Ai, siis mikä toinen versio?

andrew-neel-308138-unsplash.jpg

Mukavaa marraskuuta ja NaNoWriMoa niille, jotka ottavat parhaillaan osaa jokavuotiseen kirjoita romaani kuukaudessa -haasteeseen.

Kirjoitin äskettäin, että toinen versio vaatii kärsivällisyyttä ja perslihaksia. Se pitää paikkansa, mutta mitä konkreettisia toimia toisen version kirjoittaminen vaatii?

Ensimmäisestä versiosta toiseksi

Mikä on ensimmäinen versio? Ensimmäinen versio on ensimmäinen kokonainen versio käsikirjoituksesta. Se on yhtenäinen pitkä teksti, jossa on alku, keskikohta ja loppu.

Ensimmäisestä versiosta puutuu kuitenkin luonnetta ja syvyyttä. Suuret linjat ovat näkyvillä, mutta pienet yksityiskohdat eivät välttämättä vielä erotu.

Onko idea kestävä?

Kaikista käsikirjoituksista ei ole romaaneiksi eikä ole häpeä myöntää sitä. Jos sisälläsi sykähtää intuitio, seuraa sitä. Mikäli et itse haluaisi lukea omaa kirjaasi, vaikka se olisi alelaarissa -70% tarra kannessaan, on ehkä parempi jättää teksti pöytälaatikkoon hautumaan ja aloittaa uusi teksti. Niin käy kaikille – minullekin on käynyt, monesti.

Tässä vaiheessa on myös hyvä miettiä seuraavia kysymyksiä:

  • Ketkä ovat tekstin kohderyhmä?
  • Miksi aihe kiinnostaisi lukijoita? Onko se erityisen tärkeä esim. historiallisesti, temaattisesti tai yhteiskunnallisesti? Vai eikö aiheesta ole aiemmin kirjoitettu?
  • Miten sijoitat tekstin osaksi kirjallisuuden jatkumoa?
  • Mikä on tekstisi sanoma? Mitä haluat sanoa sillä?

Nämä ovat vaikeita kysymyksiä, mutta samoja, joita kustantaja esittää silmäillessään käsikirjoituksia. On olennaista pohtia metafyysisiä asioita alkuvaiheessa, sillä suuretkin muutokset ovat vielä tässä kohtaa mahdollisia.

Käsikirjoituksen rakenteen hiominen

Ensimmäisessä versiossa jokainen luku on kuin oma laatikkonsa. Laatikosta täytyy kuitenkin ulottaa lonkerot joka puolelle tekstiä.

Toisessa versiossa on tärkeää miettiä draaman kaarta ja kuinka tarinaa kuljettaa eteenpäin. Kappaleet ja luvut nivotaan yhteen kiinnostavaksi jatkumoksi. Tehdään istuttamista ja lunastamista eli pedataan jotakin, jonka merkitys kerrotaan vasta myöhemmin, esim. luvussa 4 esitellään ase (istuttaminen), jota käytetään loppuratkaisussa (lunastaminen).

Vaikka jokaisessa luvussa olisi erillinen tapahtuma, pitää niiden edistää tarinaa ja kuulua siihen luonnollisena osana. Jos näin ei ole, kannattaa miettiä onko luku tarpeellinen.

Toisen version aikana en vielä tee hienosäätöä, pikemminkin eheyttämistä, metatason houkuttelua.

Toisen version aikana tulee kirjoitettua paljon enemmän uutta materiaalia kuin olisi alunperin uskaltanut edes ajatella, ja teksti voi muuttua paljonkin alkuperäisestä.

Henkilöhahmojen rakentaminen

Ensimmäisessä versiossa henkilöhahmot saattavat olla epätasaisia ja osa jopa näkymättömiä. On luonnollista, että joihinkin hahmoihin kiintyy enemmän ja niitä kirjoittaa mieluummin kuin toisia.

Toisen version aikana näitä eroja voi tasoittaa, ja kiinnittää huomiota siihen kuka on näkyvä ja kuka ei. Henkilöhahmojen olisi hyvä olla myös samastuttavia ja luonnollisia.

Pyrin yleisesti toisessa versiossa tutustumaan paremmin henkilöhahmoihin ja löytämään heille oman äänen. Minulle on tärkeää, että dialogissa puhujat tunnistaa tavasta puhua, vaikka puhujaa ei olisikaan lukijalle erikseen ilmoitettu.

Kirjoita, lue, kirjoita…

Kirjoita uutta tekstiä, muokkaa. Kirjoita lisää, lue. Lue myös taustakirjallisuutta ja muiden kirjoittajien tekstejä sekä muuta kiinnostavaa kirjallisuutta. Pidä silmät ja korvat auki, jotta et tule keksineeksi pyörää uudelleen.

Toinen versio on mielestäni vaikeampi versio kuin ensimmäinen, sillä inspiraatio vie ensimmäistä versiota, kurinalaisuus toista. Toisessa versiossa on viimeistään ratkaistava kaikki ratkaisemattomat ongelmat, joita on vitkutellut kuukaudesta toiseen. Jos jokin osa-alue ei toimi, mieti tarvitsetko sitä lainkaan.

Toisen version jälkeen tulee… tadaa kolmas versio! Kolmas versio kattaa enemmän hienosäätöä, joka voi ulottua jo lauserakenteeseen.

Kuva: Unsplash

Sivuraiteilla: Matkijat ovat ikuisia kakkosia

patrick-beznoska-527680-unsplash

Me suomalaiset olemme matkija-kansaa etenkin kaupallisissa tuotannoissa. Odotamme, että muut yrittävät ja löytävät menestysreseptin, ja kopioimme sen sitten omiin nimiimme. Emmekä yleensä edes onnistu siinä kovin loistavasti.

