Lukemisen tärkeydestä!

IMG_4445

Lukeminen on yksi parhaista asioista, joita tiedän! Luen ennen kuin menen nukkumaan, mutta etenkin viikonloppuisin ja lomilla. Kun mieleni ei tee kirjoittaa, luen. Luen niin kauan, että kirjoittaminen alkaa taas maistua. Jos olisi mahdollista, olisin varmasti ammatti-lukija 😀

Kauhistun joka kerta, kun aloitteleva kirjoittaja kertoo vihaavansa lukemista tai lukeneensa kirjan viimeksi yläasteella äidinkielenopettajan painostuksesta. Kauhistun, koska: 1) en tiedä onko mitään ihanampaa kuin lukeminen, 2) jos ei lue, miten maailmasta oppii mitään? 3) mistä tietää mikä on hyvää kirjoittamista? 4) miksi kukaan lukisi kirjoittajan kirjoja, jos kirjoittaja ei viitsi lukea muiden kirjoja? 5) lukeminen inspiroi parhaalla mahdollisella tavalla, sillä kirjoittaminen ja lukeminen kulkevat käsi kädessä.

Mikään teknologia ei pärjää ihmisen mielikuvitukselle! Ihminen pääsee sukeltamaan kirjan maailmaan ja elämään henkilöhahmon kautta toista elämää. Edes virtuaalinen todellisuus ei pysty vielä luomaan yhtä aidon tuntuista kokemusta. Kirjat herättävät tunteita, opettavat, viihdyttävät, sivistävät ja vievät lukijan ajatuksen tasolla toiseen aikaan sekä paikkaan. Olen oppinut lukemattomat määrät asioita maailmasta, mutta myös itsestäni vain kirjoja lukemalla.

Onko sillä väliä, mitä lukee? Kyllä ja ei.

Jos haluaa kirjoittaa scifiä, kannattaa genreä lukea laajemminkin, jotta ei päädy keksimään pyörää uudestaan. Toisaalta ei kannata haaskata omaa aikaansa sellaisen kirjan lukemiseen, mikä ei säväytä. Oman mielenkiinnon kannattaa ohjata kirjavalintaa.

Kirja haastaa välillä, joten tekstin kanssa ei saa luovuttaa heti. Kirja on kuin hyvä ystävä; ystävyys ei yleensä muotoudu virtaviivaisesti vaan antaa odottaa. Monipuolinen lukutausta antaa eväitä luoda jotain aivan uutta omalla kirjoittamisen saralla. Kuvittele olevasi suuressa buffet-pöydässä – kaikkea kannattaa maistaa!

En pitänyt äidinkielentunneista koulussa, sillä lukemiseen ei (ainakaan meidän koulussa) varsinaisesti rohkaistu ja oppilas jätettiin aika yksin klassikoidan pariin kamppailemaan. Vaikka olen kasvanut kirjojen parissa, en minäkään innostunut koulujen lukulistoista.

Viimeisen puolen vuoden aikana olen lukenut mm. seuraavia romaaneja: Mikko Kamula: Ikimetsien Sydänmailla, Kjell Westö: Missä Kuljimme Kerran, Siri Hustvedt: Amerikkalainen Elegia, Antonio Munoz Molina: Sefarad, Tove Jansson: Viesti ja Mia Kankimäki: Asiat jotka saavat sydämen lyömään nopeammin.

Toisista kirjoista olen pitänyt enemmän kuin toisista, mutta ne ovat kaikki olleet omanlaisiaan lukukokemuksia.

Lisäksi olen yrittänyt lukea Hannu Rajaniemen Kvanttivaras-kirjaa, mutta sinniteltyäni puoleen väliin jouduin toteamaan (niin kuin monen monta kertaa aiemminkin), että en ole scifin ystävä. Yöpöydällä pinossa odottaa mm. muutama elämäkerta, Virginia Woolfin päiväkirjat II ja Simone de Beauvoirin Kutsuvieras.

Tässä pieni lista, jonka avulla kirjasta saa enemmän irti:

