Ai, siis mikä toinen versio?

andrew-neel-308138-unsplash.jpg

Mukavaa marraskuuta ja NaNoWriMoa niille, jotka ottavat parhaillaan osaa jokavuotiseen kirjoita romaani kuukaudessa -haasteeseen.

Kirjoitin äskettäin, että toinen versio vaatii kärsivällisyyttä ja perslihaksia. Se pitää paikkansa, mutta mitä konkreettisia toimia toisen version kirjoittaminen vaatii?

Ensimmäisestä versiosta toiseksi

Mikä on ensimmäinen versio? Ensimmäinen versio on ensimmäinen kokonainen versio käsikirjoituksesta. Se on yhtenäinen pitkä teksti, jossa on alku, keskikohta ja loppu.

Ensimmäisestä versiosta puutuu kuitenkin luonnetta ja syvyyttä. Suuret linjat ovat näkyvillä, mutta pienet yksityiskohdat eivät välttämättä vielä erotu.

Onko idea kestävä?

Kaikista käsikirjoituksista ei ole romaaneiksi eikä ole häpeä myöntää sitä. Jos sisälläsi sykähtää intuitio, seuraa sitä. Mikäli et itse haluaisi lukea omaa kirjaasi, vaikka se olisi alelaarissa -70% tarra kannessaan, on ehkä parempi jättää teksti pöytälaatikkoon hautumaan ja aloittaa uusi teksti. Niin käy kaikille – minullekin on käynyt, monesti.

Tässä vaiheessa on myös hyvä miettiä seuraavia kysymyksiä:

  • Ketkä ovat tekstin kohderyhmä?
  • Miksi aihe kiinnostaisi lukijoita? Onko se erityisen tärkeä esim. historiallisesti, temaattisesti tai yhteiskunnallisesti? Vai eikö aiheesta ole aiemmin kirjoitettu?
  • Miten sijoitat tekstin osaksi kirjallisuuden jatkumoa?
  • Mikä on tekstisi sanoma? Mitä haluat sanoa sillä?

Nämä ovat vaikeita kysymyksiä, mutta samoja, joita kustantaja esittää silmäillessään käsikirjoituksia. On olennaista pohtia metafyysisiä asioita alkuvaiheessa, sillä suuretkin muutokset ovat vielä tässä kohtaa mahdollisia.

Käsikirjoituksen rakenteen hiominen

Ensimmäisessä versiossa jokainen luku on kuin oma laatikkonsa. Laatikosta täytyy kuitenkin ulottaa lonkerot joka puolelle tekstiä.

Toisessa versiossa on tärkeää miettiä draaman kaarta ja kuinka tarinaa kuljettaa eteenpäin. Kappaleet ja luvut nivotaan yhteen kiinnostavaksi jatkumoksi. Tehdään istuttamista ja lunastamista eli pedataan jotakin, jonka merkitys kerrotaan vasta myöhemmin, esim. luvussa 4 esitellään ase (istuttaminen), jota käytetään loppuratkaisussa (lunastaminen).

Vaikka jokaisessa luvussa olisi erillinen tapahtuma, pitää niiden edistää tarinaa ja kuulua siihen luonnollisena osana. Jos näin ei ole, kannattaa miettiä onko luku tarpeellinen.

Toisen version aikana en vielä tee hienosäätöä, pikemminkin eheyttämistä, metatason houkuttelua.

Toisen version aikana tulee kirjoitettua paljon enemmän uutta materiaalia kuin olisi alunperin uskaltanut edes ajatella, ja teksti voi muuttua paljonkin alkuperäisestä.

Henkilöhahmojen rakentaminen

Ensimmäisessä versiossa henkilöhahmot saattavat olla epätasaisia ja osa jopa näkymättömiä. On luonnollista, että joihinkin hahmoihin kiintyy enemmän ja niitä kirjoittaa mieluummin kuin toisia.

Toisen version aikana näitä eroja voi tasoittaa, ja kiinnittää huomiota siihen kuka on näkyvä ja kuka ei. Henkilöhahmojen olisi hyvä olla myös samastuttavia ja luonnollisia.

Pyrin yleisesti toisessa versiossa tutustumaan paremmin henkilöhahmoihin ja löytämään heille oman äänen. Minulle on tärkeää, että dialogissa puhujat tunnistaa tavasta puhua, vaikka puhujaa ei olisikaan lukijalle erikseen ilmoitettu.

Kirjoita, lue, kirjoita…

Kirjoita uutta tekstiä, muokkaa. Kirjoita lisää, lue. Lue myös taustakirjallisuutta ja muiden kirjoittajien tekstejä sekä muuta kiinnostavaa kirjallisuutta. Pidä silmät ja korvat auki, jotta et tule keksineeksi pyörää uudelleen.

Toinen versio on mielestäni vaikeampi versio kuin ensimmäinen, sillä inspiraatio vie ensimmäistä versiota, kurinalaisuus toista. Toisessa versiossa on viimeistään ratkaistava kaikki ratkaisemattomat ongelmat, joita on vitkutellut kuukaudesta toiseen. Jos jokin osa-alue ei toimi, mieti tarvitsetko sitä lainkaan.

Toisen version jälkeen tulee… tadaa kolmas versio! Kolmas versio kattaa enemmän hienosäätöä, joka voi ulottua jo lauserakenteeseen.

Kuva: Unsplash

Äkkilähtö syksyiseen Sysmään

IMG_6561.jpg

Metsä vastaa, kun sille huudetaan. Tai tässä tapauksessa Sysmä.

Olin vastikään innostunut uudesta tekstistäni ja toivoin salaa, että voisin todella keskittyä sen kirjoittamiseen. Muutama päivä myöhemmin näin Nuoren Voiman Liiton FB-päivityksen, jossa mainostettiin vapautunutta residenssipaikkaa Villa Sarkiassa Sysmässä lokakuun ajaksi. Mitä synkronisitettiä!

Häpeäkseni myönnän, että jouduin googlaamaan Sysmän. Se on noin 2500 asukkaan pieni asuinpaikka suurin piirtein 80 km Jyväskylästä. Sysmä tarkoittaa tiheää korpimetsää, sopii Kukkakorvelle.

Villa Sarkia on Nuoren Voiman Liiton ja Sysmän kunnan ylläpitämä taiteilijaresidenssi kirjoittajille ja kääntäjille. Residenssiin on mahdollista saada kerrallaan 1-3 kuukauden ajanjakso luovaan kirjalliseen työskentelyyn.

