Ai, siis mikä toinen versio?

andrew-neel-308138-unsplash.jpg

Mukavaa marraskuuta ja NaNoWriMoa niille, jotka ottavat parhaillaan osaa jokavuotiseen kirjoita romaani kuukaudessa -haasteeseen.

Kirjoitin äskettäin, että toinen versio vaatii kärsivällisyyttä ja perslihaksia. Se pitää paikkansa, mutta mitä konkreettisia toimia toisen version kirjoittaminen vaatii?

Ensimmäisestä versiosta toiseksi

Mikä on ensimmäinen versio? Ensimmäinen versio on ensimmäinen kokonainen versio käsikirjoituksesta. Se on yhtenäinen pitkä teksti, jossa on alku, keskikohta ja loppu.

Ensimmäisestä versiosta puutuu kuitenkin luonnetta ja syvyyttä. Suuret linjat ovat näkyvillä, mutta pienet yksityiskohdat eivät välttämättä vielä erotu.

Onko idea kestävä?

Kaikista käsikirjoituksista ei ole romaaneiksi eikä ole häpeä myöntää sitä. Jos sisälläsi sykähtää intuitio, seuraa sitä. Mikäli et itse haluaisi lukea omaa kirjaasi, vaikka se olisi alelaarissa -70% tarra kannessaan, on ehkä parempi jättää teksti pöytälaatikkoon hautumaan ja aloittaa uusi teksti. Niin käy kaikille – minullekin on käynyt, monesti.

Tässä vaiheessa on myös hyvä miettiä seuraavia kysymyksiä:

  • Ketkä ovat tekstin kohderyhmä?
  • Miksi aihe kiinnostaisi lukijoita? Onko se erityisen tärkeä esim. historiallisesti, temaattisesti tai yhteiskunnallisesti? Vai eikö aiheesta ole aiemmin kirjoitettu?
  • Miten sijoitat tekstin osaksi kirjallisuuden jatkumoa?
  • Mikä on tekstisi sanoma? Mitä haluat sanoa sillä?

Nämä ovat vaikeita kysymyksiä, mutta samoja, joita kustantaja esittää silmäillessään käsikirjoituksia. On olennaista pohtia metafyysisiä asioita alkuvaiheessa, sillä suuretkin muutokset ovat vielä tässä kohtaa mahdollisia.

Käsikirjoituksen rakenteen hiominen

Ensimmäisessä versiossa jokainen luku on kuin oma laatikkonsa. Laatikosta täytyy kuitenkin ulottaa lonkerot joka puolelle tekstiä.

Toisessa versiossa on tärkeää miettiä draaman kaarta ja kuinka tarinaa kuljettaa eteenpäin. Kappaleet ja luvut nivotaan yhteen kiinnostavaksi jatkumoksi. Tehdään istuttamista ja lunastamista eli pedataan jotakin, jonka merkitys kerrotaan vasta myöhemmin, esim. luvussa 4 esitellään ase (istuttaminen), jota käytetään loppuratkaisussa (lunastaminen).

Vaikka jokaisessa luvussa olisi erillinen tapahtuma, pitää niiden edistää tarinaa ja kuulua siihen luonnollisena osana. Jos näin ei ole, kannattaa miettiä onko luku tarpeellinen.

Toisen version aikana en vielä tee hienosäätöä, pikemminkin eheyttämistä, metatason houkuttelua.

Toisen version aikana tulee kirjoitettua paljon enemmän uutta materiaalia kuin olisi alunperin uskaltanut edes ajatella, ja teksti voi muuttua paljonkin alkuperäisestä.

Henkilöhahmojen rakentaminen

Ensimmäisessä versiossa henkilöhahmot saattavat olla epätasaisia ja osa jopa näkymättömiä. On luonnollista, että joihinkin hahmoihin kiintyy enemmän ja niitä kirjoittaa mieluummin kuin toisia.

