Taustatutkimus – mitä se oikein on?

Taustatutkimus kuulostaa korvaan gradua kirjoittavan paperihelveltiltä, mutta yhtälailla se on oleellinen osa kaunokirjallisuutta. Fiktiivinen maailma heijastaa elämää ympärillämme, joten on tarpeellista perehtyä taustoihin. En ole kuitenkaan kertakaan kuullut taustatutkimusta mainittavan kirjoituskursseilla, vaikka se on tärkeä osa tarinan luomista.

Taustatutkimus tuo tekstiin uskottavuutta ja perspektiiviä

Olin kerran työhaastattelussa tuotantoyhtiössä, joka vaikutti päällisin puolin ammattimaiselta ja tarjottu projekti kiinnostavalta. Yllätyin suuresti, kun minua haastatteleva ohjaaja ilmoitti naama vakavana, että hänestä fiktiivistä maailmaa luodessa ei tulisi käyttää lainkaan taustatutkimusta vaan kirjoittajan tulee tukeutua ainoastaan mielikuvitukseen.

Minä teen perinpohjaisen taustatutkimuksen. Aina. Miksi? Koska taustatutkimus avaa uusia näkökulmia mutta luo myös tarinaan totuuspohjaa.

Väitän, että jos kirjoittaja luo kambodzalaisen henkilöhahmon täysin oman mielikuvituksen varassa, menee kirjoittaja todennäköisesti aivan metsään.

On ylimielistä ajatella, että kirjoittaja voi luoda mitä vain oman mielikuvituksensa avulla. Mielikuvia nimittäin ohjaa usein stereotypia. Stereotypia ei ole koko totuus – onko se totuutta lainkaan? Stereotypiahan on vain yleistys.

Kuinka paljon taustoja pitää tutkia?

Kirjoittajan ei tarvitse lukea kokonaisia väitöskirjoja tai debatteja kannesta kanteen. Lähtökohtaisesti kannattaa lukea siitä, mikä kiinnostaa ja on tärkeää tekstin aihepiirin kannalta.

Historialliset faktat ja yleisesti merkittävät tapahtumat kannattaa selvittää perinpohjaisesti. Jos kirjoittaja sivuaa ensimmäistä maailmansotaa ja kertoo, kuinka natsit kuljettivat juutalaisia keskitysleirille, lukija tuskin ottaa enää tekstiä tosissaan. Asiavirheet ja epäloogisuudet heikentävät tekstin luettavuutta.

Kirjoittaessani pidän tietokoneen oikealla puolella muistikirjaa ja kynää, joiden avulla merkitsen muistiin kirjoittamisen aikana heränneitä ajatuksia, ideoita sekä asioita, joita minun pitää tutkia tarkemmin. Kyseessä voi olla vuosiluku, etunimen etymologia tai katu, jota silmäilen Google Mapsin avulla.

Pyrin tekemään taustatutkimuksen erillään kirjoittamisesta, jotta kirjoittaminen ei häiriinny. Etsin myös tietoa laajoista käsitekokonaisuuksista, kuten ’pahuus’ tai itämainen filosofia, jotka auttavat näkökulman kalibroinnissa ja rikastuttavat ajattelua.

Mistä luotettavaa tietoa?

Taustatutkimuksen pika-apu on Internet, mutta netistä löydettyyn tietoon suosittelen suhtautumaan kriittisesti. Faktat on hyvä tarkistaa luotettavista lähteistä myöhemmin.

Google Maps on hyvä työkalu, jos kirjoittaja ei pääse matkustamaan tekstin tapahtumapaikalle. Omalta kotisohvalta voi päästä tarkastelemaan muutamalla klikkauksella lähes mitä tahansa kadunpätkää maailmassa.

Pyrin vierailemaan henkilökohtaisesti tekstieni tapahtumapaikoilla, jotta saan koettua ympäristön sellaisena kun se on. Vierailu ei kuitenkaan ole aina mahdollista tai edes välttämätöntä, sillä hyvä kirjoittaja osaa kuvailla paikan käymättä siellä itse koskaan. Esimerkiksi Mika Waltari kirjoitti Sinuhe Egyptiläinen -teoksen ilman, että koskaan vieraili Egyptissä (Haavikko, 1980).

Lähikirjasto ja erityisesti yliopistojen kirjastot ovat kirjoittajille kultakaivos. Ulkomailla asuneena voin kertoa, että on ihan mieletöntä, että yliopistojen kirjastot ovat avoinna kaikille ja ne ovat ilmaisia. Näin ei todellakaan ole kaikkialla.

Kirjastojen lisäksi ainakin pääkaupunkiseudulla sijaitsee monia arkistoja, jotka ovat erikoistuneet tiettyihin aihepiireihin, esim. Kavi (Kansallinen audiovisuaalinen instituutti), jonka arkistoista löytyy niin uutispätkiä kuin elokuvatallenteitakin. Lisäksi museot tarjoavat paljon arvokasta tietoa kirjoittajalle.