Villa Sarkia on mitä mahtavin paikka työskennellä! Entisen pankinjohtajan talossa neliöitä on ihan älyttömästi ja puutalovanhus on patinoitunut kauniisti. Minulla on oma huone ja työpöytä. Ikkunasta aukeaa kellertävä syysmaisema ja sumuiset aamut. Jaan talon kahden muun kirjoittajan kanssa, mutta heihin törmää lähinnä keittiössä kerran päivässä.

Ja mitä tulee kirjoittamiseen, olen edistynyt valtavasti. Vaikka takanani on vasta 3 päivää luomista, olen kirjoittanut paljon ja hartaasti, sekä ratkonut monta ongelmaa, jotka tuntuivat kotona mahdottomilta. Olen kuitenkin säästellyt sanoja, sillä en halua aiheuttaa aivojumia heti residenssin alkuun.

Ajattelin kirjoittaa yhteenvedon residenssissä työskentelystä vierailuni päätteeksi. Jos sinulla on kysymys, johon haluaisit minun vastaavaan postauksessa, voit lähettää sen osoitteeseen jalkisanat@gmail.com

Lisäksi otan lämpimästi vastaan Sysmään liittyviä suosituksia.

Pssst! Haku Villa Sarkian taiteilijaresidenssiin kevätkaudelle on nyt avautunut. Lue lisää hakuehdoista Nuoren Voiman Liiton sivuilta. Viimeinen hakupäivä on 31.10.

Kuva: Mariia Kukkakorpi

Elokuva- ja TV-käsikirjoittaminen OSA 3: Lyhytelokuvan käsikirjoittaminen

rawpixel-569600-unsplash.jpg

Tiesitkö, että… Tuotantoyhtiöissä tuotettujen suomalaisten lyhytelokuvien budjetti on viime vuosina ollut noin 50 000-150 000 euron välillä. Suurin osa tuotannon kustannuksista menee henkilöstökuluihin.

Juttusarjan kolmannessa osassa keskityn käsittelemään aiemmasta poiketen vain lyhytelokuvan käsikirjoittamista. Kerron ensin yleisesti lyhytelokuvista ja sen jälkeen lyhytelokuvan tarinasta sekä mahdollisista elementeistä. Lyhytelokuva tarjoaa oivallisen tavan aloittaa käsikirjoittaminen, sillä formaatista ja erilaisista lainalaisuuksista tulee heti käytännön kokemusta.

Alkuperäinen ajatukseni integroida lyhytelokuvakäsikirjoittaminen ja kansainväliset kirjoituskilpailut samaan tekstiin oli huono. Kirjoituskilpailuista oli lopulta kerrottavaa enemmän kuin kappaleen verran, joten päätin keskittyä aiheeseen kunnolla. Käytän siis blogin yksinvaltiaan roolia ja jatkan juttusarjaa vielä neljännellä, bonus-jaksolla, joka keskittyy kansainvälisiin kirjoituskilpailuihin.

Lyhytelokuva pähkinänkuoressa

Lyhytelokuva on keskimäärin kestoltaan noin 5-20 minuutin välillä. Toisaalta Sundance elokuvafestivaali määrittelee lyhytelokuvan kestävän jopa 50 min (Sundance Film Festival 2018). Määritelmät vaihtelevat ja riippuu paljon elokuvan tarkoituksesta, aiheesta ja kohdeyleisöstä, että kuinka pitkä lyhytelokuva voi olla. Henkilökohtaisesti yritän tähdätä aina 10 min. korville. (Muistutuksena: 1 min. elokuvaa = n. 1 liuska käsikirjoitusta ja toisin päin).

Koska lyhytelokuva on kirjaimellisesti lyhyt, aika ei anna myöten eepisten juonikuvioiden luomiseen. Keep it simple! Siksi monen lyhytelokuvan aihe saattaa olla hyvinkin arkinen, mutta heijastaa suuriakin teemoja. Paras tapa ymmärtää lyhytelokuvaa on mielestäni vertaus novelliin.

Missä lyhytelokuvia voi nähdä?

Jos et ole koskaan nähnyt lyhytelokuvaa, suosittelen käymään esim. Suomen elokuvasäätiön Lyhyesti kerran kuussa -näytöksissä (Helsinki). Kuukausittaisilla maksuttomilla näytöksillä on vaihtuva teema, jonka mukaan lyhytelokuvien ohjelmisto on rakennettu. Näytöksissä esitetään n. 5-10 lyhytelokuvaa.

Lisäksi Yle Areenassa on toisinaan lyhytelokuvia nähtävänä. Kannattaa myös käydä aktiivisesti elokuvafestareilla (esim. R&A, Midnight Sun Film Festival, Tampereen elokuvajuhlat, jne.) tai elokuvakoulujen lukukauden päättäjäisissä (esim. Aalto-yliopisto).

erik-witsoe-647316-unsplash

Lyhytelokuvan tarinasta

Lyhytelokuvan käsikirjoittaminen voi noudattaa samoja käsikirjoittamisen lainalaisuuksia kuin elokuva- ja TV-käsikirjoittamisen yleensäkin, joita esittelin juttusarjan osassa 2 (Ideasta käsikirjoitukseksi), mutta sen ei tarvitse.

Lyhytelokuvakäsikirjoitus on pituutensa takia helpommin hallittava kokonaisuus, jonka kirjoittaminen onnistuu suoraan käsikirjoitusformaattiin. Silti koko tarinan tunteminen helpottaa suuresti kirjoitusprosessia ja auttaa hyvän käsikirjoituksen luomisessa.

Kuten yllä mainitsin, lyhytelokuvan käsikirjoittamisessa aiheen rajaaminen tarpeeksi pieneksi on oleellista. Yleisön ei tarvitse tietää ja tuntea kaikkea henkilöhahmoista tai ajasta, jossa he elävät. Nopea esittely ja vihjeiden istuttaminen on siis tärkeää, jotta katsoja saa tietää tarpeeksi henkilöhahmoista ja heidän maailmastaan.

Kiinnostavia lyhytelokuvia ovat mm. The Lunch Date (Adam Davidson, 1989) ja Naisen Nimi (Tiina Lymi, 2015).