Toisen version aikana näitä eroja voi tasoittaa, ja kiinnittää huomiota siihen kuka on näkyvä ja kuka ei. Henkilöhahmojen olisi hyvä olla myös samastuttavia ja luonnollisia.

Pyrin yleisesti toisessa versiossa tutustumaan paremmin henkilöhahmoihin ja löytämään heille oman äänen. Minulle on tärkeää, että dialogissa puhujat tunnistaa tavasta puhua, vaikka puhujaa ei olisikaan lukijalle erikseen ilmoitettu.

Kirjoita, lue, kirjoita…

Kirjoita uutta tekstiä, muokkaa. Kirjoita lisää, lue. Lue myös taustakirjallisuutta ja muiden kirjoittajien tekstejä sekä muuta kiinnostavaa kirjallisuutta. Pidä silmät ja korvat auki, jotta et tule keksineeksi pyörää uudelleen.

Toinen versio on mielestäni vaikeampi versio kuin ensimmäinen, sillä inspiraatio vie ensimmäistä versiota, kurinalaisuus toista. Toisessa versiossa on viimeistään ratkaistava kaikki ratkaisemattomat ongelmat, joita on vitkutellut kuukaudesta toiseen. Jos jokin osa-alue ei toimi, mieti tarvitsetko sitä lainkaan.

Toisen version jälkeen tulee… tadaa kolmas versio! Kolmas versio kattaa enemmän hienosäätöä, joka voi ulottua jo lauserakenteeseen.

Kuva: Unsplash

Kirjoitustehtävä: metataso

Artikkelini metatasosta on yksi klikatuimpia tekstejäni blogissa. Pohdin, mistä tämä johtuu. Ymmärsin pian, että metatasosta ei oikeastaan juuri puhuta eikä sen kirjoittamista suoraan opeteta, se pitää itse tajuta.

img_3737

Korjatakseni tämän erheen, päätin jakaa yhden todella hyödyllisen kirjoitusharjoituksen, jonka avulla voi harjoitella metatason luomista. Kirjoitustehtävä ei ole täysin itse keksimäni, vaan runoilija ja käsikirjoittaja Mikko Myllylahti tutustutti perusperiaatteen ’Kirjoittajaksi kasvaminen’ -kurssilla. Lisäsin itse kolmannen kohdan, sillä juurikin tulkinta on tärkeää metatasoa kirjoittaessa.

Samasta kirjoitustehtävästä saattaa olla useampiakin versioita ja täysi kunnia kuuluu sille, joka menetemän on alunperin keksinyt.

KIRJOITUSTEHTÄVÄ:

  1. Mene ihmisten ilmoille ja valitse itsellesi täysin tuntematon henkilö. Tarkkaile häntä haluamasi aika tai noin 5 minuuttia. Tee muistiinpanoja henkilön ulkomuodosta ja käyttäytymisestä. Tekeekö hän jotain tavallisesta poikkeavaa? Mitä hän tekee? Miten hän istuu/seisoo/kantaa laukkuaan/juo kahviaan, etc.?
  2. Kirjoita maksimissaan 1 liuskan pituinen yksityiskohtainen kuvaus henkilöstä, jota olet juuri tarkkaillut. Kuvaus saa olla poliisin silminnäkijähavainnon kaltainen raportti.
  3. Kuvauksesi perusteella kirjoita 1/2 – 1 liuskan tulkinta henkilöstä. Kuka hän on? Mitä hän tekee työkseen? Miksi hän tekee juuri niin kuin tekee? Miksi hän pukeutuu niin kuin pukeutuu? Mistä hän unelmoi? Mikä on suurin pettymys, jonka hän on kokenut?  Mikä on hänen läheisin ihmissuhteensa? Käytä mielikuvitusta ja luo henkilöhahmo todellisen henkilön perusteella.
  4. Toista tehtävä kerran viikossa.

