Sisäiset ja ulkoiset tekijät vaikuttavat henkilöhahmon kehitykseen
Tarina alkaa kauan ennen ensimmäistä sivua tai kuvaa. Lue, mitkä tekijät vaikuttavat kolmiulotteisen henkilöhahmon rakentamiseen.
Kohtauspaikka luovuudelle ja kirjoittajille jo vuodesta 2015
Tarina alkaa kauan ennen ensimmäistä sivua tai kuvaa. Lue, mitkä tekijät vaikuttavat kolmiulotteisen henkilöhahmon rakentamiseen.
Valmiin ja keskeneräisen tekstin erottaa se, kuinka sinnikkäästi palaat käsikirjoituksesi pariin. Projekti helpottuu, kun sinulla on välitavoitteita ja pidät kirjaa edistymisestä.
Moniäänisyys ei välttämättä tarkoita, että tarinassa olisi useita henkilöhahmoja. Tapoja hyödyntää eri näkökulmia on monia.
Vain murto-osa elokuva- ja tv-käsikirjoituksista etenee tuotantoyhtiöissä kehitysvaiheeseen. Usein ongelma ei ole se, etteikö käsikirjoittaja osaisi kirjoittaa.
Helppo keino parantaa tekstiä ja saada lauseisiin tehoa on poistaa adverbejä. Sanotaan, että amatöörikirjoittajan ja ammattikirjoittajan erottaa siitä, kuinka paljon adverbejä löytyy tekstistä.
Maneeri tarkoittaa toistuvaa ilmaisutapaa, joka hiipi tekstiin usein huomaamatta. Maneerit voivat olla yksittäisiä sanoja, tiettyjä lauserakenteita tai jopa samoina toistuvia tilanteita ja henkilöhahmoja.