The Lunch Date elokuvasta on tehty älytön määrä versioita enkä ole varma, että onko linkkaamani lyhytelokuva lopulta se alkuperäinen (näin tämän version ensiksi, joten minulle se on alkuperäinen). The Lunch Daten tarina perustuu lähtökohtaisesti stereotypioihin ja väärinymmärrykseen, josta seuraa perusinhimillisiä reaktioita, surkuhupaisaa sosiaalista kanssakäymistä ja komiikkaa. Hieno rouva ostaa lounassämpylän, joka mystisesti katoaa. Samaan aikaan kodittoman näköinen mies viereisessä pöydässä syö aivan samanlaista sämpylää…

Tiina Lymin ohjaama Naisen Nimi on sekin komedia, joka kärjistää feministisen keskustelun ja avioliiton perimmäisen tarkoituksen. Annukka (Iina Kuustonen) on menossa naimisiin ja pohtii, ottaako miehen nimi vai pitääkö omansa. Annukan ystävällä (Lotta Kaihua) on selkeä mielipide asiaan. (toim. huom. Lyhytelokuva on ollut Yle Areenassa katsottavissa, mutta katseluaika on valitettavasti päättynyt.)

Vaikka kumpikin yllä oleva esimerkki käsittelee perin tavanomaista aihetta, niistä nousee esille laajempi (yhteiskunnallinen) teema.

Elementtejä

Hyvissä lyhytelokuvissa on usein ”joku juttu”. Yksi asia, joka saa katsojan kiinnostumaan ja jonka ympärille koko teos rakentuu (esim. sämpylän katoaminen The Lunch Date -elokuvassa ja nimi Naisen nimi -elokuvassa).

Lisäksi lyhytelokuvat voivat olla hyvinkin kokeellisia. Ne saattavat rikkoa genrerajoja, luoda uutta estetiikkaa, tarinan sisältöä tai muotoa. Realismin rajat eivät välttämättä ole yhtä tiukat kuin elokuvassa tai TV-sarjassa. Ufon astuminen peilistä voi olla lyhytelokuvan tarinan kannalta hyvinkin uskottavaa.

Kirjoittaja voi kikkailla esim. aikatasojen kanssa ja paljastaa myöhemmin, että nykyisyytenä pidetty on sittenkin menneisyyttä tai tulevaa (mm. Tuolla Puolen (Iddo Soskolne & Janne Reinikainen, 2015) tai ihan vaan TV-sarja Westworld). Lisäksi henkilön identiteetin kanssa voi kikkailla: protagonisti ei olekaan se, jonka opimme tarinan kuluessa tuntemaan. Myös esimerkiksi äänen voi lisätä paljastavaksi elementiksi tai vihjeeksi, kuten rikollisen tunnistus elokuvassa M (Fritz Lang, 1931).

Jokaisella valinnalla on enemmän merkitystä lyhytelokuvassa kuin kokoillan elokuvassa, sillä aika on hyvin rajallista ja se tulee käyttää mahdollisimman hyvin.

Lopuksi

Vaikeinta lyhytelokuvan käsikirjoittamisessa on varmasti aiheen rajaus: 10 minuutissa ehtii kertoa pienen, mutta merkityksellisen tarinan. Miten tarinan kertoo on mielestäni tärkeämpää kuin mitä kertoo. Mitkä ovat ne kriittiset tiedot, joita ilman katsoja ei pääse tarinaan sisään eikä sitä silloin ymmärrä? Sisällyttä ainakin ne.

Menee aikansa ennen kuin käsikirjoittamisen lainalaisuudet omaksuu, sillä kirjoittajan täytyy oppia ajattelemaan vähemmän kuin kirjoittaja ja enemmän kuin kamera. Parhaimmillaan käsikirjoittaminen on todella palkitsevaa. Etenkin silloin, kun annat kässärin jollekin luettavaksi ja lukija sanoo: ”Ihan kun mä olisin just nähnyt tän leffan screeniltä.”

Viimeinen juttusarjan osa, ”bonus-osa”, kansainvälisistä kirjoituskilpailuista ilmestyy vielä heinäkuun aikana, ja se päättää tältä erää elokuva- ja TV-käsikirjoittamisen sarjan.

Kuvat: Unsplash

Lähteet

Sundance Film Festival (2018) ’About Sundance Film Festival – Submit Your Film’ [Online] http://www.sundance.org/festivals/sundance-film-festival/about#/ [24.7.2018]

Elokuva- ja TV-käsikirjoittaminen OSA 1: Käsikirjoittamisen vaaran paikat

jakob-owens-198231-unsplash

Tiesittekö, että… Maailman ensimmäisen elokuvan, Arrival of a Train, ensi-ilta oli vuonna 1896 Pariisissa. Elokuva oli Lumièren veljesten kuvaama pätkä asemalle saapuvasta junasta, ja se kesti kokonaisuudessaan alle 60 sekuntia. Suomi oli tiiviisti mukana kehityksessä elokuvan syntyaikoina, sillä reilu 10 vuotta myöhemmin, vuonna 1907, ilmestyi ensimmäinen pitkä suomalainen elokuva nimeltä Salaviinanpolttajat (20 min.).

Ensimmäisessä elokuva- ja TV-käsikirjoittamista käsittelevässä osassa paneudun identifioimaan osa-alueita, joihin käsikirjoituksessa kannattaa panostaa. Lähestyn aihetta yleismaallisesti, mutta otan suomalaisen elokuva- ja TV-tuotannon näkökulman. Käytän esimerkkeinä elokuvia ja TV-sarjoja niin Suomesta kuin muualtakin maailmasta.

Käsikirjoittaminen Suomessa

Harvoin tulee vastaan tajunnanräjäyttävän upeaa suomalaista elokuvaa tai TV-sarjaa. Suurimmat ongelmat suomalaisessa elokuvassa ja TV-sarjoissa kulminoituvat mielestäni juuri käsikirjoituksiin. Rahat ovat toki tiukalla, mutta tuotannon suhteen laatu on priimaa ja näyttelijät huippuja. Tyhjästä on paha nyhjästä, jos käsikirjoitus on laimea.

En kuitenkaan osoita sormeani käsikirjoittajiin (huono käsikirjoitus ei välttämättä ole käsikirjoittajan vika), vaan yleiseen asenteeseen.

