Virginia Woolfin päiväkirjat

7703au

Jos Woolf saisi tietää, että hänen päiväkirjansa olisi painettu kirjasarjaksi, hän todennäköisesti suuttuisi. En voi moittia häntä, niin minäkin suuttuisin. Ristiriitaisissa tunnelmissa selailin kaupassa Woolfin päiväkirjaa ja pohdin millaisia ajatuksia upea kirjailija on tallentanut sivuille. Uteliaisuus kuitenkin voitti, sillä halusin päästä Woolfin pään sisään.

Virginia Woolf (1882-1941) oli englantilainen kirjailija, toimittaja sekä kulttuuripersoona. Hänet tunnetaan mm. modernin kirjallisuuden merkittäväksi tekijäksi, tajunnanvirta-tekniikasta sekä feministisestä otteestaan. Hän omisti yhdessä miehensä Leonard Woolfin kanssa kirjapainon, jossa he painoivat Virginian kirjoja. Virginia Woolfin voi siis ajatella olevansa oman aikansa omakustantaja.

Woolf on itselleni hyvin tärkeä kirjailija monella tapaa. Opiskelin hänen kirjojaan luovan kirjoittamisen opintojeni aikana, innostuin modernista kirjallisuudesta ja hänen tekstinsä osuivat oman elämäni murrejaksoon, jolloin päädyin lopulta muuttamaan Englantiin.

Kirjassani Henkäyksiä (2015) on intertekstuaalinen viittaus Woolfin Mrs. Dalloway (1925) kirjaan, sillä halusin omalta osaltani kunnioitaa häntä tekstilläni. Kuten Clarissa Dalloway, myös Ella kuvittelee vastapäisen asunnon naisen tuijottavan ja tuomitsevan katseellaan sekä olemassaolollaan.

Woolfin päiväkirjat sisältävät merkintöjä elämästä, kirjoittamisesta sekä ihmisistä Woolfin elämässä. Se on oikeastaan kiinnostavin tapa lähestyä henkilöä sellaisena kun hän on ollut, sillä päiväkirja on niin henkilökohtainen ja sensuroimaton.

Parasta tietysti kirjoittajan näkökulmasta on kuinka Woolf raportoi kirjoittamisen sujumista ja päivien kulkua, kuten seuraavassa katkelmassa:

”Saatuani valmiiksi aamupäivän kirjoitusrupeaman & täytettyäni kokonaisen sivun, mikä ei ole lainkaan hassumpi saavutus, kellon on 11:20, & voin yhtä hyvin antaa mieleni juosta reittinsä loppuun tällä maallisemmalla tantereella.” (s. 235)

Siis, mitä; Virginia Woolf piti yhden kokonaisen liuskan kirjoittamista päivässä hyvänä suorituksena!? Hän sentään kirjoitti työkseen! Ehkä sitä voisi olla itselleen armollisempi ja lempeämpi. Kun kerta Woolfkin…

Woolfin päiväkirjat sisältävät hyvin henkilökohtaisia merkintöjä kirjailijan elämästä ja toisinaan siellä on piikikkäitä mainintoja kanssaihmisistä:

”Nelly Cecil tuli tänne kello 12 ja lähti 4:30. Kuinka karkeilta & jopa sotkuisilta hän saikaan meidän nurkkamme näyttämään! Huoneet pimenivät silmissä, hopeat tummuivat, kananlihat kuivuivat & posliini haaleni.” (s. 71)

Kun asuin Lontoossa, kävin Richmondissa, jossa Virginia ja Leonard Woolf asuivat ja jossa tämä kuuluisa kirjapainokin sijaitsi. Richmond on mahtava paikka: vehreää, paljon luontoa ja vanhoja taloja. Harmi vaan, että muilla ei ole sinne mitään asiaa kuin turisteilla tai varakkailla löndönereillä, sen verran kallis paikka Richmond on nykyään asua. Kallis, mutta hyvin viehättävä.

Päiväkirjan sivuilta huokuu jatkuvasti sympaattinen, kunnianhimoinen sekä itseironinen henkilö. Ihminen, joka tuskin näyttää todellista itseään juuri kenellekään:

”Minun on ollut jo pitkään tarkoitus kirjoittaa historiallinen selonteko rauhan palaamisesta, sillä muuten vanha Virginia tulee nolostumaan ajatellessaan millainen hölösuu hän oli, aina vain kertomassa ihmisistä eikä koskaan politiikasta. Lisäksi hän huomauttaa, että ne ajat, joiden halki elit, olivat ihmeellisiä.” (s. 109)

Päiväkirjassa kiinnostavaa on myös kuinka Woolf tallettaa jokapäiväistä elämää, ikään kuin raportoi sitä muistiin tulevan varalle. Shillingit ja pennyt kuulostavat korvaan pikku rahalta, mutta 20-luvulla se on varmasti ollut suuri raha:

”Ruoan hinta on tippunut pennyn sieltä, toisen täältä, mutta kirjojen hinnoissa ei näy juuri muutoksia. Maito on kallista, 1 pennyä neljännesgallonalta. Voi on pudonnut 3 shillinkiin, mutta se on tanskalaista. Kananmunat – en tiedä kananmunien hintaa.” (s. 109)

Virginia Woolf kärsi masennuksesta liki koko elämänsä ajan ja kuoli tungettuaan kiviä takkinsa taskuun ja hukuttauduttuaan jokeen. Päiväkirjojen sivuilta masennusta ei heti huomaa, mutta tietty tummanpuhuvuus toistuu tekstistä ajoittain:

”Kaksi viikkoa on jo vierähtänyt. Aika kuluu nopeasti – liian nopeasti. Kunpa sitä voisi siemailla hitaasti & herkutella jokaisen hetken jokaisella pisaralla! Olen ajatellut viimeisen parin viikon ajan ensimmäisen kerran testamenttini tekemistä, jos totta puhutaan. Toisinaan minusta tuntuu, etten saa tämän rasituksen vuoksi milloinkaan kirjoitettua kaikkia niitä kirjoja, joita minulla on mielessäni. Kirjoittamisessa pirullisinta on se, että se edellyttää jokaisen hermon pysyvän pingotettuna. Ja juuri siihen minä en pysty…” (s. 155)

Woolfin päiväkirjat ovat elämän makuiset; runsaat, levällään ja täynnä elämän välivärejä. Vaikka suurin osa päiväkirjanmerkinnöistä on elämän raportointia, huokuu se älykästä pohdintaa mutta myös kipuilua. Siihen minä samaistun.

Miten lohduttavaa, että Woolfkin on ollut epävarma itsestään ja kirjoittamisestaan. Että hänkin oli vain ihminen. Neromyytti murrettu.

Pssst! Mikäli Virginia Woolf ja Mrs. Dalloway kiinnostaa enemmänkin, suosittelen luettavaksi Michael Cunninghamin Tunnit (2000) tai katsottavaksi kirjasta tehdyn elokuvan Tunnit (2002). Kummatkin on tosi jees.

Lainaukset: Woolf, V. (2015) Päiväkirja II. Suomentanut: Ville-Juhani Sutinen. Savukeidas kustannus: Turku. (Huom! Päiväkirja II kattaa ajanjakson 1920-1925)

Kuvat: Penguin Books Australia ja Mariia Kukkakorpi

4 vastausta artikkeliin “Virginia Woolfin päiväkirjat

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s