Avainsana: luovuus

Sivuraiteilla: Luovuudesta

~ Mariia ~ Kommentoi

fullsizeoutput_bf9

Mistä luovuus alkaa?

Olen kotiutunut Afrikasta. Matka oli huikea, eeppinen ja kasvattava – matka, josta takaisin ei tule sama ihminen, joka sinne lähti.

Luovuus näyttäytyi länsi-Afrikassa monella eri tavoin. Museoissa saattoi olla perinteisiä heimojen valmistamia käsityöesineitä sekä modernia maalaustaidetta vierekkäisissä tiloissa.

Rumpu-musiikki soi, mutta pärähti vahvistimista oma versio Despacitostakin. Pääsin minäkin jammailemaan, nimittäin afrikkalaisen tanssin pyörteisiin rumpujen tahdissa.

Luovuus näkyi myös arjessa, selviytymisessä. Suojautumisessa trooppisilta myrskyiltä, malariahyttysiltä tai tavoilla kalastaa perheelle ruokaa.

Minä puolestani hoidin kommunikaation luovasti: asioidessani ihmisten parissa, käytin kaikkia tuntemaani 10 ranskankielistä sanaa sekaisin pantomiimin kanssa. Väliin muutama hymy ja olkien kohautus. Ymmärsimme toisiamme.

Vaikka meillä on kaikkea mitä voimme haluta, ei meillä välttämättä ole mitään. He, joilla ei ole mitään, voi olla kaikki.

Beniniläiset turvautuvat vodoun eli voodoon, kun eivät tiedä mitä tehdä elämässään. Silloin hengiltä kysytään neuvoa. Hengille annetaan kysymys ja he johdattavat vastauksen ääreen.

Jos kysyt aamulla ääneen kysymyksen, voi vastaus tulla luoksesi jo illalla.

Lukuelämyksiä ja inspiraatiota

~ Mariia ~ Kommentoi

alex-geerts-424409

Ensiksi täytyy onnitella Juha Hurmetta Finlandia-palkinnon voitosta: Onnea Juha!

Minun täytyy häpeäkseni kertoa, että en ole koskaan lukenut yhtäkään Hurmeen kirjaa. En vain ole koskaan törmännyt niihin missään. Kiinnostuin kuitenkin heti kirjan aihepiiristä, kun kuulin siitä Finlandian voiton jälkeen.

Kävin töiden jälkeen Kampin Suomalaisessa kirjakaupassa ja vein viimeisen kappaleen Niemi-teosta (eikä hävetä yhtään). Tarkoitukseni on lukea sitä joululomalla, mutta sormeni syyhyävät jo aloittamaan. Kansi on todella kaunis, kieli vaikuttaa ensisilmäyksellä todella eheältä ja kerronta mukaansatempaavalta. En malta odottaa.

Luen tällä hetkellä sattumalta tämän vuoden Nobel-voittajan Kazuo Ishiguron romaania Ole luonani aina (2006). Olen ehkä lukenut kirjan takakannen aikaisemmin, mutta sen siirappinen nimi on ollut luotaantyöntävä (paraskin puhuja, allekirjoittanut antoi omalle kirjalleen nimeksi Henkäyksiä) sekä Keira Knightleyn ja Carey Mulliganin kasvot kannessa saivat jättämään kirjan hyllyyn. Kirjasta on siis tehty samanniminen elokuva vuonna 2010 ja pokkari on elokuvan jälkeinen uudelleenjulkaisu.

Noin kuukausi sitten halloween bileissä eräs ystäväni suostutteli omasta kirjahyllystään ottamaan ko. kirjan mukaani ja ylisti sen maasta taivaaseen, kun kerroin etsiväni hyvää kirjaa. Olin lukenut peräkkäin monta kirjaa, jotka eivät sykähdyttäneet ja etsin kirjaa tositarkoituksella.

kate-williams-40159

Otin kirjan vastaan hieman skeptisesti. Tiedättekö tilanteen, kun joku suosittelee jotain oikein tosissaan ja sitten siinä pitää vain jotenkin myöntyä ottamaan tyrkytetty asia vastaan ettei loukkaisi toisen tunteita?