  • Milloin kirja on kirjoitettu? Kirja on saattanut olla omana aikanaan uudistuksellinen aiheensa tai tyylinsä vuoksi, mutta aika on ajanut ohi näistä konventioista. Teksti itsessään tuntuu vieraalta sekä kirjan tituleeraaminen suureksi klassikoksi luotaantyöntävältä. On hyvä pitää mielessä milloin kirja on kirjoitettu, jotta siihen saa tarpeeksi perspektiiviä.
  • Aseta kirja kontekstiin. Käytä historiallista viitekehystä: mitä kirjan tapahtumien aikana tapahtui esim. maailmalla, Euroopassa, Suomessa tai Helsingissä? Historiallinen konteksti auttaa ymmärtämään ja asettamaan kirjan osaksi muita tapahtumia. Muita hyödyllisiä konteksteja: polittinen, kulttuurillinen, sosiaalinen, yms.
  • Mitä tiedät jo valmiiksi aihepiiristä, teemasta tai tapahtumapaikoista?
  • Kyseenalaista. Miksi henkilöhahmot tekevät niin kuin tekevät? Miksi he sanovat juuri noin?
  • Kiinnitä huomiota rakenteeseen ja lauseisiin. Onko rakenne elliptistä? Onko siinä monta näkökulmaa? Millainen kertoja on kyseessä? Onko teksti lyyristä?
  • Jos luet jonkin mielettömän lauseen tai ajatuksen, voit käyttää sitä omissa teksteissäsi. Lausetta ei tietenkään saa copy-pasteta suoraan, mutta lauserakennetta tai ajatusta voi toki hyödyntää omissa töissään. Kaikki tieto perustuu aikaisemmin opittuun tietoon ja kirjoittaminenkin on usein lainaamista (tai varastamista, niin kuin Jari Tervo sanoo)
  • Miten olisit itse lähestynyt aihetta?
  • Miksi pidät kirjasta? Miksi et? Listaa syitä. ”Koska se on hyvä/huono” ei riitä.

On upea tunne, kun kirja tempaa mukaansa! Se on yksi onnen tunteista!

NaNoWriMO – eli kirjoita romaani kuukaudessa

NaNoWriMo eli National Novel Writing Month on vuosittain marraskuussa järjestettävä kirjoitustapahtuma, joka kannustaa kirjoittamaan kuukaudessa 50 000 sanaa eli noin yhden romaanin.

Kollektiivinen kirjoitustapahtuma on hauska idea, sillä usein kirjoittaja työskentelee projektinsa parissa yksinään. NaNoWriMo:n nettisivuilta löytyy paljon tietoa kirjoittamisesta sekä myös aktiivinen kirjoittajayhteisö, joka on kirjoittamisen tukena niin virtuaalisessa foorumissa kuin myös livetapaamisissa. Saitilta löytyy suomenkielisiä keskustelupalstoja sekä suomalaisia järjestäjiä, jotka pitävät kirjoittajatapaamisia monilla paikkakunnilla marraskuun kirjoitusmaratonin ajan. Lisäksi sivuilta voi löytää myös kirjoitusparin.

NaNoWriMolaiset voivat luoda itselleen oman profiilisivun, jossa voi kertoa omasta projektistaan sekä tilastoida sanamäärällisesti edistymistään. Edistymisestä ja aktiivisuudesta palkitaan erilaisilla virtuaalisilla merkeillä.

Kuulin tapahtumasta vuosia aikaisemmin, mutta pääsin osallistumaan kirjoitusmaratoniin vasta viime vuonna (2015). Mielestäni koko konsepti on loistava, sillä se kannustaa ihmisiä kirjoittamaan enemmän.

Entäs miten kävi kirjoittamisen kanssa?

50 000 sanaa on valtavasti kirjoittamista 30 päivän aikana: eli noin 1667 sanaa /päivä lepopäiviä laskematta. Huomasin pysyväni kirjoitustahdissa neljä päivää ja jopa kiriväni reilusti tavoitteeni edelle. Sen jälkeen jäin kauas päivittäisestä tavoitteesta. Lopulta aloin keksiä mahdollisimman pitkiä lauseita, jotta sanoja kertyisi laskuriin enemmän. Kirjoitin lopulta 26 päivän aikana kokonaisuudessaan 20 661 sanaa. Vaikka jäin tavoitteesta yli puolella, olin tyytyväinen suoritukseeni. Minulla on nyt aihio odottamassa seuraavaa kirjoituskierrosta.

Jos minun pitäisi antaa ohjeita NaNoWriMo:oon ensimmäistä kertaa osallistuvalle, ne olisivat seuraavat:

  • Suunnittele juonikaarta löyhästi ennen marraskuun alkua. On paljon helpompi keskittyä pelkästään kirjoittamiseen, kun ei tarvitse suunnitella jatkuvasti tekemistä.
  • Kirjaa ylös faktat, jotka pitää tarkistaa: esim. päivämäärät, paikannimet, etymologiaan liittyvät asiat, autojen sarjanumerot yms. ja tarkista ne myöhemmin.
  • Pidä vapaapäiviä, jotta luovuus ei tyhjenny liian nopeasti.
  • Älä ota stressiä, jos et pääse joka päivä tavoitteeseen. Nettisivuilla oleva laskuri tuntuu joskus armottomalta, mutta joka päivä on uusi päivä.
  • Älä ole liian ankara itsellesi: olet maratonilla etkä sprintillä ja siksi edistystä tapahtuu ehkä joskus hitaammin.

