Virginia Woolfin päiväkirjat

7703au

Jos Woolf saisi tietää, että hänen päiväkirjansa olisi painettu kirjasarjaksi, hän todennäköisesti suuttuisi. En voi moittia häntä, niin minäkin suuttuisin. Ristiriitaisissa tunnelmissa selailin kaupassa Woolfin päiväkirjaa ja pohdin millaisia ajatuksia upea kirjailija on tallentanut sivuille. Uteliaisuus kuitenkin voitti, sillä halusin päästä Woolfin pään sisään.

Virginia Woolf (1882-1941) oli englantilainen kirjailija, toimittaja sekä kulttuuripersoona. Hänet tunnetaan mm. modernin kirjallisuuden merkittäväksi tekijäksi, tajunnanvirta-tekniikasta sekä feministisestä otteestaan. Hän omisti yhdessä miehensä Leonard Woolfin kanssa kirjapainon, jossa he painoivat Virginian kirjoja. Virginia Woolfin voi siis ajatella olevansa oman aikansa omakustantaja.

Woolf on itselleni hyvin tärkeä kirjailija monella tapaa. Opiskelin hänen kirjojaan luovan kirjoittamisen opintojeni aikana, innostuin modernista kirjallisuudesta ja hänen tekstinsä osuivat oman elämäni murrejaksoon, jolloin päädyin lopulta muuttamaan Englantiin.

Kirjassani Henkäyksiä (2015) on intertekstuaalinen viittaus Woolfin Mrs. Dalloway (1925) kirjaan, sillä halusin omalta osaltani kunnioitaa häntä tekstilläni. Kuten Clarissa Dalloway, myös Ella kuvittelee vastapäisen asunnon naisen tuijottavan ja tuomitsevan katseellaan sekä olemassaolollaan.

Woolfin päiväkirjat sisältävät merkintöjä elämästä, kirjoittamisesta sekä ihmisistä Woolfin elämässä. Se on oikeastaan kiinnostavin tapa lähestyä henkilöä sellaisena kun hän on ollut, sillä päiväkirja on niin henkilökohtainen ja sensuroimaton.

Parasta tietysti kirjoittajan näkökulmasta on kuinka Woolf raportoi kirjoittamisen sujumista ja päivien kulkua, kuten seuraavassa katkelmassa:

”Saatuani valmiiksi aamupäivän kirjoitusrupeaman & täytettyäni kokonaisen sivun, mikä ei ole lainkaan hassumpi saavutus, kellon on 11:20, & voin yhtä hyvin antaa mieleni juosta reittinsä loppuun tällä maallisemmalla tantereella.” (s. 235)

Siis, mitä; Virginia Woolf piti yhden kokonaisen liuskan kirjoittamista päivässä hyvänä suorituksena!? Hän sentään kirjoitti työkseen! Ehkä sitä voisi olla itselleen armollisempi ja lempeämpi. Kun kerta Woolfkin…

Woolfin päiväkirjat sisältävät hyvin henkilökohtaisia merkintöjä kirjailijan elämästä ja toisinaan siellä on piikikkäitä mainintoja kanssaihmisistä:

”Nelly Cecil tuli tänne kello 12 ja lähti 4:30. Kuinka karkeilta & jopa sotkuisilta hän saikaan meidän nurkkamme näyttämään! Huoneet pimenivät silmissä, hopeat tummuivat, kananlihat kuivuivat & posliini haaleni.” (s. 71)

Kun asuin Lontoossa, kävin Richmondissa, jossa Virginia ja Leonard Woolf asuivat ja jossa tämä kuuluisa kirjapainokin sijaitsi. Richmond on mahtava paikka: vehreää, paljon luontoa ja vanhoja taloja. Harmi vaan, että muilla ei ole sinne mitään asiaa kuin turisteilla tai varakkailla löndönereillä, sen verran kallis paikka Richmond on nykyään asua. Kallis, mutta hyvin viehättävä.

Päiväkirjan sivuilta huokuu jatkuvasti sympaattinen, kunnianhimoinen sekä itseironinen henkilö. Ihminen, joka tuskin näyttää todellista itseään juuri kenellekään:

”Minun on ollut jo pitkään tarkoitus kirjoittaa historiallinen selonteko rauhan palaamisesta, sillä muuten vanha Virginia tulee nolostumaan ajatellessaan millainen hölösuu hän oli, aina vain kertomassa ihmisistä eikä koskaan politiikasta. Lisäksi hän huomauttaa, että ne ajat, joiden halki elit, olivat ihmeellisiä.” (s. 109)

Päiväkirjassa kiinnostavaa on myös kuinka Woolf tallettaa jokapäiväistä elämää, ikään kuin raportoi sitä muistiin tulevan varalle. Shillingit ja pennyt kuulostavat korvaan pikku rahalta, mutta 20-luvulla se on varmasti ollut suuri raha:

”Ruoan hinta on tippunut pennyn sieltä, toisen täältä, mutta kirjojen hinnoissa ei näy juuri muutoksia. Maito on kallista, 1 pennyä neljännesgallonalta. Voi on pudonnut 3 shillinkiin, mutta se on tanskalaista. Kananmunat – en tiedä kananmunien hintaa.” (s. 109)

Virginia Woolf kärsi masennuksesta liki koko elämänsä ajan ja kuoli tungettuaan kiviä takkinsa taskuun ja hukuttauduttuaan jokeen. Päiväkirjojen sivuilta masennusta ei heti huomaa, mutta tietty tummanpuhuvuus toistuu tekstistä ajoittain:

”Kaksi viikkoa on jo vierähtänyt. Aika kuluu nopeasti – liian nopeasti. Kunpa sitä voisi siemailla hitaasti & herkutella jokaisen hetken jokaisella pisaralla! Olen ajatellut viimeisen parin viikon ajan ensimmäisen kerran testamenttini tekemistä, jos totta puhutaan. Toisinaan minusta tuntuu, etten saa tämän rasituksen vuoksi milloinkaan kirjoitettua kaikkia niitä kirjoja, joita minulla on mielessäni. Kirjoittamisessa pirullisinta on se, että se edellyttää jokaisen hermon pysyvän pingotettuna. Ja juuri siihen minä en pysty…” (s. 155)

Woolfin päiväkirjat ovat elämän makuiset; runsaat, levällään ja täynnä elämän välivärejä. Vaikka suurin osa päiväkirjanmerkinnöistä on elämän raportointia, huokuu se älykästä pohdintaa mutta myös kipuilua. Siihen minä samaistun.

