Mikä kirjan nimeksi? Kirjan nimen tulisi kuvastaa teoksen aiheita, teemoja sekä genreä. Ennen kaikkea nimen tulisi herättää lukijan kiinnostus. Viime vuosina kirjojen nimeämisessä trendinä on ollut mm. relatiivilause, avainsana, odotuksia herättävä päälause sekä adjektiivi + substantiivi -yhdistelmä.
Osa esimerkkeinä käytetyistä kirjoista on käännöskirjallisuutta, jolloin kirjan alkuperäinen nimi ei välttämättä ole sama kuin suomennos. Keskityn kuitenkin tekstissä kirjojen suomennettuihin nimiin.
1. Relatiivilause
HS kirjoitti joulukuussa (HS 2018), että monen viime vuosina ilmestyneen kirjan nimi on relatiivilause, jossa vaikuttaa usein relatiivipronomi joka.
Esim. Stig Larssonin Miehet jotka vihaavat naisia (2005), Anthony Doerr Kaikki se valo jota emme näe (2014) tai David Lagercrantz Tyttö joka etsi varjoaan (2017). Uusin Elena Ferrante toistaa relatiivilausetta nimessään peräti kaksi kertaa: Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät: Aikuisvuodet (2018).
Relatiivilause tehostaa aktiivisuutta tai piilottaa sisäänsä jännittyneisyyttä sekä ohjaa lukijan odotushorisonttia.
2. Yksi sana, joka on myös kirjan avainsana
Yhden sanan käyttäminen kirjan nimenä lisää arvoituksellisuutta, sillä se ei anna juuri mitään ennakkotietoa lukijalle. Avainsana on usein epätavallinen ja liittyy tiiviisti kirjan juonen sekä temaattisen tason ymmärtämiseen.
Nathan Hillin Nix (2017), Tommi Kinnusen Pintti (2018), Saara Turusen Sivuhenkilö (2018) ja Donna Tarttin Tikli (2013) ovat esimerkkejä avainsanan käytöstä kirjan nimenä.
Kaikissa yllä olevissa kirjoissa kirjan nimi on avain tarinan ymmärtämiseen. Mikä on Nix tai Pintti? Se selviää lukemalla kirjan.
3. Odotuksia herättävä päälause
Kirjan nimi on päälause, joka asettaa odotushorisontin lisäksi kirjan tunnelman ja raottaa kirjan maailmaa.
Kirjan nimi saattaa enteillä epävarmaa lupausta ja tragikomiikkaa, kuten Eeva Turusen Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa (2018) tai Sisko Savonlahden Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu (2018). Päälause saattaa olla uhmakas ja itsevarma, kuten Elizabeth Stourtin Nimeni on Lucy Barton (2018).
Kirjan nimi voi myös hyödyntää uhmakkuutta ja epävarmuutta samaan aikaan, kuten Satu Vasantolan En palaa takaisin koskaan, luulen (2018) teoksessa. (Tämä esimerkki ei aivan istu kategorian määritelmään ’luulen’-sanan takia, mutta en voinut olla mainitsematta sitä :D)
Huomattavaa on, että tähän kategoriaan osuu runsaasti naisten kirjoittamia kirjoja (yritin etsimällä etsiä viime vuosina miehen kirjoittamaa kirjaa, mutta tuloksetta).
4. Adjektiivi + substantiivi
Viimeinen kategoria sotii oikeastaan kirjoitussääntöjä vastaan, sillä monesti adjektiiveja (ja adverbejä) pyritään karsimaan tekstistä minimiin (McClellan 2018). Adjektiivia käytetään kuitenkin tehostamaan substantiivia tai luomaan kiinnostavia mielleyhtymiä.
Esimerkiksi Minna Lindgrenin teoksessa Vihainen leski (2018) adjektiivi ’vihainen’ tehostaa substantiivia ’leski’. Puoliso on kuollut ja asiaan liittyy vihaa, ehkä jopa katkeruutta.
Kjell Westön teoksen nimi Rikinkeltainen taivas (2017) on tarkkaan valittu. Kirjan nimi ei ole vain keltainen taivas vaan rikinkeltainen, johon liittyy heti aistimielikuvia. Hanya Yanagiharan Pieni Elämä (2015) puolestaan yhdistää kaksi hyvin tavallista sanaa toisiinsa, jolloin syntyy epätavallisempi sanapari. Tavallinen, mutta kuitenkin erilainen.
Kuva: Unsplash
Lähteet
McClellan, L (2018) ’Kill your adjectives – Well, most of them’ in Simple Writing [Online] http://simplewriting.org/kill-your-adjectives/ [13.1.2019]
Nimi joka teki bestsellerin, eli näin kirjat otsikoidaan ja muita kertomuksia – Tunnistatko suomalaiset klassikkokirjat trendikkäästi nimettyinä? (2018 jolukuu, 23). Helsingin Sanomat. [Online] https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005944860.html [12.1.2019]
Epilogi – Jälkisanat 