Äkkilähtö syksyiseen Sysmään

IMG_6561.jpg

Metsä vastaa, kun sille huudetaan. Tai tässä tapauksessa Sysmä.

Olin vastikään innostunut uudesta tekstistäni ja toivoin salaa, että voisin todella keskittyä sen kirjoittamiseen. Muutama päivä myöhemmin näin Nuoren Voiman Liiton FB-päivityksen, jossa mainostettiin vapautunutta residenssipaikkaa Villa Sarkiassa Sysmässä lokakuun ajaksi. Mitä synkronisitettiä!

Häpeäkseni myönnän, että jouduin googlaamaan Sysmän. Se on noin 2500 asukkaan pieni asuinpaikka suurin piirtein 80 km Jyväskylästä. Sysmä tarkoittaa tiheää korpimetsää, sopii Kukkakorvelle.

Villa Sarkia on Nuoren Voiman Liiton ja Sysmän kunnan ylläpitämä taiteilijaresidenssi kirjoittajille ja kääntäjille. Residenssiin on mahdollista saada kerrallaan 1-3 kuukauden ajanjakso luovaan kirjalliseen työskentelyyn.

Villa Sarkia on mitä mahtavin paikka työskennellä! Entisen pankinjohtajan talossa neliöitä on ihan älyttömästi ja puutalovanhus on patinoitunut kauniisti. Minulla on oma huone ja työpöytä. Ikkunasta aukeaa kellertävä syysmaisema ja sumuiset aamut. Jaan talon kahden muun kirjoittajan kanssa, mutta heihin törmää lähinnä keittiössä kerran päivässä.

Ja mitä tulee kirjoittamiseen, olen edistynyt valtavasti. Vaikka takanani on vasta 3 päivää luomista, olen kirjoittanut paljon ja hartaasti, sekä ratkonut monta ongelmaa, jotka tuntuivat kotona mahdottomilta. Olen kuitenkin säästellyt sanoja, sillä en halua aiheuttaa aivojumia heti residenssin alkuun.

Ajattelin kirjoittaa yhteenvedon residenssissä työskentelystä vierailuni päätteeksi. Jos sinulla on kysymys, johon haluaisit minun vastaavaan postauksessa, voit lähettää sen osoitteeseen jalkisanat@gmail.com

Lisäksi otan lämpimästi vastaan Sysmään liittyviä suosituksia.

Pssst! Haku Villa Sarkian taiteilijaresidenssiin kevätkaudelle on nyt avautunut. Lue lisää hakuehdoista Nuoren Voiman Liiton sivuilta. Viimeinen hakupäivä on 31.10.

Kuva: Mariia Kukkakorpi

Sivuraiteilla: Matkijat ovat ikuisia kakkosia

patrick-beznoska-527680-unsplash

Me suomalaiset olemme matkija-kansaa etenkin kaupallisissa tuotannoissa. Odotamme, että muut yrittävät ja löytävät menestysreseptin, ja kopioimme sen sitten omiin nimiimme. Emmekä yleensä edes onnistu siinä kovin loistavasti.

Matkimisen ABC

Norjalaiset laulajakaksoset Marcus ja Martinus villitsevät. Suomalaiset laulajakaksoset Eino ja Aapeli pyrkivät villitsemään.

Ruotsalaiset tekivät hittisarjan Solsidan. Suomalaiset tekivät hittisarjasta Solsidan oman version nimeltä Onnela.

Poikkesimme ystäviemme kanssa taannoin uuteen ”salakapakkaan”. Lähes jokainen meistä oli käynyt aikaisemmin myös Trillby & Chadwickissä, jonka asiakaskokemus on loppuun asti viilattu. Emme voineet olla vertailematta näitä kahta kuppilaa keskenään. Jokaisessa asiassa Trillby & Chadwick vei voiton. Siellä oli sitä paitsi halvemmat (ja paremmat) drinkit kuin uudessa salakapakassa.