Aluksi kirjoittaminen ja toisten ihmisten tarkkailu saattaa tuntua epämiellyttävältä ja vaikealtakin. Siksi suosittelen, että harjoitusta kannattaa toistaa useamman kerran, jotta se olisi tehokasta ja ideasta pääsee jyvälle.

Säästä ensimmäiset kuvaukset ja tulkinnat, sillä omaa kehitystä kirjoittajana on mukava seurata. Se antaa pieniä onnistumisen tunteita.

Kuinka muokata romaanikäsikirjoitusta?

Moni luovan kirjoittamisen opas toistaa editoinnin tärkeyttä, mutta harvoin antaa mitään konkreettisia neuvoja käsikirjoituksen muokkaamiseen.

Muokkaan tällä hetkellä toisen romaanini käsikirjoitusta neljättä kertaa. Keskityn jokaisella editointikerralla hieman erilaisiin asioihin, mutta pyrin saamaan kokonaisuuden toimimaan. Vertailun vuoksi: tein esikoiskirjastani Henkäyksiä (2015) lähemmäs 50 eri versiota ennen kuin olin tyytyväinen lopputulokseen. Toisen romaanini on tarkoitus valmistua vuoden lopulla, mutta editoitavaa riittää vielä paljon.

Omasta editoinnistani inspiroituneena päätin jakaa muutamia helppoja ja nopeita vinkkejä, joilla käsikirjoituksen ensimmäisen version saa muokattua kohti valmista kirjaa.

1. Tiivistä lauseita ja poista kaikki turhat sanat

Suomen kielessä on paljon pieniä sanoja, jotka rikastuttavat puhekieltä, mutta tekevät luetusta tekstistä epävarmaa ja ailahtelevaa. Tekstiä muokatessa on aika poistaa turhia pikkusanoja pois, jotta lauseista tulisi eheämpiä eikä lauseen merkitys jäisi turhien sanojen jalkoihin.

Vaikka en tietoisesti viljele ylimääräisiä sanoja käsikirjoituksessani, löydän silti useita täytesanoja lauseistani. Tavallisesti poistan 99% kaikki pikkusanat, sillä ne tekevät lauseista sekavan, epävarman tai epätarkan. Pikkusanat siis syövät lauseen merkityksen ja tehon.

Millaisia nämä kuvailemani pikkusanat ovat ja miten ne siis voidaan tunnistaa? (Huom! olen jakanut täytesanat kolmeen kategoriaan havainnollistaakseni paremmin ajatustani  eikä jako ole kieliopillisesti virallinen)

  • Epävarmuutta huokuvat sanat: ehkä, jokseenkin, melkein, lähestulkoon, toisinaan, hieman…
  • Selittävät sanat: jopa, taatusti, sitä paitsi, itse asiassa, vain, muuta kuin, mutta kun, aivan, varsin, siis…
  • Epätarkat: lainkaan, ollenkaan, (yleisesti myös -kin ja -kaan -päätteet), yhä, edes, sitä, nämä…

Kun muokkaat tekstiä, lue täytesanoja erityisen tarkasti. Tarvitsetko todella pikkusanoja sekoittamaan lauseenrakenteen ja tarkoituksen? Testaa, miltä lause kuulostaa sanan kanssa ja ilman. Aina pikkusanoja ei tarvitse eikä kannata jättää pois, joten suosittelen lukemaan tekstiä ääneen. Ääneen lukeminen paljastaa turhat sanat.

2. Lue tekstiä ääneen

Siitä pääsemmekin aasinsillalla seuraavaan kohtaan. Tekstin kömpelyyden huomaa paremmin, kun tekstiä lukee ääneen. Ääneen lukeminen on todella tehokasta ja pyrinkin puhumaan käsikirjoitukseni vähintään kerran kokonaan läpi.

Kun kuulet omat sanasi, ne kuulostavat erilaiselta ja merkitys tulee uudella tavalla ilmi. Lisäksi kirjoitusvirheet huomaa helpommin, kun jokainen sana on luettava ääneen. Pilkutus ja muut välimerkit tulevat myös tarkastettua samalla. Suosittelen jokaiselle tekstin ääneen lukemista, vaikka omasta äänestä ei pitäisikään.

