Omakustanne on ollut hitti englanninkielisissä maissa, mutta Suomessa suosio on jäänyt vaisuksi. Miksi omakustanteet eivät myy Suomessa?
Juha Vuorinen on profiloitunut maamme myydyimpänä ja tunnetuimpana omakustannekirjailijana Juoppohullun päiväkirja -sarjansa myötä. Tittelin haltija ei ole sittemmin muuttunut – edes sähkökirjojen ja books-on-demandin kaltaisten palvelujen lanseerauksen jälkeen.
Maailmalla omakustanne on haastaja
2010-luvun alkupuolella Yhdysvalloissa alkoi omakustannekirjailijoiden buumi. Amazonin kaltainen verkkokauppa mahdollisti kenen tahansa pöytälaatikkokirjailijan teoksen tuomisen sähkökirjana yleiseen levitykseen.
Moni menestynyt indiekirjailija sai ekirjansa suosion myötä kustannussopimuksen sekä vakiintuneen lukijakunnan. Esimerkiksi Lisa Genovan teos Still Alice ilmestyi omakustanteena, ja myöhemmin siitä tehtiin Julianne Mooren tähdittämä elokuva. Myös E. L. Jamesin kulttimaineeseen noussut Fifty Shades of Grey ilmestyi omakustanteena, ja kirjasta tehtiin pian myös elokuva.
Omakustanne ei ole saavuttanut Suomessa samanlaista suosiota lukijoiden parissa sähkökirjan yleistymisestä huolimatta. Toki sähkökirjojen tuottaminen näyttää lisääntyneen ja moni saattaa toteuttaa oman runokirjan, suvun historiikin tai elämäkerran ekirjana. Omakustanteesta on kuitenkaan harvoin haastajaa kustannetulle teokselle.
Miksi omakustanteet eivät ole löytäneet lukijakuntaa, kanavaa tai vastaanottoa? Tarkastelen yleisimpiä syitä, miksi omakustanne ei ole lyönyt läpi Suomessa.
1. Omakustanne on kallis
Kirjan tekeminen itsessään ei ole kallista, mutta kustannustoimittaminen, oikoluku, taitto sekä grafiikat ovat. Tietystikään kustannuksesi ei lasketa kirjoittamiseen kulunutta aikaa, sillä muuten tilastot näyttäisivät ikäviltä.
Jos omakustanteen haluaa kilpailevan kustantamon teosten kanssa, tulee kirjoittajan tehdä rahallinen investointi. Investointi liikkuu 2 000–13 000 euron välillä. Toki auttaa, jos tuntee alan ihmisiä, jotka voivat kaljapalkalla jeesata.
Nykyään sähköinen ja painettu kirja eivät kuitenkaan riitä. Moni kuuntelee kirjansa mieluummin kuin lukee. Äänikirjan tekeminen maksaa myös.
Näin omakustanteen kustannukset perinteisesti jakautuvat
| Mitä? | Keskimääräinen hinta |
|---|---|
| Kustannustoimittaminen | 500 €–2 000 € |
| Oikoluku | 1 000 €–3 000 € |
| Kirjan kannet | 200 €–1 700 € |
| Taitto | 500 €–4 000 € |
| ISBN-numero | ilmainen |
| Markkinointi | 0–2 000 € |
| Yhteensä | 2 200 €–12 700 € |
Hintoihin vaikuttavat paljon tekijän lisäksi esimerkiksi käsikirjoituksen pituus, sillä pitkä käsikirjoitus luonnollisesti maksaa enemmän.
Omakustanteeseen liittyy tietty kotikutoisuus, sillä kirjoittaja tekee usein kaiken itse. Kirjoittamisen lisäksi hän editoi, oikolukee, suunnittelee kannen ja tekee taiton. On sanomattakin selvää, että harva taitaa usemman eri alan ammatillisesti erinomaisesti. Silloin työn jälki ei voi olla yhtä huoliteltua kuin ammattilaisen.
2. Kirjan elinkaari on lyhyt, mutta se ei pääty julkaisuun
Yleisesti kirjan elinkaari on lyhyt, mitä äänikirjat ovat kuitenkin ilahduttavasti pidentäneet. Moni jo unohdettu kirja on saanut uuden elämän äänikirjapalvelun myötä.