Matkimisen ABC

Norjalaiset laulajakaksoset Marcus ja Martinus villitsevät. Suomalaiset laulajakaksoset Eino ja Aapeli pyrkivät villitsemään.

Ruotsalaiset tekivät hittisarjan Solsidan. Suomalaiset tekivät hittisarjasta Solsidan oman version nimeltä Onnela.

Poikkesimme ystäviemme kanssa taannoin uuteen ”salakapakkaan”. Lähes jokainen meistä oli käynyt aikaisemmin myös Trillby & Chadwickissä, jonka asiakaskokemus on loppuun asti viilattu. Emme voineet olla vertailematta näitä kahta kuppilaa keskenään. Jokaisessa asiassa Trillby & Chadwick vei voiton. Siellä oli sitä paitsi halvemmat (ja paremmat) drinkit kuin uudessa salakapakassa.

En sano, että ei saisi matkia tai ottaa mallia muualta. Sen sijaan loistavan konseptin apinoiminen vaatii munasoluja. Jos matkii hyvää, on lopputuloksen oltava parempi kuin alkuperäinen. Ihan ookoo ei ole silloin tarpeeksi.

Omaleimaisuus puuttuu

Scandinavian noir alkoi karkeasti 2010-luvulla. Genreä voi luonnehtia trillerimäiseksi rikossarjaksi, joka huokuu tummanpuhuvuutta mm. esteettisesti ja henkilöhahmoissa.

Ruotsalainen Silta on varmasti tunnetuin lajityyppinsä edustaja. Viime vuosina suomalaisetkin ovat tuottaneet noir genreä televisioon. Merkittävimpänä ovat olleet mm. Karppi ja Sorjonen.

Harmi vaan, että juna vähän niin kuin meni jo ja katsojat haluavat uutta materiaalia. Kun paras haippi on laantunut, jää jäljelle vain rippeet. Kukaan ei halua olla ihan kiva, sillä se on hajutonta, mautonta ja unohtuu nopeasti. Mikä tahansa on parempaa kuin olla ihan kiva.

Lisäksi käsikirjoittaja Tony Grison argumentoi vahvasti riskien ottamisen puolesta ja innostaa suomalaisia tekemään ”jotain omaa”. Grison ei haastattelussa pystynyt nimeämään yhtään suomalaista tv-sarjaa tai elokuvaa. Ei edes Kaurismäkeä. Tai luonnehtimaan, mikä on omintakeista suomalaista televisiota tai elokuvaa. (Yle 2018.)

En pysty oikein minäkään.

Rahoitus määrittää?

Aleksi Salmenperän ohjaama Tyhjiö ei saanut lainkaan rahoitusta Suomen Elokuvasäätiöltä, joka on Suomen merkittävin elokuva-alan rahoittaja. Tyhjiö on saanut loistavia arvosteluja mm. hesarissa, Aamulehdessä ja Ilta-Sanomissa.

Kävin katsomassa Tyhjiön ja se on Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset (Hannaleena Hauru, 2017) elokuvan ohella upeinta Suomen leffaskenessä tällä hetkellä. Juuri tällaista oivaltavuutta, kantaaottavuutta sekä yllättyvyyttä suomalainen elokuva tarvitsee ollakseen kiinnostava ja uniikki.

Herää kysymys: mikä vaivaa Elokuvasäätiötä? Mitä siellä ajatellaan vai ajatellaanko mitään? Olisiko aika uudistaa organisaatiota?

Uusia ideoita ja tekijöitä riittää kyllä, mutta suurin rahoitus näyttää putoavan aina siihen samaan laariin ja samoille tekijöille.

Rohkeiden avausten aika

Mikä on meidän suomalaisten signature act?

Sitä pohtisin mielelläni uusien elokuvien parissa teatterisalin penkissä. Sitä kannattaisi myös Elokuvasäätiön miettiä. Historialliset sotaelokuvat on kaluttu jo niin monelta kantilta, että eikö olisi jo aika katsoa menneen sijasta tulevaan?

Aki Kaurismäkikin on eläköitynyt elokuvien teosta (Aamulehti 2017), joten viimeistään nyt on aika tukea rohkeita avauksia. Etenkin, kun Suomesta löytyy upeaa osaamista.

Kuva: Unsplash

Lähteet:

Aamulehti ’Aki Kaurismäki lopettaa elokuvien tekemisen’ 16.2.2017 [Online] https://www.aamulehti.fi/kulttuuri/yle-aki-kaurismaki-lopettaa-elokuvien-tekemisen-24282053/  [5.10.2018]

Yle ’Suomalaiset katsovat kateellisina pohjoismaisten tv-sarjojen menestystä, mutta brittigurua kopiointi ei kiinnosta: ”tehkää jotain omaa”’ 10.9.2018 [Online] https://yle.fi/uutiset/3-10395088 [5.10.2018]

Elokuva- ja TV-käsikirjoittaminen OSA 3: Lyhytelokuvan käsikirjoittaminen

rawpixel-569600-unsplash.jpg

Tiesitkö, että… Tuotantoyhtiöissä tuotettujen suomalaisten lyhytelokuvien budjetti on viime vuosina ollut noin 50 000-150 000 euron välillä. Suurin osa tuotannon kustannuksista menee henkilöstökuluihin.

Juttusarjan kolmannessa osassa keskityn käsittelemään aiemmasta poiketen vain lyhytelokuvan käsikirjoittamista. Kerron ensin yleisesti lyhytelokuvista ja sen jälkeen lyhytelokuvan tarinasta sekä mahdollisista elementeistä. Lyhytelokuva tarjoaa oivallisen tavan aloittaa käsikirjoittaminen, sillä formaatista ja erilaisista lainalaisuuksista tulee heti käytännön kokemusta.