Miten lohduttavaa, että Woolfkin on ollut epävarma itsestään ja kirjoittamisestaan. Että hänkin oli vain ihminen. Neromyytti murrettu.

Pssst! Mikäli Virginia Woolf ja Mrs. Dalloway kiinnostaa enemmänkin, suosittelen luettavaksi Michael Cunninghamin Tunnit (2000) tai katsottavaksi kirjasta tehdyn elokuvan Tunnit (2002). Kummatkin on tosi jees.

Lainaukset: Woolf, V. (2015) Päiväkirja II. Suomentanut: Ville-Juhani Sutinen. Savukeidas kustannus: Turku. (Huom! Päiväkirja II kattaa ajanjakson 1920-1925)

Kuvat: Penguin Books Australia ja Mariia Kukkakorpi

Kirjoita hiljaisuus tekstiin

kristina-flour-185592-unsplash

Suomalaiset voivat istua hiljaisuudessa täysin tyytyväisenä ja jakaa hetken ilman, että siinä on mitään eriskummallista. Japanilaisilla on taiteessa puolestaan mu, jonka voi kääntää tarkoittavaksi tyhjää tilaa. Tyhjyys puolestaan luo monimerkityksellisiä tulkintoja sekä hiljaisuutta.

Hiljaisuus vaikuttaa ensin varsin tylsältä asialta. Lähemmin tarkasteltuna voi huomata, että hiljaisuutta on montaa lajia: mm. äänettömyyttä, rauhallisuutta, vaivaannuttavaa tai peräti vihamielistä hiljaisuutta.

Mielestäni hiljaisuus voi antaa tai ottaa; se voi tuoda uuden tason tekstiin tai pahimmillaan tehdä kerronnasta kömpelön. Kirjoittajan tehtävä on päättää kuinka hiljaisuutta tekstissään käyttää.

Dialogin puuttuminen

Aloitetaan kaikkein ilmeisimmästä eli henkilöhahmojen dialogista, sillä jokaisella henkilöhahmolla on oma uniikki tapansa puhua ja käyttää ääntään. Hiljaisuutta saa aikaan, jos ei kirjoita henkilöhahmojen ”fyysistä” ääntä ollenkaan tai kirjoittaa sitä säästeliäästi.

Harkittu dialogin käyttö tuo tekstiin rauhallisuuden tunteen. Luin juuri Takashi Hiraiden teoksen Kissavieras (2016), joka on kerronnaltaan hyvin minimalistinen, ja jossa dialogia käytetään harkitusti. Kun henkilöhahmot puhuvat harvoin ääneen, janoaa lukija myös kuulla enemmän henkilöhahmojen omaa ääntä.

Jos dialogia ei halua jatkuvasti käyttää, keskustelun voi myös tiivistää kappaleen sisälle. Riippuu kuitenkin keskustelun luonteesta (mm. kuinka kiinnostava keskustelu on lukijan kannalta), milloin niin kannattaa tehdä. Myös monologin voi kirjoittaa samalla tavalla tekstiin sisäiseksi puheeksi.

Levollisuuden lisääminen kerronnan avulla

Hiljaisuuden avulla on mahdollista rauhoittaa kohtausta. Mikäli kohtauksessa on ollut paljon informaatiota, toimintaa, käännekohtia tms. lukijan kannalta hektistä toimintaa, kannattaa kohtaus rauhoittaa.

Levollisuutta saa usein kohtauksen sisällä lisättyä kuvailemalla ympäristöä tai mielenmaisemia. Ympäristöstä voi nostaa yksityiskohtia tai upottaa Proustin madeleine-tekniikan avulla lukijan takaumaan.

Pohdiskelua, sisäistä monologia tai kuvailua lisäämällä on mahdollista lisätä rauhallisuutta. Tarinan rytmi hidastuu myös samalla.

Vaivaannuttava hiljaisuus

Jokainen meistä on joskus jakanut vaivaannuttavan hiljaisuuden. Tilanteen, jossa pitäisi sanoa paljon, mutta mikään ei tunnu oikealta. Tai tilanteen, josta haluaisi vain nopeasti päästä pois.

Jaan teille esimerkin vaivaannuttavasta hiljaisuudesta kirjastani Henkäyksiä (2015). Kohtauksessa Alex saapuu Ellan luo ennen kuin he lähtevät yhdessä Ellan isoäidin hautajaisiin. Ellaan ihastunut Alex huomaa Ellan kämmenessä tussilla kirjoitetun, mutta jo haalistuneen miehen nimen ja numeron.

”– Kuka on Guy? Alex kysyy.

Ella laskee teen piirongin päälle ja katsoo kämmentään. Nimi lukee yhä selvästi kämmenessä, mutta yhteystiedoista ei saa selvää. Ella ei voisi koskaan tavoittaa Guyta, vaikka haluaisi ja ajatus elämän yllätyksellisyydestä surettaa häntä. Se, että yhdessä hetkessä kaikki muuttuu eikä samaan hetkeen pääsee enää koskaan takaisin. Ei häntä sureta, että hän ei enää koskaan näe Guyta. Ainakin hän toivoo, ettei koskaan törmää tähän kulmakaupassa. Mikä Alex oli tuomitsemaan häntä satunnaisista miehistä? Ei hänen elämänsä päättynyt siihen, että hän sai lapsen.

