina, mutta ei enää. Miksi se ei toimi? Koska oikeassa elämässä ei tapahdu niin. Jos henkilöhahmot ovat realistisia ja samastuttavia, pitää ratkaisu löytyä myös samasta maailmasta.

Usein elokuvissa törmää myös siihen, että henkilöhahmot haukkuvat säälimättömästi protagonistin ulkonäköä tai olemusta, koska tämä on heidän mielestä säälittävä ja ruman näköinen. Samaan aikaan katsojalla menee popcornit väärään kurkkuun: mutta näyttelijähän on kaunis tai komea, jos mikä! Siihen sortuu ainakin ranskalaisista elokuvista Väliäkö 20 vuotta (2013) ja Le délicatesse (2013), mutta muitakin on. Silloin katsojana tulee vähän ikävä olo.

Myös Donnassa korostetaan vähän turhan paljon päähenkilön näkövammaa: upean näköisessä naisessa ei ole muuta ”vikaa”, kun että hän on sokea. Siksi hän ei voi saada miestä tai menestyä elämässä yms. Siitäkin tulee vähän ikävä olo, monestakin syystä: 1) nainen ei tarvitse miestä ollakseen onnellinen, 2) vamma ei estä ketään elämästä onnellista elämää ja 3) mietin, että kuinkahan näkövammaiset suhtautuvat tähän sarjaan?

Suurimpana vinkkinä voisin sanoa seuraavan: älä mene tarinan suhteen siitä, mistä aita on matalin. Kunnioita tarinaa, henkilöhahmoja ja henkilöhahmojen maailmaa. Kysy itseltäsi tasaisin väliajoin, onko tämä uskottavaa?

Laihat henkilöhahmot

Laihaa henkilöhahmoa on vaikea ymmärtää, sillä se on kovin yksipuolinen. Sillä ei ole näennäistä henkilöhistoriaa, se ei ole kiinnostava tai edes samastuttava eikä ”sovi” ympäristöönsä. Esimerkiksi Pasilan Helga on kirjoitettu kovin laihaksi henkilöksi, joka vain on. Toinen esimerkki tulee elokuvasta Focus (2015), jossa Jessin henkilöhahmo (Margot Robbie) on käytännössä olemassa vain pönkittääkseen päähenkilö Nickyä (Will Smith) ja tämän statusta.

Sen sijaan todella hyvin rakennettuja henkilöhahmoja löytyy mm. Three Billboards Outside Epping, Missouri (2017) elokuvasta. Päähenkilö Mildred Heyes sekä muut henkilöhahmot ovat samastuttavia, sillä he tekevät samankaltaisia päätöksiä ja valintoja kuin kuka tahansa meistä. Valinnoilla on seuraukset ja henkilöhahmot voivat muuttaa mielipidettään, mikä näyttää heidän inhimillisen puolensa. Heillä on jokaisella selkeä historia, heikkoutensa sekä tunnistettava temperamentti. Henkilöhahmot ovat yksilöitä.

Erityisesti TV-sarjoissa on tärkeää, että henkilöhahmot ovat hyvin rakennettu, sillä parhaimmassa tapauksessa sarja seuraa henkilöhahmojen elämää jopa vuosikymmenen.

Lavasteisuus

Käsikirjoittaja ei voi aina vaikuttaa, miltä elokuva tai TV-sarja valmiina näyttää, miten kohtaus rajataan tai valvoa, että henkilöhahmot pysyvät roolissaan, vaikka eivät juuri puhu repliikkejään. Käsikirjoituksella voi kuitenkin vaikuttaa siihen, miten kohtaukset alkavat ja miten tilanne etenee.

Esimerkiksi kohtaus (ja elokuva) voi alkaa yllättävästi. Yksi kiinnostavimpia elokuvan ensimmäisiä kohtauksia on elokuvassa American Beauty (1999). Ensimmäisen kohtauksen kuvanlaatu on kotivideomainen, mutta miehen ääni kameran takaa saa katsojan yllättymään. Se myös demonstroi loistavasti dialogin tärkeyttä osana tarinankerrontaa.

Toinen esimerkkini on TV-sarja, joka alkaa suoraa toiminnasta. Girls (2012-2017) -sarjan ensimmäinen kohtaus alkaa rauhallisesti, mutta kohtauksen loppua kohden eskaloituu nopeasti suorien ja epäsuorien viittausten siivittämänä. Ensimmäinen kohtaus luo puitteet koko sarjalle ja esittää tarinan päähenkilöt sekä heidän ongelmansa luontevasti ilman lavasteisuutta.

jake-hills-194864-unsplash

Kirjoita parempia käsikirjoituksia!