Alkuperäinen ajatukseni integroida lyhytelokuvakäsikirjoittaminen ja kansainväliset kirjoituskilpailut samaan tekstiin oli huono. Kirjoituskilpailuista oli lopulta kerrottavaa enemmän kuin kappaleen verran, joten päätin keskittyä aiheeseen kunnolla. Käytän siis blogin yksinvaltiaan roolia ja jatkan juttusarjaa vielä neljännellä, bonus-jaksolla, joka keskittyy kansainvälisiin kirjoituskilpailuihin.

Lyhytelokuva pähkinänkuoressa

Lyhytelokuva on keskimäärin kestoltaan noin 5-20 minuutin välillä. Toisaalta Sundance elokuvafestivaali määrittelee lyhytelokuvan kestävän jopa 50 min (Sundance Film Festival 2018). Määritelmät vaihtelevat ja riippuu paljon elokuvan tarkoituksesta, aiheesta ja kohdeyleisöstä, että kuinka pitkä lyhytelokuva voi olla. Henkilökohtaisesti yritän tähdätä aina 10 min. korville. (Muistutuksena: 1 min. elokuvaa = n. 1 liuska käsikirjoitusta ja toisin päin).

Koska lyhytelokuva on kirjaimellisesti lyhyt, aika ei anna myöten eepisten juonikuvioiden luomiseen. Keep it simple! Siksi monen lyhytelokuvan aihe saattaa olla hyvinkin arkinen, mutta heijastaa suuriakin teemoja. Paras tapa ymmärtää lyhytelokuvaa on mielestäni vertaus novelliin.

Missä lyhytelokuvia voi nähdä?

Jos et ole koskaan nähnyt lyhytelokuvaa, suosittelen käymään esim. Suomen elokuvasäätiön Lyhyesti kerran kuussa -näytöksissä (Helsinki). Kuukausittaisilla maksuttomilla näytöksillä on vaihtuva teema, jonka mukaan lyhytelokuvien ohjelmisto on rakennettu. Näytöksissä esitetään n. 5-10 lyhytelokuvaa.

Lisäksi Yle Areenassa on toisinaan lyhytelokuvia nähtävänä. Kannattaa myös käydä aktiivisesti elokuvafestareilla (esim. R&A, Midnight Sun Film Festival, Tampereen elokuvajuhlat, jne.) tai elokuvakoulujen lukukauden päättäjäisissä (esim. Aalto-yliopisto).

erik-witsoe-647316-unsplash

Lyhytelokuvan tarinasta

Lyhytelokuvan käsikirjoittaminen voi noudattaa samoja käsikirjoittamisen lainalaisuuksia kuin elokuva- ja TV-käsikirjoittamisen yleensäkin, joita esittelin juttusarjan osassa 2 (Ideasta käsikirjoitukseksi), mutta sen ei tarvitse.

Lyhytelokuvakäsikirjoitus on pituutensa takia helpommin hallittava kokonaisuus, jonka kirjoittaminen onnistuu suoraan käsikirjoitusformaattiin. Silti koko tarinan tunteminen helpottaa suuresti kirjoitusprosessia ja auttaa hyvän käsikirjoituksen luomisessa.

Kuten yllä mainitsin, lyhytelokuvan käsikirjoittamisessa aiheen rajaaminen tarpeeksi pieneksi on oleellista. Yleisön ei tarvitse tietää ja tuntea kaikkea henkilöhahmoista tai ajasta, jossa he elävät. Nopea esittely ja vihjeiden istuttaminen on siis tärkeää, jotta katsoja saa tietää tarpeeksi henkilöhahmoista ja heidän maailmastaan.

Kiinnostavia lyhytelokuvia ovat mm. The Lunch Date (Adam Davidson, 1989) ja Naisen Nimi (Tiina Lymi, 2015).

The Lunch Date elokuvasta on tehty älytön määrä versioita enkä ole varma, että onko linkkaamani lyhytelokuva lopulta se alkuperäinen (näin tämän version ensiksi, joten minulle se on alkuperäinen). The Lunch Daten tarina perustuu lähtökohtaisesti stereotypioihin ja väärinymmärrykseen, josta seuraa perusinhimillisiä reaktioita, surkuhupaisaa sosiaalista kanssakäymistä ja komiikkaa. Hieno rouva ostaa lounassämpylän, joka mystisesti katoaa. Samaan aikaan kodittoman näköinen mies viereisessä pöydässä syö aivan samanlaista sämpylää…

Tiina Lymin ohjaama Naisen Nimi on sekin komedia, joka kärjistää feministisen keskustelun ja avioliiton perimmäisen tarkoituksen. Annukka (Iina Kuustonen) on menossa naimisiin ja pohtii, ottaako miehen nimi vai pitääkö omansa. Annukan ystävällä (Lotta Kaihua) on selkeä mielipide asiaan. (toim. huom. Lyhytelokuva on ollut Yle Areenassa katsottavissa, mutta katseluaika on valitettavasti päättynyt.)

Vaikka kumpikin yllä oleva esimerkki käsittelee perin tavanomaista aihetta, niistä nousee esille laajempi (yhteiskunnallinen) teema.

Elementtejä

Hyvissä lyhytelokuvissa on usein ”joku juttu”. Yksi asia, joka saa katsojan kiinnostumaan ja jonka ympärille koko teos rakentuu (esim. sämpylän katoaminen The Lunch Date -elokuvassa ja nimi Naisen nimi -elokuvassa).