Mutta kirja toden totta imaisi sisäänsä: ensin poikaystäväni, joka tarttui hetken mielijohteesta kangaskassista nostamaani teokseen ja katosi sitten kaiken kommunikaation ulkopuolelle, ja pian myös minut.

Yritän säästellä kirjaa, jotta se ei loppuisi. En ole siinä kuitenkaan kovin hyvä, sillä jäljellä on enää 50 sivua. Tiedättekö tunteen kun löytää jotain upeaa eikä halua päästää irti? Haluaisi, että se jatkuisi niin kuin liian pitkä kesäloma, jotta ei tarvitsisi palata takaisin arkeen. Tällä kertaa suosittelu piti todellakin paikkansa.

En aio kertoa mistä kirja kertoo. Se on tarina, mutta häilyvä sellainen. Teokselle tekee parhaiten oikeutta se, että jokainen lukija lähestyy sitä tietämättä lainkaan, mistä se kertoo.

bookblock-417570

Vaikka minuun on iskenyt tavallinen kateus ja riittämättömyyden tunne, että en koskaan voisi kirjoittaa mitään niin upeaa, on kirja myös inspiroinut minua. Kirjoitin jokunen aika sitten, että en ole kirjoittanut muistikirjaan juuri mitään. On kuin luovuuteni olisi kuivunut. Kuivakausi on viimein päättynyt, sillä kirjaa lukiessani olen täyttänyt paperiarkkeja tekstillä ja joudun toisinaan keskeyttämään lukemani luvun pitkäksikin aikaa, jotta saan inspiraationa ryöppyävän luovuuden nopeasti tallennettua paperille.

Voi kunpa minäkin voisin kirjoittaa juuri noin on vaihtunut miten voisin kirjoittaa paremmin, jotta saisin ääneni kuuluviin? tai miten oppisin olemaan miettimättä liikaa ja vain nauttimaan kirjoittamisesta?

Lukemisen nautinto on yksi parhaista nautinnoista, uskokaa pois. Seksikin jää helposti toiseksi.

Kirjoittamiseen liittyvä leikillisyys ja keveys palaa itselleni usein juuri hyvän kirjan myötä. Sisällä oikein sykähtää kuin lukee hyvää kirjaa. Teksti stimuloi ja pian mieleen pulppuaa upea lause, kohtaus tai vain metafora. Se tuntuu melkein vahingolta, mutta on ollut odottamassa vain oikeaa hetkeä.

Kuvat: Unsplash

Sivuraiteilla: Epäilijät ovat luovuuden myrkkyä

~ Mariia ~ Kommentoi

warren-wong-277326

Jokaisen luovan henkilön lähipiirissä asuu varmasti ainakin yksi epäilijä. Epäilijä yrittää vähätellä, kyseenalaistaa ja lannistaa luovaa henkilöä luovuttamaan projektiensa suhteen.

Epäilijä oikein odottaa epäonnistumista, jotta voisi sanoa voitonriemuisesti, ivaa äänessään: ”mitä minä sanoin!?”

Epäilijät eivät auta ketään eteenpäin vaan tekevät kaikkensa vastustaakseen edistystä. Julia Cameronin mukaan epäilijät saattavat itse olla jumissa omassa elämässään (Cameron 2008: 82), mikä heijastuu ulkopuolelle voimakkaasti. Sen sijaa, että he toteuttaisivat omia unelmiaan, he yrittävät jarruttaa muiden elämää ja edistystä luomalla epäilyksen verhon.