YLE:llä keväällä pyörineen rikossarjan Karppi käsikirjoittajat Jari Olavi Rantala ja Kirsi Porkka käyttivät sarjan hiomiseen kokonaisen vuoden ennen käsikirjoitustyön varsinaista aloittamista, ja tekivät kaiken valmistelutyön palkatta (Radio Helsinki 2018). Jos tarinan ja henkilöhahmojen kehittelytyö kusten juostaan tai sitä ei arvosteta, ei lopputulos voi olla elokuva- tai TV-historiaa. Kun tuotannoissa ei pyöri rahaa, vie se käsikirjoittajia suuntaa, jossa sitä on – esim. tosi-tv:n käsikirjoittamiseen (Iltasanomat 2017).

Viime vuosina kentälle on kuitenkin noussut uusia tekijöitä. Mm. Siskonpetiä ja Hyvät ja Huonot Uutiset käsikirjoittanut Anna Dahlman osaa kirjoittaa purevaa huumoria ja näyttää kiinnostavia näkökulmia. Työn jäljessä näkyy kuitenkin myös työryhmän positiivinen vaikutus (Kodin kuvalehti 2018).

Heikki Kujanpään ja Mikko Reitalan käsikirjoittama draamakomedia Donna (2018) on sekin paikoin uudistava ja virkistävä ohjelma suomalaiseen televisioon. Lisäksi haluaisin mainita elokuvan Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset ohjaaja-käsikirjoittaja Hannaleena Haurun ja Kaiken se kestää (2017) elokuvan ohjaaja-käsikirjoittajan Visa Koiso-Kanttila, jotka kummatkin tuovat uutta kerrontaa sekä näkökulmia valkokankaalle.

rawpixel-567018-unsplash

Käsikirjoituksen vaaran paikat

Listaan neljä asiaa, jotka ovat mielestäni monen suomalaisen elokuvan tai TV-sarjan kompastuskiviä (ei toki kaikkien, mutta monen):

  1. dialogi
  2. epäuskottavuus
  3. laihat henkilöhahmot
  4. sekä asia, jota kutsun lavasteisuudeksi.

Lavasteisuudella tarkoitan sitä, että kohtauksen alussa tulee keinoteikoinen fiilis teatterimaisesta, lavastetusta, tapahtumasta: henkilöhahmot kävelevät kuvaan, kuvasta pois, puuhaavat jotain muutaman sekunnin kohtauksen alussa, mutta lopettavat sen heti dialogin alkaessa.

Dialogi

Vakuuttavaa ja vaikuttavaa dialogia on ihan älyttömän vaikeaa kirjoittaa suomeksi. Kun reploja lukee paperilta ääneen, tulee sanamuotoja ja lauseenjärjestystä muokattua monta kertaa ennen kuin teksti kuulostaa puhuttuna uskottavalta.

Kannustan keskittymään dialogin hiomiseen puheen tasolla, mutta myös kiinnittämään huomiota siihen, mitä sanotaan. Suomalaisissa elokuvissa ja TV:ssä tulee usein ”tunnustuksen hetki”, jolloin henkilöt purkavat suurimpia traumojaan toisilleen ja puhdistuvat henkisesti. Aikuiset eivät oikeasti tee näin, paitsi kännissä. Jos mä vielä näen yhdenkin tällaisen kohtauksen, mun pää räjähtää…

Lisäksi tärkeää dialogin kannalta on, että se vie tarinaa eteenpäin. Henkilöhahmojen puhe kertoo heistä itsestään, mutta se myös ennakoi tulevia tapahtumia.

Epäuskottavuus

Jos TV-sarja kertoo rahattomista nuorista aikuisista, joiden elämässä kaikki menee päin prinkkalaa, ja jotka yrittävät kiivetä suosta takaisin elämään kiinni, lottovoitto ei ole mielestäni tyydyttävä ratkaisu (Downshiftaajat). Ratkaisu olisi ehkä toiminut joskus Hollywoodin kulta-aikoina, mutta ei enää. Miksi se ei toimi? Koska oikeassa elämässä ei tapahdu niin. Jos henkilöhahmot ovat realistisia ja samastuttavia, pitää ratkaisu löytyä myös samasta maailmasta.

Usein elokuvissa törmää myös siihen, että henkilöhahmot haukkuvat säälimättömästi protagonistin ulkonäköä tai olemusta, koska tämä on heidän mielestä säälittävä ja ruman näköinen. Samaan aikaan katsojalla menee popcornit väärään kurkkuun: mutta näyttelijähän on kaunis tai komea, jos mikä! Siihen sortuu ainakin ranskalaisista elokuvista Väliäkö 20 vuotta (2013) ja Le délicatesse (2013), mutta muitakin on. Silloin katsojana tulee vähän ikävä olo.

Myös Donnassa korostetaan vähän turhan paljon päähenkilön näkövammaa: upean näköisessä naisessa ei ole muuta ”vikaa”, kun että hän on sokea. Siksi hän ei voi saada miestä tai menestyä elämässä yms. Siitäkin tulee vähän ikävä olo, monestakin syystä: 1) nainen ei tarvitse miestä ollakseen onnellinen, 2) vamma ei estä ketään elämästä onnellista elämää ja 3) mietin, että kuinkahan näkövammaiset suhtautuvat tähän sarjaan?

Suurimpana vinkkinä voisin sanoa seuraavan: älä mene tarinan suhteen siitä, mistä aita on matalin. Kunnioita tarinaa, henkilöhahmoja ja henkilöhahmojen maailmaa. Kysy itseltäsi tasaisin väliajoin, onko tämä uskottavaa?

Laihat henkilöhahmot

Laihaa henkilöhahmoa on vaikea ymmärtää, sillä se on kovin yksipuolinen. Sillä ei ole näennäistä henkilöhistoriaa, se ei ole kiinnostava tai edes samastuttava eikä ”sovi” ympäristöönsä. Esimerkiksi Pasilan Helga on kirjoitettu kovin laihaksi henkilöksi, joka vain on. Toinen esimerkki tulee elokuvasta Focus (2015), jossa Jessin henkilöhahmo (Margot Robbie) on käytännössä olemassa vain pönkittääkseen päähenkilö Nickyä (Will Smith) ja tämän statusta.