Lisäksi lyhytelokuvat voivat olla hyvinkin kokeellisia. Ne saattavat rikkoa genrerajoja, luoda uutta estetiikkaa, tarinan sisältöä tai muotoa. Realismin rajat eivät välttämättä ole yhtä tiukat kuin elokuvassa tai TV-sarjassa. Ufon astuminen peilistä voi olla lyhytelokuvan tarinan kannalta hyvinkin uskottavaa.

Kirjoittaja voi kikkailla esim. aikatasojen kanssa ja paljastaa myöhemmin, että nykyisyytenä pidetty on sittenkin menneisyyttä tai tulevaa (mm. Tuolla Puolen (Iddo Soskolne & Janne Reinikainen, 2015) tai ihan vaan TV-sarja Westworld). Lisäksi henkilön identiteetin kanssa voi kikkailla: protagonisti ei olekaan se, jonka opimme tarinan kuluessa tuntemaan. Myös esimerkiksi äänen voi lisätä paljastavaksi elementiksi tai vihjeeksi, kuten rikollisen tunnistus elokuvassa M (Fritz Lang, 1931).

Jokaisella valinnalla on enemmän merkitystä lyhytelokuvassa kuin kokoillan elokuvassa, sillä aika on hyvin rajallista ja se tulee käyttää mahdollisimman hyvin.

Lopuksi

Vaikeinta lyhytelokuvan käsikirjoittamisessa on varmasti aiheen rajaus: 10 minuutissa ehtii kertoa pienen, mutta merkityksellisen tarinan. Miten tarinan kertoo on mielestäni tärkeämpää kuin mitä kertoo. Mitkä ovat ne kriittiset tiedot, joita ilman katsoja ei pääse tarinaan sisään eikä sitä silloin ymmärrä? Sisällyttä ainakin ne.

Menee aikansa ennen kuin käsikirjoittamisen lainalaisuudet omaksuu, sillä kirjoittajan täytyy oppia ajattelemaan vähemmän kuin kirjoittaja ja enemmän kuin kamera. Parhaimmillaan käsikirjoittaminen on todella palkitsevaa. Etenkin silloin, kun annat kässärin jollekin luettavaksi ja lukija sanoo: ”Ihan kun mä olisin just nähnyt tän leffan screeniltä.”

Viimeinen juttusarjan osa, ”bonus-osa”, kansainvälisistä kirjoituskilpailuista ilmestyy vielä heinäkuun aikana, ja se päättää tältä erää elokuva- ja TV-käsikirjoittamisen sarjan.

Kuvat: Unsplash

Lähteet

Sundance Film Festival (2018) ’About Sundance Film Festival – Submit Your Film’ [Online] http://www.sundance.org/festivals/sundance-film-festival/about#/ [24.7.2018]

Elokuva- ja TV-käsikirjoittaminen OSA 2: Ideasta käsikirjoitukseksi

ahmet-yalcinkaya-84327-unsplash.jpg

Tiesitkö, että… Vasta 1990-luvun lopulla naisohjaajat pääsivät tekemään Suomessa ensimmäisiä elokuviaan. Pioneereja ohjaajia (ei vain sukupuolensa, mutta myös estetiikkansa ansiosta) olivat mm. Pirjo Honkasalo, Auli Mantila ja Kaisa Rastimo.

Elokuva- ja TV-käsikirjoittamisen toisessa osassa tarkastelen kuinka ideasta voi tulla käsikirjoitus. Käyn läpi mitä vaiheita siihen liittyy ja lopuksi jaan vinkkejä, miten kirjoittaa vielä paremmin. Alla on muutamia tärkeitä käsitteitä, joita elokuva- ja TV-alalla käytetään, ja joita käytän myös tässä jutussa.

Avain käsitteitä

  • protagonisti: päähenkilö
  • antagonisti: vihollinen/pääpahis
  • tarina: kertomuksen kaikki tapahtumat, jotka a) esitetään katsojille ja b) ovat heidän pääteltävissään (Bordwell & Thompson, 2010: 80)
  • juoni: tapahtumat, jotka näytetään katsojalle (Bordwell & Thompson, 2010: 81)
  • synopsis: 1 liuskan preesensissä kirjoitettu selostus tarinasta (alusta loppuun)
  • treatment: n. 20 liuskan preesensissä kirjoitettu selostus tarinan juonesta (alusta loppuun)
  • outline: vapaamuotoinen ja yksityiskohtainen kuvaus käsikirjoituksen kohtauksista. Käsikirjoittajan henkilökohtainen muistiinpano käsikirjoitusta varten.
  • log-line (myös ’one-liner’): yhden virkkeen tiivistys siitä, mistä tarina kertoo. Käytetään erityisesti pitchaamisessa eli jos haluat yrittää kaupata kässäriäsi/ideaasi tuottajille.

william-iven-19843-unsplash.jpg

Idean ja tarinan kehittely

Vaikka halu lähteä kirjoittamaan tarina heti käsikirjoituksesi on suuri, suosittelen odottamaan. Miksi? Ensimmäinen idea ei aina ole paras idea ja käsikirjoittaessa kirjoittajan täytyy tietää henkilöistä ja tapahtumista kaikki.

Mainitsin juttusarjan ensimmäisessä osassa kysymyslistan, jota käytän tutustuakseni henkilöhahmoihin. Tämän lisäksi on tärkeää tietää pääpiirteittäin tapahtumat alusta loppuun. Idean kehittelyn ohella kehittelen siis myös henkilöhahmoja.

Suosittelen treatmentin kirjoittamista. Treatment on noin 20-30 sivua preesenssissä kirjoitettu selostus käsikirjoituksen juonesta eli mitä tarinassa tapahtuu. Treatment on ennen kaikkea hyödyllinen kirjoittajalle itselleen, sillä se selventää ajatuksia juonesta ja pakottaa ratkaisemaan ”ongelmat”. Lisäksi treatment on tärkeä osa markkinointia tuotantoyhtiön suuntaan, mikäli kirjoittaja haluaa saada käsikirjoituksen teoksesi.