3. Toisto: tautologia, ajatuksen toistaminen, rakenne

a) Ole tarkkana toistuuko jokin tietty sana lyhyessä ajassa tarpeettoman monta kertaa ilman, että se tuo uutta informaatiota. Jos näin on, on kyseessä tautologia (Lähde: Tieteen Termipankki). Synonyymisanakirja on kirjoittajan paras kaveri, kun tarvitset korvaavan sanan.

b) Lue kappaleet huolellisesti läpi ja tarkista, ettei sama ajatus toistu uudestaan eri sanoilla kirjoitettuna. Vai onko toisto tarkoituksenmukainen tyylikeino?

c) Olla-verbin viljeleminen. En tiedä onko olla-verbin vahva presenssi vanha vaiva vai englannin there is/there are -rakenteen vaikutusta, mutta tahaton toisto saa tekstin kuulostamaan valjulta.

Annan esimerkin:

Hänen asuntonsa oli kaupungin laitamilla. Huoneiston verhoissa oli pieniä kukkia, ehkä angervoita. Hänellä oli pitkät hiukset ja vaaleita raitoja, jotka olivat jättäneet monen sentin tyvikasvun jälkeensä.

Jos jokainen lause etenee edellä mainitusti: se oli, siellä oli, hänellä oli, ne olivat…, on tekstiä todella uuvuttavaa lukea – kuin lukisi poliisin silminnäkijäraporttia.

Parempi:

Hänen asuntonsa sijaitsi kaupungin laitamilla. Pienet kukat, ehkä angervot, koristivat asunnon verhoja. Hänen pitkissä hiuksissaan näkyi vaaleita raitoja ja niiden jättämät monen sentin tyvikasvut.

Lauseenrakenteiden vaihtelu tuo mielenkiintoa lukemiseen. Olla-verbin voi korvata mm. toisella verbillä tai lauseenvastikkeella. En sano, että olla-verbiä ei saisi käyttää, vaan että erilaisten lauseenrakenteiden ja -järjestysten vaihtelu tuo tekstiin eloa.

(Piti ihan tätä tekstiä varten varmistaa googlelta, että onhan niissä angervoissa pieniä kukkia 😀 )

4. Kirjoita uudelleen

Ajattelen muokkausvaiheen uudelleenkirjoittamista eheyttämisenä. Jo valmiiksi kirjoitettua tekstiä pitää laajentaa (esim. kuvaus), tarkentaa (esim. toiminta) tai tehdä ytimekkäämmäksi (esim. dialogi).

Kill your darlings tulee muokkausvaiheessa kirjoittajalle hyvin tutuksi. Jokainen kirjoittaja kiintyy johonkin osaan tekstissään, esim. johonkin kohtaukseen. Joskus kohtaus ei toimi ja kirjoittajan on ’tapettava rakkaansa’ eli poistettava kohtaus, jotta käsikirjoitus toimisi. Kun poistat osan tekstistä, aivot keksivät tilalle jotain uutta ja parempaa. Luota siihen!

Poistan toisen version aikana yleensä valtaosan selittävistä lauseista pois, sillä ne ovat lukijan kannalta turhia. Selittävät lauseet ovat mielestäni tarinassa kirjoittajaa itseään varten. Terry Pratchett sanoi osuvasti, että ensimmäisen version aikana kirjoittaja kertoo itselleen tarinaa (Lähde: Good Reads). Kaikki spekulaatio, valtaosa lukijaa johdattelevista kysymyksistä ja epämääräinen ”mutu” (musta tuntuu) saa lähteä pois.

Kaikki, mikä ei toimi, kannattaa ottaa pois käsikirjoituksesta  ja tallentaa toiseen tiedostoon. Kirjoita uusia kohtauksia ja valitse niistä käsikirjoituksen kannalta paras.