Ehkä pelko epäonnistumisesta ja omien taitojen riittämättömyydestä estää heitä toteuttamasta itseään, ja he ovat kateellisia niille, jotka ovat uskaltaneet ottaa pelottomasti askeleen polulta sivuun ja tehdä jotain erilaista.

Epäilijöille ei kannata heittää vettä myllyyn. Heitä kannattaa karttaa etenkin silloin, kun luovuuden prosessi on herkimmillään ja omia taitoja kyseenalaistaa, sillä epäilijät ovat taitavia manipuloimaan luovaa ja epävarmaa mieltä.

Siksi kannattaa tunnistaa epäilijät ympärillään ja kertoa onnistumisista vasta silloin, kun ne ovat käsinkosketeltavan konkreettista.

 

Lähteet: Cameron, Julia (2008) Tie Luovuuteen: Henkinen Polku Syvempään Luovuuteen. Keuruu: Tieto.

Kuva: Unsplash

Luovuus, tilastot ja tulevaisuus

~ Mariia ~ Kommentoi

6E05F593-E84B-402B-9B2F-F07DEA199424

Internet on täynnä erilaisia tilastoja kirjan kirjoittamisesta, kustannusalasta sekä luovuudesta yleensäkin. Moni ei ole varmasti välttynyt kuulemasta, että ainoastaan alle 1% kaikista kustantamoihin lähetetyistä käsikirjoituksista tulee kustannetuksi.

Mitä tulee tilastoihin, niitä ei mielestäni kannata tuijotella. Syitä on monia:

  1. luvut masentavat
  2. tilastot eivät kerro totuutta
  3. luovuutta on oikeastaan aika mahdotonta tilastoida, sillä sen määritteleminen on vaikeaa ja luovuus muuttuu jatkuvasti yhteiskunnan liikkeiden ja yksilöiden mukana

Kirjoittamisesta katoaa hauskuus, jos alkaa tuijottaa tilastossa olevia lukuja. Kirjoittamisesta tulee suorittamisesta – jatkuvaa pyrkimistä ainoastaan tuohon prosentin ryhmään. Ihminen pyytää itseltään liikaa ja lopputuloksena on pelkkää pettymystä, katkeruutta ja muita negatiivisia tunteita.

Ja entäs sitten, jos pääsee 1% joukkoon? Luvassa on uusia haasteita: 1) kuinka saada ihmiset ostamaan kirja, jotta se ei päädy vuoden sisällä kirjakaupan poistomyyntilaatikkoon ja häviä hyllyiltä? 2) kuinka pitää ”ylimmän luokan” status ja vakuuttaa kustantaja siitä, että seuraava kirja on vielä parempi ja se takuulla myy?

Tilastot eivät myöskään kerro onko juuri tietyllä yksilöllä mahdollisuuksia saavuttaa tavoitteensa. Tilastot ovat usein vain keskiarvoja, ne eivät kerro koko totuutta. Tilastot eivät ole todennäköisyyksiä eivätkä ne kerro muusta kuin menneen keskiverroista.

Luovuus on todella abstrakti käsite. Sitä ei voi mitata, määritellä tai sulloa purkkiin.

Luovuudelle ei ole olemassa selkeää toistettavissa olevaa kaavaa. Aristotelen draamankaari on luuranko, mutta luovuus lisää tarinaan sen mielekkyyden. Ja mikä parasta; jokainen lähestyy tarinaa eri tavalla! Väittäisin, että luovuus on yksi niistä asioista, joita ihmiset tulevat tulevaisuudessakin harjoittamaan algoritmien sijaan.

Kuinka sitten kirjoittaa itselleen tulevaisuuden?

Ainoa asia, mitä voi ja kannattaa tehdä, on keskittyä omaan tekemiseen. Keskity vain omaan latuusi – minua on neuvottu.

Oma intohimo näkyy positiivisesti kaikessa tekemisessä. Työ ei tunnu työltä eikä kenellekään ole tulosvastuussa. Viekö se kohti menestystä? Vaikea sanoa, riippuu miten määrittelee menestyksen.