Idean ei tarvitse olla ”bullet proof” suunnitelma, mutta laajat suuntaviivat on hyvä olla olemassa. Käsikirjoittaessa tulee yleensä löytäneeksi useammankin polun, jolle on poikettava.

Juonen punominen

Joku viisas totesi joskus jotenkin näin: Write a simple story, complicate everything else. Eli tarina itsessään voi olla hyvinkin yksinkertainen, mutta juonen avulla voi muodostaa esteitä protagonistin tielle.

Esim. tarina elokuvassa The Arrival (2016) on yksinkertaisuudessaan seuraava: Ufot laskeutuvat maahan ulkoavaruudesta, ihmiset yrittävät ratkaista ovatko he uhka vai mahdollisuus. Juoni sen sijaan on monimutkaisempi: maailman parhaisiin kielitieteilijöihin lukeutuva tutkija kutsutaan paikalle selvittämään ufojen kommunikaatiokeinoja. Aikataulu on äärimmäisen tiukka. Samaan aikaan katsojille näytetään kohtauksia tutkijan henkilökohtaisesta elämästä, joka on täynnä surua ja ahdistusta. Pelko leviää liipasin herkkien sotilaiden parissa. Ovatko ufot rauhantahtoisia vai vihamielisiä?

En spoilaa enempää leffan juonta, vaan suosittelen katsomaan sen (vaikka vihaisi scifiä).

Treatmenttiä apuna käyttäen käsikirjoittaja alkaa hahmotella outlinea. Outline voi olla hyvin vapaamuotoinen luonnostelma (ranskalaisia viivoja yms.) ja se on tarkempi kuin treatment eli menee kohtausten ja jopa dialogin kuvauksen tasolle. Outline on käytännössä muistiinpanot käsikirjoittajalle, että mitä tulee tapahtumaan ja milloin.

Olen joskus maininnut, että kirjoittaminen on kuin palapelin kokoamista. Vertaus toimii oivallisesti juuri käsikirjoittamisessa. Kirjoittaja kehittelee ideastaan kokonaisen tarinan ja valitsee ”palat” eli kohtaukset sen mukaan, miten haluaa tarinaa kerrottavan ja yleisön saavan lisää tietoa henkilöhahmoista sekä tapahtumista. Kun palat on valittu ja koottu, alkaa vasta varsinainen käsikirjoituksen kirjoittaminen.

kelly-sikkema-411622-unsplash.jpg

Käsikirjoittaminen

Näytä, älä selitä! on tärkein asia, mikä käsikirjoittajan täytyy pitää mielessä, jatkuvasti. Elokuvantekijä haluaa nähdä käsikirjoitusta lukiessaan kirjoitettujen tapahtumien näyttäytyvän edessä mahdollisimman elävästi ja tarkasti. Käsikirjoituksen luettuaan, hän on jo ”nähnyt” elokuvan tai TV-sarjan jakson.

Ei ole oikeaa tapaa kirjoittaa käsikirjoitusta. Tapoja on varmasti yhtä monta kuin on kirjoittajaakin, mutta tiettyjä lainalaisuuksia esiintyy siitä huolimatta. Olen kirjoittanut aikaisemmin niistä pääpiirteittäin elokuvakäsikirjoittamista koskevassa artikkelissa, joten en toista jo kertaalleen kirjoitettua.

Kirjoitan itse kohtauksia osissa. Kirjoitan aina ensimmäiseksi inspiroivimmat kohtaukset alta pois. Kirjoitan surutta ensimmäisen version sitä mukaa kuin ajatus on kirkas ja muokkaan myöhemmin kohtausta: kohtauksen lokaatiota, kuvausta ja dialogia, jotta ne olisivat eheitä ja uskottavia.

Outline toimii tärkeänä osana käsikirjoittamista. En vaan voi painottaa sen tärkeyttä tarpeeksi. Se on kuin to do -lista ja navigointiväline, ja se muistuttaa suuresta kontekstista. Outline kuitenkin elää myös käsikirjoittamisen aikana.

Minulla on käytössäni myös post-it -lappuja. Kirjoitan lapulle kohtauksen nimen (esim. INT. keittiö, majatalo – päivä) ja lyhyen kuvauksen siitä, mitä kohtauksessa tapahtuu. Kiinnittelen lappuja seinälle (sori vuokranantajat!), jotta minun on helpompi hahmottaa suurempi kokonaisuus kirjoitusprosessin aikana. Lisäksi kohtausten paikan muuttaminen käsikirjoituksessa on niin helpompaa.

pablo-garcia-saldana-27620-unsplash

Kirjoita, lue ja katso elokuvia sekä TV-sarjoja!

Toistan itseäni: käsikirjoittamaan oppii kirjoittamalla, lukemalla ja elokuvia sekä TV-sarjoja katsomalla.

The Internet Movie Script Database (IMSDb) on upea sivusto, sillä sieltä löytyy lähes kaikki elokuva- ja TV-käsikirjoitukset, jotka on tuotettu leivitykseen. Todennäköisesti lemppari elokuvasi ja TV-sarjasi kässärit löytyvät sieltä. Kannattaa aloittaa niistä. Toinen hyvä sivusto on Simply Scripts, josta löytyy käsikirjoituksia myös muilla kielillä kuin englanniksi.

Suosittelen lukemaan ainakin seuraavien elokuvien kässärit sekä katsomaan elokuvat:

Huomattavaa on myös se, että useimmissa kässäreissä on päivämäärä, milloin ne on kirjoitettu. Esim. Mark L. Smith käsikirjoitti The Revenant käsikirjoituksen jo vuonna 2007, mutta elokuva sai ensiesityksensä teattereissa vasta vuonna 2016. Käsikirjoituksen tie elokuvaksi on piiiiiitkä.