5. Hienosäätöä

Kun suurin työ tekstin rakenteen ja juonen suhteen on tehty, on aika paneutua tekstin hienosäätöön ja pysähtyä tarkastelemaan tekstiä kriittisesti. Mitenhän se onnistuu?

Vastaamalla mm. seuraaviin kysymyksiin:

  • Alkaako teksti mielenkiintoisesti?
  • Esitteletkö kirjan päähenkilön, miljöön sekä ongelman ensimmäisten lukujen aikana?
  • Onko kehittämäsi konflikti tarpeeksi suuri?
  • Onko tarina uskottava? Onko tapahtumien mahdollista tapahtua oikeasti ja ovatko käännekohdat tarpeeksi dramaattisia? Ovatko käännekohdat oikeissa kohdissa?
  • Ovatko henkilöhahmojen äänet tunnistettavissa ilman johtolausetta? Onko jokaisella henkilöhahmolla oma luonnollinen äänensä?
  • Löytyykö tarinasta epäjohdonmukaisuuksia?
  • Onko tarinassa metataso?
  • Mitä haluat sanoa tekstilläsi? Miksi olet kirjoittanut tekstin? Mitä haluat lukijan ajattelevan luettuaan sen?

Lisää hyviä kysymyksiä löytyy mm. Writers Write sekä  Fiction Writer’s Mentor

Miellän käsikirjoituksen muokkaamisen palapelin tekemiseksi: sinulla on käytössäsi kaikki palat, mutta et ole varma mihin kohtaan ne kuuluvat ja mikä kuvio paloista muodostuu. Joskus paloja katoaa ja ne täytyy löytää. Ja mikä fiilis, kun palat loksahtavat paikoilleen ja kuvio alkaa vihdoin hahmottua!

Kirjoittamisen iloa! 🙂

 

Lähteet:

Pratchett, Terry in Good Reads [online]

Tautologia, Tieteen Termipankki [online] http://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:tautologia

Haikuja

Minulla on ollut kompleksinen suhde haikuihin, niin kuin matematiikkaankin. En ole pitänyt kaavoihin kangistumisesta, määrämitoista tai ulkopuolisista kriteereistä, jotka rajoittavat luovuutta.

Viime viikolla elämän synkronisiteetti iski kahdesti. Tällä kertaa haikujen osalta.

Keskustelin Conreativesin neuletyöpajassa haikuista ohimennen. Muutama päivä sen jälkeen mummini antoi ystävättärensä taiteilija Sirkka Turkin Haikuja (2015) kirjan luettavaksi. Turkin haikut olivat pelkistetyssä muodoissaan oivaltavia, ajatuksia sykäyttäviä sekä äärimmäisen kiinnostavia.

Yksi kerta on sattumaa, mutta kaksi kertaa on jo korkeampaa matematiikkaa.

Päätin kokeilla näitä japanilaisia kolmen säkeen määrämittaisia hajatelmia. Tunnustan; jäin vähän koukkuun.

Mikä on haiku?

Haiku on määrämitallinen (17 tavua), kolmisäkeinen runo. Ensimmäisessä säkeessä on oltava viisi tavua, toisessa seitsemän ja viimeisessä viisi (5-7-5). Niin kuin seuraavassa:

”Tuuli puhelee

kuuntelen hiljaisuutta

sanat piirtyvät”                              (Mariia Kukkakorpi)

Haiku-runous on peräisin Japanista ja käsittelee useimmiten luontoaiheita. Tapani Pihlajamäen mukaan haikujen säkeissä esitellään kaksi tai jopa kolme kuvaa, jotka täydentävät toisiaan tai ovat ristiriidassa keskenään. Haiku on siis mm. aistikokemuksia, ajatuksia tai kantaaottaviakin ideoita pursuava runomuoto.

Mikä haikuissa kiehtoo?

Hiljaisuuden käyttäminen, luontoaiheet sekä metataso.