– Ei kukaan tärkeä, Ella sanoo.

Alex ei tiedä kumpi vastaus oli pahempi; se, että Ella oli löytänyt jo uuden vai että hänellä oli satunnaisia petikumppaneita. […]” (sivu 173)

Vaivaannuttavuutta luo kohtauksessa mustasukkaisuus sekä syyllisyys, mutta myös puhumattomuus. Kumpikin haluaisi sanoa ääneen pitävänsä toisesta, mutta he eivät uskalla rikkoa ystävyyden kuplaa, ja käyttäytyvät kuin mikään ei voisi hetkauttaa heitä.

Tekstissä lukija pääsee kummankin henkilöhahmon pään sisälle sekä saa informaatiota heidän puheestaan. Tärkein jätetään sanomatta, mikä antaa hiljaisuudelle tilaa.

Jännittynyt hiljaisuus

Hiljaisuus voi huokua myös jännittyneisyyttä, suuttumusta tai ärtymystä.

Käytän tässäkin esimerkkinä kohtausta omasta kirjastani (hahaa) Henkäyksiä (2015). Kohtauksessa Ella on kotona poikansa Paulin kanssa valmistautumassa isoäidin hautajaisiin, kun Ellan äiti soittaa. Ella on vältellyt äitinsä soittoa koko päivän.

”– Tulemme hakemaan teitä kahdelta. Olkaa valmiina silloin. Ja laita se mekko, jonka lähetin.

– Minulla on toinen mekko, laitan sen.

– Mutta minun lähettämäni olisi paljon parempi.

– Minulla on toinen mekko, laitan sen.

– Omapahan on valintasi.

Linja kohisee ja odottaa soittajan sanoja. Ella kaivaa lusikan kahvalla likaa kynnen alta. Puhelussa on etäisyyttä enemmän kuin kilometrejä hotellilta Ellan kaksioon. Tilaa on sitäkin vähemmän, aivan kuin Ella seisoisi äidin edessä selkä tiiviisti tiiliseinää vasten.

– Oliko sinulla muuta? hän sanoo viimein kuin rohkaistakseen.

– Ei kai minulla ollut.

– Nähdään kahdelta.

Tuuttaus piinttyy mieleen jatkuvana hylkäyksenä. Vihanpuuska sukeltaa Ellan läpi ja hänen täytyy taistella itseään vastaan, ettei tee sanoillaan peruuttamatonta tuhoa. Pauli lätkäisee sormensa Ellan poskelle ja puristaa hellästi. Ella ottaa nenäliinan henkiseksi tuekseen kuin kilveksi, mutta hän ei itke, sillä nämä murheet on jo kertaalleen itketty ja käytetty. […]” (sivu 128-9)

Keskustelu huokuu jännittyneisyys; kylmyyttä, etäisyyttä ja kontrollia. Kumpikaan ei vihaa toisiaan, mutta heidän kommunikaatiostaan huokuu kärkkäys. Äiti pitää yhä autoritäärisen roolinsa siitä huolimatta, että Ella on jo nuori aikuinen. Ella ei osaa sanoa äidilleen muuta kuin vastaan.

Jännittynyttä hiljaisuutta voi myös tehostaa laittamalla jonkun tarinan henkilöhahmoista kysymään, syyttämään tai puhumaan. Lisäksi vihamielisyyden ja epäilyn tunteen synnyttäminen onnistuu myös päänsisäisellä monologilla; minä-henkilö epäilevät ajatukset voi kirjoittaa tekstiin näkyväksi.

Virkkeiden pituus

Miellän lyhyet ja ytimekkäät virkkeet hiljaisuuden sineteiksi. Ne ovat kuin toteamuksia, jotka luovat jälkeensä hiljaisuutta, metatasoja ja ehkä kysymyksiäkin. Ne saattavat kuitenkin runsaasti käytettynä kuulostaa töksähtävältä korvaan.

Pilkutus antaa lukijalle hengähdystauon ja luo ilmaa tekstiin. Pitkät lauseet haastavat lukijan, sillä asia saattaa kadota sanankäänteisiin, mutta ne voi myös kätkeä sisäänsä upeita oivalluksia. Hyvin pilkutettuna pitkätkin lauseet kuulostavat ilmavilta.

Ei oikeastaan ole olemassa mitään ohjenuoraa millaisia lauseita tulisi rakentaa. Tärkeää on kuitenkin huomioida miten ne istuvat kokonaisuuteen ja millaisia merkityksiä, tunnelmia tai rytmiä ne luovat.

*****

Hiljaisuuden saattaa joskus unohtaa tehokeinona, sillä se on niin arkipäiväinen asia. Parhaimmillaan hiljaisuus voi muuttaa tunnelmaa, rauhoittaa kohtausta tai luoda temaattisia merkityksiä. Toisaalta, kun on oikein hiljaa, voi hiljaisuuden keskeltäkin kuulla monia ääniä.

Kuva: Unsplash

Ensimmäisen kirjan jälkeen

Monella on haaveena kirjoittaa elämänsä aikana kirja. Syitä kirjan kirjoittamiseen voi olla monia: omaelämäkerran kirjoittaminen suvulle, kertoa tarinoita, nähdä nimensä kirjan kannessa ja todistaa itselleen pystyvänsä siihen, muuttaa maailmaa, kirjoittaa parempia tarinoita, kun markkinoilla on tai kokeilla jotain uutta… Mutta mitä sitten, kun kirja on valmis?

