Dialogi – hyvässä ja pahassa

Dialogin kirjoittaminen on pitkään ollut lemppari osa-alueeni kirjoittamisen saralla. Dialogi on lukijaystävällistä, se antaa paljon tietoa ja sen avulla pääsee lähelle henkilöhahmoja.  Sanoja, vuorosanoja, puheen kirjoittamista – ihan helppoa! Dialogia voi vaan naputella menemään.

Ei aivan.

Kuinka moni on katsonut suomalaisia elokuvia tai TV-sarjoja ja ajatellut, että henkilöhahmot puhuvat jotenkin hassusti?

Niin.

Dialogia voisi pitää oikeastaan kaiken vuorovaikutuksen perustana. Dialogi mahdollistaa henkilöhahmon puhumisen omalla äänellään, jolloin lukija pääsee mahdollisimman lähelle tätä. Sen sijaan, että kirjoittaja suoraan kertoo mitä henkilöhahmo ajattelee asioista, henkilöhahmo sanoo ne itse ääneen. On siis väliä mitä henkilöhahmo sanoo, miten hän sanoo ja millaista kieltä hän käyttää.

Kun kaksi (tai useampi) henkilöhahmoa on vuorovaikutuksessa keskenään, on syytä miettiä mistä he puhuvat. Dialogin tulee viedä tarinaa  eteenpäin, jotta lukija ei pitkästy. Lisäksi dialogin olisi hyvä paljastaa lukijalle jotain mm. juonesta, henkilöiden välisestä kemiasta, miljööstä tai aikaisemmista tapahtumista. Dialogin tarkoitus on myös välittää tietoa.

Esimerkkinä käytän katkelmaa Eccun ja Cedin keskustelusta (kuva ylhäällä). Henkilöhahmojen välillä on jännitettä sekä yhteinen salaisuus, jonka Cedi kieltää. Lukijan kiinnostus herää, mitä on tapahtunut? Miksi Cedi ei halua puhua tapahtuneesta?

Jokainen henkilöhahmo on uniikki, kuten me kaikki ihmiset olemme. Henkilöhahmoa luodessa voi mieltää esikuvaksi jonkun todellisen ihmisen, mutta silloin kannattaa olla tarkkana ettei ala oikeasti replikoida tätä ihmistä. Lisää henkilöhahmon luomisesta täältä.

Luonnollisuus ja uskottavuus ovat jälleen kulmakiviä niin dialogissa kuin kaikessa muussakin kirjoittamisessa. Välillä mielikuvitus ampaisee avaruuteen eikä tule takaisin, tiedän. Silloin kannattaa palautua maanpinnalle ja kysyä itseltään onko teksti uskottavaa.

Listasin muutaman kohdan, joita kannattaa miettiä henkilöhahmon puhetta luodessa:

• Millaista kieltä henkilöhahmo käyttää? Puhekieltä, kirjakieltä, slangia, murretta, myös puhevika voi kuulua henkilön puheessa (mm. r- tai s-vika)
• Millaisia sanoja henkilöhahmo käyttää? Vastaako hän myöntävästi mm. sanomalla joo, juu, kyllä, jep, aivan, mmmmm…
• Millä tavalla henkilöhahmo puhuu: hitaasti, nopeasti, epäröiden, jahkaillen. Tuomitseeko hän puheessaan, millainen ideologia hänen puheestaan välittyy lukijalle? Minkä ikäinen hän on?
• Onko hän aktiivinen puhuja (kysyy kysymyksiä ja johdattelee keskustelua eteenpäin) vai onko hän passiivinen myötäilijä?
• Puhuuko hän kerrallaan pitkiä lauseita vai lyhyitä lauseita? Täsmentääkö hän itseään pienen ajatustauon jälkeen?
• Millainen arvomaailma kuvaustuu hänen käyttämästään sanastosta? Puhuuko hän hillitysti asioista, tuomitseeko hän nopeasti, perusteeleeko hän vastauksensa vai läväyttääkö hän mielipiteensä suoraan tiskiin?
• Mitä hän kertoo/ jättää kertomatta? Ja miksi?

Dialogia oppii kirjoittamaan kirjoittamalla sekä tarkkailemalla ihmisten tapaa puhua. Tärkeää on mielestäni pitää takaraivossa, että aikuiset harvemmin puhuvat ääneen vaikeista asioista. He käyttävät kiertoilmaisua eivätkä suoraan kerro sydäntä raastavista asioista toiselle ihmiselle. Suomalaisessa elokuvissa ja TV-sarjoissa henkilöhahmot puhuvat keskenään usein juurikin niistä vaikeista asioista, siksi se saa henkilöhahmot tuntumaan niin epäuskottavalta töksäyttävän puheen ja haparoivan puhekielen kanssa.

Kuten aina, suosittelen ensimmäistä versiota kirjoittaessa antaa vain näppiksen laulaa. Dialogi tulee useimmiten intuitiona ja mielen sopukoista, joten antaa sen elää omaa elämäänsä. Seuraava versiota kirjoittaessa, kannattaa käydä yllä oleva lista läpi, alkaa hioa dialogia tarkemmaksi ja tehdä vasta sitten päätöksiä puheesta, sen sisällöstä ja tavoista, joilla henkilöhahmot kommunikoivat.