En sano, että ei saisi matkia tai ottaa mallia muualta. Sen sijaan loistavan konseptin apinoiminen vaatii munasoluja. Jos matkii hyvää, on lopputuloksen oltava parempi kuin alkuperäinen. Ihan ookoo ei ole silloin tarpeeksi.

Omaleimaisuus puuttuu

Scandinavian noir alkoi karkeasti 2010-luvulla. Genreä voi luonnehtia trillerimäiseksi rikossarjaksi, joka huokuu tummanpuhuvuutta mm. esteettisesti ja henkilöhahmoissa.

Ruotsalainen Silta on varmasti tunnetuin lajityyppinsä edustaja. Viime vuosina suomalaisetkin ovat tuottaneet noir genreä televisioon. Merkittävimpänä ovat olleet mm. Karppi ja Sorjonen.

Harmi vaan, että juna vähän niin kuin meni jo ja katsojat haluavat uutta materiaalia. Kun paras haippi on laantunut, jää jäljelle vain rippeet. Kukaan ei halua olla ihan kiva, sillä se on hajutonta, mautonta ja unohtuu nopeasti. Mikä tahansa on parempaa kuin olla ihan kiva.

Lisäksi käsikirjoittaja Tony Grison argumentoi vahvasti riskien ottamisen puolesta ja innostaa suomalaisia tekemään ”jotain omaa”. Grison ei haastattelussa pystynyt nimeämään yhtään suomalaista tv-sarjaa tai elokuvaa. Ei edes Kaurismäkeä. Tai luonnehtimaan, mikä on omintakeista suomalaista televisiota tai elokuvaa. (Yle 2018.)

En pysty oikein minäkään.

Rahoitus määrittää?

Aleksi Salmenperän ohjaama Tyhjiö ei saanut lainkaan rahoitusta Suomen Elokuvasäätiöltä, joka on Suomen merkittävin elokuva-alan rahoittaja. Tyhjiö on saanut loistavia arvosteluja mm. hesarissa, Aamulehdessä ja Ilta-Sanomissa.

Kävin katsomassa Tyhjiön ja se on Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset (Hannaleena Hauru, 2017) elokuvan ohella upeinta Suomen leffaskenessä tällä hetkellä. Juuri tällaista oivaltavuutta, kantaaottavuutta sekä yllättyvyyttä suomalainen elokuva tarvitsee ollakseen kiinnostava ja uniikki.

Herää kysymys: mikä vaivaa Elokuvasäätiötä? Mitä siellä ajatellaan vai ajatellaanko mitään? Olisiko aika uudistaa organisaatiota?

Uusia ideoita ja tekijöitä riittää kyllä, mutta suurin rahoitus näyttää putoavan aina siihen samaan laariin ja samoille tekijöille.

Rohkeiden avausten aika

Mikä on meidän suomalaisten signature act?

Sitä pohtisin mielelläni uusien elokuvien parissa teatterisalin penkissä. Sitä kannattaisi myös Elokuvasäätiön miettiä. Historialliset sotaelokuvat on kaluttu jo niin monelta kantilta, että eikö olisi jo aika katsoa menneen sijasta tulevaan?

Aki Kaurismäkikin on eläköitynyt elokuvien teosta (Aamulehti 2017), joten viimeistään nyt on aika tukea rohkeita avauksia. Etenkin, kun Suomesta löytyy upeaa osaamista.

Kuva: Unsplash

Lähteet:

Aamulehti ’Aki Kaurismäki lopettaa elokuvien tekemisen’ 16.2.2017 [Online] https://www.aamulehti.fi/kulttuuri/yle-aki-kaurismaki-lopettaa-elokuvien-tekemisen-24282053/  [5.10.2018]

Yle ’Suomalaiset katsovat kateellisina pohjoismaisten tv-sarjojen menestystä, mutta brittigurua kopiointi ei kiinnosta: ”tehkää jotain omaa”’ 10.9.2018 [Online] https://yle.fi/uutiset/3-10395088 [5.10.2018]

100 sivua hurmosta ja uusia metodeja

rainier-ridao-569546-unsplash

Kirjoitan ihan mielettömän hyvää proosakäsikirjoitusta tällä hetkellä (= 1. version hurmostila :D) ja mitä parasta, eilen meni 100 sivua rikki.

