
Tautologialla on negatiivinen mielleyhtymä turhana toistona. Toisaalta toisto toimii hyvin tehokeinona lyriikassa ja proosassa.
Tautologia voi tarkoittaa kahta eri asiaa riippuen puhutaanko logiikasta vai retoriikasta. Logiikassa tautologia tarkoittaa sitä, että väittämä on aina tosi. Retoriikassa puolestaan tautologia tarkoittaa toistoa ilman, että puhuja tai kirjoittaja tuo uutta informaatiota.
Syvennyn artikkelissa tautologiaan erityisesti proosan ja lyriikan näkökulmasta.
Mikä on tautologia?
Retoriikassa tautologia on siis turhaa toistoa. Yleisimmin tautologiaa näkee teksteissä tietyn sanan toistamisena, esimerkiksi peräkkäisissä virkkeissä tai samassa kappaleessa.
Tautologiaa voi myös olla asian toistaminen eri sanoin eli jaarittelu.
Tautologiaa voi olla:
- saman sanan toistaminen
- lauserakenteen toistaminen, esim. olla-verbin täyteiset virkkeet
- asian, idean tai kontekstin turha toistaminen
Esimerkki 1: sama sana toistuu
Ostin uutta astianpesuainetta, sillä tuttuni suositteli sitä. Astianpesuaine on riittoisaa, ja toistaiseksi astiat ovat puhdistuneet todella helposti. Edellinen astianpesuaine kului vain muutamassa kuukaudessa.
Esimerkki 1:ssä toistuu sana ”astianpesuaine”. Sen voisi välillä korvata synonyymillä, esim. tiskiaine.
Esimerkki 2: lauserakenne toistuu
Tuttuni suositeli astianpesuainetta, joten ostin sitä viime kerralla oltuani kaupassa. Tiskiaine on riittoisaa, ja toistaiseksi astiat ovat puhdistuneet todella helposti. Edellisen käyttämäni merkin pesuainepullo oli tyhjä muutamassa kuukaudessa.
Yllä olevassa esimerkissä toistuu olla-verbin täyteiset virkkeet. Osan olla-verbeistä voisi korvata aktiivisilla verbeillä, esim. ”käytyäni kaupassa”, ”vaikuttaa riittoiselta”, ”näyttävät puhdistuneen” ja ”hupeni”.
Lue lisää olla-verbin käytöstä tekstissä.
Esimerkki 3: asia toistuu
En olisi ostanut uutta astianpesuainetta ellei tuttuni olisi suositellut merkkiä minulle. Hankin usein juuri sellaisia tuotteita, joita moni on todennut hyväksi. Luin astianpesuaineesta positiivista palautetta myös muilta asiakkailta, mikä vaikutti ostopäätökseeni.
Esimerkissä toistuu sama asia eli puhuja ostaa usein tuotteita, jotka muut ovat jo kokeneet hyväksi. Teksti ei etene eikä juurikaan tuo mitään uutta. Toki proosassa tekniikka voi olla tarkoituksenmukainen. Esimerkiksi tekniikalla saa hyvin kuvattua neuroottisen ihmisen ajatusmaailmaa.
Turha toisto kuuluu kirjoitusprosessiin
Kirjoittamisessa fantastisinta on flow-tilan kokeminen eli täysi kirjoittamiseen uppotumisen tila, jolloin hetkeksi tietoisuus muusta maailmasta hämärtyy. Silloin kielen, tarinan tai tekstin rajoitteet eivät vaikuta. On vain näppäimistö, sanat, tekstidokumentti ja kirjoittaja.
Saman ajatuksen kirjoittaminen auki eri sanoin on hyvin tyypillinen osa kirjoittamisprosessia, sillä kirjoittaja pyrkii usein löytämään sopivan tavan kertoa jokin asia uudella tavalla tai muuten vain kiinnostavasti.
Vasta lukiessa itsekritiikki nousee pintaan ja tekstin lainalaisuudet tulevat vahvemmin ilmi. Editointivaiheessa turha toisto olisi kuitenkin hyvä karsia pois.
