Maneeri tarkoittaa toistuvaa ilmaisutapaa, joka hiipi tekstiin usein huomaamatta. Maneerit voivat olla yksittäisiä sanoja, tiettyjä lauserakenteita tai jopa samoina toistuvia tilanteita ja henkilöhahmoja.
Kirjailija George Orwellin mukaan hyvä kaunokirjallisuus on kuin ikkunalasi; se ei kiinnitä huomiota itseensä, vaan antaa lukijan nähdä aiheen selkeästi, ilman kirjoittajan tyylillisiä häiriöitä (Orwell 1946).
Maneerit eivät itsessään ole virheitä – ne voivat olla osa kirjoittajan persoonallista tyyliä – mutta kun ne alkavat hallita ilmaisua, rajoittavat kielen ja tarinankerronnan mahdollisuuksia. Teksti muuttuu toisteiseksi, yksitoikkoiseksi tai ennalta-arvattavaksi.
Samalla lukijan huomio siirtyy tarinasta itse kirjoittamiseen, mikä heikentää kerronnan voimaa.
Yleisimmät maneerit liittyvät kuvailuun
Maneerit syntyvät monesti tuttuuden ja helppouden kautta. Kirjoittaja käyttää rakenteita tai ilmaisuja, joiden tietää toimivan. Tietyt sanat tai kuvaukset tuntuvat ”omilta”, jolloin niitä tulee käyttäneeksi yhä uudelleen ja uudelleen.
Esimerkiksi kirjoittaja voi ilmaista henkilöiden tunteita kerta toisensa jälkeen samoilla reaktioilla: joku puristaa nyrkkejään, toinen ei saa henkeä, ja kolmas jää tuijottamaan tyhjyyteen.
Tai kirjoittaja turvautuu passiivimuotoihin, jotka häivyttävät toimijan: ”tehdään”, ”luodaan”, ”syödään” tai ”lähdetään”. Passiivimuodot saattavat tuoda kieleen tietynlaista etäisyyttä tai kohtalokkuutta. Samalla luettavuus kärsii, kun lukija joutuu pohtimaan ”kuka tekee” ja ”mitä tekee”.
Yksi yleinen maneeri on liiallinen korostus adverbeillä ja adjektiiveilla: ”hän sanoi vihaisesti”, ”katsoi tiukasti”, ”käveli rauhallisesti”. Täytesanat pyrkivät paikkaamaan sitä, mikä olisi mahdollista ilmaista vahvemmin toiminnan tai dialogin kautta.
Minullakin on monia maneereita.
Syyllistyn käyttämään esimerkiksi täytesanoja: ”kuitenkin”, ”aivan”, ”oikeastaan”, ”hetken” ja ”vielä”. Sanat täyttävät paperia, mutta vievät tilaa ilmaisulta. Joudun aina editointivaiheessa poistamaan valtavasti täytesanoja.
Olen järkeillyt, että kirjoittamisvaiheessa ne toimivat tietynlaisena taukona kesken ajatuksen: täytesanat antavat tilaa järjestellä ajatuksia samalla, kun pohdin, että miten päätän virkkeen. Silti olisi järkevämpää kirjoittaa kerralla toimivia lauseita.
Miten korvata maneerit?
Sen sijaan, että kerrot tunteen, näytä ne toiminnan ja vuorovaikutuksen kautta. Kun henkilö ”on vihainen”, riittää, että lukija näkee, kuinka tämä paiskaa oven tai vastaa lyhyesti.
Maneerit hälvenevät, kun keskityt tilanteiden ainutkertaisuuteen: mitä juuri tässä hetkessä oikeasti tapahtuu? Miten se vaikuttaa hahmoihin?
Kirjailija Eeva Joenpelto kertoo dokumenttisarjan Ammatti: Kirjailija omaan kirjailijuuteen keskittyvässä jaksossa, että hän pyrkii kirjoittajana jatkuvasti taloudellisempaan ilmaisuun. Hänen tavoitteena oli jättää ”lavertelu ja lepertely pois” (Yle 2013). Se on mielestäni hyvin paikkansa pitävä ohje edelleen – kenelle tahansa kirjoittajalle.
Kirjailija Stephen King kehottaa kirjoittajia luottamaan tilanteen ja dialogin voimaan sen sijaan, että he turvautuisivat kliseisiin tai liialliseen selittämiseen. King on erityisen tunnettu siitä, että hän vihaaja adverbejä. (King 2000)
Maneerien välttäminen ei kuitenkaan tarkoita ilmaisun karsimista – päinvastoin. Kun uskallat päästää irti tutuista sanavalinnoista ja luottaa tarinan sekä henkilöhahmojen voimaan, teksti soljuu paremmin.
Jokaisen kirjoittajan ilmaisu kehittyy ajan myötä, mutta se ei saa muuttua kaavamaiseksi. Aidosti vaikuttava teksti syntyy vapaudesta, ei toistosta.
Lähteet
King, S., 2000. On writing: A memoir of the craft. New York: Scribner.
Orwell, G., 1946. Why I write. London: Gangrel.
Yle, 2013. Ammatti Kirjailija: Eeva Joenpelto. https://areena.yle.fi/1-1382787 [viitattu 10.6.2025]