Vaikka kuukauden aikana tavoitteena on kirjoittaa romaani, haluaisin muistuttaa, että ensimmäinen versio ei ole valmis versio. Ensimmäinen versio on vasta aihio, jota kirjoittaja voi syventää myöhemmin valmiiksi romaaniksi asti. Romaania voi muokata NaNoWriMo:n sisartapahtumassa Camp NaNoWriMo:ssa, joka kannustaa kirjoittajia hiomaan romaanin valmiiksi kuukauden aikana.

Mukavaa kirjoittamisen täyteistä marraskuuta! 🙂

’Haluatko Kirjailijaksi?’ -seminaarin satoa

Nuoren Voiman Liitto järjesti yhdessä Helsingin Työväenopiston kanssa ’Haluatko Kirjailijaksi?’ -seminaarin lauantaina 8.10. Päivän aikana puhujat keskittyivät mm. kirjailijaliiton toimintaan, kirjailijan elämään ja toimeentuloon, apurahoihin sekä mystiseen kustantamiseen.

Olin edellisenä iltana ollut The Curen tajunnan räjäyttävässä konsertissa ja hilasin itseni hieman haluttomasti Helsinginkadulle lauantaina puoliltapäiviltä. Olen kuitenkin iloinen, että menin, sillä seminaari tarjosi minulle monta uutta näkökulma kirjoittajuuteen.

Minulle ei tullut uutena tietona, että kirjailijoiden mediaanitulot ovat Suomessa n. 2o00 euron / vuosi (Lähde: Kirjailijaliiton tutkimus, 2010), 99% käsikirjoituksista hylätään vuosittain ja pelkästään Otavalle lähetetään yli 1000 käsikirjoitusta vuosittain. Sen sijaan minäkin opin jotain uutta, jotka ajattelin teille seuraavassa jakaa.

Kirjailijaliitto edistää kirjailijan ammattitaitoa

Kirjailijaliiton hallituksen jäsen sekä kirjailija Sari Peltoniemi antoi kattavan kuvauksen kirjailijaliitosta ja sen toiminnasta. Peltoniemen mukaan kirjailijaliiton tehtävänä on edistää kirjailijan ammattitaitoa ja kehittää mm. kirjailijan sosiaaliturvaa ja eläkettä.  Liitto on perustettu vuonna 1879 ja sen keski-ikä on 58 vuotta (n. 730 jäsentä). Kirjailijaliiton jäsenyys on elinikäinen, mutta he ottavat jäsenikseen ainoastaan vakavasti kirjoittamista urallaan harjoittavat kirjoittajat (jäsenyyden minimivaatimus: 2 julkaistua kirjaa).

Kirjailijaliitto myöntää kuitenkin apurahoja sekä tarjoaa lakimiespalvelua myös muille kuin liiton jäsenille. Kustannussopimus kannattaa Peltoniemen mukaan aina tarkistuttaa kirjailijaliiton lakimiehellä ennen sopimuksen allekirjoittamista.

Apurahoja kannattaa hakea

Valtion kirjallisuustoimikunnanjohtaja Siri Kolu kertoi monipuolisesti apurahoista, niiden hakemisesta sekä kannusti kaikkia kirjoittajia hakemaan apurahoja mahdollisimman paljon.

Opin, että apurahoja kannattaa hakea useastakin syystä:

  • vaikka apurahaa ei saisikaan, apurahahakemuksen lukee alan asiantuntijat, jolloin hakemus toimii ikään kuin ilmaisena mainoksena kirjoittajalle/taiteilijalle
  • mitä enemmän hakemuksia tulee, sitä enemmän rahaa on mahdollista jakaa. Jos kaunokirjallisuuden apurahahakemukset romahtavat, romahtavat myös jaettavat summat

Miten apurahaa on sitten mahdollista saada? Kolu sanoi, että apurahahakemuksen kirjoittamiseen kannattaa suhtautua samalla vakavuudella kuin kaikkeen muuhunkin kirjoittamiseen. Apurahat ovat yksi ehkä tärkein kirjailijan tulovirta, joten niihin kannattaa panostaa. Vaikka valmiissa hakemuspohjassa on valtavasti jargonia ja vaikeasti ymmärrettäviä sarakkeita, Kolu lohdutti, että hakemuksia lukee kirjallisuuden alan ihmiset eivätkä ne, jotka hakemuspohjan ovat luoneet.