Olen kaikessa hiljaisuudessa alkanut kirjoittaa uutta tekstiä. Vanhat, lähes valmiit, käsikirjoitukset eivät puhutelleet, joten päätin kirjoittaa uutta tekstiä ja vielä täysin uudella tavalla.

100 sivua buustaa itseluottamusta

100 sivua on itselleni henkinen kynnys, jonka ylittäminen määrittää tekstin tulevaisuuden. 100 sivua tuo itseluottamusta omiin kykyihin ja lupauksen tekstin valmistumisesta.

Jos 100 sivua täyttyy helposti, on tekstillä mahdollisuus valmistua ja siihen kannattaa panostaa. Jos 100 sivun kirjoittaminen tuntuu työläältä, pitää tarinasta päästää irti. Ei välttämättä lopullisesti, mutta aika ei ole tekstille vielä valmis.

Uusi kirjoitusmetodi

Lähestyin uutta tekstiä hyvin eri tavoin kuin aikaisemmin. Tavallisesti aloitan kirjoitusprosessin kohtauksesta, kuvauksesta tai henkilöhahmosta, jonka jälkeen kehitän tarinaa kirjoittamalla tapahtumia sen ympärille.

Tällä kertaa kirjoitin vuoden ajan mieleeni putkahtavia asioita käyttäen ainoastaan työkaluinani: 1) kynää ja paperia, ja 2) saksalaista Scheidegger-kirjoituskonetta.

Vuoden jälkeen kävin läpi jokaisen paperin ja laitoin ne kolmeen pinoon sen mukaan, millaisia fiiliksiä ne minussa herättivät. Pino 1 oli kyllä-pino, pinoon 2 menivät potentiaaliset, mutta toiseen tarinaan kuuluvat tekstit ja pino 3 oli ei-pino.

Kirjoitin kyllä-pinon puhtaaksi tietokoneelle ja jaottelin tekstit niin, että ne voisivat kuulua loogisesti samaan tarinaan. Huomasin tarinan ääriviivojen muodostuvan, mikä oli äärimmäisen innostavaa.

Kun minulla oli aavistus tarinasta ja dramaturgisesta kaaresta, tein muistikirjaan rakennekaavion, johon listasin mitä luvuissa tapahtuu ja mitä todella haluan sanoa.

Rakennekaavio on muuttunut useamman kerran kirjoittamisen aikana, mutta se auttaa minua lähtökohtaisesti näkemään kokonaisuuden. Lisäksi kaavio antaa minulle luvan keskittyä yksittäisiin osa-alueisiin, ilman että minun pitäisi jatkuvasti miettiä tarinan metatasoa.

Uusia ajatuksia ja ihastumisia

Olen todella innoissani uudesta tekstistäni. Se on todella erilainen, mitä olen aiemmin kirjoittanut. Vaikka menen tekstin ehdoilla, se ei kuitenkaan vie minua, vaan olen täysin kontrollissa.

Parasta uudessa metodissa oli ehdottomasti se, että pystyin tuulettamaan ajatuksiani. Vuoden aikana kirjoitin monesta asiasta ja löysin uusia, kiinnostavia ajatuksia. Toisteisuus väheni ja tilalle tuli syvyyttä. Annoin itselleni luvan lipua vuoden täysin päämäärättömästi ja kirjoittaa vain silloin, kun minusta tuntui siltä. Nautinto kirjoittamista ja yleensä oppimista kohtaan palasi.

Elän vielä hurmosvaihetta tekstini kanssa. Se on upea, meillä on hauskaa ja tutustumme toisiimme. Pian suhteemme syvenee ja ensimmäiset konfliktit alkavat. Kuinka ratkaisemme konfliktit ja näemmekö vielä toistemme parhaat puolet?

