Dialogi kuulostaa paperilla erilaiselta

Tekstiä muokattu 6.8.2019: kohdat 5. lisääminen

Dialogi on ainut kerta, jolloin kirjoittaja luo illuusion henkilöhahmon todellisesta äänestä. Kun dialogia kirjoittaa, pitää miettiä montaa asiaa mm.: mitä puhutaan, kuka puhuu, miten puhuu, ja kuulostaako asia sekä puhe luonnolliselta.

Kirjoitettu puhe kuulostaa mielessä aina paremmalta kuin paperilla luettuna tai vaikka ääneen lausuttuna. Siksi onkin tärkeää etenkin dialogin kohdalla puhua vuorosanat ääneen.

Olen aikaisemmin sivunnut blogissa dialogin kirjoittamisen perusteita sekä dialogin kirjoittamista elokuvakäsikirjoituksessa.

Dialogin kirjoittaminen alkaa tajunnanvirrasta

Dialogin kirjoittamiseen on varmasti yhtä monta tyyliä kuin on kirjoittajaakin. Itse aloitan usein tajunnanvirrasta, kohtauksesta tai henkilöhahmojen välisestä ongelmasta. Tavallisesti kirjoitan dialogin pötkönä ensin sellaisena, kun se mieleeni tulee. Minulla saattaa olla mielessäni aihe, josta henkilöhahmot puhuvat, mutta kirjoittaessa puhe lähtee usein uusille urille.

Kuten mikä tahansa ensimmäinen versio, myös dialogin ensimmäinen versio on ihan shittiä. Muokkausvaiheessa jaan repliikkejä uudelleen puhujien kesken, kun huomaan että joku on liikaa äänessä tai ei oikeasti sanoisi kirjoittamiani asioita. Lisäksi häivytän ilmeisimpiä asioita, jotta puhe olisi lähempänä arkista puhetta.

Yritän alusta asti miettiä dialogia kirjoittaessani henkilöitä ja heidän tapojaan puhua. Perfektionistisenä luonteena haluaisin, että henkilöhahmot tunnistetaan ilman puhujan nimeämistä.

Kuinka merkitä dialogi tekstiin?

Dialogin merkitsemiseen on ainakin neljä tapaa. Käytetään esimerkkinä lausetta: Olen varma, että tänään sataa. Puhujana on minä.

  1. Lainausmerkkien sisällä omalla rivillään. Pilkku tulee hipsujen (”) jälkeen. ”Olen varma, että tänään sataa”, sanoin.
  2. Repliikkiviiva. Huom! Viivan jälkeen tulee välilyönti. – Olen varma, että tänään sataa, sanoin.
  3. Kursiivina omalla rivillään tai keskellä kappaletta. Olen varma, että tänään sataa, sanoin.
  4. Upotettuna tekstiin, jolloin dialogin voi merkitä alkavaksi isolla alkukirjaimella. Esim. Meteorologi ennusti aurinkoa jokaiselle päivälle. Sanoin hänelle Olen varma, että tänään sataa. Hän ei kuunnellut minua selatessaan uutisvirtaansa, murisi vain epämääräisen äännähdyksen sen merkiksi, että oli rekisteröinyt minun sanoneen jotain.
  5. Omalla rivillään ilman hipsuja (”) ja kursiivia.

Yleisin tapa merkitä dialogia on varmasti ensimmäinen (1) kohta. Listan viimeisimmät (4 ja 5) tavat ovat yleistyneet viime vuosina. En ota kantaa siihen mikä on oikea tai väärä tapa. Mielestäni päätökset pitää tehdä aina tekstin ehdoilla.

Puhu äänellä, jonka kuulen

Ihanteellisinta olisi, jos kaverit voisivat lukea replat ääneen. Näin kirjoittaja itse voisi vain kuunnella, tehdä muistiinpanoja ja korjauksia. Toisinaan, etenkin elokuvakäsikirjoitusten kanssa, se on mahdollista (ja todella oleellista).

Dialogin tarkoitus on kuitenkin viedä tarinaa eteenpäin ja kertoa lisää henkilöhahmoista (niin puhujasta kuin kuuntelijastakin), lisäksi se on lukijaystävällinen tapa rytmittää tarinaa.

Pseudodialogia eli valevuoropuhelua olisi myös hauska käyttää joskus proosatekstissä. Sen sijaan elokuvakäsikirjoituksessa karsastetaan vähän sitä, että henkilöhahmot puhuvat itsekseen.

Kuva: UnsplashL

Lisää dialogista

1 Comment

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s