Sen sijaan todella hyvin rakennettuja henkilöhahmoja löytyy mm. Three Billboards Outside Epping, Missouri (2017) elokuvasta. Päähenkilö Mildred Heyes sekä muut henkilöhahmot ovat samastuttavia, sillä he tekevät samankaltaisia päätöksiä ja valintoja kuin kuka tahansa meistä. Valinnoilla on seuraukset ja henkilöhahmot voivat muuttaa mielipidettään, mikä näyttää heidän inhimillisen puolensa. Heillä on jokaisella selkeä historia, heikkoutensa sekä tunnistettava temperamentti. Henkilöhahmot ovat yksilöitä.

Erityisesti TV-sarjoissa on tärkeää, että henkilöhahmot ovat hyvin rakennettu, sillä parhaimmassa tapauksessa sarja seuraa henkilöhahmojen elämää jopa vuosikymmenen.

Lavasteisuus

Käsikirjoittaja ei voi aina vaikuttaa, miltä elokuva tai TV-sarja valmiina näyttää, miten kohtaus rajataan tai valvoa, että henkilöhahmot pysyvät roolissaan, vaikka eivät juuri puhu repliikkejään. Käsikirjoituksella voi kuitenkin vaikuttaa siihen, miten kohtaukset alkavat ja miten tilanne etenee.

Esimerkiksi kohtaus (ja elokuva) voi alkaa yllättävästi. Yksi kiinnostavimpia elokuvan ensimmäisiä kohtauksia on elokuvassa American Beauty (1999). Ensimmäisen kohtauksen kuvanlaatu on kotivideomainen, mutta miehen ääni kameran takaa saa katsojan yllättymään. Se myös demonstroi loistavasti dialogin tärkeyttä osana tarinankerrontaa.

Toinen esimerkkini on TV-sarja, joka alkaa suoraa toiminnasta. Girls (2012-2017) -sarjan ensimmäinen kohtaus alkaa rauhallisesti, mutta kohtauksen loppua kohden eskaloituu nopeasti suorien ja epäsuorien viittausten siivittämänä. Ensimmäinen kohtaus luo puitteet koko sarjalle ja esittää tarinan päähenkilöt sekä heidän ongelmansa luontevasti ilman lavasteisuutta.

jake-hills-194864-unsplash

Kirjoita parempia käsikirjoituksia!

Neljän osa-alueen lisäksi tärkeää on myös tehdä taustatyö ja tuntea kohderyhmä.

Ennen kuin alat kirjoittaa käsikirjoitusta, on tärkeää kehittää tarinaa sekä henkilöhahmoja. Oikeastaan ideointi ja kehittely ovat suurin ja tärkein työ koko käsikirjoituksen kannalta (vaikka siitä ei makseta, boohoo!), sillä silloin luodaan tarinalle pohja.

Kirjoitan aina henkilöille koko henkilöhistorian/taustan (backstory) Frenshamin  kysymysten mukaan (1996: 68-71). Henkilöhistorian avulla tutustun henkilöhahmoihini ja niistä tulee eläviä. Vaihe on työläs ja vain murto-osa tiedoista päätyy itse elokuvaan tai TV-sarjaan, mutta sen avulla henkilöhahmoista saa enemmän irti. Frenshamin kirjan tiedot löytyvät lähteistä, mutta hyödyllisiä kysymyslistoja löytyy myös netistä: mm. Freelance Writing tai Gotham Writers.

Ennen kaikkea: tunne yleisösi! Kenelle haluat kirjoittaa, mikä heihin uppoaa? Mikä on sinusta henkilökohtaisesti hauskaa tai traagista ei välttämättä ole yleisösi mielestä. Elokuvan tai TV-sarjan ideoinnin aikana on tärkeää määritellä kohdeyleisö sekä tutustua, mikä on samastuttavaa juuri sen yleisön kannalta.

Lopuksi: hommaa paljon erivärisiä post-it -lappuja. Kohtausten järjestely sekä henkilöhahmojen tarinat on helpompi järjestää niihin. Harvemmin ensimmäinen idea toimii, joten tarinan pilkkominen osiin ja uudelleenjärjestely parantantavat usein tarinankerrontaa.

Kuvat: Unsplash

Lähteet

Frensham, R. G. (1996) Screenwriting. Illnois: NTC Publishing.

Iltasanomat (2017) ’Tällaista on Suomen suosituimpien tosi-tv-sarjojen käsikirjoittaminen – tekijä paljastaa: ”Kilpailijat kääntyvät helposti tuotantotiimiä vastaan””. 16.9.2017. Iltasanomat [Online] https://www.is.fi/viihde/art-2000005369254.html [4.7.2018]

Kodin kuvalehti (2018) ”Siskonpedin käsikirjoittaja Anna Dahlman: ”Vaikka saisin työstäni kehuja, pelkään yhä paljastuvani huijariksi”” [Online] https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/ihmiset/siskonpedin-kasikirjoittaja-anna-dahlman-vaikka-saisin-tyostani-kehuja-pelkaan [4.7.2018]

Radio Helsinki (2018) ’Karppi on hyvä rikossarja, koska sen suunnitteluun käytettiin aikaa – tästä ajasta pitäisi vaan saada palkkaa’ [Online] 16.3.2018 http://www.radiohelsinki.fi/podcastit/karppi-hyva-rikossarja-koska-sen-suunnitteluun-kaytettiin-aikaa-tasta-ajasta-pitaisi-vaan-saada-palkkaa/ [28.6.2018]

Kirjoittajan työvälineet: kirjoituskone

IMG-4817

Mummini verkkokellarista löytyi sattumalta saksalainen Scheidegger-kirjoituskone 1960-luvulta. Mietin pitkään, onko viisasta ottaa henkisiä askelia taaksepäin työvälineiden suhteen. Etenkin, kun samaan aikaan teknologian kehitys kiihtyy Mooren lain mukaan.

Teknorealistista nostalgikoksi

Suurin syy uusien työtapojen etsimiseen on kuitenkin ollut juuri teknologia. Tuijotan tietokoneen näyttöä ensin töissä, sitten gradua tehdessä, kirjoittaessani, surffaillessani sekä televisiota katsellessani. Tietokonetta tulee tuijotettua lähes koko valveillaoloaika. Olen aina pitänyt itseäni teknorealistina eli ihmisenä, joka tiedostaa teknologian hyödyt ja haitat. Hetkittäin teknologian jatkuva läheisyys arjessa kuormittaa kuitenkin liikaa.