Kun esikoiseni Henkäyksiä valmistui, en tuntenut iloa tai helpotusta. En jännitystä enkä pelkoa. Oloni oli täydellisen tyhjä. Tarina, jonka kanssa olin viettänyt viisi vuotta elämästäni, oli viimein valmis ja meidän tiemme erkanivat. Ilmassa huokui haikeutta ja ehkä surullisuuttakin. Oli aika jatkaa eteenpäin.

Kun ensimmäinen kirja on valmis

”Everyone has one book in them almost nobody has two.” Bruce Butler (henkilöhahmo) The Affair -sarjassa.

Kuka vain voi kirjoittaa kirjan, mutta harvempi pystyy kirjoittamaan enempää. Mitä sanoa ensimmäisen kirjan jälkeen? Onko kaikki jo sanottu, hienot lauseenrakenteet käytetty ja filosofia tuhlattu?

Ehkä tärkein huomio on rajata kaksi unelmaa: unelma kirjan kirjoittamisesta sekä kirjoittajuudesta.

Vertaan kirjailija Haruki Murakamin tavoin kirjoittamista juoksemiseen: joillekin maratonin juokseminen on unelma ja toisille juokseminen on suurempi elämäntapa ja intohimo. Kun kirja on kirjoitettu ja unelma on saavutettu, ihminen voi toteuttaa seuraavan unelmansa.

Kirjoittaja sen sijaan jatkaa kirjoittamista ja pureutuu seuraavaan aiheeseensa, ehkä jo edellisen tekstin aikana luonnosteltuun raakaversioon.

Kohti toista kirjaa

Usein ajatellaan, että toisen kirjan kirjoittaminen on vaikeampaa kuin ensimmäisen, vaikka luulisi ensimmäisen jälkeen osaavan tehdä mitä vain. Kirjailija Riikka Pulkkinen myöntää väitteen todeksi omalta kohdaltaan kirjoittaessaan toista romaaniaan Totta (2010) (Vainio, Kaleva). Kirjailija Khaled Hosseini summaa, että ensimmäisen teoksen menestyminen on suoraan verrannollinen toisen teoksen kirjoittamiseen. Eli ihminen itse luo itselleen paineita ja epäilyksiä.

Jos ensimmäinen teos on menestynyt hyvin niin myynnin kuin kritiikin myötä, kirjoittajalla voi olla ylimääräisiä paineita luoda vähintään yhtä onnistunut toinen teos. Menestyksen jälkeen tyhjästä nouseminen on vaikeaa. Kursiivi lyö tahtia valkoiseen liuskaan ja odottaa sanoja ilmestyväksi tekstitiedostoon.

En ole koskaan ollut tilanteessa, jossa minun pitäisi odottaa seuraavaa tarinaa (koputan puuta: kop kop). Kun kirjoitin Henkäyksiä, kirjoitin samalla myös elokuvakäsikirjoituksia, toista ja kolmatta romaaniani sekä luonnostelin nuortenkirja-trilogiaa.

Vaikka Henkäyksiä menestyi paremmin omakustanteena kuin olin odottanut, ei se saavuttanut mm. Pulkkisen, Lindstedtin tai Hotakaisen teosten kaltaista suosiota. Joten ulkoisia paineita kirjoittamiselle ei ollut. Lisäksi suuri henkinen voimavarani on tarinat, jotka odottavat kirjoittamista sekä idea-muistikirja, johon lisään potentiaalisia hyviä ideoita, kohtauksia tai dialogia tulevaisuutta varten.

Kun ensimmäinen kirja on valmis, kirjoittaja tietää pystyvänsä kirjoittamaan kokopitkän teoksen. Kirjoittajan tie ei välttämättä helpotu, kun hän alkaa kirjoittaa toista kirjaansa. Mutta hän tietää, että hänellä on jälleen tarina, jonka hän haluaa jakaa ihmisille. Eikä millään muulla ole väliä.

 

Lähteet:

Hosseini, K in Brainy Quotes [online] http://www.brainyquote.com/quotes/quotes/k/khaledhoss526630.html [Accessed 14.7.2016]

Vainio, T ’Riikka Pulkkisen toinen romaani valmistui mutkien kautta’ Kaleva 6.9.2010 [online] http://www.kaleva.fi/uutiset/kulttuuri/riikka-pulkkisen-toinen-romaani-valmistui-mutkien-kautta/181228/ [Accessed 14.7.2016]

Kuinka muokata romaanikäsikirjoitusta?

Moni luovan kirjoittamisen opas toistaa editoinnin tärkeyttä, mutta harvoin antaa mitään konkreettisia neuvoja käsikirjoituksen muokkaamiseen.

Muokkaan tällä hetkellä toisen romaanini käsikirjoitusta neljättä kertaa. Keskityn jokaisella editointikerralla hieman erilaisiin asioihin, mutta pyrin saamaan kokonaisuuden toimimaan. Vertailun vuoksi: tein esikoiskirjastani Henkäyksiä (2015) lähemmäs 50 eri versiota ennen kuin olin tyytyväinen lopputulokseen. Toisen romaanini on tarkoitus valmistua vuoden lopulla, mutta editoitavaa riittää vielä paljon.

Omasta editoinnistani inspiroituneena päätin jakaa muutamia helppoja ja nopeita vinkkejä, joilla käsikirjoituksen ensimmäisen version saa muokattua kohti valmista kirjaa.

1. Tiivistä lauseita ja poista kaikki turhat sanat

Suomen kielessä on paljon pieniä sanoja, jotka rikastuttavat puhekieltä, mutta tekevät luetusta tekstistä epävarmaa ja ailahtelevaa. Tekstiä muokatessa on aika poistaa turhia pikkusanoja pois, jotta lauseista tulisi eheämpiä eikä lauseen merkitys jäisi turhien sanojen jalkoihin.

