Päivätyö häiritsee luovaa kirjoittamista. Ihanteellisessa tilanteessa käyttäisin 37,5 tuntia viikossa omiin projekteihini.
Se olisikin utopiaa, sillä todellisuudessa en saisi mitään aikaan.
Päivätyö piristää
Minä tarvitsen rutiinia luovan kirjoittamisen lisäksi. Muutoin nysvään kotona, vellon samoissa ajatuksissa ja yritän olla ahkera, mutta en saa lopulta mitään aikaan. Niin, ja herään aivan liian myöhään.
Päivätyö paitsi elättää, mutta antaa myös motivaatiota ja hauduttaa ajatuksia. Ihmisten parissa oleminen virkistää, ja muun kuin omien luovien ongelmien ratkaiseminen on mukavaa vaihtelua.
Kesken työpäivän saatan keksiä loistavan replan, jonka henkilöhahmo voisi sanoa juuri siinä kriittisessä kohtauksessa, jonka kanssa olin jumissa. Talletan sen A5-kokoiseen muistikirjaani, joka on aina mukanani laukussa.
Aika on rajallista
Viimeinen asia, joka tulee väsyneenä mieleen työpäivän jälkeen, on avata 150 liuskainen dokkari ja alkaa editoida sitä. Vittuuntuneena kirjoittaminen tuottaa paskaa tekstiä (paitsi, jos kirjoittaa vihaisia kohtia), väsyneenä ajatus ei kulje ja itsensä pakottaminen ei tuota nautittavaa luettavaa.
Siksi kirjoitan pääsääntöisesti viikonloppuisin ja lomilla. Otan kunnon puristuksia sen sijaan, että kirjoittaisin vähän kerrallaan. Tarvitsen vähintään 3 tuntia, jotta voin syventyä tekstiin. Viikonloppuna kirjoitan joko la tai su (parhaassa tapauksessa molempina). Jos minulla on vapaa ilta, ehkä jopa pe.
Sitten on sukujuhlia, synttäreitä, tupareita (saman tyypin viidennet tuparit!), häitä, pikkujouluja, kotityöt ja muuta sosialisointia, joka syö kirjoittamiselta aikaa. Tälläkin hetkellä kalenterissani näyttäisi olevan seuraava vapaa viikonloppu tammikuussa viikolla 3…
Käytän myös työmatkat tehokkaasti hyväksi. Talletan mieleeni pulpahtavat ajatukset siihen samaan A5-kokoiseen muistikirjaan.
Anna itsellesi armoa
En ota enää paineita asioista niin kuin ennen. Olen hyväksynyt ajan rajallisuuden sekä omat voimavarani. Riittää, että teen parhaani. Sitä paitsi tekstin pitää hautua! Jos työskentelee vuoden jokaisena päivänä saman tekstin kanssa 8 tuntia päivässä, ei ehkä enää näe metsää puilta.
Joskus tuntuu siltä, että viikonloppuna voisi vain olla. Sitten vain olen, vaikka ajan voisi käyttää kirjoittamiseen. Olen myös myöhästynyt erinäisiltä kutsuilta monta kertaa, koska kirjoittaminen sujui niin perkuleen hyvin etten voinut lopettaa ajoissa. Itselleen pitää muistaa olla armollinen!
Päivätyön ja kirjoittamisen yhdistäminen ei ole helppoa.
Toivon toisinaan, että voisin lähteä kerran vuodessa kirjoittamaan kuukaudeksi jonnekin. Kuukausi olisi pyhitetty täysin meneillään olevan projektin kirjoittamiseen. Kuukauden intensiivisen kirjoittamisen jälkeen edistyksen voi nähdä toisin kuin satunnaisesti kirjoittaessa. En kuitenkaan menettäisi lomapäiviäni siihen, vaan loma olisi sitten vielä erikseen. Saahan sitä unelmoida! 😀
Tykkään sanonnasta Festina Lente eli kiiruhda hitaasti, koska se kuvaa hyvin tätä aikaa ja pyrkimystä löytää tasapaino elämästä. Mielestäni tasapaino löytyy valinnoista, hyväksymisestä ja sisäisestä palosta, joka jaksaa viedä eteenpäin silloinkin kun kaksi ensimmäistä on mennyt metsään.
Kuva: Unsplash