Apurahaa kannattaa hakea heti, kun kustannussopimus on tehty ja sen voi lisätä liitteeksi apurahahakemukseen. Opiskelijastatus ei myöskään haittaa, jos hakee apurahaa säätiöiltä.

(Aurora-tietokannasta näkee lähes kaikki haettavat apurahat koskien taidetta, tiedettä ja kulttuurin rahoitusta.)

Kustannustoimittaminen: ABC

Otavan kustannustoimittaja Lotta Sonninen korjasi monia minulle virheellisiksi muodostuneita mielikuvia kustantamisesta ja kustannustoimittamisesta.

Hän kertoi, että Otavassa kaikista käsikirjoituksista luetaan vähintään 30 ensimmäistä liuskaa. Siksi käsikirjoituksen alku on erityisen tärkeä. Kustannustoimittaja kiinnittää huomiota seuraaviin asioihin: genre, tyyli, onko kirjoittajalla jotain kiinnostavaa/uutta/tuoretta/aikaan sopivaa/räjäyttävää sanottavaa?, sopiiko kirjoittaja ja käsikirjoitus kustantamon tyyliin? ja huokuuko käsikirjoituksesta, että kirjoittaja voi edetä urallaan?

Jos käsikirjoitus pääsee jatkoon, lukevat sen vähintään kaksi henkilöä. Jos kirjoittaja saa kustantajalta hylkäyskirjeen mukana jonkinlaista palautetta, on se yleensä hyväkin merkki käsikirjoituksen kannalta.

Kustannustoimittajan tehtävä on tarkistaa käsikirjoituksen logiikka ja tarinan eheys. Lisäksi hän myös oikolukee käsikirjoituksen ellei käsikirjoitukselle määrätä erillistä oikolukijaa. Sonnisen mukaan lukukierroksia kirjoittajan ja kustannustoimittajan välillä on esikoiskirjailijan tapauksessa yleensä noin 3-7 kierrosta. Kirjailijalla on kuitenkin aina viimeinen sana käsikirjoitukseen liittyvien korjausten suhteen.

Sonninen painotti monta kertaa, että teksti yksistään ratkaisee kuinka se sopii kustantamoon. Jos käsikirjoitus on ilmestynyt jo omakustanteena, kustantamo ei välttämättä ole kiinnostunut kustantamaan kirjaa, mutta teksti ratkaisee jälleen.

Aina kannattaa kirjoittaa

Vaikka yleinen ilmapiiri oli päivän jälkeen ehkä hieman alavireinen, oppivat kaikki paikallaolijat varmasti paljon uutta. Perinteisen kustantamisen kautta käsikirjoituksesta tulee harvoin nidottu teos. Ja jos tulee, vaatii se tekijältään paljon eikä kustannettu kirjakaan takaa turvattua tulevaisuutta. Harvoin asiat menevät niin kuin ne on suunnitellut, mutta aina kannattaa kirjoittaa. Kirja ei voi syntyä ilman kirjoittamista.

Hyvä veli -verkosto

Syyskuun alussa monet lehdet (mm. Helsingin Sanomat, Suomen kuvalehti ja Savon Sanomat) kirjoittivat kirjakauppojen ja kustantamoiden markkinointiyhteistyöstä ja markkinointituellisista tapahtumista, jotka käytännössä tarkoittavat sitä, että kustantamot maksavat tuhansia euroja kirjakaupoille kirjojensa ja kirjailijoidensa näkyvyydestä.

Markkinointiyhteistyön puitteissa rahalla saa kirjat kauppoihin näkyvimmille paikoille, kirjailijat tulevat puhumaan kirjoistaan ja niitä mainostetaan näyttävästi. Vakiintunut käytäntö suosii suuria kustantamoita. Suurilla kustantamoilla on rahaa maksaa kirjojensa näkyvyydestä, kun taas pienillä kustantamoilla ei välttämättä ole. Omakustantajista nyt puhumattakaan.

Uutiset särähtivät korvaani. Väistämättä tulee mieleen negatiivisia sanoja, kuten monopoli, hyvä veli -verkosto, korruptio… Minun piti ottaa happea tovin ja prosessoida lukemaani, jotta voisin kirjoittaa siitä lainkaan.

On totta, että ajat ovat kovia kirjamarkkinoilla. Mutta mielestäni kirjailija, kustantaja ja kirjakauppa istuvat kaikki samassa veneessä. Nyt näyttää vähän siltä, että kirjakauppa yrittää hyötyä kustantamoiden varjolla, kustantamo kirjailijan.

Mikä on kirjailijan asema tässä ahneuden järjestelmässä?