Vaikka en tietoisesti viljele ylimääräisiä sanoja käsikirjoituksessani, löydän silti useita täytesanoja lauseistani. Tavallisesti poistan 99% kaikki pikkusanat, sillä ne tekevät lauseista sekavan, epävarman tai epätarkan. Pikkusanat siis syövät lauseen merkityksen ja tehon.

Millaisia nämä kuvailemani pikkusanat ovat ja miten ne siis voidaan tunnistaa? (Huom! olen jakanut täytesanat kolmeen kategoriaan havainnollistaakseni paremmin ajatustani  eikä jako ole kieliopillisesti virallinen)

  • Epävarmuutta huokuvat sanat: ehkä, jokseenkin, melkein, lähestulkoon, toisinaan, hieman…
  • Selittävät sanat: jopa, taatusti, sitä paitsi, itse asiassa, vain, muuta kuin, mutta kun, aivan, varsin, siis…
  • Epätarkat: lainkaan, ollenkaan, (yleisesti myös -kin ja -kaan -päätteet), yhä, edes, sitä, nämä…

Kun muokkaat tekstiä, lue täytesanoja erityisen tarkasti. Tarvitsetko todella pikkusanoja sekoittamaan lauseenrakenteen ja tarkoituksen? Testaa, miltä lause kuulostaa sanan kanssa ja ilman. Aina pikkusanoja ei tarvitse eikä kannata jättää pois, joten suosittelen lukemaan tekstiä ääneen. Ääneen lukeminen paljastaa turhat sanat.

2. Lue tekstiä ääneen

Siitä pääsemmekin aasinsillalla seuraavaan kohtaan. Tekstin kömpelyyden huomaa paremmin, kun tekstiä lukee ääneen. Ääneen lukeminen on todella tehokasta ja pyrinkin puhumaan käsikirjoitukseni vähintään kerran kokonaan läpi.

Kun kuulet omat sanasi, ne kuulostavat erilaiselta ja merkitys tulee uudella tavalla ilmi. Lisäksi kirjoitusvirheet huomaa helpommin, kun jokainen sana on luettava ääneen. Pilkutus ja muut välimerkit tulevat myös tarkastettua samalla. Suosittelen jokaiselle tekstin ääneen lukemista, vaikka omasta äänestä ei pitäisikään.

3. Toisto: tautologia, ajatuksen toistaminen, rakenne

a) Ole tarkkana toistuuko jokin tietty sana lyhyessä ajassa tarpeettoman monta kertaa ilman, että se tuo uutta informaatiota. Jos näin on, on kyseessä tautologia (Lähde: Tieteen Termipankki). Synonyymisanakirja on kirjoittajan paras kaveri, kun tarvitset korvaavan sanan.

b) Lue kappaleet huolellisesti läpi ja tarkista, ettei sama ajatus toistu uudestaan eri sanoilla kirjoitettuna. Vai onko toisto tarkoituksenmukainen tyylikeino?

c) Olla-verbin viljeleminen. En tiedä onko olla-verbin vahva presenssi vanha vaiva vai englannin there is/there are -rakenteen vaikutusta, mutta tahaton toisto saa tekstin kuulostamaan valjulta.

Annan esimerkin:

Hänen asuntonsa oli kaupungin laitamilla. Huoneiston verhoissa oli pieniä kukkia, ehkä angervoita. Hänellä oli pitkät hiukset ja vaaleita raitoja, jotka olivat jättäneet monen sentin tyvikasvun jälkeensä.

Jos jokainen lause etenee edellä mainitusti: se oli, siellä oli, hänellä oli, ne olivat…, on tekstiä todella uuvuttavaa lukea – kuin lukisi poliisin silminnäkijäraporttia.

Parempi:

Hänen asuntonsa sijaitsi kaupungin laitamilla. Pienet kukat, ehkä angervot, koristivat asunnon verhoja. Hänen pitkissä hiuksissaan näkyi vaaleita raitoja ja niiden jättämät monen sentin tyvikasvut.

Lauseenrakenteiden vaihtelu tuo mielenkiintoa lukemiseen. Olla-verbin voi korvata mm. toisella verbillä tai lauseenvastikkeella. En sano, että olla-verbiä ei saisi käyttää, vaan että erilaisten lauseenrakenteiden ja -järjestysten vaihtelu tuo tekstiin eloa.

(Piti ihan tätä tekstiä varten varmistaa googlelta, että onhan niissä angervoissa pieniä kukkia 😀 )

4. Kirjoita uudelleen

Ajattelen muokkausvaiheen uudelleenkirjoittamista eheyttämisenä. Jo valmiiksi kirjoitettua tekstiä pitää laajentaa (esim. kuvaus), tarkentaa (esim. toiminta) tai tehdä ytimekkäämmäksi (esim. dialogi).

Kill your darlings tulee muokkausvaiheessa kirjoittajalle hyvin tutuksi. Jokainen kirjoittaja kiintyy johonkin osaan tekstissään, esim. johonkin kohtaukseen. Joskus kohtaus ei toimi ja kirjoittajan on ’tapettava rakkaansa’ eli poistettava kohtaus, jotta käsikirjoitus toimisi. Kun poistat osan tekstistä, aivot keksivät tilalle jotain uutta ja parempaa. Luota siihen!

Poistan toisen version aikana yleensä valtaosan selittävistä lauseista pois, sillä ne ovat lukijan kannalta turhia. Selittävät lauseet ovat mielestäni tarinassa kirjoittajaa itseään varten. Terry Pratchett sanoi osuvasti, että ensimmäisen version aikana kirjoittaja kertoo itselleen tarinaa (Lähde: Good Reads). Kaikki spekulaatio, valtaosa lukijaa johdattelevista kysymyksistä ja epämääräinen ”mutu” (musta tuntuu) saa lähteä pois.