Se jää nähtäväksi. Pysykää kanavalla.

Kuva: Unsplash

Sivuraiteilla: Luovuudesta

fullsizeoutput_bf9

Mistä luovuus alkaa?

Olen kotiutunut Afrikasta. Matka oli huikea, eeppinen ja kasvattava – matka, josta takaisin ei tule sama ihminen, joka sinne lähti.

Luovuus näyttäytyi länsi-Afrikassa monella eri tavoin. Museoissa saattoi olla perinteisiä heimojen valmistamia käsityöesineitä sekä modernia maalaustaidetta vierekkäisissä tiloissa.

Rumpu-musiikki soi, mutta pärähti vahvistimista oma versio Despacitostakin. Pääsin minäkin jammailemaan, nimittäin afrikkalaisen tanssin pyörteisiin rumpujen tahdissa.

Luovuus näkyi myös arjessa, selviytymisessä. Suojautumisessa trooppisilta myrskyiltä, malariahyttysiltä tai tavoilla kalastaa perheelle ruokaa.

Minä puolestani hoidin kommunikaation luovasti: asioidessani ihmisten parissa, käytin kaikkia tuntemaani 10 ranskankielistä sanaa sekaisin pantomiimin kanssa. Väliin muutama hymy ja olkien kohautus. Ymmärsimme toisiamme.

Vaikka meillä on kaikkea mitä voimme haluta, ei meillä välttämättä ole mitään. He, joilla ei ole mitään, voi olla kaikki.

Beniniläiset turvautuvat vodoun eli voodoon, kun eivät tiedä mitä tehdä elämässään. Silloin hengiltä kysytään neuvoa. Hengille annetaan kysymys ja he johdattavat vastauksen ääreen.

Jos kysyt aamulla ääneen kysymyksen, voi vastaus tulla luoksesi jo illalla.

Lukuelämyksiä ja inspiraatiota

alex-geerts-424409

Ensiksi täytyy onnitella Juha Hurmetta Finlandia-palkinnon voitosta: Onnea Juha!

Minun täytyy häpeäkseni kertoa, että en ole koskaan lukenut yhtäkään Hurmeen kirjaa. En vain ole koskaan törmännyt niihin missään. Kiinnostuin kuitenkin heti kirjan aihepiiristä, kun kuulin siitä Finlandian voiton jälkeen.

Kävin töiden jälkeen Kampin Suomalaisessa kirjakaupassa ja vein viimeisen kappaleen Niemi-teosta (eikä hävetä yhtään). Tarkoitukseni on lukea sitä joululomalla, mutta sormeni syyhyävät jo aloittamaan. Kansi on todella kaunis, kieli vaikuttaa ensisilmäyksellä todella eheältä ja kerronta mukaansatempaavalta. En malta odottaa.

Luen tällä hetkellä sattumalta tämän vuoden Nobel-voittajan Kazuo Ishiguron romaania Ole luonani aina (2006). Olen ehkä lukenut kirjan takakannen aikaisemmin, mutta sen siirappinen nimi on ollut luotaantyöntävä (paraskin puhuja, allekirjoittanut antoi omalle kirjalleen nimeksi Henkäyksiä) sekä Keira Knightleyn ja Carey Mulliganin kasvot kannessa saivat jättämään kirjan hyllyyn. Kirjasta on siis tehty samanniminen elokuva vuonna 2010 ja pokkari on elokuvan jälkeinen uudelleenjulkaisu.

Noin kuukausi sitten halloween bileissä eräs ystäväni suostutteli omasta kirjahyllystään ottamaan ko. kirjan mukaani ja ylisti sen maasta taivaaseen, kun kerroin etsiväni hyvää kirjaa. Olin lukenut peräkkäin monta kirjaa, jotka eivät sykähdyttäneet ja etsin kirjaa tositarkoituksella.

kate-williams-40159

Otin kirjan vastaan hieman skeptisesti. Tiedättekö tilanteen, kun joku suosittelee jotain oikein tosissaan ja sitten siinä pitää vain jotenkin myöntyä ottamaan tyrkytetty asia vastaan ettei loukkaisi toisen tunteita?