Vaikka elämän realiteeteista on hyvä olla tietoinen, tilastoja ei kannata liiaksi tuijotella. Antaa oman kiinnostuksen viedä eteenpäin. Upeita asioita tapahtuu usein silloin, kun niitä vähiten odottaa.

Meidän täytyy haastaa ’status quo’

~ Mariia ~ Kommentoi

Katsoin taannoin elokuvan Steve Jobsin elämästä nimeltä Jobs (Joshua Michael Stern, 2013). Elokuvaa en voi suositella katsottavaksi, mutta innostuin Jobsin mentaliteetista sekä elokuvassa käytetyistä lainauksista.

screen-shot-2017-03-02-at-15-00-09
Kuva: IMDB

Henkilökohtaisesti en pidä Steve Jobsista, sillä hän oli ylimielinen kusipää (lukemani mukaan ja sama kerronta toistuu elokuvassakin), mutta pidän hänen filosofiastaan ja samastun kirjoittamisessa samankaltaisiin asioihin. Itseasiassa Jobs profiloituu loistavasti aikaisempaan kirjoitukseeni Kusipäät menestyy aina.

”Innovation distinguishes between a leader and a follower”

Jobs luotasasi Applen yhtiöksi, joka ei tee ”sitä samaa paskaa, mitä muutkin tekevät”, vaan pyrkii aina parempaan. Hän halusi luoda kuluttajille tuotteen, joka toimii parhaalla mahdollisella tavalla sekä luoda vaihtoehdon, jota he eivät edes osaa toivoa. Ja kuten tiedämme, Applella menee nykyään hyvin.

Olen oikeastaan samoilla linjoilla Jobsin kanssa: meidän täytyy haastaa status quo eli hallitseva ajatusmalli, jotta voimme luoda jotain uutta.

Internet on täynnä erilaisia taulukoita ja vaihe-vaiheelta eteneviä opastuksia, miten kirjoittaa kirja. Taulukkoa käyttämällä ei voi luoda mitään uutta ja erilaista, vaan tuloksena on todennäköisesti samanlaista ja jo julkaistua materiaalia.

”You can’t just ask customers what they want and then try to give that to them. By the time you get it built, they’ll want something new.”

Sen sijaan, että kirjoittaisi niin kuin kaikki muut, on parempi kulkea omaa polkua ja tarjota sellaista vaihtoehtoa mitä lukijat eivät välttämättä edes osaisi haluta. Kuluneet juonikuviot turhauttavat ja harva haluaa lukea saman kirjan ”kahdesti”. Sama koskee oikeastaan kaikkea taidetta.

Persoonallisuus, innovatiivisuus, kyseenalaistaminen, innokkuus, pelottomuus.

Ne ovat mielestäni inspiroivia avainsanoja, joita kuulee käytettävän puheessa mutta niitä näkee harvemmin teoissa. Uskallus ja heittäytyminen puuttuvat.

”Sometimes life hits you in the head with a brick. Don’t lose faith.”

Ei ole helppoa raivata omaa tietään ja tehdä asioita toisin. Uskon sen kuitenkin lopulta olevan palkitsevampaa kuin massatuotanto. Kannustan kaikkia kirjoittajia haastamaan valtavirran, kulkemaan oman intuition johdattamana, kyseenalaistamaan ja olemaan omille visiolle uskollinen.

Pysytään silti itsenämme, kusipäitä on jo tarpeeksi 😉

Jobsin elämästä on tehty toinenkin elokuva Steve Jobs (Danny Boyle, 2015), joka on kuulemma parempi kuin vuoden 2013 filmatisointi.