Olen viime keväästä saakka saanut tajuttomia päänsärkyjä ja joutunut vähentämään tietokoneen käyttöä. Tämä on ollut yksi suurimmista syistä, miksi en ole aktiivisesti kirjoittanut niin kuin ennen. Kirjoittaminen on lähtökohtaisesti nettisurffailun ja netti-TV:n lisäksi se, mistä voi joustaa. Toinen syy taukoon on puolestaan hektinen elämänvaihe, jolloin luovuus jää töiden ja opiskelun jalkoihin.

Päänsärkyihin auttoi hetkellisesti sekä näyttöpäätelasien hankkiminen että fysioterapia, mutta kumpikaan asia ei varsinaisesti poista ongelmaa vaan lievittää sen syntymistä. Ratkaisuksi ajattelin kokeilla uusia toimintatapoja ja heittäytyä hetkeksi nostalgikoksi.

Ensituntuma yllättää

Tuntuma kirjoituskoneen näppäimistöön on erilainen kuin tietokoneen. Kun tietokoneen näppistä tarvitsee vain kevyesti koskettaa, pitää kirjoituskoneen näppäimistöä näpäyttää yhtä kovaa kuin antaisi luunapin jollekin. Näppäimistöä täytyy painaa voimakkaasti, jotta kirjain painautuu mustenauhan läpi paperiin.

Ja miltä teksti paperissa näyttääkään! Courier on aina vedonnut minuun kirjasintyyppinä, mutta kirjoituskoneella kirjoittaessa muste jää mukavan epätasaisesti paperiin. Se saa tekstin tavallaan elämään. Parasta on myös se, kuinka muste täyttää mm. a:n, e:n ja o:n ympyrät musteella.

IMG_4986

Kirjoituskoneella kirjoittaminen on tietyllä tavalla vaivalloisempaa kuin tietokoneella kirjoittaminen, sillä se vaatii käyttäjältä mekaanisia ponnistuksia: mm. paperi täytyy kohdentaa ja uusi paperiarkki sekä mustenauha vaihtaa säännöllisesti.

Kirjoittamisesta tulee kuitenkin aivan erityinen tapahtuma juuri mekaanisten tapahtumien takia. Nykyään valmistelen kirjoitusaikaani kuin pyhää seremoniaa: kirjoitan 2 liuskaa lauantai-iltapäivällä lounaan ja kahvin jälkeen. Niputan käyttämättömät arkit oikealle puolelleni, kirjoitetut vasemmalle. Syvennyn kirjoittamiseen ja tunnustelen hartaasti näppäimistöä sen sijaan, että tornadon lailla syöttäisin sanoja rivakasti ruudulle.

Kirjoituskoneesta lähtee kova möykkä. Näppäimistöstä lähtevän äänen lisäksi työpöytäni rämisee, puhumattakaan ’bling’-äänestä, joka ilmoittaa paperin oikean marginaalin lähestyvän. Ääniherkkä poikaystäväni käyttää kirjoittaessani työmiesten kuulosuojaimia. Tunnen tästä hieman syyllisyyttä, mutta vain hieman.

Määrän sijaan laatua

Aikaisemmin kirjoitin suuret määrät tekstiä, sillä ajattelin olevan helpompaa karsia ja muokata määrästä laatua. Nyt keskityn enemmän lauseen muotoiluun ja laatuun.

Vaikka kirjoittaminen on suunnitelmallisempaa kirjoituskoneen kanssa, heittäydyn yhä flown mukaan. En edelleenkään kirjoita kurinalaisesti vain yhdestä kohtauksesta. Lähden uuden ajatuksen tullen sen mukaan. Kirjoitustyylini vastaa ehkä enemmän talonrakennus-tekniikkaa: kirjoitan tarinalle ensin perusteet ja keskityn kohtauksiin sekä niiden yksityiskohtiin myöhemmin. Usein käy niin, että huolellisesti kirjoitetut kohtaukset eivät sovikaan tarinaan ja ne täytyy hylätä. Toimintapoja on kuitenkin yhtä montaa kuin on kirjoittajiakin.

Kirjoituskoneella kirjoittaminen on nannaa, mutta lopullisen tekstin kirjoitan kuitenkin puhtaaksi tietokoneella. Tekstin muokkaus, jalostaminen sekä jakaminen on vaivattomampaa nykypäivän tekniikan avulla. Kirjoituskoneella työskentelyä voisikin verrata huviretkeen tai viinin maisteluun – arkipäivän elämyksiin.

Parasta kirjoituskoneessa on ehdottomasti näppituntutuma, tekstin ulkoasu paperilla sekä se, että tekstiä pitää miettiä enemmän kuin aikaisemmin. Muste tuoksuu täyteläiselle ja raksuttava ääni kuulostaa omaan korvaan kissan kehräämiseltä (tämä on kuitenkin hyvin subjektiivista).

Ohjeita kirjoituskilpailuihin

Osa kirjoituskilpailun termeistä ja käytänteistä saattaa ihmetyttää. Moni kirjoituskilpailu pyytää liuskoja, mutta mitä ne ovat? Miksi tekstin kanssa pitää lähettää pienempi kuori? Milloin voittajille ilmoitetaan voitosta? Miten kirjoituskilpailun voi voittaa?

Tämä teksti pyrkii ohjeistamaan sekä avaamaan termejä, jotta jokainen voi lähettää kilpailuun parhaan mahdollisen tekstinsä.

alejandro-escamilla-10

Mikä on liuska?

Yksi liuska vastaa yhtä tietokoneella tai kirjoituskoneella kirjoitettua sivua (yksi liuska = 1 tulostettu A4). Mikäli maksimipituus tekstille on 4 liuskaa, tarkoittaa se siis max. 4 tulostettua paperiarkkia. Tekstin ei tarvitse jatkua viimeisen liuskan loppuun asti. Eli tekstiä voi olla yhteensä 3,5 sivua.

Miksi kannattaa perehtyä kuka on tuomaristossa?

Siksi, koska jokaisella tuomarilla on oma tyylinsä ja makunsa. Tuomariston omista töistä  saa käsityksen heidän ajatusmaailmastaan ja minkälainen teksti saattaisi kiinnostaa heitä. Tuomaristoon ennalta tutustuminen on joskus ratkaisevaa, mutta ei aina.

Miksi ohjeet on hyvä lukea huolellisesti ja monta kertaa?