Asiantuntijoilta kannattaa myös pyytää apua, esimerkiksi tietojen tarkastamiseen tai lingvistisiin asioihin. Lisäksi kirjoittajan kannattaa aina tutustua kaikkiin samaa aihepiiriä käsitteleviin kaunokirjallisiin teoksiin, jotta hän on perillä mitä aiheesta on jo kirjoitettu.

Lähteiden merkitseminen kaunokirjalliseen tekstiin

Panu Rajalan Finlandia-ehdokkaanakin oleva teos Intoilija (2015) aiheutti pienen plagiointi-debatin viime syksynä, kun Yleisradio paljasti Seppo Puttosen artikkelissa ’Onko Panu Rajalan Finlandia-ehdokaskirja plagiaatti?’(yle.fi 12.11.2015), että Rajala oli lainannut merkittävän määrän tekstiä I.K. Inhan useista teoksista ilman, että Rajala oli lainkaan merkinnyt lainauksia tekstiinsä.

Suomalaisessa kaunokirjallisuudessa ei ole ollut yhtenäistä linjaa lähteiden sekä lainausten merkitsemisen kanssa. Moni kirjailija, mm. Anja Kauranen (nyk. Snellman) ja Riikka Ala-Harja ovat syyllistyneet lainausten ottamiseen omiin nimiinsä. Antti Majanderin mukaan kirjailija on ajatellut, että lukija ei kunnioita häntä, jos kirjailija merkitsee lainaukset tekstiin (Majander, 2016). Olen kirjailijoiden kanssa erimieltä.

Jos käyttää suoria lainauksia esim. tutkimustuloksista tai toisista kaunokirjallisista teoksista, on mielestäni ehdotonta, että kirjoittaja mainitsee selvästi kyseessä olevan lainaus ja lähde on myös mainittava. Lukija tietää silloin, että lainattu teksti ja sen sisältämät ajatukset eivät ole kirjoittajan keksimiä. Kunnia ajatuksesta kuuluu silloin tekstin alkuperäiselle kirjoittajalle.

Kirjoittaja saattaa lukea tuhansiakin lähdemateriaaleja teoksensa tueksi ja tarkastella yksityiskohtia. En pidä välttämättömänä, että jokainen artikkeli, teos tai videoklippi, johon kirjoittaja on törmännyt, pitäisi merkitä tekstin lähdeluetteloon. Kaunokirjallinen teksti ei ole akateeminen tutkimus, jonka jokaista väitettä on tuettava lähteillä.

Merkitsisin ainoastaan sellaiset teokset, joiden ydin ajatus on tärkeä tekstin kannalta. On kuitenkin kohteliasta mainita kirjan lopussa, jos kirjoittaja on käyttänyt huomattavan määrän ajatuksia tai argumentteja tietyistä teoksista, vaikka hän ei olekaan tehnyt suoria lainauksia. Kirjoittaja voi mainita inspiroituneensa tai saaneensa vaikutteita paljon ko. teksteistä.

Suosittelen kirjoittajia käyttämään viittauksissa Harvard-lähdeviittausjärjestelmää, joka on vakiintunut tapa lainata tekstiä ympäri maailmaa. Lue lisää Helsingin Yliopiston sivuilta kuinka käyttää oikeaoppisesti Harvard-viittausjärjestelmää.

Taustatutkimus on laadun tae

Uskon, että käsikirjoitukseen suhtaudutaan vakavasti, jos kirjoittaja on tehnyt perusteellisen taustatutkimuksen, sillä taustatutkimus näkyy mielestäni automaattisesti sisällössä ja laadussa.

Minä en tee kompromisseja sisällön suhteen ja pyrin aina laadullisesti hyvään tekstiin. Tietysti kaikki yksityiskohdat eivät aina mene yksiin tosielämän kanssa eikä kirjoittaja aina pyrikään siihen. Taustatutkimus tekee tekstistä uskottavan sekä laajentaa tarkasteltavia kysymyksiä monipuolisemmaksi. Mielikuvitus on rajallinen, mutta uudet näkökulmat auttavat sitä laajenemaan entisestään.

Panosta taustatutkimukseen, panosta laatun!

 

Lähteet:

Haavikko, R (toim.) (1980) Mika Waltari: Kirjailijan Muistelmia. 2. painos. WSOY: Porvoo.

Majander, A ’Viitteiden käyttäminen romaaneissa ei ohenna lukijan kunnioitusta kirjailijaa kohtaan’ Helsingin Sanomat. 17.1.2016. Lue lisää viitteiden aiheuttamasta kohusta Helsingin Sanomien sivuilta.

Puttonen, S ’Onko Panu Rajalan Finlandia-ehdokaskirja plagiaatti?’ 12.11.2015. YLE [http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/11/12/onko-panu-rajalan-finlandia-ehdokaskirja-plagiaatti]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s