 

Lähteet:

Brainy Quote (2017) ’Steve Jobs Quotes’ in Brainy Quotes [online] https://www.brainyquote.com/quotes/authors/s/steve_jobs.html [Accessed 2nd March 2017]

Sivuraiteilla: Peloista

~ Mariia ~ Kommentoi

Olisi typerää sanoa, että mikään asia ei pelota. Se olisi samanlainen itsepetos kuin sanoisi, että syö päivittäin puoli kiloa vihanneksia ja hedelmiä, käy lenkillä joka päivä ja käyttää vielä tunnollisesti hammaslankaakin iltaisin.

Pelot ovat subjektiivisia mutta ne muuttuvat myös iän ja persoonallisuuden kehityksen myötä. Jokainen kokee pelkoja eri tavalla ja ne ovat kokijalleen tosia. On ihan ookoo pelätä, mutta pelot eivät saa hallita liikaa elämää, sillä muuten ne alkavat rajoittaa tekemistä.

img_4219

Julia Cameron käyttää termiä lukkiutunut ihmisestä, jota pelot estävät toteuttamasta itseään ja olemaan luova. Moni meistä on huomaamattaan lukkiutunut ja omat voimavarat saa täyteen käyttöönsä vasta silloin, kun pystyy tunnistamaan pelot ja mistä ne johtuvat.

Tunnistan omia pelkotiloja, joita ovat mm. riittämättömyyden tunne, vainoharhaisuus, pelkoja hylätyksi tulemisesta sekä toisinaan myös julkisen puhumisen pelkoa. Lopuksi kerron miten selätin pelkoni.

Riittämättömyyden tunne kummittelee usein luonani. Vaikka kuinka teen parhaani, minulla saattaa olla tunne, että se ei ole riittävää. Paraskaan teksti ei ole paras, sillä joku tekee vielä paremman.

Vainoharhaisuus liittyy lähtökohtaisesti kirjoittamiseen. Usein kirjoittaessani kohtaan pelon, että olen unohtanut mainita jotain tärkeää: aiheeseen liittyvän tärkeän historiallisen faktan, konseptin tai teeman, jonka sivuuttaminen on suurin mahdollinen virhe. Tähän liittyy myös ns. huijarisyndrooma, jolloin pelkää muiden huomaavan, että ei oikeastaan osaa mitään.

Hylätyksi tulemisen pelko – eli otetaanko minut mukaan ryhmään sellaisena kun olen ja onko minulle paikkaa juuri tässä yhteisössä ja ymmärtävätkö ihmiset minua? Mitä jos minut suljetaan kaiken ulkopuolelle?

Julkisen puhumisen pelko on varmasti yksi yleisimmistä introverttien peloista. Mikäli saan valmistautua puheen tai esitelmän pitämiseen, ei se sinällään pelota, mutta jännittää. Sen sijaan, jos minun pitää alkaa ilmaista itseäni valmistelematta, antaa mielipiteeni juuri esitettyyn asiaan tai ilmiöön tai tarjota kommenttia, voin sanoa, että useimmiten hirvittää.

Pelkäsin aikoinaan epäonnistumistakin, mutta olen sekä römelö että omaksunut sukuni mantran ’aina kannattaa yrittää’, joten tavallaan mahdollisuus epäonnistua on unohtunut. Lisäksi olen alkanut mieltää koko epäonnistumisen konseptin enemmänkin positiivisena oppimisprosessina (kts. kirjoitukseni miksi kannattaa epäonnistua).

Julia Cameron kirjoittaa:

”Pelko lukitsee luovuuden. Pelkäämme että emme ole tarpeeksi hyviä. Pelkäämme että emme ikinä valmistu. Pelkäämme jo aloittamistakin. Pelkäämme menestystä ja epäonnistumista. Pelkoon on yksi ainoa lääke. Tämä on rakkaus. […] Lopeta itsesi soimaaminen. Ole kiltti. Kutsu pelkoa sen oikealla nimellä.” (Cameron 2007:245)

Kun pelot on tunnistanut, ne on saanut nimen ja niitä on tarkastellut lähemmin, eivät ne välttämättä tunnu enää yhtä kamalilta.

