Kirjoittaminen on monesti epäjärjestyksen suvaitsemista, luovaa kaaosta. Käsikirjoituksella voi olla monta eri alkua, lukuja liian vähän, kohtaukset eivät yhdisty loogisesti ja uusia henkilöhahmojakin syntyy kuin sieniä sateella. Käsissä on lankakerä mutta se on solmussa.
Ajatus hautuu kuin pataruoka
Tarinat ilmaantuvat harvoin kirjoittajan mieleen ”valmiina”. Tarina ja sen osat löytyvät usein mutkien kautta kokeilemalla erilaisia ratkaisuja, lisäämällä osia sekä poistamalla niitä.
Pahimmillaan kirjoittamista voi verrata tunteeseen, jolloin hienossa illallistilaisuudessa omenankuori on juuttunut ikenen ja hampaan väliin. Kuorta ei kehtaa tai ole mahdollista sormeilla pois, epämiellyttävä tunne pitää vaan kestää. Kirjoittaja haluaa epätoivoisesti ratkaista ongelman mutta aika ei ole siihen vielä kypsä.
Lihapadan valmistus kestää peräti tunteja, joiden aikana näyttää siltä, että mitään ei tapahdu uunissa. Lopulta aika kuitenkin hautoo kokonaisuuden kypsäksi ja mureaksi päivälliseksi. Niin tapahtuu myös kirjoittamisen kanssa: kirjoittajan täytyy kärsivällisesti antaa ajatuksen hautua, kunnes se on valmis.
Luova kaaos
Kun puhun epäjärjestyksen suvaitsemisesta, tarkoitan luovan kaaoksen suvaitsemista.
Miellän itseni eräänlaiseksi tutkimusmatkailijaksi, sillä navigoin kohtaus kerrallaan kohti kokonaista tarinaa. Minulla saattaa olla palat A, C, D ja Y, eikä mitään muuta. Ehkä todella ohut aavistus vallitsevista teemoista.
Pyrin löytämään tarinan kirjoittamalla enkä suunnittele ”tutkimusretkeä” liian tarkasti. Usein kaikki liian hyvin suunniteltu (esimerkiksi uusi vuosi tai syntymäpäiväjuhlat) ovat ennalta-arvattavia ja tylsiä, sillä sattumille ei ole jätetty sijaa.
Sama pätee tarinaan.
Moni kirjoittaja pelkää luovaa kaaosta, sillä he menettävät kaiken kontrollin. Ennalta laadittu luku-lista neuvoo heitä pisteestä A pisteeseen B, sillä eksymisen mahdollisuus pelottaa. Tarkat suunnitelmat luovat rutiinia sekä tuovat järjestystä elämään.
Minusta luova kaaos ja kontrollin menetys voi olla hyväkin asia. Aivot stimuloituvat ajattelemaan uusia keinoja ratkaista ongelma. ”Mitä, jos…” saattaa avata koskemattomiakin reittejä kirjoittajalle monta kertaa tallatun polun sijaan.
Luovan kaaoksen hallintaa
Toisinaan luova kaaos ulottuu tekstiltä myös työpöydälle ja muuhun elämään. Miten hallita luovaa kaaosta ja oppia elämään sen kanssa?
Kun laitan ruokaa, katson usein epäuskoisena ainesosia työtasolla: voiko näistä todella tulla herkullinen ateria? Esimerkiksi porkkanakeiton ainekset näyttävät todella tylsältä: porkkanaa, perunaa, purjoa, kasvisliemikuutio ja sulatejuustoa. Lopulta tylsistä aineksista tulee kuitenkin joka kerta herkullisen samettinen keitto.
Minusta on tärkeää oppia luottamaan, että ongelmat ratkeavat, kun on niiden aika. Yllätyn aina miten joku suurikin ongelma ratkeaa ilman suuria ponnisteluja. Ratkaisu saattaa tulla nenäni eteen tai elän sen itse vahingossa.
Kirjoittaminen on kurinalaista hommaa, jos haluaa saada valmista aikaan, mutta kurinalaisuus voi haitata luovuuttakin. Luovaa kaaosta on helpompi hallita, jos kirjoittaja oppii luottamaan tulevaisuuteen, tarinaansa sekä ennen kaikkea itseensä. Työpöydän voi sen sijaan siivota kerran, pari kuukaudessa 😉
Epilogi – Jälkisanat 