Haikua kirjoittaessa hiljaisuudelle annetaan paradoksaalisesti ääni. Hiljaisuus nivoo runon säkeet yhteen ja täydentää lukukokemusta.

Lisäksi luonnosta kirjoittaminen tuntuu suomalaiselle yhtä luonnolliselta kuin vaikka japanilaiselle. Voin itse samaistua vahvasti luontokokemuksiin ja luonto vaikuttaakin voimakkaasti osana kaikkea kirjoittamaani.

Kirjoitin muutama kuukausi sitten metatasosta (Metataso – tekstin sydän), kuinka sen avulla kirjoittaja pääsee luomaan ajatuksella tavoitettavia merkityksiä. Haiku on kuin Soviet montage elokuvissa: lukijalle annetaan kolme säettä (kuvaa), jotka yhdistämällä hän muodostaa itse runon merkityksen. Haikun avulla on mahdollista harjoitella erilaisten merkityssuhteiden luomista ja kirjoittamista esiin. Lyhyt muoto mahdollistaa erilaiset kokeilut ennen kuin kirjoittaja istuttaa ajatuksen omaan pitkään käsikirjoitukseensa.

Tavutus voi alussa tuntua monimutkaiselta, mutta huomasin nopeasti pääseväni haiku-moodiin. Tavut estävät haikua rönsyilemästä ja pitävät minimalistisuuden yllä; ne jättävät tulkinnalle tilaa ja nivovat hiljaisuuden säkeiden ympärille.

Mitä opin? Itsensä kannattaa haastaa jatkuvasti oppimaan uutta. Uusia asioita kannattaa kokeilla, vaikka ne saattaisivatkin tuntua arvelluttavilta. Niin, ja elämän synkronisiteetti ohjaa yksilöä aina huomaamatta eteenpäin.

 

”Sydämen ääni

on vahvempi järkeä

seuraa sydäntä”                              (Mariia Kukkakorpi)

 

Lähteet:

Teppo Pihlajamäki, ’Haikun Piirteitä’ [http://teppo.tv/haikueditori/haiku.html]

Metataso – tekstin sydän

Kirjoitin edellisessä postauksessa Ensimmäinen versio on vaarallinen versio, että tekstillä täytyy olla sydän, aivot ja keuhkot. Toisin sanoen tekstissä vaikuttaa metataso. Mikä on metataso, mistä sen voi löytää ja kuinka kirjoittaja voi hyödyntää sitä tekstissään?

EDIT Metataso on eri asia kuin metateksti, joka viittaa kirjoitetussa tekstissä itseensä. Esim. tieteellisessä artikkelissa: ”Haluaisin vielä lisätä  edelliseen argumenttiini…” (lisää metatekstistä täällä)

Mikä on metataso?

Aloitetaan ihan ensimmäiseksi termin metataso määrittelystä, jotta olemme kaikki samalla sivulla.

Metataso tarkoittaa ajatuksella tavoitettavaa korkeaa tai abstraktia tasoa (Oxford Dictionary)

Metataso on siis ajatuksella tavoitettava eli rivien välissä sijaitseva taso. Lauseet viittaavat kielellisesti itsensä ulkopuolelle ja muodostavat merkityksen lukijan mielessä. Lukija tulkitsee tekstiä pidemmälle kuin mitä lauseissa sanotaan.

Minä ajattelen metatason tekstin tärkeimmäksi osaksi, sillä sen avulla kirjoittaja luo uusia ajatuksia ja tekee lukijasta aktiivisen. Metataso haastaa lukijan älyllisesti ajattelemaan asioita uudella tavalla sekä herättää lukijassa tunteita.

Kuinka metataso kirjoitetaan tekstiin?

Metatasoa käyttävä kirjoittaja osaa sijoittaa tekstiinsä yksityiskohtia, jotka heijastavat laajempia tulkintoja ja ns. reittikartan henkilöiden alitajuntaan.