Lue lisää: Oivalluksia tekstin muokkauksesta
Näin karsit turhaa toistoa tekstistä
Pääajatus turhan toiston karsimisessa on, että jokainen virke veisi tarinaa tai ajatusta eteenpäin. Joko virkkeet täydentävät toisiaan, rakentavat ajatusta eteenpäin tai tuovat uuden näkökulman.
Omaa tekstiä voi olla vaikea tarkastella kriittisesti. Silloin esilukijan rooli korostuu kirjoitusprosessissa.
- korvaa toistuvat sanat synonyymeillä
- muokkaa lauserakenteita vaihtelevammaksi
- pohdi kriittisesti, että onko asian kertominen tärkeää tekstin kannalta
- tunnista omat maneerit
Jos sama sana toistuu liian monta kertaa tekstissä, kannattaa osa sanoista korvata synonyymeillä tai muokata lauserakenne uudestaan. Lisäksi kannattaa pohtia kriittisesti, että onko asian kertominen todella tärkeää tekstin kannalta.
Jokaisella kirjoittajalla on toistuvia maneereja. Kun tunnistat omat maneerisi, voit käyttää Wordin haku-toimintoa ja etsiä tiettyjä sanoja tekstistä. Haku-toiminnon avulla näet helposti, kuinka usein tietyt sanat toistuvat, ja milloin sana kannattaa korvata synonyymillä.
Lue lisää: 7 vinkkiä, joiden avulla kirjoitat kuin pro
Toisto on myös tehokeino
Toisto kiinnittää lukijan tai kuulijan huomion tärkeisiin kohtiin. Toisto toimii tavallaan samalla tavalla kuin alleviivaus, boldaus ja korostuskynä. Silloin puhuja tai kirjoittaja painottaa asian tärkeyttä – ei niinkään sanan.
Yksi ikonisimmista puheista, jossa toisto toimii hyvänä tehokeinona on Martin Luther King, Jr.:n vuonna 1963 pitämä puhe, jossa I have a dream -fraasi toistuu peräti yhdeksän kertaa puheen aikana.
Toive auttaa luomaan uskoa ihmisyyteen ja tulevaan. Se pyrkii viestimään toiveen olevan joskus mahdollista, eikä jäämään vain toiveeksi.
Lue myös muita vinkkejä, kuinka elävöittää tekstiä tehokeinoilla.
Myös toisto on vakiintunut retoriikan muoto
Lyriikassa toisto on vakiintunut retoriikan muoto.
Huomasit ehkä artikkelin otsikon, jossa viljelin tarkoituksen mukaisesti toisto-sanaa kolme kertaa. Toisto, toisto, toisto -tautologian voi nähdä kahdella tavalla.
- Saman sanan toistaminen kolmesti näyttäytyy todella tylsältä ja puuduttavalta.
- Tärkeän asian tai sanan kertominen kolmesti on myös mahtipontinen statement.
Nämä kaksi asiaa kiteytyvät tekstissä: toisto voi olla pahimmillaan suossa tarpomista lukijalle tai se voi herättää lukijaa ajattelemaan.
Lue lisää: Kuinka muokata romaanikäsikirjoitusta?
Toisto jakaa kirjoittajat kahteen leiriin
Jos olet koskaan kirjoittanut esseitä, lehtiartikkeleja tai asiapitoista tekstiä, olet ehkä huomannut, että tautologia saa harvoin editoijan sympatiat. Asia olisi hyvä sanoa mahdollisimman selkeästi, napakasti ja informatiivisesti.
Puolestaan proosassa ja lyriikassa toisto voi toimia erinomaisesti tehokeinona. Toistolla voi saada aikaan vahvan tunnetilan ja latauksen, kuten Martin Luther King Jr. puheessa.
Lisäksi pitkää kaunokirjallista tekstiä lukiessa ei aina välttämättä muista kristallinkirkkaasti kaikkia aiemmin tekstissä lukemiaan asioita. Siksi lukijaa voi olla hyvä muistuttaa juonikäänteistä hienovaraisella toistolla.
Perusohjeena toiston käyttämiseen voisi sanoa, että tunne tekstilajisi ja yleisösi. Tehokeinojen käyttö on kuin mausteiden ripottelu keitokseen: perusainekset kannattelevat tekstiäsi, mutta tehokeinot säväyttävät.
Kuva: Unsplash