Omakustanteen tie ei kuitenkaan pääty julkaisuun. Kun kirja on valmis, alkaa markkinointi. Kun kaiken tekee itse, vaatii omakustanne kirjoittaltaan kirjalähetysten pakkaamista, toimittamista, lähettämistä, uusien painosten tilaamista sekä markkinointia. Ilman markkinointia kukaan ei tiedä kirjan olemassa olosta – paitsi ystävät ja sukulaiset.
Kirjan uutuusarvo kestää vain hetken aikaa, joten ennakkomarkkinointi olisi hyvä aloittaa jo ennen teoksen ilmestymistä. Kun kaiken tekee itse, ovat resurssit kortilla.
3. Jakelukanavia dominoivat suuret toimijat
Suuret kustantamot omistavat lähes yksinomaan maamme kirjakaupat. Suomalainen Kirjakauppa on Otavan omistuksessa, ja Adlibris kuuluu Bonnier-konserniin, johon kuuluvat myös mm. WSOY, Tammi, Kosmos ja Johnny Kniga.
Suuret kirjakaupat harvemmin ottavat omakustannetta myyntiin. Paitsi, jos satut olemaan hyvissä väleissä kauppiaan kanssa. Kirjakaupat myyvät myös muiden kustantamoiden niteitä, mutta luonnollisesti asettavat oman konsernin tuotteet paraatipaikalle.
Sähkö- ja äänikirjojen suhteen hajontaa on myyntien osalta enemmän kuin perinteisen painetun kirjan osalta. Vuoden 2021 myydyimpien kirjojen lista osoittaa, että pienemmät kustantamot pystyvät kilpailemaan myynneistä paremmin juuri digitaalisten teosmuotojen osalta. Olisiko siinä paikka myös omakustannekirjailijalle?
Omakustannekirjailijan voi kuitenkin olla vaikeaa päästä jakelukanaviin yksittäisellä teoksella. Silloin käy väistämättä niin, että omakustanne ei tavoita lukijaa edes digitaalisissa kanavissa.
4. Omakustanne on taloudellinen riski
Oman kirjan tekeminen on monen unelma, mutta harvalla on halua tai resurssia laittaa unelmaan useamman kuukausien tai peräti puolen vuoden palkan. Etenkin silloin, kun on hyvin todennäköistä, että kirjasta ei tule bestselleriä.
Myynnillisesti 3 000 kappaletta on ollut erinomaisen kirjamyynnin raja Suomessa. Jos omakustannekirjailija myisi 500 kappaletta 30 euron hintaan ja saisi hän jokaisesta myydystä kirjasta esimerkiksi 50 % tuloa, kattaisi myynti ideaalitilanteessa kulut. Lisäksi rahaa jäisi hieman säästöönkin – toki verottaja käy viemässä osan tuloista.
Jos omakustanne myy vain kymmeniä kappaleita, tulee väistämättä taloudellista tappiota. Osalle kuitenkin riittää unelman toteutuminen eli se, että tarina on painetussa muodossa – diginä tai kansissa.
Kustantajat hajauttavat taloudellista riskiä kustantamalla suosittuja genrejä (mm. historiallinen romaani ja jännitys), jotta voivat kustantaa kulttuurillisesti tärkeää kirjallisuutta ja esimerkiksi runoja, jotka eivät juurikaan myy.
Sen sijaan omakustanteen tekijä laittaa kaikki munat samaan koriin.
5. Omakustanteita vähätellään
Omakustanteilla on yhä maine kotikutoisina wannabe kirjailijoiden tuotoksina.
Omakustanteen vastaanotto ei ole yhtä hyvä kuin kustannetun teoksen – oli teos kuinka hyvä tahansa. Ennakkoluulot ovat syvällä. Moni suomalainen tuskin on edes lukenut koskaan omakustannetta. Yksi syy siihen on, että omakustanteita ei juuri näy missään eikä niistä oikein puhuta kirjallisuudessa.
Tiesitkö, että Virginia Woolf oli käytännössä omakustannekirjailija? Woolf perusti miehensä kanssa The Hogarth Press nimisen kustantamon vuonna 1917 ja julkaisi teoksiaan sen kautta.
Vuonna 2021 omakustanne kuitenkin teki historiaa Suomessa. Lavarunoilija Elsa Töllin omakustanteena toteuttama runokirja Fun primavera sai Tanssiva karhu -palkinnon. Palkinto on merkittävä tunnustus, sillä muoto otetaan ensimmäistä kertaa toisissaan kirjallisuudessa.