Olen pettynyt. Olen ollut naiivi ja hyväuskoinen hölmö ajatellessani kirjakaupan itse nostavan suosikkejaan ja uutuuskirjoja asiakkaidensa iloksi näytille. Että kirjakaupat ovat kivojen kirjojen mekka ja siellä tuoksuu vain painomuste ja kahvi. Näyttää siltä, että kirjakauppiaat ovat yhtä ahneita kuin finanssialan pukumiehet.

Mitä aikuisemmaksi tulen, sitä pettyneempi olen yhteiskuntaamme ja sen kerroksista paljastuviin korruptiohin kuin mummonmökin perusteista löytyviin homekerrostumiin. Ei riitä, että on hyvä: pitää olla erinomainen. Ei riitä, että on erinomainen: pitää olla kontakteja. Ei riitä, että on kontakteja: pitää olla rahaa. Ja rahalla avautuvat kaikki ovet.

Markkinointiyhteistyö kuulostaa viattomalta kuluttajan korvaan, mutta sulkee vapaat markkinat hyvä veli -verkoston avulla pienen piirin apajiksi.

Onko se todella näin? Haluaisin olla väärässä.

 

Lähteet:

Määttänen, J ’Kustantajat maksavat tuhansia euroja kirjansa näkyvyydestä kirjakaupassa’ in Helsingin Sanomat 5.9.2016 [online] http://www.hs.fi/kulttuuri/a1472954829057 [accessed 17.9.2016]

Niemelä, M ’Akateeminen Kirjakauppa haluaa tuhansia euroja vierailtaan – ”Käsittämätön tarjous” in Suomen kuvalehti 30.8.2016 [online] http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/akateeminen-kirjakauppa-haluaa-tuhansia-euroja-vierailtaan-kasittamaton-tarjous/?shared=933792-28a4669e-1 [accessed 20.9.2016]

Kuinka luoda hyvä henkilöhahmo?

Usein puhutaan, että hyvän henkilöhahmon pitäisi olla samaistuttava, uskottava sekä kolmiulotteinen (engl. three-dimensional character). Mitä kirjoittajan pitäisi muistaa, jotta hän voi luoda hyvän henkilöhahmon?

”Suuren romaanin henkilöt jäävät elämään lukijan mielessä vielä kauan lukemisen jälkeen. He ovat eläviä ihmisiä, jotka elävät todellista elämää, ero on vain se, että lukija tavoittaa heidän kohtalonsa ja elämänsä kehityksen kokonaisuudessaan, mitä ei todellisessa elämässä voi nähdä.” (Mika Waltari, 1934: 151)

Mika Waltarin mukaan hyvä henkilöhahmo ja hänen kamppailunsa ovat niin samastuttavia, että lukija saattaa ajatella niitä vielä pitkään kirjan lukemisen jälkeenkin. Jotta voimme pureutua hyvän henkilöhahmon luomiseen perusteellisesti, aion kerrata osa-alueita, joita kirjoittajan kannattaa ottaa huomioon kirjoittaessaan romaaninsa henkilöitä eläväksi.

Henkilöhahmon fyysinen olemus

On ehkä itsestään selvää sanoa, että kirjoittajan on hyvä kuvailla lukijalle henkilöhahmon fyysistä ulkonäköä, jotta lukija pystyy visualisoimaan hahmon mielessään. Miltä henkilöhahmo näyttää? Eli siis perinteinen ohje: näytä, älä selitä! pätee. Erityiset piirteet, kuten syntymämerkit tai vaikka huomattava pituus, tekevät henkilöhahmosta kiinnostavan ja myös realistisemman.

Kannattaa kuitenkin välttää kliseitä: nainen kuvataan usein pitkinä säärinä, blondina sekä pusuhuulilla varustettuna. Miehellä päällä on usein nahkatakki, edellisen illan humala ja karski parransänki.

Vinkki: Hyvä keino on selailla lehtiä ja etsiä lehtikuvaa henkilöstä, joka muistuttavat henkilöhahmoa.

Kuka hän on? Kuka minä olen?

Henkilöhahmollakin on identiteetti. Hänellä on nimi, sosiaalinen status, mielipiteitä, minä-kuva sekä tietysti historia. Sosiaalinen status ja mielipiteet paljastuvat mm. lompakon paksuudessa mutta myös henkilöhahmon tavassa reagoida asioihin. Henkilöhahmon minä-kuva kertoo, miten hän näkee itsensä ympäröivässä maailmassa ja millainen hän on. On huomattavaa mainita, että henkilön minä-kuva saattaa olla ristiriidassa sen kanssa miten muut henkilöt henkilöhahmon näkevät.

