Ollakko vai eikö olla? – olla-verbin käyttö tekstissä

Kirjoitin vuosi sitten tehokeinoista, joilla voi piristää kerrontaa tai korostaa tekstissä tiettyjä asioita. Yhdeksi kohdaksi nostin lauserakenteen muuttamisen, mikä kuulostaa todella tylsältä ja ankealta, mutta voi parhaimmillaan nostaa tekstin uudelle tasolle. Yksinkertaisimmillaan se voi tarkoittaa olla-verbiä ja sen korvaamista, jotta tekstistä tulisi eheämpää.

Kirjoitan olla-verbistä, sillä törmään ilmiöön todella useasti (olen itsekin sortunut siihen). Olla-verbin täyteisiä lauseita on raskasta lukea, mutta niiden korjaaminen ja korvaaminen on todella helppoa.

Kun aloitin luovaa kirjoittamisen opiskelun, erään kurssin opettaja kiinnitti huomioni olla-verbin käyttöön. En ollut ajatellut tekstiäni niin syvälle kuin olin mielessäni ajatellut. Valtaosa lauseista sisälsi on/ovat –verbin.

Olen lukenut jonkin verran ihmisten tekstejä ja antanut niistä palautetta. Sama olla-verbin vaikutus toistuu niissä usein. Saatat miettiä, että mitä sitten. Annan esimerkin:

Pöydällä on maitotölkki, jonka etiketissä on sanat rasvaton maito. Ikkunassa on keltaiset verhot, joiden läpi aurinko kajastaa. Minulla on häntä ikävä. He ovat pian täällä, mutta minä olen silti yksin.

Esimerkki on todella alkeellinen, mutta huomaatte varmasti pointin: tekstin rytmi pysähtyy joka kerta olla-verbiin. Lauseet ovat hajuttomia, värittömiä ja persoonattomia. Olla-verbin käyttö tällaisenaan tuo mieleen enemminkin raportoinnin kuin kerronnan.

Jonkin asteinen henkinen valaistuminen (sellainen ahaa-ilmiö) tapahtui huomion jälkeen. Se on tavallaan eräs käännekohta kirjoittamisen taipaleellani; niitä ensimmäisiä oivalluksia, mitä kaikkea kielellä voi tehdä ja kuinka tulee tietoiseksi omasta kirjoittamisestaan.

Epäilen, että olla-verbi on vahvistunut suomen kielessä englannin there is/there are -muodon vaikutuksesta. Lisäksi meillä suomalaisilla on taipumus todeta asioita ja sanoa asiat mahdollisimman yksinkertaisesti: pöydällä on maljakko. That’s it: siinä se on, mitäpä sitä enempää jahkailemaan.

Helppoja korjausehdotuksia on useampi: mm. olla-verbin voi korvata toisella verbillä tai vaihtoehtoisesti lausejärjestystä voi muuttaa. Tai sitten voi tehdä molemmat.

Aikaisempi esimerkki taipuu hieman lyyrisemmäksi seuraavilla korjauksilla:

Tölkki rasvatonta maitoa lepää pöydällä. Ikkunaa suojaavat keltaiset verhot, joiden läpi aurinko kajastaa. Ikävöin häntä. Vaikka he saapuvat pian, tunnen yksinäisyyttä.

En väitä, että olla-verbiä ei saisi enää koskaan ikinä missään nimessä käyttää. Rohkaisen katsomaan omaa tekstiä kriittisemmin ja pohtimaan, tarvitseeko jokaista olla-verbiä. Mikäli et hahmoita olla-verbejä itse tekstistäsi, voit hakea niitä Wordin hakutoiminnolla (Windows: ctrl + F  tai Mac: cmd + F), jolloin näet kätevästi kuinka paljon on/ovat –sanoja esiintyy tekstissä. Niitä on aina enemmän kuin luuletkaan.

Itse pyrin välttämään olla-verbiä, jos asian voi sanoa kiinnostavammin. Olla-verbi tekee lauseet välillä tönköiksi toteamuksiksi eikä ota huomioon muita vaihtoehtoja. Se on niin kuin on. Mutta sen ei tarvitse ainoastaan olla niin.