Kaikki, mikä ei toimi, kannattaa ottaa pois käsikirjoituksesta  ja tallentaa toiseen tiedostoon. Kirjoita uusia kohtauksia ja valitse niistä käsikirjoituksen kannalta paras.

5. Hienosäätöä

Kun suurin työ tekstin rakenteen ja juonen suhteen on tehty, on aika paneutua tekstin hienosäätöön ja pysähtyä tarkastelemaan tekstiä kriittisesti. Mitenhän se onnistuu?

Vastaamalla mm. seuraaviin kysymyksiin:

  • Alkaako teksti mielenkiintoisesti?
  • Esitteletkö kirjan päähenkilön, miljöön sekä ongelman ensimmäisten lukujen aikana?
  • Onko kehittämäsi konflikti tarpeeksi suuri?
  • Onko tarina uskottava? Onko tapahtumien mahdollista tapahtua oikeasti ja ovatko käännekohdat tarpeeksi dramaattisia? Ovatko käännekohdat oikeissa kohdissa?
  • Ovatko henkilöhahmojen äänet tunnistettavissa ilman johtolausetta? Onko jokaisella henkilöhahmolla oma luonnollinen äänensä?
  • Löytyykö tarinasta epäjohdonmukaisuuksia?
  • Onko tarinassa metataso?
  • Mitä haluat sanoa tekstilläsi? Miksi olet kirjoittanut tekstin? Mitä haluat lukijan ajattelevan luettuaan sen?

Lisää hyviä kysymyksiä löytyy mm. Writers Write sekä  Fiction Writer’s Mentor

Miellän käsikirjoituksen muokkaamisen palapelin tekemiseksi: sinulla on käytössäsi kaikki palat, mutta et ole varma mihin kohtaan ne kuuluvat ja mikä kuvio paloista muodostuu. Joskus paloja katoaa ja ne täytyy löytää. Ja mikä fiilis, kun palat loksahtavat paikoilleen ja kuvio alkaa vihdoin hahmottua!

Kirjoittamisen iloa! 🙂

 

Lähteet:

Pratchett, Terry in Good Reads [online]

Tautologia, Tieteen Termipankki [online] http://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:tautologia

Pari sanaa omakustanteista

Omakustanteista puhutaan paljon, mutta silti ne harvoin läpäisevät kiinnostavuuden kuoren. Harva voi sanoa lukeneensa omakustannettua kirjaa, vielä harvempi hyvää omakustannetta. Mitä sanoisit, jos kertoisin Virginia Woolfin ja Mark Twainin julkaisseen teoksiaan ensin omakustanteina?

On kulunut vuosi siitä, kun Henkäyksiä (2015) esikoisteokseni ilmeystyi ja voitti Möllärimestari-palkinnon. Saatan ampua itseäni jalkaan kirjoittamalla avoimesti ajatuksiani ja kokemuksiani omakustanteen tekemisestä sekä kustannusmaailmasta yleensä, mutta uskon rakentavaan dialogiin ja toivon kirjoituksesta olevan apua muille.

Omakustanne ei ole uusi ilmiö

Siinä se on edessä – kirja. Kirjan kannessa lukee teoksen nimi ja kirjoittajan nimi, mutta kustantaja puuttuu. Moni kokee kolmannen tahon läsnäolon välttämättömäksi laadun takeeksi eikä tällöin anna kirjoittajalle edes mahdollisuutta. Omakustanteita on kuitenkin ollut olemassa jo pitkään, mutta kustantamot ovat ottaneet ajan saatossa hallitsevan aseman kirjallisena instituutiona, joka säätelee mitä kirjoja markkinoille ilmestyy ja mitä me luemme.

Omakustanne ei kuitenkaan ole mikään uusi ilmiö. Twainin ja Woolfin ohella mm. T.S. Elliot, Beatrix Potter sekä Margaret Atwood julkaisivat teoksiaan ensin omakustanteina (Lähde: Self-publishing seminars). Moni edellä mainituista kirjoittajista oli teoksillaan mukana luomassa kirjallisuuteen uusia muotoja, kuten Virginia Woolf modernismin ja feministisen kirjallisuuden saralla. Suomalaisista kirjoittajista ainakin Juha Vuorinen kustantaa itse ’Juoppohullun Päiväkirja’ –kirjasarjaansa Diktaattori-kustantamonsa kautta (Lähde: Diktaattori Oy).

Kustantaminen on bisnes

Kirjoittajat ja lukijat välillä unohtavat, että mitä ne kustantamot oikein ovat. Kustantamot ovat ensisijaisesti yrityksiä, jotka painavat kirjoiksi tekstejä, joista uskovat saavansa voittoa. Poikkeuksena on runot, joiden julkaiseminen on pikemminkin kulttuuriteko.

Vain 1% kaikista kustantamoihin lähetetyistä teksteistä tulee kustannetuiksi (Karila, HS 20.6.2015). Eli 99% teksteistä jää rannalle ruikuttamaan. Tekeekö se tekstistä huonon? Ei. Se vain tarkoittaa sitä, että kustantamon tulevassa kirjaluettelossa saattaa olla samankaltainen tarina jo kirjoitettuna, tekstin ei uskota myyvän tarpeeksi, teksti ei ole vielä tarpeeksi valmis tai yksinkertaisesti kustantamoiden budjetit antavat kustantaa vain X-määrän tekstejä vuosittain eikä kaikkia voi valita.

Vaikka WSOY:n kustannuspäällikkö Anna-Riikka Carlsson vakuuttaa, että helmet löytyvät tuhansien käsikirjoitusten joukosta nopeasti silmäilemällä (Simola, Studio55 23.05.2013), uskallan väittää, että hylkäyksen saaneissa kirjoittajissa voi olla potentiaalisia lahjakkuuksia. Kuuluisampana esimerkkinä J.K. Rowling, jonka Harry Potter-kirjasarja keräsi paljon hylkäyksiä ennen menestystä, mutta myös menestyksen jälkeen hänen pseudonyyminsä Robert Galbraith sai murskahylkäyksiä (Flood, The Guardian 24.03.2015).