Neljän osa-alueen lisäksi tärkeää on myös tehdä taustatyö ja tuntea kohderyhmä.

Ennen kuin alat kirjoittaa käsikirjoitusta, on tärkeää kehittää tarinaa sekä henkilöhahmoja. Oikeastaan ideointi ja kehittely ovat suurin ja tärkein työ koko käsikirjoituksen kannalta (vaikka siitä ei makseta, boohoo!), sillä silloin luodaan tarinalle pohja.

Kirjoitan aina henkilöille koko henkilöhistorian/taustan (backstory) Frenshamin  kysymysten mukaan (1996: 68-71). Henkilöhistorian avulla tutustun henkilöhahmoihini ja niistä tulee eläviä. Vaihe on työläs ja vain murto-osa tiedoista päätyy itse elokuvaan tai TV-sarjaan, mutta sen avulla henkilöhahmoista saa enemmän irti. Frenshamin kirjan tiedot löytyvät lähteistä, mutta hyödyllisiä kysymyslistoja löytyy myös netistä: mm. Freelance Writing tai Gotham Writers.

Ennen kaikkea: tunne yleisösi! Kenelle haluat kirjoittaa, mikä heihin uppoaa? Mikä on sinusta henkilökohtaisesti hauskaa tai traagista ei välttämättä ole yleisösi mielestä. Elokuvan tai TV-sarjan ideoinnin aikana on tärkeää määritellä kohdeyleisö sekä tutustua, mikä on samastuttavaa juuri sen yleisön kannalta.

Lopuksi: hommaa paljon erivärisiä post-it -lappuja. Kohtausten järjestely sekä henkilöhahmojen tarinat on helpompi järjestää niihin. Harvemmin ensimmäinen idea toimii, joten tarinan pilkkominen osiin ja uudelleenjärjestely parantantavat usein tarinankerrontaa.

Kuvat: Unsplash

Lähteet

Frensham, R. G. (1996) Screenwriting. Illnois: NTC Publishing.

Iltasanomat (2017) ’Tällaista on Suomen suosituimpien tosi-tv-sarjojen käsikirjoittaminen – tekijä paljastaa: ”Kilpailijat kääntyvät helposti tuotantotiimiä vastaan””. 16.9.2017. Iltasanomat [Online] https://www.is.fi/viihde/art-2000005369254.html [4.7.2018]

Kodin kuvalehti (2018) ”Siskonpedin käsikirjoittaja Anna Dahlman: ”Vaikka saisin työstäni kehuja, pelkään yhä paljastuvani huijariksi”” [Online] https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/ihmiset/siskonpedin-kasikirjoittaja-anna-dahlman-vaikka-saisin-tyostani-kehuja-pelkaan [4.7.2018]

Radio Helsinki (2018) ’Karppi on hyvä rikossarja, koska sen suunnitteluun käytettiin aikaa – tästä ajasta pitäisi vaan saada palkkaa’ [Online] 16.3.2018 http://www.radiohelsinki.fi/podcastit/karppi-hyva-rikossarja-koska-sen-suunnitteluun-kaytettiin-aikaa-tasta-ajasta-pitaisi-vaan-saada-palkkaa/ [28.6.2018]

Dialogi – hyvässä ja pahassa

Screen Shot 2017-03-24 at 11.03.16

Dialogin kirjoittaminen on pitkään ollut lemppari osa-alueeni kirjoittamisen saralla. Dialogi on lukijaystävällistä, se antaa paljon tietoa ja sen avulla pääsee lähelle henkilöhahmoja.  Sanoja, vuorosanoja, puheen kirjoittamista – ihan helppoa! Dialogia voi vaan naputella menemään.

Ei aivan.

Kuinka moni on katsonut suomalaisia elokuvia tai TV-sarjoja ja ajatellut, että henkilöhahmot puhuvat jotenkin hassusti?

Niin.

Dialogia voisi pitää oikeastaan kaiken vuorovaikutuksen perustana. Dialogi mahdollistaa henkilöhahmon puhumisen omalla äänellään, jolloin lukija pääsee mahdollisimman lähelle tätä. Sen sijaan, että kirjoittaja suoraan kertoo mitä henkilöhahmo ajattelee asioista, henkilöhahmo sanoo ne itse ääneen. On siis väliä mitä henkilöhahmo sanoo, miten hän sanoo ja millaista kieltä hän käyttää.