Kirjoittajan tulee luoda lukijalle mielikuva, että henkilöhahmo on ollut olemassa jo ennen tarinan alkua (paitsi, jos henkilöhahmon elämä alkaa vasta syntymän myötä ensimmäisillä sivuilla. Mutta silloinkin kaikkitietävä kertoja voi kertoa henkilöhahmon aikaa edeltävästä ajasta). Henkilöhahmon historiaa saa parhaiten lukijan tietoisuuteen jakamalla muistoja tuttuihin viitekehyksiin tai viemällä lukijan henkilöhahmon muistoihin takauman avulla.

Jotta henkilöhahmosta tulisi todellisen ihmisen kaltainen, on myös tärkeää muistaa, että henkilöhahmotkin ovat inhimillisiä olentoja, jotka tekevät virheitä. Liika täydellisyys on epäuskottavaa.

Vinkki: Käytän yleensä kahta tapaa, joiden avulla pääsen tutustumaan lähemmin henkilöhahmoihini: kirjoitan päiväkirjaa henkilöhahmona sekä kysyn mieleeni juolahtavia kysymyksiä (kuten ”Mitä hammastahnamerkkiä käytät?”, ”Mitä puoluetta äänestät?” tai ”Oletko koira- vai kissaihmisiä?), joihin vastaan henkilöhahmona liikoja miettimättä.

Isot puheet, pienet teot

Henkilöhahmon tapa puhua paljastaa myös hänestä paljon. Se saattaa kertoa mm. aikaisemmin mainitusta sosiaalisesta statuksesta: puhuuko hän kirjakieltä vai slangia; tai mistä päin hän on kotoisin (esim. murteet). Lisäksi puhetavasta voi päätellä myös iän sekä saada hänestä tietoa ihmisenä. Hän voi puhua nopeasti tai käyttää taukoja puheensa aikana, mikä voi kieliä sosiaalisten tilanteiden pelosta tai epävarmuudesta. Puhetapa ilmaisee myös asenteita; millä sävyllä henkilöhahmo puhuu toiselle ihmiselle (esim. vertaisenaan, ylimielisesti vai alemmuudentuntoisesti)

Lisäksi henkilön kehonkieli ja toiminta vaikuttavat siihen, millaisen kuvan hänestä saamme ja ne täydentävät verbaalista ilmaisua. Kehonkieli voi kuitenkin olla ristiriidassa sen kanssa, mitä henkilöhahmo sanoo. Lisäksi monella meistä saattaa olla tiedostamattomia maneereita, kuten jalan rummuttaminen lattiaa vasten tai kynän pureminen.

Vinkki: Tarkkaile ihmisiä heidän puhuessaan; mitä he sanovat ja mitä jättävät sanomatta? Mitä heidän kehonkielensä sanoo? Onko heillä joitain maneereita, joita he toistavat?

Kertojan valinta

Kertojan valinta vaikuttaa myös valtavasti siihen, millaisen kuvan lukija saa henkilöhahmosta. Kirjoittaja voi valita kaikkitietävän kertojan sijasta mm. minäkertoja, jolloin henkilö puhuu omalla suullaan ja omasta näkökulmastaan.

Saara Turusen Rakkaudenhirviö (2015) on oiva esimerkki kuinka minäkertojan valinta vaikuttaa henkilöhahmon ääneen ja kuinka lukija hänen maailmansa kokee.

Esimerkki kirjasta Rakkaudenhirviö:

”Joskus minut viedään mummoni luokse. Mummoni asuu edelleen sillä maatilalla, jonne hän on aikoinaan seurannut vaariani. Mummoni pihassa kasvaa suuria puita, joissa on lehdet eikä neulasia ollenkaan. Leskenlehdet ilmaantuvat mummoni pihalle paljon aikaisemmin kuin kylään kaukana täältä. Onkohan ulkomailla tällaista? minä mietin, kun kuuntelen hopeapajujen huminaa ja katselen lupiineita pellon reunassa.” (Saara Turunen, 2015: 91)

Aivan kirjan alussa päähenkilö on lapsi, jolloin tekstin tyyli mukailee lapsen tapaa puhua. Lapset mm. puhuvat yksinkertaisesti (huomaa, että subjekti aloittaa lähes jokaisen lauseen sekä ’mummo’- sana toistuu), ja usein ihmettelevät ympärillä olevaa maailmaa enemmän kuin aikuiset. Päähenkilön varttuessa tarinassa myös minäkertojan ääni kehittyy.

