Kuinka saada lukija janoamaan lisää?
Koukuttava juoni koostuu monesta eri kerronnan peruselementistä, kuten esimerkiksi konfliktista. Tarinan tarkoitus on kuitenkin herättää myös tunteita, ei vain punoa tapahtumia yhteen.
Kohtauspaikka luovuudelle ja kirjoittajille jo vuodesta 2015
Koukuttava juoni koostuu monesta eri kerronnan peruselementistä, kuten esimerkiksi konfliktista. Tarinan tarkoitus on kuitenkin herättää myös tunteita, ei vain punoa tapahtumia yhteen.
Sivuhahmot voivat haastaa päähenkilön valintoja, lisätä jännitteitä tai toimia tukena hänen kehityksessään. Sivuhahmojen rooli on usein ratkaiseva päähenkilön matkan ja kasvun kannalta.
Tekstillä on monta mahdollista tietä tarinaksi. Miten valita oikea polku?
Moni kirjoittaja sortuu kertomaan kaiken ja vähän muutakin. On kuitenkin tärkeää jättää mielikuvitukselle tilaa ja kertoa vain olennaiset asiat.
Loput ovat vaikeita, koska tarina ei koskaan lopu täysin.
Naisiin kohdistuvan väkivallan narratiivi on kulunut ja kulutettu loppuun.