Kustantamoilla on valtaa. Kaksi kustannettua kirjaa kirjoittanut voi hakea Kirjailijaliiton jäsenyyttä – eli kustannettu kirjoittaja saa tituleerata itseään kirjailijaksi (Lähde: Kirjailijaliitto). Kustantamoiden listoilla olevat saavat kirjansa jokaiseen Suomen kolkkaan sekä voittavat useimmiten kaikki kirjallisuuspalkinnot. Kustannetut teokset yleensä arvostellaan ja ne saavat palstatilaa arvostetuissa sanomalehdissä. Lisäksi kustannetuista kirjoittajista tehdään paljon mm. henkilöhaastatteluja.

Eli kustannettu kirjoittaja tavoittaa kaikki.

Miksi minä tein omakustanteen?

Suurin syy siihen, että esikoiseni Henkäyksiä ilmestyi omakustanteena oli turhautuminen. Turhautuminen sekä valmiina olevaan tekstiin, että koko kustannussysteemiin. Kirjoittajana halusin päästä eteenpäin seuraavaan tekstiin, kehittyä ja haastaa itseni kirjoittajana sekä pohtia uusia näkökulmia ja tarinoita. Halusin jättää ensimmäinen teoksen vihdoin viiden vuoden jälkeen taakse ja edetä seuraavaan.

Tein ehkä vähän tyhmästi lähettäessäni käsikirjoitusta eteenpäin kustantamoille. Lähetin sen ainoastaan kaikkein suurimmille ja tunnetuimmille kustantamoille. Niille, jotka saavat muutenkin valtavasti käsikirjoituksia päivittäin ja joita harvemmin edes luetaan. En siis käynyt kaikkia kustantamoita systemaattisesti läpi, vaan lähetin käsikirjoituksen ehkä n. viidelle toimijalle.

Olisin voinut lähettää käsikirjoituksen muillekin, mutta en halunnut odottaa enää vuottakaan. En tiedä, mitä muut kustantajat olisivat käsikirjoituksestani sanoneet, se jää ikuiseksi arvoitukseksi. Halusin kirjoittaa kirjan ihmisille, joten halusin heillä olevan edes pieni mahdollisuus löytää kirjoittamani sanat. Lisäksi huomasin samana keväänä Kalle Päätalo Instituutin järjestämän Möllärimestari-kilpailun omakustanteille ja päätin osallistua.

Omakustanteen tekeminen ja hyödyt

Omakustanteen tekeminen on nykyään Internetin aikakautena taloudellisesti lähes riskitöntä toimintaa, kun kirjoittajan ei tarvitse ostaa omaa kirjaansa satoja kappaleita ja varastoida niitä sitten olohuoneeseensa. Siksi minäkin uskalsin lähes varattomana opiskelijana lähteä sitä toteuttamaan. Mm. Amazon, BoD ja Type and Tell tarjoavat omakustantajalle kiinnostavia pakettiratkaisuja edullisesti.

Mitätön budjetti sekä ammattitaidon puute näkyvät tietysti oman esikoiseni lopputuloksessa. Kirjoittajaa auttaa, jos tuntee mielettömän graafisen suunnittelijan tai aloittelevan kustannustoimittajan.

Lukijat harvoin kirjaa lukiessaan miettivät kuinka paljon tunteja ja monien eri alojen ihmisten työpanoksia teksti vaatii tullakseen kirjaksi. Kustannetun kirjan parissa työskentelevät mm. kirjoittaja, kustannustoimittaja, kuvittaja, taittaja, tiedottaja, sekä markkinointi -ja myyntiyksikkö. Omakustantaja on all-in-one.

Omakustanne on kirjoittajan julkiset ensiaskeleet kirjoittajana: kirjoittaja tekee kaiken itse. Kun kirja on ulkona, kirjoittaja ei voi keskittyä 100% seuraavaan kirjaan, vaan hänen täytyy markkinoida, myydä ja tiedottaa kaikkeen kirjaansa liittyvästä itse.

Omakustanne merkitsee kuitenkin kirjoittajalle vapautta ja suurempia rojalteja kustannettuun kirjoittajaan verrattuna. Omakustantaja omistaa (pääsääntöisesti) itse käsikirjoituksensa oikeudet, kun kustannetun kirjoittajan teoksen oikeudet omistaa kustantaja. Omakustantaja saa itse päättää kirjansa hinnan – eli kuinka paljon hän yhdestä myydystä kirjasta ansaitsee.

Entä se markkinointi?

Kirjoittajan sisällä asuu harvemmin myyntitykki. Voin rehellisesti myöntää, että en ole juurikaan tehnyt markkinointi tai myymistä. Se ei ole itselleni luontaista eikä minulle ole siihen liittyvää tietotaitoa tai myyntimiehen motivaatiota. Myynnin ja markkinoinnin voi aina ulkoistaa, mutta lähes varattomana opiskelijana se ei ole ollut mahdollisuus.

Möllärimestari-kilpailun voittaminen on tuonut jonkin verran julkisuutta, mutta pysyttelen mieluummin varjoissa kuin paistattelen parrasvaloissa. Suurin markkinointisaavutukseni on kirjani saaminen pääkaupunkiseudun kirjastoihin, jossa sitä on lainattu ahkerasti tammikuusta 2016 asti, sekä Facebook-sivun perustaminen, jonka kautta olen tavoittanut lukijoita.

Summa summarum

Minä kuulun ihmistyyppinä ”aina kannattaa yrittää” -porukkaan. Siksi mielestäni omakustanteen tekeminen kannattaa ennemmin kuin käsikirjoituksen hautaaminen pöytälaatikkoon. Omakustanteen tekeminen on helppoa ja halpaa, siksi maltti on valttia editoinnin ja ulkoasun kanssa.