Minäkertojan avulla lukija pääse lähemmäksi henkilöhahmoa kuin kaikkitietävän kertojan avulla sekä käsiksi henkilöhahmon ajatuksiin ja kuinka hän kokee maailman ympärillään. Toisaalta kaikkitietävä kertoja saattaa paljastaa lukijalle jotain sellaista, mitä henkilöhahmo itse ei haluaisi jakaa.

Lopuksi

Samaistuttava henkilöhahmo on lähellä todellista, elävää ihmistä. Henkilöhahmo ei ole ainoastaan hahmo paperilla, vaan kirjoittajan täytyy rakentaa kolmiulotteinen henkilöhahmo, joka voi jäädä elämään lukijan mieleen vielä silloinkin, kun tarina päättyy. On tärkeää muistaa, että henkilöhahmotkaan eivät ole täydellisiä: ne tekevät virheitä siinä missä ihmisetkin – Teräsmiehelläkin oli heikkous: kryptoniitti.

Lähteet:

Turunen, S (2015) Rakkaudenhirviö. Helsinki: Tammi.

Waltari, M (1934) Aiotko Kirjailijaksi? 4.painos. Juva: Ws Bookwell.

Kuulumisia, inspiraatiota ja viisasta työskentelyä

Vietän tämän viikon kirjoitusretriittiä. Tai oikeastaan lupauduin hoitamaan ystäväni kissoja ja kasveja hänen lomaillessa etelässä. Siinä sivussa kirjoitan erästä sivuprojektia, joka on ottanut tuulta alleen enemmän kuin oli tarkoitus. Uuups, inspiraatio!

Olen pohtinut myös lähiaikoina erilaisia kirjoitusrutiineja. Minulla ei oikeastaan ole mitään rutiinia; kirjoitan silloin kun minulla on aikaa ja minusta tuntuu siltä.

Viimeisen vuoden aikana olen omaksunut uuden elämänfilosofian. Ei ehkä kuulosta kovin järisyttävältä, mutta omat silmäni ovat auenneet uudelle työtavalle. Ja tadaa tässä se on: ”Work smarter not harder” eli työskentele viisaammin äläkä lujemmin.

Koulusta asti meille toitotetaan, että kovasti töitä tekemällä voi saavuttaa kaiken mitä haluaa. Nyt, kun näen maailman aikuisin silmin, voin sanoa: ”joo, mutta ei se aina mene niin”.

Yleensä kirjoittajia neuvotaan kirjoittamaan mahdollisimman paljon ja joka päivä. En ole koskaan oikein ymmärtänyt filosofiaa päämäärättömän ja pakotetun tekstin tuottamisen takana – kai tarkoitus on vain, gröhöm, kirjoittaa mahdollisimman paljon tekstiä. Mutta laatu vs määrä eivät aina korreloi…

Mitä viisaampi työskentely (tai tässä tapauksessa kirjoittaminen) on?

Koska monilla meistä aika on kortilla, kannattaa aika jakaa oman jaksamisen ja onnellisuuden mukaan. Vartissa ehtii luonnostella kirjoitettavan kohtauksen muistikirjaan, jonka voi kirjoittaa tekstitiedostoon seuraavan kerran, kun aikaa on esimerkiksi puoli tuntia. Jos keho on väsynyt, on sitä kuunneltava.

Suurta projektia lähestytään siis pienin askelin suhteuttaen omaan käytössä olevaan aikaan. Usein aikaa kirjoittamiselle ei ole puolta tuntia kauemmin, mutta monilla meistä löytyy satunnaisesti vapaita viikonloppuja. Kirjoittamiseen käytössä olevan ajan saa tällöin käytettyä tehokkaammin ja määrätietoisemmin.

Sen sijaan, että katsoisi kissavideoita youtubessa tai shoppailisi nettialessa, voi priorisoida taustatutkimuksen nettisurffailussa ylemmäs to do -listassa. Ja jos kirjoittaminen ei onnistu ja sohva ja suklaa kutsuvat – go for it! Ole itsellesi välillä lempeä.

Toisinaan on osattava myös elää sen sijaan, että vain istuisi nuhruisessa työhuoneessa velvollisuudentuntoisesti. Kirjoittajatkin tarvitsevat aiheita mistä kirjoittaa.

Sen pitemmittä puheitta menen rapsuttamaan kissoja ennen kuin teen taustatutkimusta maahisista ja kirjoitan pari kohtausta ylös muistikirjaan.

Kirjoitusiloa ja aurinkoa viikkoonne!

Ensimmäisen kirjan jälkeen

Monella on haaveena kirjoittaa elämänsä aikana kirja. Syitä kirjan kirjoittamiseen voi olla monia: omaelämäkerran kirjoittaminen suvulle, kertoa tarinoita, nähdä nimensä kirjan kannessa ja todistaa itselleen pystyvänsä siihen, muuttaa maailmaa, kirjoittaa parempia tarinoita, kun markkinoilla on tai kokeilla jotain uutta… Mutta mitä sitten, kun kirja on valmis?