Aikuiset harvemmin puhuvat ääneen koetuista pettymyksistä tai traumoista (paitsi viinilasin äärellä ja suomalaisissa tv-sarjoissa). Ihmiset haluavat pitää epäonnistumiset ja takaiskut itsellään, eivätkä he huutele tunteitaan ympäriinsä. Näin toimivat myös kirjojen henkilöhahmot.

Natalie Goldberg kirjoittaa teoksessaan Luihin ja Ytimiin (Writing Down the Bones: Freeing the Writer within), että kirjoittaminen on 90% kuuntelemista. Mitä tarkemmin kirjoittaja kuuntelee elämää ympärillään, sitä paremmin hän kirjoittaa.

Laajentaisin Goldbergin argumentin kokonaisvaltaiseen havainnointiin eikä pelkästään kuuloaistiin pohjautuvaan kuuntelemiseen. On tieteellinen fakta, että ihmisen käyttäytyminen ja kehonkieli (body language) paljastavat enemmän kuin verbaalinen kommunikaatio. Kehonkieltä pitää ”lukea” yhtälailla rivien välistä kuin lauseitakin.

Annan yksinkertaisen esimerkin metatasosta:

Tekstin päähenkilö X pesee jatkuvasti käsiään.

Ensimmäisenä syyksi tulee mieleen, että X:llä on pakko-oireita, bakteerikammo tai hänen kasvatuksensa on painottanut käsihygienian tärkeyttä. Metataso sen sijaan heijastaa syvemmälle päähenkilön alitajuntaan ja yrittää vastata kysymykseen miksi. X on saattanut tehdä jonkin ”pahan” teon käsillään. Hän kokee olevansa likainen ja yrittää puhdistua käsiä pesemällä. Syyllisyys saa X:n pesemään käsiään jatkuvasti.

Ainoastaan yksi istutus ei riitä paljastamaan metatasoa vaan kirjoittajan täytyy suunnitelmallisesti kirjoittaa vihjeitä lukijalle. Jos ainoa vihje on käsienpesu, ei metataso välttämättä aukea lukijalle ja silloin se jää vain irralliseksi yksityiskohdaksi.

Metatason kirjoittamisessakin hienosäätö on valttia. Jos lukijan täytyy kiskoa kaikki informaatio rivien välistä, tekstistä voi tulla liian korkealentoista eikä kirjoittajan luoma todellinen merkitys tavoita lukijaa. Kaikkea informaatiota ei tarvitse eikä kannatakaan lisätä käsikirjoitukseen.

Miten hallita metatasoa?

Kirjoittaja voi oppia metatason käyttöä ja hienosäätöä lukemalla kaunokirjallisuutta, kirjallisuuskeskusteluita, tekemällä kirjoitusharjoituksia sekä tarkkailemalla elämää ympärillään ja tekemällä ihmisten käyttäytymisten perusteella johtopäätöksiä.

Lisäksi semiotiikan eli merkkiopin lukemisesta on apua. Yleisten symbolien omaksuminen on tärkeää, jotta kirjoittaja osaa hienovaraisesti ohjata lukijaa oikeaan suuntaan. Esimerkiksi eläinten, värien tai matemaattisten symboleiden omaksuminen on hyödyllistä ja niitä voi käyttää kuvailussa, metaforissa tai henkilöhahmojen rakentamisessa.

Suurin osa meistä oppii luontaisesti tunnistamaan metatason ja harjaantunut kirjoittaja osaa hyödyntää tätä kielellisesti tavoitettavaa ulottuvuutta. Metatasoja tarvitaan, sillä ne saavat tekstin eloon ja muistuttavat lukijaa siitä, että asioilla on usein useampi kuin yksi puoli.

 

Lähteet:

Goldberg, N (1986) Writing Down the Bones: Freeing the Writer within. 2nd edition. Boston: Shambala Publications.

Oxford Dictionaryn määritelmä metatasosta

 Psychology Todayn mukaan 90% lähes kaikesta kommunikaatiostamme on kehonkieltä