Mutta kirja toden totta imaisi sisäänsä: ensin poikaystäväni, joka tarttui hetken mielijohteesta kangaskassista nostamaani teokseen ja katosi sitten kaiken kommunikaation ulkopuolelle, ja pian myös minut.

Yritän säästellä kirjaa, jotta se ei loppuisi. En ole siinä kuitenkaan kovin hyvä, sillä jäljellä on enää 50 sivua. Tiedättekö tunteen kun löytää jotain upeaa eikä halua päästää irti? Haluaisi, että se jatkuisi niin kuin liian pitkä kesäloma, jotta ei tarvitsisi palata takaisin arkeen. Tällä kertaa suosittelu piti todellakin paikkansa.

En aio kertoa mistä kirja kertoo. Se on tarina, mutta häilyvä sellainen. Teokselle tekee parhaiten oikeutta se, että jokainen lukija lähestyy sitä tietämättä lainkaan, mistä se kertoo.

bookblock-417570

Vaikka minuun on iskenyt tavallinen kateus ja riittämättömyyden tunne, että en koskaan voisi kirjoittaa mitään niin upeaa, on kirja myös inspiroinut minua. Kirjoitin jokunen aika sitten, että en ole kirjoittanut muistikirjaan juuri mitään. On kuin luovuuteni olisi kuivunut. Kuivakausi on viimein päättynyt, sillä kirjaa lukiessani olen täyttänyt paperiarkkeja tekstillä ja joudun toisinaan keskeyttämään lukemani luvun pitkäksikin aikaa, jotta saan inspiraationa ryöppyävän luovuuden nopeasti tallennettua paperille.

Voi kunpa minäkin voisin kirjoittaa juuri noin on vaihtunut miten voisin kirjoittaa paremmin, jotta saisin ääneni kuuluviin? tai miten oppisin olemaan miettimättä liikaa ja vain nauttimaan kirjoittamisesta?

Lukemisen nautinto on yksi parhaista nautinnoista, uskokaa pois. Seksikin jää helposti toiseksi.

Kirjoittamiseen liittyvä leikillisyys ja keveys palaa itselleni usein juuri hyvän kirjan myötä. Sisällä oikein sykähtää kuin lukee hyvää kirjaa. Teksti stimuloi ja pian mieleen pulppuaa upea lause, kohtaus tai vain metafora. Se tuntuu melkein vahingolta, mutta on ollut odottamassa vain oikeaa hetkeä.

Kuvat: Unsplash

Sivuraiteilla: Epäilijät ovat luovuuden myrkkyä

warren-wong-277326

Jokaisen luovan henkilön lähipiirissä asuu varmasti ainakin yksi epäilijä. Epäilijä yrittää vähätellä, kyseenalaistaa ja lannistaa luovaa henkilöä luovuttamaan projektiensa suhteen.

Epäilijä oikein odottaa epäonnistumista, jotta voisi sanoa voitonriemuisesti, ivaa äänessään: ”mitä minä sanoin!?”

Epäilijät eivät auta ketään eteenpäin vaan tekevät kaikkensa vastustaakseen edistystä. Julia Cameronin mukaan epäilijät saattavat itse olla jumissa omassa elämässään (Cameron 2008: 82), mikä heijastuu ulkopuolelle voimakkaasti. Sen sijaa, että he toteuttaisivat omia unelmiaan, he yrittävät jarruttaa muiden elämää ja edistystä luomalla epäilyksen verhon.

Ehkä pelko epäonnistumisesta ja omien taitojen riittämättömyydestä estää heitä toteuttamasta itseään, ja he ovat kateellisia niille, jotka ovat uskaltaneet ottaa pelottomasti askeleen polulta sivuun ja tehdä jotain erilaista.