Kun esikoiseni Henkäyksiä valmistui, en tuntenut iloa tai helpotusta. En jännitystä enkä pelkoa. Oloni oli täydellisen tyhjä. Tarina, jonka kanssa olin viettänyt viisi vuotta elämästäni, oli viimein valmis ja meidän tiemme erkanivat. Ilmassa huokui haikeutta ja ehkä surullisuuttakin. Oli aika jatkaa eteenpäin.

Kun ensimmäinen kirja on valmis

”Everyone has one book in them almost nobody has two.” Bruce Butler (henkilöhahmo) The Affair -sarjassa.

Kuka vain voi kirjoittaa kirjan, mutta harvempi pystyy kirjoittamaan enempää. Mitä sanoa ensimmäisen kirjan jälkeen? Onko kaikki jo sanottu, hienot lauseenrakenteet käytetty ja filosofia tuhlattu?

Ehkä tärkein huomio on rajata kaksi unelmaa: unelma kirjan kirjoittamisesta sekä kirjoittajuudesta.

Vertaan kirjailija Haruki Murakamin tavoin kirjoittamista juoksemiseen: joillekin maratonin juokseminen on unelma ja toisille juokseminen on suurempi elämäntapa ja intohimo. Kun kirja on kirjoitettu ja unelma on saavutettu, ihminen voi toteuttaa seuraavan unelmansa.

Kirjoittaja sen sijaan jatkaa kirjoittamista ja pureutuu seuraavaan aiheeseensa, ehkä jo edellisen tekstin aikana luonnosteltuun raakaversioon.

Kohti toista kirjaa

Usein ajatellaan, että toisen kirjan kirjoittaminen on vaikeampaa kuin ensimmäisen, vaikka luulisi ensimmäisen jälkeen osaavan tehdä mitä vain. Kirjailija Riikka Pulkkinen myöntää väitteen todeksi omalta kohdaltaan kirjoittaessaan toista romaaniaan Totta (2010) (Vainio, Kaleva). Kirjailija Khaled Hosseini summaa, että ensimmäisen teoksen menestyminen on suoraan verrannollinen toisen teoksen kirjoittamiseen. Eli ihminen itse luo itselleen paineita ja epäilyksiä.

Jos ensimmäinen teos on menestynyt hyvin niin myynnin kuin kritiikin myötä, kirjoittajalla voi olla ylimääräisiä paineita luoda vähintään yhtä onnistunut toinen teos. Menestyksen jälkeen tyhjästä nouseminen on vaikeaa. Kursiivi lyö tahtia valkoiseen liuskaan ja odottaa sanoja ilmestyväksi tekstitiedostoon.

En ole koskaan ollut tilanteessa, jossa minun pitäisi odottaa seuraavaa tarinaa (koputan puuta: kop kop). Kun kirjoitin Henkäyksiä, kirjoitin samalla myös elokuvakäsikirjoituksia, toista ja kolmatta romaaniani sekä luonnostelin nuortenkirja-trilogiaa.

Vaikka Henkäyksiä menestyi paremmin omakustanteena kuin olin odottanut, ei se saavuttanut mm. Pulkkisen, Lindstedtin tai Hotakaisen teosten kaltaista suosiota. Joten ulkoisia paineita kirjoittamiselle ei ollut. Lisäksi suuri henkinen voimavarani on tarinat, jotka odottavat kirjoittamista sekä idea-muistikirja, johon lisään potentiaalisia hyviä ideoita, kohtauksia tai dialogia tulevaisuutta varten.

Kun ensimmäinen kirja on valmis, kirjoittaja tietää pystyvänsä kirjoittamaan kokopitkän teoksen. Kirjoittajan tie ei välttämättä helpotu, kun hän alkaa kirjoittaa toista kirjaansa. Mutta hän tietää, että hänellä on jälleen tarina, jonka hän haluaa jakaa ihmisille. Eikä millään muulla ole väliä.

 

Lähteet:

Hosseini, K in Brainy Quotes [online] http://www.brainyquote.com/quotes/quotes/k/khaledhoss526630.html [Accessed 14.7.2016]

Vainio, T ’Riikka Pulkkisen toinen romaani valmistui mutkien kautta’ Kaleva 6.9.2010 [online] http://www.kaleva.fi/uutiset/kulttuuri/riikka-pulkkisen-toinen-romaani-valmistui-mutkien-kautta/181228/ [Accessed 14.7.2016]