Ennakkoluulot ovat vahvoja, kun kuka vaan voi tehdä oman kirjan. Omakustanteen (edes palkitun) kirjoittaja ei saa kirjaansa suurimpiin kirjakauppoihin, pääse osalliseksi taiteelliseen työskentelyyn tarkoitettuihin apurahoihin tai oteta kirjoittajapiireissä tosissaan. Se ei silti tarkoita, että omakustannekirjan lukukokemus olisi jotenkin huonompi kuin kustannetun kirjan. Suomi ei ole vielä valmis omakustannekirjailijoille, mutta asenteita muutetaankin tekemällä.

 

Lähteet:

Diktaattori Oy [http://www.diktaattori.fi/kustantamo/]

Flood, A ’JK Rowling says she received ’loads’ of rejections before Harry Potter success’ in The Guardian 24.03.2015 [online] [http://www.theguardian.com/books/2015/mar/24/jk-rowling-tells-fans-twitter-loads-rejections-before-harry-potter-success]

Karila, J ’Haluatko kirjailijaksi? Älä lähetä käsikirjoitusta näin’ Helsingin Sanomat 20.06.2015 [online] [http://www.hs.fi/kulttuuri/a1434679771698]

Kirjailijaliitto [http://www.kirjailijaliitto.fi/liitto/jaseneksi/]

Self-publishing seminars [http://www.selfpublishingseminars.com/famousauthors.htm]

Simola, P ’Kustantamo: Harva teksti valitaan kirjaksi – Helmet kyllä löydetään’ Studio55 23.05.2013 [online] [http://www.studio55.fi/hyvinvointi/article/kustantamo–harva-teksti-valitaan-kirjaksi—helmet-kylla-loydetaan-/133308]

 

Hyödyllisiä linkkejä:

Amazon self-publishing

BoD (Books on Demand) 

Createspace

Möllärimestari-omakustannekilpailu (deadline huhtikuussa)

Type and Tell

Unelmista, kirjoittamisesta ja timanttisista ideoista

Olen pitkään pyöritellyt ajatusta blogin pitämisestä. Ajatus on jäänyt kaikkien kirjoitusprojektien taka-alalle, sillä en ole hallunnut kasata harteilleni lisää tekemistä. Sitä paitsi kirjoittamisesta kirjoittaminen ei kuulosta järjin herkulliselta aiheelta, vaikka kirjoittaminen on ehkä yksi maailman vaikeimpia taitoja, joita tiedän.

Epäilys on yrittänyt estää pelottelemalla ja vähättelemällä minua ihmisenä, kirjoittajana sekä maalailemalla uhkakuvia suoraan linsseihin. Mutta mielestäni elämä on liian lyhyt jossittelulle, joten päätin kokeilla onko tästä polusta tieksi.

Kuka?

Muutama sana siitä, kuka minä olen. Olen helsinkiläinen kirjoittaja ja olen kirjoittanut aina; ensin runoja, myöhemmin pidempiä tekstejä ja käsikirjoituksia. Tieni kirjoittajaksi on ollut kivinen mutta en kadu tähän asti kuljettua reittiä. Olen käynyt (epävirallisen) kirjoittajakoulutuksen, monia luovan kirjoittamisen kursseja sekä perehtynyt kirjallisuuteen. Suurin kirjoittamiseeni liittyvä virstan pylväs tapahtui kesällä 2015, kun omakustanteinen esikoisromaanini Henkäyksiä voitti Möllärimestari-palkinnon. Kesti viisi vuotta kirjoittaa Henkäyksiä ideasta valmiiseen teokseen. Siihen väliin mahtui useampi puoli vuotta odottelua kustantajilta ja muuta elämää. Nykyään kirjoitan seuraavia romaanejani, elokuvakäsikirjoituksia sekä näytelmiä ja toisinaan runoja, jos säe sattuu tulemaan mieleen.

Meillä kaikilla on unelmia mutta harva on valmis todella tavoittelemaan niitä. Olen sitä mieltä, että ainoa ihminen, joka voi tulla omien unelmiensa tielle on minä itse. Omien unelmien seuraaminen ei ole helppoa eikä se tapahdu niin kuin hollywood-elokuvissa. Eikä sen pidäkään. Eivät unelmat muuten olisikaan unelmia. Ehkä siksi haluan jakaa omia mietteitäni kirjoittamisesta ja kirjoittajana olemisesta sekä kannustaa kaikkia kirjoittajia ylittämään omat pelkonsa ja seuraamaan omia unelmiaan. Haluan jakaa niitä kristallinkirkkaita ahaa-ajatuksia, kun asiat loksahtavat paikoilleen –timanttisia ideoita. Ei kenenkään tarvitse hajottaa palapeliä seuraavalle koottavaksi. Miksi sitä ei voi ojentaa valmiiksi täytettynä? Jokaisen kirjoittajan pitää silti itse heijastaa haluamansa tarina palapelipaletille, miksi vaikeuttaa toisen hommaa?

Blogin aloittaminen on uusi taival minulle yhtä lailla kuin teillekin hyvät lukijat. En ole halunnut rajata etukäteen liikaa sisältöä, sillä välillä säännöt on tehty rikottaviksi, mutta keskustelu pyörii lähinnä luovan kirjoittamisen sekä lukemisen ympärillä. Minulla ei ole suuria odotuksia, vaan olen utelias kokeilemaan uutta täysin varauksetta. Päällisin puolin tunnetilat ovat seuraavanlaiset: jännittää, innostaa ja pelottaa – aivan niin kuin kaikki uusi yleensä.

Jos haluat, kerro itsestäsi muutama rivi, niin tutustutaan. Toivon, että viihdyt blogini parissa.