Ohjeissa kerrotaan usein mm. aihe tai teema, pituus sekä tekstin muotoilut, joita täytyy noudattaa. Lisäksi on tärkeää noudattaa tekstin postittamisohjeita – jos kilpailuun osallistutaan nimimerkillä, pitää muistaa postittaa tekstin mukana myös pienempi yhteystiedot sisältävä kuori.

joanna-kosinska-255355

Mikä on pienempi yhteystiedot sisältävä kuori?

Nimimerkillä osallistuminen takaa anonyymin tuomaroinnin, jolloin kilpailussa arvioidaan vain tekstiä. Pienempi kuori on tärkeää muistaa sujauttaa mukaan, sillä muutoin tuomaristo ei osaa tavoittaa mahdollista voittajaa. Pienempään kuoreen laitetaan siis omat yhteystiedot mahdollista voittoa varten.

Miksi on hyvä miettiä kahdesti ennen kuin osallistuu kirjoituskilpailuun?

Kirjoituskilpailuja järjestetään paljon eikä jokaiseen tarvitse osallistua. Tuloksena on hutaistuja ja puolivalmiita raakileita, jotka vievät vain kirjoittajan aikaa eivätkä tuo koskaan voittoa, mikä puolestaan masentaa.

Jokaiseen kilpailuun ei tarvitse lähettää uutta tuotosta, mutta vanhaa kilpailutekstiäkään ei ole hyvä kierrättää. Kannattaa keskittyä lähettämään projekteja, joita työstää paraikaa, sillä ne ovat hiotumpia. Kilpailut ovat kuitenkin mukava välipala, jos haluaa breikkiä omasta projektista ja saada jotain pientä sekä helppoa valmiiksi.

Miksi ensimmäistä ajatusta ei kannata työstää valmiiksi? 

Jos kirjoituskilpailulla on jokin teema esim. auttaminen, ei kannata lähteä ensimmäisten ajatuskuvien matkaan. Todennäköisesti monelle muullekin tulee mieleen auttavat kädet, vanhukset, lapset tai sydämet. Tuomaristo lukee lähtökohtaisesti noin 100+ tekstiä ja no, samanlaisten tekstien lukeminen on äärimmäisen tylsää. Kirjoituskilpailussa pärjää usein teksti, jossa on hieman eri aihe tai kulma. Aiheen valinta on siis ratkaisevaa.

Millainen tarina voi voittaa? 

Kuten Jukka Ahola on blogissaan maininnut, kilpailujen kärjessä on usein tarinoita, joissa on jokin uusi tai ennalta-arvaamaton kulma. Aloitus on tempaiseva tai henkilöhahmot epätavanomaisia. Jos kaikki kirjoittavat ”kivan” tarinan, on tuomarointi todella haastavaa (ja tekstien lukeminen tylsää ks. edellinen kohta). Aiheen lisäksi myös tarinankerrontaa on hyvä miettiä.

aga-putra-125108

Miksi tarinan ensimmäistä versiota ei kannata lähettää kilpailuun? 

Koska se ei ole paras. Suosittelen työstämään tekstistä vähintään 3 eri versiota. Mikäli kirjoitat koneella, kannattaa teksti tulostaa ja lukea paperilta. Jostain syystä kirjoitusvirheet huomaa paremmin paperilta kuin näytöltä. Teksti on myös hyvä lukea huolellisesti läpi ennen kuin innostuu postittamaan sen kilpailuun. Lisäksi ei ole huono idea antaa jonkun toisen lukea teksti läpi.

Milloin voittajille ilmoitetaan?

Julkistuspäivä ei tarkoita samaa kuin voittajille ilmoittaminen. Koska voittajat monesti paljastetaan jonkin tilaisuuden yhteydessä, on voittajien tärkeää tietää etukäteen tulla paikalle. Oma kokemukseni ilmoittamisesta vaihtelee 1,5 vk – 1 kk välillä. Mikäli et ole kuullut kirjoituskilpailun järjestäjistä 7 päivää ennen julkistuspäivää, et todennäköisesti ole voittanut kilpailua.

Mikäli niin onnellisesti on käynyt, että olet voittanut kilpailun, ei voitosta saa puhua julkisesti mitään ennen kuin voitto on virallisesti julkistettu. Ei siis some-hehkutusta ennen julkistustilaisuutta.

Mitä voiton jälkeen? 

Pidän voittoja eräänlaisina sulkina, joita voin laittaa hattuun. Onko elämäni lähtenyt tähdenlentona taivaalle kirjoituskilpailujen voittojen jälkeen? Ei. Elämäni ei oikeastaan ole muuttunut lainkaan. Oikeastaan se on hyvä, sillä pidän siitä sellaisena kun se on.

Mikäli kirjoituskilpailuihin osallistuu ainoastaan siksi, että saisi kustannussopimuksen tai mainetta ja mammonaa, joudun tuottamaan pettymyksen. Kustannussopimuksen (tai maineen ja mammonan) saaminen tänä päivänä kirjoituskilpailun kautta on oikeastaan myytti. Niin ei juurikaan tapahdu. Moni ei ehkä halua kuulla sitä sanottavan ääneen, mutta mielestäni on parempi puhua realistisesti.

 

Vaikka olenkin realisti, on minussakin rutkasti optimistia. Mielestäni aina kannattaa yrittää, sillä koskaan ei tiedä mihin elämä vie ja kenet voi tavata. Lisäksi sijoitus kilpailussa voi tuoda kaivattua itseluottamusta, joka siirtyy inspiraationa romaanikäsikirjoitukseen.

Toivon, että jakamistani ohjeista on lukijoilleni mahdollisimman paljon hyötyä. Kannustan kaikkia osallistumaan kirjoituskilpailuihin, kirjoittamaan ja nauttimaan prosessista.

Onnea kirjoituskilpailuihin ja tulkaa kertomaan, mikäli teitä lykästää! 🙂 


Kuvat: Unsplash

’Haluatko Kirjailijaksi?’ -seminaarin satoa

Nuoren Voiman Liitto järjesti yhdessä Helsingin Työväenopiston kanssa ’Haluatko Kirjailijaksi?’ -seminaarin lauantaina 8.10. Päivän aikana puhujat keskittyivät mm. kirjailijaliiton toimintaan, kirjailijan elämään ja toimeentuloon, apurahoihin sekä mystiseen kustantamiseen.