Sen sijaan, että rankaisisi jatkuvasti itseään, kannattaa ottaa Cameronin tapaan päinvastainen tapa: rakastaa ja helliä itseään.

Kun teen sitä mitä rakastan enkä mieti liikaa tulevaa, mennyttä tai muita ihmisiä sekä olen itselleni armollinen vaatimatta liikoja, alkoi peloista vapautuminen. Toisin sanoen: olen oma itseni ja teen parhaani. Se riittää.

Huomasin nopeasti rentouden tunteen sekä kehossa että mielessä. Aivan kuin pingotettu kuminauha olisi vihdoin löystynyt ja vapauttanut minut ikeestään tehden oloni kevyeksi. Näinkö helppoa se on? muistan ajatelleeni.

Kun oma lukkoni avautui, huomasin vahingossa saavani hyviä numeroita opinnoista ja kirjoittavani kiinnostavaa tekstiä. Kaiken sen ajan olin yrittänyt menestyä opinnoissani ja kirjoittaa mielettömän hyvää tekstiä, mutta olin huomaamattani estänyt itseäni ja sabotoinut peloillani lopputuloksen.

Pelot tulevat toisinaan käymään, sillä elämä on vähän kuin vaakakuppi, joka tasapainottelee keskellä yrittäen pitää kaiken tasapainossa. Mutta mikään tila ei ole kuitenkaan pysyvä. Nykyään kun pelot tulevat käymään, ne eivät jää enää punkkaamaan sohvalle vaan ne osaavat lähteä itse pois.

Lähteet:

Cameron, J (2007) Tie Luovuuteen: Henkinen polku syvempään luovuuteen. Helsinki: Like.

Ystävämme Prokrastinaatio eli kuinka laiskuudesta kumpuaa hyviä ideoita

~ Mariia ~ Kommentoi

Tiedättekö tunteen, kun kursori naputtaa kärsimättömänä tahtia tietokoneen ruudulla ja syyllistää? Tekstitiedostoon ei ole moneen päivään tullut kirjoitettua lisää tekstiä. Ahdistaa.

Joka päivä pitäisi kirjoittaa, koska joku kuuluisa on niin joskus sanonut.

fullsizeoutput_95e

Päässä vilisee ajatuksia vuorokauden ympäri, muistilista kasvaa kilometrin pituiseksi ja syyllisyys luovan työn edistymisestä kalvaa. Monella on nykyään niin monta rautaa tulessa, että on ihme ettei näpit pala useammin.

On välillä hyvä olla tekemättä mitään.

Silloin on parasta lopettaa kaikki siihen paikkaan ja vain olla. En ole kaikkein paras laiskottelija, sillä viimeksi pidin virallista lomaa vuonna 2010. Olen kuitenkin oppinut pitämään yhden päivän viikosta sellaisena päivänä, että minun ei tarvitse tehdä mitään.

Se on sunnuntai.

Monesti sunnuntait kuluvat haahuillessa tai aamupalalla, joka jatkuu iltapäivään. Pyrin pysymään poissa Internetistä ja kaikesta teknologiaan liittyvästä, sillä ne kuluttavat aikaa ja päätä mutta eivät anna mitään vastineeksi. Vain ärsytystä.

Kun antaa mielen olla rauhassa eikä painosta sitä ratkomaan jatkuvasti ongelmia, hyviä ideoita alkaa putkahdella alitajunnasta. Näin ei välttämättä käy heti, sillä laiskottelua pitää ensin opetella.

Ei saa tehdä mitään. Ei yhtään mitään.

Laiskottelu on nannaa toisinaan, mutta siihenkin pätee kultaisen keskitien sääntö – liika laiskottelu tekee nimittäin saamattomaksi. Siksi viikon viimeinen päivä onkin oivallinen laiskotteluun.