Epäilijöille ei kannata heittää vettä myllyyn. Heitä kannattaa karttaa etenkin silloin, kun luovuuden prosessi on herkimmillään ja omia taitoja kyseenalaistaa, sillä epäilijät ovat taitavia manipuloimaan luovaa ja epävarmaa mieltä.

Siksi kannattaa tunnistaa epäilijät ympärillään ja kertoa onnistumisista vasta silloin, kun ne ovat käsinkosketeltavan konkreettista.

 

Lähteet: Cameron, Julia (2008) Tie Luovuuteen: Henkinen Polku Syvempään Luovuuteen. Keuruu: Tieto.

Kuva: Unsplash

Luovuus, tilastot ja tulevaisuus

6E05F593-E84B-402B-9B2F-F07DEA199424

Internet on täynnä erilaisia tilastoja kirjan kirjoittamisesta, kustannusalasta sekä luovuudesta yleensäkin. Moni ei ole varmasti välttynyt kuulemasta, että ainoastaan alle 1% kaikista kustantamoihin lähetetyistä käsikirjoituksista tulee kustannetuksi.

Mitä tulee tilastoihin, niitä ei mielestäni kannata tuijotella. Syitä on monia:

  1. luvut masentavat
  2. tilastot eivät kerro totuutta
  3. luovuutta on oikeastaan aika mahdotonta tilastoida, sillä sen määritteleminen on vaikeaa ja luovuus muuttuu jatkuvasti yhteiskunnan liikkeiden ja yksilöiden mukana

Kirjoittamisesta katoaa hauskuus, jos alkaa tuijottaa tilastossa olevia lukuja. Kirjoittamisesta tulee suorittamisesta – jatkuvaa pyrkimistä ainoastaan tuohon prosentin ryhmään. Ihminen pyytää itseltään liikaa ja lopputuloksena on pelkkää pettymystä, katkeruutta ja muita negatiivisia tunteita.

Ja entäs sitten, jos pääsee 1% joukkoon? Luvassa on uusia haasteita: 1) kuinka saada ihmiset ostamaan kirja, jotta se ei päädy vuoden sisällä kirjakaupan poistomyyntilaatikkoon ja häviä hyllyiltä? 2) kuinka pitää ”ylimmän luokan” status ja vakuuttaa kustantaja siitä, että seuraava kirja on vielä parempi ja se takuulla myy?

Tilastot eivät myöskään kerro onko juuri tietyllä yksilöllä mahdollisuuksia saavuttaa tavoitteensa. Tilastot ovat usein vain keskiarvoja, ne eivät kerro koko totuutta. Tilastot eivät ole todennäköisyyksiä eivätkä ne kerro muusta kuin menneen keskiverroista.

Luovuus on todella abstrakti käsite. Sitä ei voi mitata, määritellä tai sulloa purkkiin.

Luovuudelle ei ole olemassa selkeää toistettavissa olevaa kaavaa. Aristotelen draamankaari on luuranko, mutta luovuus lisää tarinaan sen mielekkyyden. Ja mikä parasta; jokainen lähestyy tarinaa eri tavalla! Väittäisin, että luovuus on yksi niistä asioista, joita ihmiset tulevat tulevaisuudessakin harjoittamaan algoritmien sijaan.

Kuinka sitten kirjoittaa itselleen tulevaisuuden?

Ainoa asia, mitä voi ja kannattaa tehdä, on keskittyä omaan tekemiseen. Keskity vain omaan latuusi – minua on neuvottu.

Oma intohimo näkyy positiivisesti kaikessa tekemisessä. Työ ei tunnu työltä eikä kenellekään ole tulosvastuussa. Viekö se kohti menestystä? Vaikea sanoa, riippuu miten määrittelee menestyksen.

Vaikka elämän realiteeteista on hyvä olla tietoinen, tilastoja ei kannata liiaksi tuijotella. Antaa oman kiinnostuksen viedä eteenpäin. Upeita asioita tapahtuu usein silloin, kun niitä vähiten odottaa.