Taiteen ja viihteen välillä vallitsee vastakkainasettelu, mikä näkyy myös molempien muotojen kulutuksessa sekä arvostuksessa. Mihin kirjoittaja sopii tässä kahden välisessä taistossa? Onko mahdollista kirjoittaa viihteellistä taidetta?
Taidetta ja viihdettä
Kärjistetysti voidaan sanoa mm. yhteiskunnallisen, historiallisen tai kulttuurisesti merkittävän kirjallisuuden olevan taidetta. Taide tarjoaa lukijalleen (tai katsojalleen) abstrakteja käsitteitä ja ilmiöitä tarkasteltavaksi sekä herättää yksilön aktiivisesti pohtimaan yhteiskuntaa. Ollakseen taidetta, teos on saattanut myös rikkoa vakiintuneita konventioita, kuten Beat-runoudessa tai luoda uuden muodon käyttämällä esim. epätavallista sinä-kertojaa.
Saadakseen taiteen statuksen, teoksen ei välttämättä tarvitse tehdä mitään edellisistä. Teos saattaa nauttia taiteen arvostusta vain siksi, että kriitikko on pitänyt teoksesta kokonaisuudessaan.
Viihde sen sijaan on usein helposti lähestyttävää, ns. ’aivot narikkaan’ konseptia, joka tavoittelee ensisijaisesti elämyksiä ja viihtyvyyttä. Kirjallisuuden saralla mm. romantiikka ja dekkari mielletään enemmänkin viihteeksi, sillä ne ovat tavallisesti juonivetoisia. Poikkeuksiakin toki mahtuu joukkoon, kuten Stephen Kingin runsas tuotanto todistaa.
Taidetta taiteen vuoksi
On olemassa ranskalainen termi, l’art pour l’art, taidetta taiteen vuoksi. Termi vakiintui 1800-luvulla taiteilijoiden keskuudessa ja tarkoittaa käsitystä siitä, että taide ei tarvitse perusteluita ollakseen taidetta (Britannica 2017). Taiteen ei tarvitse ottaa kantaa yhteiskunnallisiin aiheisiin eikä sen tarvitse valistaa moraalisesti millään lailla taiteen kokijaa.
Nykypäivänä termi on kääntynyt hieman päälaelleen, sillä sitä käytetään ehkä halveksuvaankin sävyyn; taidetta taiteen vuoksi, tekemistä tekemisen vuoksi.
Jotta taiteesta voi tulla taidetta, sen pitää lähtökohtaisesti saada taidemaailman tunnustus. Kuten jo aikaisemmin mainitsin, kriitikoiden rooli on usein tärkeä, sillä he tuovat lukijan tietoisuuteen uusia teoksia, analysoivat ja arvottavat niitä. Taiteen tunnustuksellisuus on siis varsin subjektiivista ja myös genreen taipuvaista.
Eräs dekkarikirjailija sanoi haastattelussa, että dekkari ei voi voittaa Finlandia palkintoa. Edellisen kerran dekkari oli Finlandia-ehdokkaana vuonna 2009, kun Marko Kilven romaani Kadotetut oli ehdolla palkinnon saajaksi. Sitä ennen en voi sanoa muistavani milloin dekkari oli ehdolla yhdeksi arvostetuimman suomalaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi.
Viihde myy
Kun katsoo Kirjakauppaliiton kokoamaa vuoden 2016 myydyimpien kaunokirjallisuuden listaa, löytyy top 10 -listasta teosten joukosta myös mm. Mielensäpahoittajan Hiihtokirja ja Finnish Nightmares, joita en kumpaakaan luokittelisi varsinaisesti kaunokirjallisuudeksi (Finnish Nightmares on enemmänkin sarjakuvakirja :D).
Cheekin elämäkerta JHT, myi 38 700 kappaletta, millä päihittää kriitikoiden ylistämän Tommi Kinnusen Lopotti teoksen myynnin 300 kappaleella. Siivouskirja KonMari teki murska myynnin 53 000 myydyllä kirjalla, jonka päihitti ainoastaan kaunokirjallisuuden puolella Ilkka Remes Kiirastuli dekkarillaan ja silloinkin vain täpärästi. (Kustantajat 2016)
Viihdyttävää taidetta
Länsimainen yhteiskunta on jatkuvasti viihteellistymässä sekä kaupallistumassa. Tämä näkyy mm. kirjojen myynnin laskussa, elokuvien suppeassa tuotannossa sekä lehtien artikkelien tason kovassa laskussa. Yleisesti siis voisi sanoa, että sisällön laskussa.
Haastavan työelämän vastapainoksi tarvitaan viihde, joka ei haasta yksilöä enää illalla. Silti moni lukija arvostaa hyvää tarinaa.
Voiko taide olla viihdyttävää? Voiko viihde olla taidetta?
Hyvä tarina voi olla viihdyttävää, mutta silti tarjota jotain uutta taidemaailmalle. Esim. Lewis Carollin Liisa Ihmemaassa oli ilmestyessään monin tavoin uudistuksellinen kerrontansa ja muotonsa takia. Romantiikasta huolimatta Margaret Mitchellin Tuulen Viemää on aikansa klassikko mm. historiallisen kontekstin sekä moraalisten kysymysten innoittamana.
Uskallan sanoa, että kirjoittajan rooli rappiotaiteilijaelämää viettävänä sieluna on yhteiskunnan kehityksen siivin suuntaamassa kohti viihdyttämistä. Viihdyttäjä kuulostaa sirkuksen friikkishowlta, mutta sitä se ei mielestäni ole. On aika päivittää mielikuva kirjoittajarentusta tälle vuosituhannelle, jotta kirjat voivat realistisesti kilpailla lukijoiden ajasta muiden medioiden rinnalla.
Kirjoittajana olisin mielissäni, jos lukija viihtyisi tekstieni parissa. En näe viihdettä enää yhtä pahana asiana kuin aikaisemmin, sillä kirjoittaja voi silti pysyä itselleen uskollisena. Rivien väliin voi aina ujuttaa muutaman vallitsevia käsityksiä haastavan ajatuksen. Tarkkasilmäiset lukijat usein huomaavat ne ja se riittää.
Lähteet:
Britannica (2017) ’Art for art’s sake’ in Britannica [Online] https://global.britannica.com/topic/art-for-arts-sake [Accessed 18.1.2017]
Kirjakauppaliitto (2016) ’Mitä Suomi lukee?’ Kirjakauppaliitto [Online] http://www.kirjakauppaliitto.fi/ratings [Accessed 18.1.2017]
Kustantajat (2016) ’Bestsellerit 2016’ in Kustantajat [Online] http://kustantajat.fi/files/output/1503/bestsellerit+2016.pdf [Accessed 18.1.2017]
Poetry Fundation (2017) ’Beat poets’ in Poetry Foundation [Online] https://www.poetryfoundation.org/resources/learning/glossary-terms/detail/beat-poets [Accessed 18.1.2017]
Epilogi – Jälkisanat 