6. Kielialueemme on liian pieni omakustanteelle
Englanniksi kirjoittava saa pääsyn Pohjois-Amerikan lukijoiden lisäksi myös mm. Isoon-Britanniaan, Australiaan, Etelä-Afrikkaan ja Uuteen-Seelantiin. Lisäksi englanti on valtakieli, jota moni länsimainen lukija ymmärtää myös.
Englanniksi kirjoittavan lukijakunta koostuu noin 1,35 miljardista potentiaalisesta lukijasta (Statista 2021).
Tilastokeskuksen mukaan Suomen väkiluku on tällä hetkellä noin 5,5 miljoonaa. Äidinkielenään suomea puhuu noin 4,9 miljoonaa henkilöä (marraskuussa 2021).
Omakustannetta suomeksi kirjoittavan lukijakunta on lähtökohtaisesti marginaalinen. Lisäksi omakustanteen aihe ja genre rajaavat väistämättä lukijoita.
7. Omakustanne ei takaa pääsyä piireihin
Omakustanteen kirjoittaja näyttäytyy kirjallisella kentällämme kakkosluokan kansalaisena.
Esimerkiksi Lukukeskuksen kautta omakustanteen tekijä ei pääse kirjailijavierailiuihin. Omakustanteen tekijää ei myöskään hyväksytä Kirjailijaliittoon (paitsi, jos on julkaissut useamman teoksen ja ne on todettu laadukkaiksi).
Siitäkin huolimatta, että Vuorinen teki ennätysmyyntejä kirjasarjallaan ja toimi pioneerina äänikirjaskenessä, ei häntä huolittu Kirjailijaliiton jäseneksi. Lopulta hän ei halunnut enää toista kertaa liittoon hakea.
(Toki Kirjalijaliitto on ollut otsikoissa usein liittyen valikoivaan tapaamansa hyväksyä jäseniä. Esimerkiksi kirjailijat Henriikka Rönkkönen ja Katariina Souri ovat kertoneet, että ovet liiton jäseneksi ovat pysyneet kiinni siitä huolimatta, että he ovat molemmat kustannettuja kirjailijoita.)
Suomessa itää sitkeästi ajatus ”oikeasta kirjailijasta”. Kustantamon ajatellaan antavan laatuleiman, sillä käsikirjoitus on ”valittu” kustannettavaksi kirjaksi. Kustannettu kirjaan ei välttämättä läpäise korkeakulttuurin vaatimuksia.
8. Sähkökirjat eivät myy
Sähkökirja (tai ekirja) on tyypillisin omakustanteen julkaisumuoto. Sähkökirja on tekijälleen edullinen ja helppo muoto toteuttaa, mutta ei aina tavoita lukijoita.
Kuten myydyimmät kirjat vuonna 2021 -listauksessa käy ilmi, ei sähkökirjoilla juuri ole lukijoita. Sähkökirjojen myynnit ovat murto-osan painettujen kirjojen ja äänikirjojen myynneistä. Vaikka sähkökirjoja ilmestyy huomattava määrä, eivät ne välttämättä löydä lukijoita.
Sähkökirjan ja painetun kirjan sijaan omakustannekirjailijan kannattaa miettiä äänikirjan tekoa.
Omakustanteen merkitys korostuu tulevaisuudessa
Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta, omakustanteella on oma paikkansa kirjallisuudessa, ja uskon omakustanteiden roolin vahvistuvan jatkossa.
Kustantamot tarjoavat jatkuvasti vähemmän kustannussopimuksia ja supistavat tarjontaansa. On siis sanomattakin selvää, että hyviä käsikirjoituksia jää kustannussopimusten ulkopuolelle.
Kun kirjoittaja on tehnyt kustannuskierroksen, mutta jokaisesta kustantamosta on kuulunut joko hiljaisuutta tai ystävällinen ei, jää omakustanne ainoksi vaihtoehdoksi pöytälaatikon lisäksi.
Levy-yhtiöt ovat bonganneet monia tunnettuja laulajia Youtubesta ja sosiaalisesta mediasta. Myös kuvataiteilijat löytävät yleisönsä sosiaalisen median, esimerkiksi Instagramin kautta. Kustantajat lähestyvät myös kirjoittajia, mutta lähinnä tunnettuja influenssereita, joilla on uskollinen seuraajakunta, ja näin myös valmis lukijakunta.
Uskon, että omakustanteen rooli korostuu tulevaisuudessa. Töllin saama palkinto on vain alkua. Ainoa varma asia on muutos.
Kuva: Unsplash
Epilogi – Jälkisanat 