Käsikirjoittaminen on helpompaa aloittaa elokuvista, sillä ne ovat helpommin hallittava kokonaisuus kuin TV-sarjat. TV-sarjaa voisi luonnehtia yksinkertaisimmillaan niin, että siinä on tarinoita tarinoiden sisällä (kuten maatuska).

Lopuksi

Käsikirjoittaminen on oikeastaan kuin pyramidi tai sipuli, jonka jokaisen osan/kuoren jälkeen syvennetään tarinaa yksityiskohtaisemmaksi (idea –> tarina –> juoni –> kohtaus). Käsikirjoitus on lopulta hyvin mekaanista kirjoittamista eikä yhtä ”luovaa” kuin proosan tai runouden kirjoittaminen. Pyrin kuitenkin leikittelemään ja venyttämään rajoja. Lisäksi yritän kirjoittaa niin tarkasti kuin mahdollista, jotta kohtauksen mielikuvat olisivat lukijalle selkeät.

Tärkeämpää on ehkä kuitenkin miten kirjoittaa kuin mitä kirjoittaa. Mielestäni tylsän tarinan voi kertoa hyvinkin kiinnostavasti, sen sijaan kiinnostavan tarinan voi pilata huonolla kerronnalla. On taito kertoa juuri sopivasti tietoa yleisölle ja mielenkiintoisella tavalla.

Linkki-vinkkejä

Koska informaatiota ei koskaan kannata omaksua vain yhdestä lähteestä, jaan teille muiden kirjoittajien ja elokuvantekijöiden ajatuksia käsikirjoittamisesta, olkaa hyvä:

Kuvat: Unsplash

Lähteet

Bordwell, D. & Thompson, K. (2010) Film Art: An Introduction. 9th edition. New York: McGraw Hill.

Otteita päiväkirjasta

brent-gorwin-674995-unsplash

Tulevaan muuttoon orientoituneena, olen aloittanut siivousprojektin. Olen haalinut muistilappuja, tekstipätkiä ja kaikenlaista epämääräistä.

Löysin päiväkirjamaisia merkintöjä kirjoittamisesta, mitä olen rustannut itseäni muistuttamaan. Koska mikään ei ole liian pyhää*, tässä muutama merkintä teille luettavaksi, olkaa hyvä.

*paitsi tekstien nimet ja työnimet 😀

6. huhtikuuta 2015

”En ole kirjoittanut viikkoihin. Elän kerrosvaihetta, jolloin on aika rakentaa itseään ihmisenä ennen kuin voi tarjota lukijoilleen mitään.”

En muista ollenkaan, että olisin kirjoittanut näin. Asuin vielä Lontoossa, mutta tiesin sen tarun pian loppuvan. Lisäksi silloisen poikaystävän kanssa tiet erosivat. Asiassa ei ollut muuta dramatiikkaa kuin sijainti: Australia oli vain kovin kaukana ja viisumi pakotti poikaystävän takaisin kotiin. Olemme edelleen hyviä kamuja ja soittelemme pari kertaa vuodessa.

[ei päivämäärää]

”Jos asioita järkeilee liikaa, ne voi pilata liiallisella analyyttisyydellä. Kaikkiin asioihin ei ole vastauksia.”

Tämä on varmasti ollut käsky itselleni vain relata. En ole siinä kauhean hyvä.

27. huhtikuuta 2016

”Jos tavallinen tallaaja kysyisi minulta, miten elämäni on edistynyt viimeisten kuukausien aikana, joutuisin sanomaan, että se ei ole edistynyt lainkaan. En tullut valituksi dramaturgian maisteriohjelman valintakokeeseen ja sähköpostiini putoilee päivittäin ”kiitos, mutta ei kiitos” -ilmoituksia työpaikoista, joihin olen hakenut. – – Jos taiteilija olisi kysyisi minulta, miten elämäni on edistynyt, vastaisin, että inspiraatio on hellinyt minua viime aikoina. Liuskat täyttyvät itsestään ja minulla on monta projektia etenemässä samanaikaisesti.”

Olin silloin aika paskana, koska näin itseni lukemassa nimenomaan dramaturgiaa ja palaamassa ”kirjoittajakouluun”. Olin aina ajatellut, että aina saa jonkun työpaikan, jos vain hakee aktiivisesti. Aktiivisuus ei riittänyt, kun työpaikkoja ei ollut hakijoihin nähden riittävästi (yhteen paikkaan tuli yli 300 hakemusta!) ja monessa firmassa, johon otin yhteyttä, oli rekrykielto tai ei vain ollut varaa palkata ketään.

Myöhemmin sain tietää, että dramaturgian valintakokeeseen valittiin 2 hakijaa, mutta sinä vuonna maisteriohjelmaan ei päässyt sisälle kukaan, nada. Kaiken lisäksi tilastot kertoivat, että ketään ei oltu hyväksytty edellisenä vuonnakaan. Alakulo vaihtui pian iloon, kun pääsin sen sijaan viestinnän maisteriohjelmaan Helsingin yliopistoon. Lopulta työmarkkinoillakin alkoi hellittää: vuosi myöhemmin työpaikan pystyi valitsemaan.

28. marraskuuta 2016

”Tänään tunsin sen ensimmäistä kertaa [tekstin työnimi] kanssa. Tunteen, että tästä saattaa tulla hyvä, ja että pidän lukemastani. Se tunne on hyvä – tuntuu aivan [sana, josta en saa selvää] alla, keuhkojen välissä. Tunne on lämmin ja pehmeä kuin [sanoja, josta en saa selvää] kosketus, että kaikki tulee menemään hyvin. En tiedä ehdinkö saamaan tekstin ensimmäistä versiota valmiiksi ennen vuoden loppua. Vihaan tätä kynää. Tai kynässä ei ole mitään vikaa, mutta musteessa on: se on punaista!