Olin edellisenä iltana ollut The Curen tajunnan räjäyttävässä konsertissa ja hilasin itseni hieman haluttomasti Helsinginkadulle lauantaina puoliltapäiviltä. Olen kuitenkin iloinen, että menin, sillä seminaari tarjosi minulle monta uutta näkökulma kirjoittajuuteen.

Minulle ei tullut uutena tietona, että kirjailijoiden mediaanitulot ovat Suomessa n. 2o00 euron / vuosi (Lähde: Kirjailijaliiton tutkimus, 2010), 99% käsikirjoituksista hylätään vuosittain ja pelkästään Otavalle lähetetään yli 1000 käsikirjoitusta vuosittain. Sen sijaan minäkin opin jotain uutta, jotka ajattelin teille seuraavassa jakaa.

Kirjailijaliitto edistää kirjailijan ammattitaitoa

Kirjailijaliiton hallituksen jäsen sekä kirjailija Sari Peltoniemi antoi kattavan kuvauksen kirjailijaliitosta ja sen toiminnasta. Peltoniemen mukaan kirjailijaliiton tehtävänä on edistää kirjailijan ammattitaitoa ja kehittää mm. kirjailijan sosiaaliturvaa ja eläkettä.  Liitto on perustettu vuonna 1879 ja sen keski-ikä on 58 vuotta (n. 730 jäsentä). Kirjailijaliiton jäsenyys on elinikäinen, mutta he ottavat jäsenikseen ainoastaan vakavasti kirjoittamista urallaan harjoittavat kirjoittajat (jäsenyyden minimivaatimus: 2 julkaistua kirjaa).

Kirjailijaliitto myöntää kuitenkin apurahoja sekä tarjoaa lakimiespalvelua myös muille kuin liiton jäsenille. Kustannussopimus kannattaa Peltoniemen mukaan aina tarkistuttaa kirjailijaliiton lakimiehellä ennen sopimuksen allekirjoittamista.

Apurahoja kannattaa hakea

Valtion kirjallisuustoimikunnanjohtaja Siri Kolu kertoi monipuolisesti apurahoista, niiden hakemisesta sekä kannusti kaikkia kirjoittajia hakemaan apurahoja mahdollisimman paljon.

Opin, että apurahoja kannattaa hakea useastakin syystä:

  • vaikka apurahaa ei saisikaan, apurahahakemuksen lukee alan asiantuntijat, jolloin hakemus toimii ikään kuin ilmaisena mainoksena kirjoittajalle/taiteilijalle
  • mitä enemmän hakemuksia tulee, sitä enemmän rahaa on mahdollista jakaa. Jos kaunokirjallisuuden apurahahakemukset romahtavat, romahtavat myös jaettavat summat

Miten apurahaa on sitten mahdollista saada? Kolu sanoi, että apurahahakemuksen kirjoittamiseen kannattaa suhtautua samalla vakavuudella kuin kaikkeen muuhunkin kirjoittamiseen. Apurahat ovat yksi ehkä tärkein kirjailijan tulovirta, joten niihin kannattaa panostaa. Vaikka valmiissa hakemuspohjassa on valtavasti jargonia ja vaikeasti ymmärrettäviä sarakkeita, Kolu lohdutti, että hakemuksia lukee kirjallisuuden alan ihmiset eivätkä ne, jotka hakemuspohjan ovat luoneet.

Apurahaa kannattaa hakea heti, kun kustannussopimus on tehty ja sen voi lisätä liitteeksi apurahahakemukseen. Opiskelijastatus ei myöskään haittaa, jos hakee apurahaa säätiöiltä.

(Aurora-tietokannasta näkee lähes kaikki haettavat apurahat koskien taidetta, tiedettä ja kulttuurin rahoitusta.)

Kustannustoimittaminen: ABC

Otavan kustannustoimittaja Lotta Sonninen korjasi monia minulle virheellisiksi muodostuneita mielikuvia kustantamisesta ja kustannustoimittamisesta.

Hän kertoi, että Otavassa kaikista käsikirjoituksista luetaan vähintään 30 ensimmäistä liuskaa. Siksi käsikirjoituksen alku on erityisen tärkeä. Kustannustoimittaja kiinnittää huomiota seuraaviin asioihin: genre, tyyli, onko kirjoittajalla jotain kiinnostavaa/uutta/tuoretta/aikaan sopivaa/räjäyttävää sanottavaa?, sopiiko kirjoittaja ja käsikirjoitus kustantamon tyyliin? ja huokuuko käsikirjoituksesta, että kirjoittaja voi edetä urallaan?

Jos käsikirjoitus pääsee jatkoon, lukevat sen vähintään kaksi henkilöä. Jos kirjoittaja saa kustantajalta hylkäyskirjeen mukana jonkinlaista palautetta, on se yleensä hyväkin merkki käsikirjoituksen kannalta.

Kustannustoimittajan tehtävä on tarkistaa käsikirjoituksen logiikka ja tarinan eheys. Lisäksi hän myös oikolukee käsikirjoituksen ellei käsikirjoitukselle määrätä erillistä oikolukijaa. Sonnisen mukaan lukukierroksia kirjoittajan ja kustannustoimittajan välillä on esikoiskirjailijan tapauksessa yleensä noin 3-7 kierrosta. Kirjailijalla on kuitenkin aina viimeinen sana käsikirjoitukseen liittyvien korjausten suhteen.

Sonninen painotti monta kertaa, että teksti yksistään ratkaisee kuinka se sopii kustantamoon. Jos käsikirjoitus on ilmestynyt jo omakustanteena, kustantamo ei välttämättä ole kiinnostunut kustantamaan kirjaa, mutta teksti ratkaisee jälleen.

Aina kannattaa kirjoittaa

Vaikka yleinen ilmapiiri oli päivän jälkeen ehkä hieman alavireinen, oppivat kaikki paikallaolijat varmasti paljon uutta. Perinteisen kustantamisen kautta käsikirjoituksesta tulee harvoin nidottu teos. Ja jos tulee, vaatii se tekijältään paljon eikä kustannettu kirjakaan takaa turvattua tulevaisuutta. Harvoin asiat menevät niin kuin ne on suunnitellut, mutta aina kannattaa kirjoittaa. Kirja ei voi syntyä ilman kirjoittamista.