Kun kaksi (tai useampi) henkilöhahmoa on vuorovaikutuksessa keskenään, on syytä miettiä mistä he puhuvat. Dialogin tulee viedä tarinaa  eteenpäin, jotta lukija ei pitkästy. Lisäksi dialogin olisi hyvä paljastaa lukijalle jotain mm. juonesta, henkilöiden välisestä kemiasta, miljööstä tai aikaisemmista tapahtumista. Dialogin tarkoitus on myös välittää tietoa.

Esimerkkinä käytän katkelmaa Eccun ja Cedin keskustelusta (kuva ylhäällä). Henkilöhahmojen välillä on jännitettä sekä yhteinen salaisuus, jonka Cedi kieltää. Lukijan kiinnostus herää, mitä on tapahtunut? Miksi Cedi ei halua puhua tapahtuneesta?

Jokainen henkilöhahmo on uniikki, kuten me kaikki ihmiset olemme. Henkilöhahmoa luodessa voi mieltää esikuvaksi jonkun todellisen ihmisen, mutta silloin kannattaa olla tarkkana ettei ala oikeasti replikoida tätä ihmistä. Lisää henkilöhahmon luomisesta täältä.

Luonnollisuus ja uskottavuus ovat jälleen kulmakiviä niin dialogissa kuin kaikessa muussakin kirjoittamisessa. Välillä mielikuvitus ampaisee avaruuteen eikä tule takaisin, tiedän. Silloin kannattaa palautua maanpinnalle ja kysyä itseltään onko teksti uskottavaa.

Listasin muutaman kohdan, joita kannattaa miettiä henkilöhahmon puhetta luodessa:

  • Millaista kieltä henkilöhahmo käyttää? Puhekieltä, kirjakieltä, slangia, murretta, myös puhevika voi kuulua henkilön puheessa (mm. r- tai s-vika)
  • Millaisia sanoja henkilöhahmo käyttää? Vastaako hän myöntävästi mm. sanomalla joo, juu, kyllä, jep, aivan, mmmmm…
  • Millä tavalla henkilöhahmo puhuu: hitaasti, nopeasti, epäröiden, jahkaillen. Tuomitseeko hän puheessaan, millainen ideologia hänen puheestaan välittyy lukijalle? Minkä ikäinen hän on?
  • Onko hän aktiivinen puhuja (kysyy kysymyksiä ja johdattelee keskustelua eteenpäin) vai onko hän passiivinen myötäilijä?
  • Puhuuko hän kerrallaan pitkiä lauseita vai lyhyitä lauseita? Täsmentääkö hän itseään pienen ajatustauon jälkeen?
  • Millainen arvomaailma kuvaustuu hänen käyttämästään sanastosta? Puhuuko hän hillitysti asioista, tuomitseeko hän nopeasti, perusteeleeko hän vastauksensa vai läväyttääkö hän mielipiteensä suoraan tiskiin?
  • Mitä hän kertoo/ jättää kertomatta? Ja miksi?

Dialogia oppii kirjoittamaan kirjoittamalla sekä tarkkailemalla ihmisten tapaa puhua. Tärkeää on mielestäni pitää takaraivossa, että aikuiset harvemmin puhuvat ääneen vaikeista asioista. He käyttävät kiertoilmaisua eivätkä suoraan kerro sydäntä raastavista asioista toiselle ihmiselle. Suomalaisessa elokuvissa ja TV-sarjoissa henkilöhahmot puhuvat keskenään usein juurikin niistä vaikeista asioista, siksi se saa henkilöhahmot tuntumaan niin epäuskottavalta töksäyttävän puheen ja haparoivan puhekielen kanssa.

Kuten aina, suosittelen ensimmäistä versiota kirjoittaessa antaa vain näppiksen laulaa. Dialogi tulee useimmiten intuitiona ja mielen sopukoista, joten antaa sen elää omaa elämäänsä. Seuraava versiota kirjoittaessa, kannattaa käydä yllä oleva lista läpi, alkaa hioa dialogia tarkemmaksi ja tehdä vasta sitten päätöksiä puheesta, sen sisällöstä ja tavoista, joilla henkilöhahmot kommunikoivat.