Ostin punaisia kyniä, kun olivat alennuksessa: huonoin tekemäni päätös ikinä. Tuo teksti, josta kirjoitin, on lepäämässä. Sain ensimmäisen version tehtyä, mutta sen jälkeen päätin vaihtaa aikamuotoa ja henkilöhahmoja, joten paljon muutoksia pitäisi tehdä. Kun on luovakausi menossa, se täytyy hyödyntää tuottamalla uutta tekstiä. Mekaanisia korjauksia voi tehdä toiseen tekstiin silloin, kun tuntee olevansa maailman paskin kirjoittaja.

27. maaliskuuta 2017

”Olen alkanut kerrostaa jälleen tekstiä, mikä tuntuu hyvälle. Metatason, merkityksen ja persoonan luominen tekstiin ovat tunnuksia, jotka kertovat tekstin edistyvän. Näillä main alan pian pitää tekstistäni ja epäillä jonkun muun kirjoittaneen sen.”

Käykö teille koskaan niin, että olette kirjottaneet jotain, ja kun löydätte tekstin myöhemmin, tuntuu teksti jonkun toisen kirjoittamalta? Minulle käy välillä niin, ei usein, mutta joskus.

23. tammikuuta 2018

”Kerro aivan välttämätön tieto, anna lukijan kuvitella loput. Anna hänelle avaimet, hän osaa niillä avata oven. Johdata, näytä tie – lukija osaa seurata polkua yksinkin. Älä luo uutta maailmaa kokonaan, mikään maailma ei ole täydellinen. Ei edes se, jota tällä hetkellä elät.”

Tämä on just sellainen teksti, joka tuntuu itselleni vieraalta. Olenko minä kirjoittanut noin viisaita sanoja?

Kuva: Unsplash

Mitä mietit, Mariia?

mohammad-amiri-427787-unsplash.jpg

Gradun palautukseen on suunnilleen viikko. Tästä johtuen en ole saanut aikaiseksi kokonaisia ajatuksia tai edes juttuaihioita. Sylissä lepää palapelin paloja, mutta ei voi olla edes varma, että ne ovat peräisin samasta palapelistä.

Siksi tämäkin kirjoitus on keskeneräinen ja täynnä puuttuvia paloja. Seuraavia ajatusryppäitä olen pohtinut viime aikoina.

Humanismin nykytila ja tulevaisuus

Humanismin nykytila ja tulevaisuus ovat puhuttaneet kovasti mediassa viime aikoina ja syystä. Humanististen alojen suosio laskee eikä humanismi kuulu Suomen tulevaisuuden mahdollisuuksiin.

Yhdyn valitettavasti Tuomo Salosen mielipiteeseen, että sivistykselle ei enää anneta Suomessa arvoa vaan kapitalistiset arvot ovat tulleet tilalle. Tilanne ei kuitenkaan ole mielestäni niin toivoton, sillä aikajanalla tulee usein monenlaisia notkahduksia. Innovaatioaallon jälkeen ihmiset kaipaavat taas humanismia.

Milloin on taas humanismin aika?

Suomalaisen musiikin nykytila

Suomalaisen musiikin nykytila itkettää. Valtavirtamusiikin sanat ovat usein niin huonot, että ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Sanoituksissa toistuu paikoitellen kaikki kliseet ja ennalta-arvattavat koukut. Juha Tapion Sydän, jota rakastan – voi pojat, voiko kauempaa enää lähteä kohti aihetta? ”Jo muinaiset kreikkalaiset…”

Miksi kirjailijat ja musiikintekijät eivät tee enemmän yhteistyötä keskenään!?

Menestys – mitä se on?

The Voice of Finland (TVOF) juuri päättyneellä kaudella kilpailijoilta kysyttiin usein unelmia. Ne noudattivat samaa kaavaa: laulaa täydelle Hartwall-areenalle, myydä kultalevyjä, valloittaa sekä kotimaisen yleisön sydämet että kansanväliset tai olla muuten vaan menestynein suomalainen laulaja.

Ei siinä mitään, suuria unelmia saa olla. Unelmat ja realiteetti harvoin vain kulkevat samaa polkua. Vaikka kulkisi unelmansa polkua ei se välttämättä enää tunnu unelmalta.

TVOF kiteyttää kuitenkin karusti tilanteen luovilla aloilla: hyviä ja erinomaisia kilpailijoita on paljon. Ei riitä enää, että on hyvä eikä edes erinomainen, kun ”seuraavaan vaiheeseen” pääsee vain 50% kilpailijoista. Enemmän painoa on tuurilla kuin talentilla sekä persoonalla ja kontakteilla.

Menestyminen ja sen tarve näyttää olevan suuri jokaisella, mutta mitä on menestyminen nykypäivänä?

Kultit ja manipulaatio

Luin tammikuussa Emma Clinen teoksen The Girls (2016), joka on jäänyt kummittelemaan mieleeni. Haluaisin ajatella, että olisin resistanssi manipulaatiolle enkä ainakaan lähtisi muiden joukossa tekemään hulluja.

Mitä enemmän olen asiaa ajatellut, en ole enää varma. Manipuloijat osaavat olla helvetin vakuuttavia. He osaavat iskeä herkkään kohtaan ja kääntää siten kurssin kohti omaa agendaansa.

Voiko ketä tahansa manipuloida tekemään mitä tahansa?

Girls TV-sarja

Olen myöhäisherännäinen Girlsin suhteen. Kuinka virkistävää on nähdä kerrankin naiset samaistuttavina yksilöinä ilman Hollywoodin tähtipölykuorrutetta. Just tolta mäkin näytän aamulla ja isot rispektit näyttää naisen vartalo sellaisena, kun se on!

Sarja osuu ja uppoaa myös kirjoittajiin, sillä Hannah (Lena Dunham) kamppailee kirjailijaksi tulemisen kanssa. Parasta on myös realistisuus: kandilla ei saa enää huippuduunia vaan New Yorkissa selviytyäkseen pitää tehdä silppuduuneja. Dunhamin luoma sekä tähdittämä sarja saa ison suosituksen kaikkien sukupuolten edustajille.

Milloin Suomen telkkarissa nähdään kiinnostavia ja oikeasti samastuttavia naishahmoja?

Kyniä loppuvuodeksi

Pilot Hi-Tec-c Maica 0.4mm on ehdoton lempikynäni. Parasta on terävä kärki ja vaivaton kirjoitustuntuma. Vastaanotin juuri 15kpl uudelleentäytettäviä mustesäilöitä kolmeen Pilot-kynääni. Edes tullimaksut eivät haitanneet. Mustetta riittää ainakin vuodeksi. Yeah!

Olisiko minulla pian vihdoin aikaa kirjoittaa luovia projektejani?

 

Kuva: Unsplash

Lähteet

Kantola, A. ’Humanististen alojen suosio laskee, eikä kaikkia opiskelu­paikkoja edes saada täyteen – ”Mielikuvat ovat todella vahvoja ohjaajia”’. Helsingin Sanomat. 19.3.2018 [Online] https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005608100.html [26.4.2018]

Lyytinen, A. ’Guruilu ja pitchaus uivat yliopistoihin, tekoälymystö jyräsi humanistit – siksi tarvitaan sivistyneistön vastaisku’. Helsingin Sanomat. 22.4.2018 [Online] https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005649550.html [26.4.2018]

Salonen, T. ’Suomessa vallitseva ilmapiiri ajoi minut osaksi aivovuotoa’. Helsingin Sanomat. 25.4.2018. [Online] https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005654384.html [26.4.2018]

Projektisuunnitelma vuodelle 2018 ja uusia tuulia

picseli-6726

Ensiksi haluan pahoitella, että blogiini on tullut mainoksia. Ne ovat itsestäni täysin riippumattomia enkä valitettavasti voi niihin tällä hetkellä vaikuttaa. Koittakaa kestää tai sulkekaa silmänne rullatessanne niiden ohi.

Toiseksi haluan pahoitella, että tapahtumakalenterin joulukuun kohta jäi ammottamaan tyhjyyttään. Tapahtumia ei juurikaan ollut, ja mikäli oli, sain kuulla niistä vasta tapahtumapäivänä, jolloin niiden jakaminen olisi ollut epäreilun myöhäistä.

Vuosi on ollut poikkeuksellisen vilkas kirjoituskilpailujen suhteen. Todella poikkeuksellinen! Ei siis ole mikään ihme, että vuoden loppua kohden on hiljentynyt. Uskon vuoden 2018 tuovan myös uusia kiinnostavia kilpailuja tullessaan, joten kannattaa tarkkailla Kirjoituskilpailuja-sivua.

No, mitä minulle kuuluu?

Oikein hyvää. Sain elämäni ensimmäiset kirjastokorvaukset kirjoittamastani romaanista joulukuussa. Summa ei päätä huimaa, mutta kyllä se mieltä lämmittää kovasti. Mukavaa, että ihmiset ovat lainanneet kirjaani. Investoin tulot pitsaan ja olueen – oli oikein hyvä sijoitus.

Gradu vie oikeastaan kaiken kirjoittamiselle varatun ajan. En ole kirjoittanut projektejani juuri lainkaan, mutta ideoita puskee mieleen sitäkin enemmän. Minulla on sekalainen kokoelma ideoita suttupapereilla, puhelimessa, nenäliinoissa, post-it -lapuissa, sekä muistikirjassa nro 1, 2 ja 3. Onneksi gradu valmistuu toukokuuhun mennessä, joten saan luovuuteni sen jälkeen tehokkaaseen käyttöön.

Teen joka vuosi suunnitelman seuraavan vuoden projekteista. Lähinnä päätän, että mihin keskityn ja millaisella aikataululla. Tavoitteeni ovat usein aivan liian kunnianhimoisia ja optimistisia, mutta tavoitteita on silti kiva vetää itselle.

Työstän vuonna 2018 TV-käsikirjoitusta, jatkan nuorten kirjan kirjoittamista sekä kokeellisen tekstin tekemistä. Teksti on kokeellisen siksi, että en ole lyönyt vielä yhtään kirjainta Wordiin, vaan olen kirjoittanut ainoastaan käsin liuskoja. Lisäksi tekstin muoto ja rakenne pyrkivät haastamaan konventioita. Minulla on aavistus siitä, mitä tekstistä voisi tulla, mutta en halua suunnitella liiaksi. Antaa tekstin viedä.

Vuosi 2018 tulee olemaan muutosten vuosi. Muutosten ei välttämättä tarvitse olla isoja, mutta ne ovat silti elämää muotoilevia. Edessä on ainakin valmistuminen ja muutto. Suurimmat muutokset tulevat usein ilmoittamatta, joten jään odottamaan mitä vuosi 2018 tuo tulleessaan.

Mutta ennen sitä, levätkäämme ja hiljentykäämme jouluun.

Kiitos kaikille lukijoilleni kuluneesta vuodesta – on ollut ilo lukea palautettanne! Hyvää joulua ja upeaa uutta vuotta 2018! 

 

Kuva: Unsplash